Työväentutkimuspalkinto 2015

Työväenperinne ry:n asettama palkintoraati valitsee vuosittain parhaan työväentutkimuksen. Työväentutkimus-palkinto jaetaan joka toinen vuosi työväestöä, sen elämää, historiaa ja toimintaa käsittelevälle teokselle, jonka ei edellytetä täyttävän yliopistollisen tutkimuksen kriteereitä. Teokset arvostellaan kiinnostavuuden, tunnelman, uuden näkökulman, ennen tuntemattoman kohteen, tarkastelumetodin tai muun raatilaisten silmää ja mieltä lämmittävän kokonaisuuden perusteella. Vuonna 2015 raadilla oli arvioitavanaan yhteensä 60 teosta vuosilta 2013 ja 2014, joista valinta päätyi kahteen erinomaiseen, keskenään hyvin erilaiseen kirjaan.

eero_haapanenFM Eero Haapanen on kirjoittanut Helsingin luonnosta ja historiasta lukuisia tutkielmia ja työskentelee Helsingin kaupungilla Viikin luontovalvojana. Eero Haapasen kirja Sörkan rysäkeisarit kertoo Karlssonien kalastajaperheestä kolmen sukupolven ajalta. Kirja kuvaa hienosti kalastajien arkea kaupungin laitamilla Sörnäisissä ja Vanhankaupunginlahdella 1890-luvulta 1960-luvulle asti. Haapanen vertaa värikästä elämää viettäneitä kalastajia uhkapelaajiin, joiden oli mahdollista saada suuria omaisuuksia onnenkantamoisten avulla, mutta joilta huono tuuri saattoi viedä kaiken. Kalastajien kertomus laajenee myös paikallishistorialliseksi kuvaukseksi, kun Haapanen kuvaa laitakaupungin kasvua keskittymällä Toukolan, Vallilan ja Sörnäisten paikallisiin tapahtumiin ja asukkaiden välisiin suhteisiin. Episodimaiset kuvaukset keskittyvät sisällissotaan, viinanmyyntiin ja salakuljetukseen. Haapanen tuntee kuvaamansa aiheet hyvin ja henkilökohtaisesti – sekä kalastajaperheen että Vanhankaupunginlahden alueen.

väinö_tervoTyöväenyhdistyksen historiankirjoittaja Väinö Tervon teos Sotkamon työväentalo – torpasta taloksi kuvaa Sotkamon työväentalon pitkää historiaa monipuolisesti. Kirja on eräänlainen kollaasityyppinen kokoelma alkuperäisaineistoa kaikesta mahdollisesta, mitä Sotkamon työväentalo pitää sisällään. Siinä esitellään talolla toimineiden nuorten kirjoituksia elämästä ja rakkaudesta sekä alkuperäislähteitä kunkin aikakauden mukanaan tuomista tilanteista: esimerkiksi talon peruskorjausongelmista kertovia pöytäkirjakoosteita on nostettu esille. Tutkijan omaa tulkintaa on vähän, mutta siitä, kuten lähteiden valinnastakin, välittyy kainuulainen huumori ja tietty vaatimattomuuteen piilotettu paikallisylpeys. Kirja on tavattoman kauniisti taitettu. Eräänlaisena kainuulaisuutta esittelevänä pienimuotoisena taideteoksena teos viehätti raatimme jäseniä ja sai mielikuvituksen liikkeelle.

Palkintoraatiin kuuluivat: FT historiantutkija Päivi Uljas (puheenjohtaja), VTT tutkija ja vapaa kirjoittaja Arja Alho, OTT professori Pentti Arajärvi, FT toimittaja ja kirjailija Lasse Lehtinen, FM arkistotyöntekijä Pete Pesonen ja FM kirjastotyöntekijä Alpo Väkevä. Raadin sihteerinä oli YTM kirjastonhoitaja Raija Kangas.

Lisätietoja antaa Työväenliikkeen kirjaston johtaja Kirsti Lumiala, puh. 050 436 0178, kirsti.lumiala@tyovaenperinne.fi

Työväenperinnepäivän nauhoite. Video: Toivo Pudas.