Pirjo Kaihovaara

Helsinki

"Sitä oikeaa asiaa tulen minäkin edesauttamaan"

Kommunistien omaelämäkerrat -

totuutta vai/tai puoluekulttuuria?

Poliittiseen liikkeeseen sitoutuneiden ihmisten omaelämäkerroissa on poliittista ja sosiaalihistoriaa sivuava ulottuvuutensa. Elämäkertoja voidaan käyttää myös mentali-teettien ja poliittisen kulttuurin tutkimuksen lähdeaineistona. Kertomuksissa kuvastuu kirjoittajien elämänkulku, mutta myös organisaation ja yksilön välinen suhde, järjestön merkitys ja paikka liikkeeseen sitoutuneiden ihmisten elämässä.

Miten Suomen Kommunistisen Puolueen jäsenet tulkitsivat kulttuurista menneisyyttään SKP:lle 1940- ja 1950-luvulla kir-joittamissaan omaelämäkerroissa? Aineisto-nani olen käyttänyt SKP:n kaaderijaostoon vuosina 1944 - 1955 koottuja puolueen jäsenten omaelämäkertoja. Ne olivat lyhyitä elämäkertaselostuksia, joiden kirjoittamista puolue vaati kaikilta jäseniltään ja jäsen-kandidaateiltaan heti julkiseksi tulonsa jälkeen. Päätös oli tässä laajuudessa voimassa vain muutaman kuukauden ajan. Myöhemmin elämäkertoja vaadittiin vain puolueuralla edenneiltä kaadereilta. Käyttämääni otokseen sisältyivät kaikki SKP:n kaaderi- jaoston Helsingin, Etelä-Savon ja Lapin piirien mapeista löydetyt elämäkerrat (230 kappaletta), jotka oli kirjoitettu kyseisinä vuosina. Suurin osa niistä on piiritason kaaderien tai puolueuralla muuten edenneiden henki

löiden kirjoittamia. Elämäkertojen lisäksi tutkimuksen lähteinä käytettiin SKP:n elämäkertoja koskevia ohjeita ja muita asiakirjoja.

SKP:n jäsenten elämäkerrat välittävät kuvaa puolueen sosiaalisesta pohjasta. Ne ilmentävät jäsenten poliittisen toiminnan kehittymistä pitkittäisleikkauksena. Elämä-kertojen laatimisen konteksti kuvaa SKP:n tuon ajan poliittisen ajattelun yhtä piirrettä, pyrkimystä kontrolloida ja valvoa sekä omaa jäsenistöä että ympäröivää maailmaa.

Sosiologian ja historian välimaastoon sijoittuvassa tutkimuksessa pyrin 1940- ja 1950-luvun puoluekaaderien kollektiivisen biografian konstruoimiseen. Toisena tavoitteena oli tutkia elämäkertoja teksteinä ja kuvata puolueen jäsenten kulttuurista ympäristöä, mentaliteetteja, maailmankuvaa ja järjestökulttuuria. Elämäkertojen sanoma tiivistyi kahteen kysymykseen: "miten ja miksi minusta tuli kommunisti?"

Omaelämäkerrat ja todellisuuden konstruoiminen

Elämän ja kerronnan ongelmallinen suhde kulminoituu kysymykseen, paljastaako historiallinen kerronta, mitä todella tapahtui.



"Vain taistelussa vaikeuksia vastaan muovautuvat oikeat kaaderit" oli SKP:n Helsingin piirin edustajakokouksen tunnuslauseena huhtikuussa 1949. Kuva: Kansan Arkisto.

Kerronnallinen rakenne sulkee pakostakin pois osan tapahtumista, sillä kerronta luo jatkuvuuksia, tarinalla on alku ja loppu ja kertoja joutuu alinomaan tekemään valintoja sovittaakseen materiaalinsa kertomuk-seen. Omaelämäkerran kirjoittaminen on elämän tulkintaa ja tarinan rakentamista. Jaka-mastaan kulttuurisesta ympäristöstä elämäkerran kirjoittaja omaksuu sekä elämänsä konstruoimista koskevan kaavan että ker-ronnalliset muodot.

Puolue-elämäkertojen kirjoittajat olivat "altavastaajan" asemassa tietäessään kenelle, miksi ja millaisin ehdoin he kirjoittivat elämäkertojaan. Kertojan poliittisen retoriikan tuntemus ja puoluekulttuurin sisäistämisen aste säätelivät osaltaan kertomuksen sisältöä.

Eräs "elämäkertakuvauksen" kirjoittaja kiteyttääkin asian erinomaisesti:

Kun S.K.P. vaatii jäseneksipyrkijältä elämäkertakuvausta, uskon sen tapahtuvan siinä mielessä, että puolueen johto toivoo kertomuksista käyvän selville jäseneksipyrkijän sopivaisuus S.K.P:hen. Sen tähden sovellutankin kertomukseeni etupäässä juuri e.m. vaikuttavat seikat. Saadakseni kuvaukseni mahdollisimman ehjäksi, aloitan aivan alusta." (165) (mies, synt. 1902, Skp:n jäsenyys 1945)

Keitä SKP:n kaaderit olivat

Hahmotin SKP:n kaaderien profiilin erilaisten "taustamuuttujien" avulla. Tarkastelun kohteena olivat heidän kaaderiuusasteensa, kotiseutunsa vasemmistolaisuus ja kertomuksen kirjoittamisajankohta, kirjoittajien ikä- ja sukupuolijakauma, liikkuvuus, koulu



tustaso, ammattirakenne, vanhempien ammatit ja sukulaisten poliittiset mieltymykset.

Otoksessa mukana olleet SKP:n jäsenet olivat syntyneet eri puolilla maata. Vajaa 30 % oli syntynyt kaupungeissa; suurin osa oli kotoisin maaseudulta. Lapin kaaderit olivat paikoilleen juurtuneempia kuin Helsingin tai Mikkelin, mutta metsätyömaita kierrellessään olivat hekin laajentaneet reviiriään. Liikkuvuudella oli merkityksensä myös ihmisten maailmankuvan muodostumiselle. "Siirtyminen työpaikasta toiseen eri paikkakunnilla opetti näkemään yhteiskunnallisia muotoja sen eri vaiheissa", toteaa savolainen kirvesmies elämäkerrassaan (18).

Tutkimuksessa mukana olleista 75.2 % (173) oli miesten ja 24.8 % (57) naisten elämäkertoja. Sukupuoli ei osoittautunut keskeiseksi kertomuksia erottelevaksi tekijäksi. Lähes puolet tutkimuksessa mukana olleista kertojista kuului ennen vuotta 1910 syntyneeseen ikäpolveen. Heillä siis saattoi olla omakohtaisia muistoja esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumista. Toisaalta lähes neljännes kertojista kuului vasta sotien aikana tai sen jälkeen täysi-ikäisyyden saavuttaneiden ikäpolveen.

Kaaderien enemmistöllä oli ollut vain vähän mahdollisuuksia käydä koulua. Kansakoulun ilmoitti käyneensä 50 %, ja sen lisäksi jonkin asteista ammattikoulutusta (esim. ammattikoulu, viilarinoppi, teollisuuskoulu, kauppakoulu) oli saanut 18 %. Ylioppilaita ja korkeakoulututkinnon suorittaneitakin mahtui kuitenkin joukkoon. Elämäkerran kirjoittajista suurin osa oli teollisuus-, rakennus-, kuljetus- tai sekatyöläisiä (54 %). Maa- ja metsätalouden edustajia eli pienviljelijöitä ja metsätyöläisiä oli suhteellisen vähän, vain 7.4 %. Kertojien "yhteiskunnallinen syntyperä" oli tulosten perusteella varsin prole-taarinen: suurimman osan isät olivat työläisiä. Työläisyyden ohella myös aate oli periytyvää, joskaan ei kovin selkeästi. Viidenneksellä kaikista tutkituista elämäkerrankirjoittajista on isä, isoisä tai muu lähiomai-nen osallistunut vuoden 1918 tapahtumiin punaisten puolella. Vanhempien aktiivinen osallistuminen työväenliikkeeseen tai vähin

täänkin myötämielinen suhtautuminen siihen tulee esiin 38 prosentissa elämäkerroista. Jo illegaalisella ajalla puolueeseen liittyneiden kaaderien vanhempien positiivinen suhtautuminen työväenliikkeeseen on vieläkin yleisempää (43%)."Porvarillismielisestä" kodista lähtöisin tunnustaa olevansa vain kolme prosenttia kertojista.

SKP:n kaaderien ominaispiirteitä tarkasteltiin myös heidän identiteettinsä rakentumisen kautta. Pyrkimys työläisidentiteetistä "järjestöihmisen" identiteettiin tuli kertomuksissa esiin sävyinä, yksittäisinä sanoina ja tunnelmina. Järjestötoiminta asettui useimpien kirjoittajien elämän ytimeksi.

SKP:n kaaderien poliittinen ja järjestöllinen kokemuspiiri

SKP:n kaaderien poliittista kokemuspiiriä havainnoin tarkastelemalla heidän aiempaa osallistumistaan julkiseen tai maanalaiseen vasemmistolaiseen järjestötoimintaan, sosialidemokraattiseen järjestötoimintaan, ammatilliseen työväenliikkeeseen ja muuhun jär-jestötoimintaan.

Elämäkerrat voidaan jakaa luontevasti kahteen ryhmään sen mukaan, liityttiinkö puolueeseen maanalaisuuden kaudella vai julkisella kaudella. SKP:n maanalaisuuden kautena puolueeseen liittyneiden elämäkertoja oli aineistossa 56 kappaletta eli 24.3 %, joista 20 eli reilu kolmannes oli naisten elämäkertoja. Toisin ilmaistuna, tutkimuksessa mukana olleista miehistä oli 20.8 % illegaa-lisen kauden jäseniä ja naisista peräti 35.1 %. Yli puolella tutkimuksessa mukana olleista iältään kyllin vanhoista henkilöistä oli ollut yhteyksiä 1920- ja 1930-luvun vasemmisto-laisiin järjestöihin tai "maanalaisia" yhteyksiä, jotka eivät ole johtaneet suoranaiseen puoluejäsenyyteen.

Yli sadassa (108) elämäkerrassa tulee esiin kosketuspinta vasemmistolaiseen toimintaan ennen syksyä 1944. Sotien jälkeisen kansandemokraattisen liikkeen kautta puolueeseen rekrytoitui 61 henkilöä. Saman



verran on niitä, joilla ei ollut yhteyksiä vasemmiston poliittisiin järjestöihin ennen liittymistä SKP:n jäseneksi. Kontaktit kommunisteihin olivat syntyneet ehkä ammattiosaston tai urheiluseuran kautta. Tutkituista kaadereista yli 45 % ennen vuotta 1915 syntyneistä kertoo olleensa ammattiliiton jäsenenä jossain vaiheessa 1920-lukua. Muutamien tutkittujen elämäkertojen kuvauksista käy ilmi, että työtaisteluun osallistumisella oli merkitystä sekä ammattiosastoon liittymiselle että poliittisen identiteetin muodostumiselle laajemminkin. Suomen Ammattijärjestön hajoaminen ja lakkauttaminen oli monille työläisille kova kokemus. Joidenkin luottamus ammattiyhdistysliikkeeseen palautui vasta sotien jälkeen.

Elämäkerran kirjoittajien elämänkulkuun on vaikuttanut järjestötoiminnan ohella poliittisista syistä saadut vankilatuomiot ja sota. Kertojista 26 % (60) oli saanut vankilatuo-mion vuosina 1919 - 1944 tai joutunut turva-säilöön sotien aikana. Kaikkiaan 38 prosentilla kaadereista oli kokemuksia pidätyksistä, vankileireistä ja vankiloista. Tutkimuksessa mukana olleista miespuolisista "sopivan-ikäisistä" eli vuosina 1895 - 1921 syntyneistä kaadereista, joita oli aineistossa 140, hieman yli 40 % kertoo osallistuneensa talvisotaan. Loput miehet olivat työssä, työvelvollisina, väestönsuojelutehtävissä, piileskelivät tai olivat turvasäilössä.

Pitkän jatkosodan aikana silloiset ja tulevat puolueen jäsenet ehtivät kokea monenlaista. Tutkimuksessa mukana olleista 157 ikänsä puolesta asepalvelukseen kelvollisesta miehestä lähes 40 % oli sodassa rintamajoukoissa ja 12 % oli lisäksi armeijan palveluksessa vaikkakin muissa kuin taistelutehtävissä. Yli 12 % ilmoitti olleensa työssä ja lisäksi 5 % kuuluneensa nostoväkeen. Lapin tulevista miespuolisista Skp:n jäsenistä lähes puolet oli rintamalla. Lapin miehillä ei ollut paljon "järjestösyntejä" takanaan ja ehkä osittain tästä syystä heitä kelpuutettiin enemmän rintamatehtäviin. Turvasäilöön koottiin ihmisiä tiheämmällä seulalla kuin talvisodan aikana. Aineiston miespuolisista kaade-reista lähes 12 % oli jatkosodan aikana tur-

vasäilössä tai vankilassa. Metsäkaartiin lähti 5 %.

Poliittisten valintojen

vedenjakajat

Sitoutuminen SKP:n jäsenyyteen oli monille pitkän ja monivaiheisen kehityksen tulos. Elämäkertojen perusteella vuoden 1918 tapahtumat olivat tutkittujen SKP:n kaaderien poliittisen suuntautumisen taustalla yli kolmessakymmenessä prosentissa (31.3%) tapauksista. Omaisiin kohdistuneet vaino-toimet ja nöyryytykset synnyttivät uhmaa nuorimmassakin sukupolvessa. Yhden selkeän ryhmän elämäkerrankirjoittajista muodostavat ne, jotka menivät mukaan vasemmistolaisten järjestöjen toimintaan 1920-luvulla. Viranomaisten toimenpiteet eli 1930-luvun vaihteen julkisten järjestöjen lakka-uttamiset saivat ainakin osassa järjestöjen jäsenistä aikaan vastareaktion. Osa lak-kautettujen julkisten järjestöjen jäsenistä liittyi kiellettyyn kommunistiseen puolueeseen 1930-luvun alussa. Toiset toimintaoikeu-tensa menettäneet lakkautettujen järjestöjen jäsenet vetäytyivät syrjään. Syntyi poliittinen tyhjiö, joka täyttyi viime kädessä vasta sotien jälkeen. Tutkitussa aineistossa ilmiö näkyy siten, että yli 80 % ennen vuotta 1915 syntyneistä, viimeistään vuonna 1945 kommunistiseen puolueeseen liittyneistä henki-löistä, on ollut jäsenenä 1930-luvun vaihteessa lakkautetussa järjestössä.

Myöhempää SKP:n jäsenyyttä pohjusti usein toiminta 1930-luvun loppupuolen ammattiyhdistysliikkeessä, sos.dem. puolueen oppositiossa, Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa ja työläisrinta-mamiesliikkeessä. Yhteyksiä oli syntynyt Helsingin suurilla työpaikoilla. Poliittinen vankeus, turvasäilökokemukset ja metsäkaarti-laisuus olivat myös askelia kohti SKP:n jäsenyyttä. Joitakin näistä tekijöistä voidaan löytää 87 prosentista elämäkertoja, jotka on kirjoitettu ennen vappua 1945. Sodan päättyminen ja sen aiheuttama käänne mahdol



listivat yhteyksien realisoimisen sitoutumi-sena kommunistiseen liikkeeseen.

Tie puolueen jäsenyyteen - puoluekulttuurin heijastumat elämäkerroissa

Kommunistiseen habitukseen kuului liikkeen opillisena peruskivenä olevan puolueteorian ja erityisesti etujoukkokäsitteen sisäistä-minen. Kommunistinen habitus rakentui ideologisen opin mukaisten erottautumisten lisäksi kulttuurisista käytännöistä, tehdyistä ratkaisuista ja kyvystä "puhua oikein".

Tutkimuksessa ei pyritty määrittelemään työväenluokkaista mentaliteettia tai kommunistista habitusta kattavasti. Aihetta lähestyttiin 1) kiinnittämällä katse kertomusten vastaanottajaan, oletettuun "yleisöön" ja sen ajattelutapaan, 2) tutkimalla elämäkertojen rakenteita, niiden välittämää historiakäsitystä ja heijastamaa tapaa jäsentää maailmaa, 3) tarkastelemalla kielletyn ja sallitun rajoja kommunistisen kulttuurin piirissä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin puoluekult-tuurin elämäkerran kirjoittajille tarjoaman tulkintakehyksen rakentumista. Lähteinä käytin elämäkerran kirjoittamisohjeita ja eräitä SKP:n tuottamia tekstejä. Näin pyrin va-lottamaan 1940- ja 1950-luvun kommunistisen habituksen eräitä piirteitä. Luokittele-malla, tiivistämällä ja yleistämällä elämä-kerroissa esiintyviä teemoja tarkastelin elä-mäkertojen kokemusmaailman rakentumista ja kertojien tulkintoja poliittisen elämänsä virstanpylväistä. Raskaat lapsuudenkoke-mukset (56 %:ssa kertomuksista), osallistuminen vasemmistolaisten järjestöjen toimintaan 1920- ja 1930-luvulla (41 %) ja osallistuminen ammattiyhdistystoimintaan (37 %) olivat yleisimmin esiintyneet teemat.

Tarkastelin myös teemojen jakautumista suhteessa puoluejäsenyyden kestoon (il-legaalisella kaudella/julkisella kaudella liittyneet) ja alueelliseen jakoon (Helsinki/Etelä-Savo ja Lappi). Tarkemman huomion kohteiksi otettiin lapsuuden tulkinnat, vuoden 1918 kokemukset tai perintö ja järjestötoimin-nan kehystämä elämän konstruktio yleensä.

Osa elämäkertaselostuksista lienee kirjoitettu puoluetoimistossa valvovan silmän alla. Kuva: Kansan Arkisto.



Elämäkertatyypit

Elämäkerrat olivat moniaineksisia eikä niiden antamaa kuvaa voinut typistää yhdeksi kertomukseksi. Luokittelemalla elämäkertoja niitä jäsentävien kehysten mukaan konstruoin elämäkertatyyppejä. Valitsin elä-mäkerroissa esiintyneistä teemoista "ratkaisevaksi kokemukseksi" suhteen tai tapahtuman, jolla näytti olevan erityistä merkitystä elämänkululle tai poliittisille valinnoille. Ratkaiseva kokemus oli seikka, joka nousi elämäkerroissa esiin SKP:een sitoutumisen tärkeänä taustatekijänä. Punikit, vasemmistolaiset, illegaalit, sodanvastustajat, perus-työläiset, toisen polven kommunistit ja intel-lektuellit olivat nimikkeitä, joiden mukaan suurin osa aineistosta voitiin luokitella. Kommunistisen puoluekulttuurin tarjoaman tul-kintakehyksen jäljet näkyivät elämäkertojen rakenteissa. Illegaalit osasivat parhaiten sopeuttaa kertomuksensa puolueen tarjoamaan viitekehykseen. Perustyöläisten elämäkerroista heijastuivat työläismentaliteetin piirteet.

Poliittiset valinnat ja niiden tulkinta

Elämäkerran kirjoittajien poliittisiin valintoihin on vaikuttanut hyvin monisyinen tapahtumien vyyhti. Useinkaan ei voida puhua valinnoista vaan itsestäänselvyyksistä, ajautumisesta tai tempautumisesta. Jos elämä-kerroissa esiin tulleet teemat yhdistetään käsitteellisesti yleisemmiksi kategorioiksi, tiivistyvät poliittisiin valintoihin vaikuttaneet tekijät kolmeen ryhmään: 1) henkilön sosiaaliseen (työväenluokkaiseen) asemaan liittyvät tekijät 2) repressiiviseen hallitsemis-tapaan ja politiikkaan liittyvät tekijät ja 3) vastarintaa edustavat tekijät. Näiden painoarvon vaihtelu vaikutti sitoutumishalukkuuteen.

Sotien jälkeistä innostusta liittyä SKP:n jäseniksi voidaan tulkita siten, että juuri tuossa historiallisessa tilanteessa ensimmäistä ja kolmatta kategoriaa ilmentävät seikat tukivat toisiaan. Pauli Kettusen (1987) sanoja

lainaten ylhäältä tuleva kasvatus ja alhaalta tuleva tarpeiden artikulointi vastasivat toisiaan. Samalla tuoreessa muistissa oleva repressiivisyys oli alakynnessä. Elämäker-tojen antama kuva vahvistaa käsitystä siitä, että poliittinen mahdollisuusrakenne säätelee poliittisen liikkeen kehitystä. Yhteiskunnallisten vastakkainasettelujen perinne ja sotia edeltävältä ajalta juontavat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset olivat latautu-neet toimintatarpeeksi erityisesti siksi, että liike oli aiemmin tukahdutettu. Uudessa poliittisessa tilanteessa uskottiin muutoksen mahdollisuuteen ja kollektiivisen toiminnan tehokkuuteen sen läpiviemisessä.

Sitoutuminen kommunistiseen puolueeseen ja toiminta siinä edellyttivät, että ihmiset tulkitsivat elämänsä tapahtumia puolueen osoittamalla tavalla. He sopeuttivat ko-kemusmaailmansa vastaamaan puolueen luomaa yhteiskunnallisen todellisuuden kuvaa. Painotuksissa oli kuitenkin eroa. Kun kommunistiseen malliin kuului luokka-aseman, poliittisen tietoisuuden, järjestötoiminnan ja puoluetyön korostaminen, painottui-vat elämäkertojen tulkinnoissa raskaat lap-suudenkokemukset ja muut henkilökohtaiset epäoikeudenmukaisuuden kokemukset järjestötyön rinnalla. Toisaalta puoluekin joutui väljentämään tulkintakehystään, sopeuttamaan sitä uusien ihmisryhmien kokemuksiin.

Kapea-alaisesti ajateltuna tavoitteet, päämäärät, haaveet ja utopiat eivät kuuluneet niihin "elämäkertaselostuksiin", joita puolueen kaaderivastaavat odottivat kirjoittajilta. Puoluekaaderien elämäkerta-aineistossa oman elämän ja poliittisen toiminnan merki-tyksellistäminen näkyi annettujen ohjeiden ylittämisenä: yritettiin löytää oman puolueeseen sitoutumisen tarkoitus.

Sallitut ja kielletyt

Vaikka kaaderien omaelämäkerrat ovat niukkoja, täsmentävät ne kuvaa kommunistisen kulttuurin piirissä tyypillisistä asenteista ja suhtautumistavoista. SKP:n jäsenten käyt



täytymistä sääteli elämän politisoiminen. Työ, vapaa-aika ja perhe-elämä olivat jäsen-nettävissä mielekkääksi kokonaisuudeksi ideologisen kehikon kautta. Puolueen sisäiseen julkisuuteen kuuluneisiin asioihin, mm. perhe-elämään, alkoholinkäyttöön ja puolueen jäsenten ominaisuuksiin, saa tuntumaa elämäkertojen kautta.

Elämäkertojen yhteys puoluekulttuuriin antaa niille tietyllä tavalla ulkokohtaisen sävyn. Omaa persoonallisuutta ei paljasteta pitemmissäkään kertomuksissa. Menneisyydestä kaivetaan esiin vain nykyisyyden so. järjestökaaderikelpoisuuden kannalta olen

naiset merkitykset. Ne esitetään puhtaimmillaan paljaina järjestöosallistumisen ketjuina, jotka ovat puhdistetut muista elämäntapahtumista ja saavat tietyllä tavalla symbolisen luonteen. Ehkäpä koko elämäkerran-kirjoittamisprojektin tarkoituksena oli viime kädessä edistää kollektiivisen identiteetin ja yhtenäisen menneisyyskuvan rakentumista.

Artikkeli perustuu tekijän lisensiaatintutki-elmaan "Missä paikkasi, tiedätkö sen? Kommunistisen puolueen kaaderien elämäkerrat - poliittiset valinnat, kulttuuri, kertomus". Hel-singin yliopisto. Sosiologia 1997.

Siltasaarenkatu 6, 7 krs., 00530 Helsinki

puh. (09) 774 741

email: vas@vasemmistoliitto.fi

kotisivu: http://www.vasemmistoliitto.fi