Ilkka Kippola

Helsinki

Sotapolulla?

Kansalaissodan ideologisia jälkiä

suomalaisessa elokuvassa

Kansalaissotaelokuvien arvioin-tiperusteet

Kansalaissotaa, sodan traagisia tapahtumia, on pidetty tutkijoiden päätelmissä vaikeasti lähestyttävänä, lähes kiellettynä alueena suomalaisen elokuvan tekijöille. Erityisesti elokuvatutkimus on yksimielisesti nähnyt tämän arvoladatun ajankohdan kohtalon-omaisena tabuna kansalliselle elokuvalle. Sen merkityksiä on vain ajoittain sivuttu tai

kohdattu itsenäiseen elokuvakäsikirjoituk-seen ja ohjaajan näkemykseen luottaen.¹

Tutkimus on perusteluissaan vedonnut sisällölliseen manipulointiin ja etsinyt esimerkkejä, missä alkuperäisnovellin tapahtumat on etäännytetty elokuvakäsikirjoituk-sessa ideologisesti vaarattomaan epookkiin, kuten 1905 suurlakon ajankohtaan tai jopa Lapin sodan vuoteen 1945.² Kyseiset sisäl-lölliset ratkaisut on arvioitu, jos ei tekijän moraaliseksi heikkoudeksi, ainakin ulkoisesta paineesta johtuvaksi varovaisuudeksi tart

Kirjailija Teuvo Pakkalan kirjoittama ja ohjaama Sotapolulla oli ensimmäinen kansalaissotaa käsitellyt elokuva ja sai ensi-iltansa 1921. Elokuva otti selkeästi kantaa valkoisten puolesta punaisia vastaan. Kuva: Suomen elokuva-arkisto.

Edvin Laine ohjaa kansalliseksi elokuvaeepokseksi myöhemmin kohonnutta elokuvaa Täällä Pohjantähden alla. Työn alla kohtaus, jossa punaiset ovat antautuneet saksalaisille ja valkoisille joukoille Lahdessa. Kuva: Työväen Arkisto.

tua vuoden 1918 tapahtumiin ja kohdistaa elokuvan kerronta täydellisesti kansalaissodan kontekstiin.

Kuitenkin on huomattava, että jokainen sisällissodan jälkeinen vuosikymmen on tuottanut, sotavuosien ja säätelyn 1940-luku poikkeuksena, yhden tai useampia elokuvia, jotka antavat kansalliselle tragedialle vuosi-kymmenensä elokuvallisen tulkinnan.

Suomalaisen elokuvan tutkija Kari Uusitalo on tilastoinut vuoden 1984 selvitykses-sään yli 20 näytelmäelokuvaa, joille vuoden 1918 tapahtumat antavat merkityksiä näyt-telijärepliikkien tai kuvattujen kohtausten kautta. Uusitalon johtopäätös, että kansalaissota on merkityksetön aihealue suomalaisessa elokuvassa, jos tuo elokuvien valittu jouk

ko suhteutetaan yli 900 suomalaisen ensi-iltaelokuvan joukkoon, on intuitiivisesti mielekäs.³ Mitään vertailun edellyttämää mittaria emme voi kuitenkaan antaa tämän kvanti-tatiivisesti arvottavan oletuksen tueksi.

Vertailuaineistona voitaisiin esimerkiksi käyttää tutkimuksen tuloksia siitä, miten amerikkalainen elokuvateollisuus on notee-rannut Yhdysvaltojen sisällissodan. Tunnemme tietysti kaksi suurta spektaakkelia, Griffithin Kansakunnan synnyn ja menestyselokuvien klassikon Tuulen viemää.⁴ Näissä sisällissodan tapahtumat muodostavat elokuvakerronnalle keskeisen sisällön ja arvoideologisen merkityksen. Pääpiirteissään nämä elokuvat myös ilmentävät samankaltaista kehitystä, mikä toteutui suoma

laisen elokuvan kerronnassa myöhemmin, Teuvo Pakkalan Sotapolulla-elokuvan ja Toivo Särkän draaman "1918" tai Pirjo Honkasalon Tulipään välissä. Tuo kehitys merkitsi kärjistäen siirtymää historiallisesti luokittelevasta ja tyypittelevästä ihmiskuva-uksesta yksilökeskeisiin elokuvadraamoihin.

Kohtalokas eroavuus on kuitenkin siinä, että USA:n sisällissota liittyy olennaisesti maailmanhistorian universaaliin arvotodel-lisuuteen. Sen sijaan Suomen kansalaissota on ollut näihin päiviin pienen, sulkeutuneen kansakunnan sisäistetty trauma, jonka arvo-jakautumat hyvään ja pahaan manifes-toituvat maailman mittakaavassa ja jopa Euroopan tietoisuudessa merkityksettöminä. Siksi suomalaisten sisällissotaelokuvien substanssi tulee jatkossakin määrittymään ja saamaan arvomerkityksiä ainoastaan kansallisen elokuvakeskustelun alueella.

Kansalaissotaa elokuvissa vuosikymmenittäin

Tutkimus on vähätellyt sitä tabuteoreettiseen malliin vaikeasti sovitettavaa tosiasiaa, että ensimmäinen kansalaissotaa käsitellyt historiallinen näytelmäelokuvamme tuli ensi-iltaesitykseen Oulussa vain kolme vuotta sodan päättymisestä vuonna 1921. Kirjailija Teuvo Pakkalan ohjaama ja käsikirjoittama Sotapolulla otti häikäilemättömästi kantaa valkoisten puolesta punaista terroria vastaan. Pakkalan toiveiden vastaisesti elokuva ei kuitenkaan päässyt levitykseen pääkaupungissa, eivätkä Amerikan työläishen-kiset suomalaissiirtokunnat huolineet tekijältä valkoisille lojaalia vapaussotadraamaa.

1920-luvun lopulla valmistunut Kalle Kaarnan elokuva Miekan terällä (1928)⁵ sisälsi jääkäriliikkeen kutsumustehtävälle perustuvan voittajan näkökulman. Mutta samalla se jo näytti sovinnollisemman kuvan vastapuolesta oikeamielisen punakaartilaispääl-likön Hannes Närhen hahmossa.

Suomalaisen elokuvan 1930-luku on määritelty paitsi modernien kaupunkilais-komedioiden myös isänmaallisten aate-

draamojen vuosikymmeneksi. Aikakauden ideologinen avainteos on kiistatta Sam Sihvon jo vuonna 1921 kirjoittama näytelmä Jääkärin morsian. Se sovitettiin elokuvaksi kahdesti, ensin vuonna 1931 Kalle Kaarnan ja myöhemmin 1938 Risto Orkon ohjaamana. Molemmat elokuvat perustelevat "puhtain asein" itsenäisyystaistelun välttämättömyyden ja jättävät vuoden 1918 tapahtumat narraationsa ulkopuolelle. 1930-luvun pää-töselokuvat, Toivo Särkän Helmikuun mani-festi (1939) ja erityisesti Hella Wuolijoen tekstiin pohjautuva Eteenpäin - elämään (1939) koskettavat sekä ideologisesti että kuvakerronnallaan kansalaissotaa. Jälkimmäisessä päähenkilönä esiintyy ensimmäistä kertaa punainen palkollinen, sisäkkö Justiina, joka kuitenkin valitsee ratkaisutilanteessa valkoisten puolen päättäessään suojella kartanolle "ikiaikaisesti" kuulunutta omaisuutta.⁶

1940-luvun sotasensuurin ja sitä seuranneen säätelykauden jälkeen sai ensiesityksensä vuonna 1956 Jack Witikan Sillanpää -filmatisointi Silja - nuorena nukkunut.Tässä elokuvassa, ehkä ajalleen oireellisesti, sisällissota näytetään kohtalon määräämänä prosessina, johon voimaton nainen ei voi valin-noillaan sitoutua tai vaikuttaa. Kertomuksen keskushenkilö Silja menettää elinvoimansa ja mielensä valon kesällä 1918 sodan kokemusten uuvuttamana.

Vuotta myöhemmin Toivo Särkkä ohjasi ideologista asetelmaa ensi kertaa murtavan melodraaman "1918". Elokuva perustui tällä kertaa Jarl Hammerin romaaniin Mies ja hänen omatuntonsa. Särkän toteutus on nähtävä omakohtaisena pyrkimyksenä kansalaissodan kristilliseettiseen uudelleenarvioon. Se tapahtuu symbolisella tasolla elokuvakerronnan kautta päähenkilönä esiintyvän papin siirtyessä teloitettavien punaisten puolelle Suomenlinnan vankileirillä.⁷

Vastaavasti 1960-luvun vasemmistoeettinen, sosiaalista luokkaidentiteettiä korostava näkemys sai mittatilaukseen sopivan tulkinnan Edvin Laineen ohjaamassa ja kirjailijalle uskollisessa elokuvaeepoksessa Täällä Pohjantähden alla (1968). Se härnäsi ajalleen sopivasti porvariston hiipuvaa va-

paussota-mentaliteettia nostamalla ensimmäisen osansa sankariksi punaisten päällikön Akseli Koskelan. Viisi vuotta myöhemmin Paavo Haavikon ja Jukka Kemppisen käsikirjoittama Mommilan veriteot (1973) jäi auttamattomasti Laineen kansalliseksi korotetun filmidraaman varjoon.⁸

1970-luvun sisällissotaelokuva keskittyi strategisesti sodan esinäytökseen ja huipen-si näyttävästi vallankumouksellisten aktiot suurtilallisen ja kulttuurimesenaatin Alfred Kordelinin vuonna 1917 tapahtuneeseen murhaan. Elokuvalla oli ideologinen oirear-vonsa. Sen ensi-ilta päättyi onnettomasti elokuvan ohjanneen radikaalivasemmistolaisen Jotaarkka Pennasen ja vasemmistoliberaa-leja arvoja edustaneen tuottajan Jörn Donnerin välirikkoon. Historiallista totuutta vaatinut porvarilehdistö antoi varauksetta tukensa Donnerin omalaatuiselle menettelylle sanoutua julkisesti irti ohjaajan käsikirjoitusta "vääristävistä" tulkinnoista.⁹

Jotaarkka Pennasen provokaatio jäi yllättävästi ohjelmallisen 1970-luvun ainoaksi yritykseksi terävöittää vasemmistosolidaa-rista näkökulmaa. Näemme kuinka uusi elo-kuvaajapolvi individualisoi ja vaihtaa tietoisesti historiallisten elokuvien kurssia 1990-luvulla. Sitä ennen Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon suurelokuvan mitat täyttänyt

esikoisohjaus Tulipää (1980) tuo kansalaissodan näyttämölle vasemmistointellektuellin, joka toimii elämäntilanteidensa valinnoissa yksin. Elämäkertaelokuvan eetos perustuu kirjailijan ja Työmies-lehden toimittajan Irmari Rantamalan eli Maiju Lassilan aikalaiskir-joituksille ja koskettaville aforismeille. Sitou-muksistaan huolimatta elokuva välittää yksilökeskeistä pasifistista sanomaa ja sul-keistaa luokkaideologian kovat arvot.¹⁰

Tero Jartin Aapo (1994), Jouko Turkan dramaturgiaa hyödyntävä kansalaissotaelokuva, kantoi alunperin radikaalin vaihto-ehtoelokuvan statusta. Sen käsikirjoitus lähestyy punaisten sotaa suomenruotsalaisen kirjailijan Runar Schildtin novellin lähtökohdista. Elokuva on yhtä hyvin psykologinen kuin historiallinen kuvaus vuoden 1918 väkivallan perusteista edeten nimihenkilön kehitystarinana tilallisen palkkarengistä "lahtareiden" teloittajaksi. Nöyryytetyn rengin ratkaisevat askeleet punakaartiin äärimmäisen väkivallan tielle on kuvitettu poikkeuksellisen raa´asti. Lähikuvissa murskautuvat kasvot, ensin valkokaartilaisen ja myöhemmin Aapon itsensä, merkitsevät myös sival-lusta vakaumuksensa puolesta kaatuneiden perinnekultin poskelle. Punaisen terroristin teot sanelee oikean ja väärän merkityksistä

Olli Saarelan Lunastuk-sessa kappalainen Sill-manin (Kari Heiskanen) yritys pysytellä sodan järjettömyyden ulkopuolella saa traagisen lopun. Kuva: Suomen elokuva-arkisto.

irrotettu välttämättömyys: köyhyyden, nälänhädän, sorron kierre.¹¹

Olli Saarelan Lunastus (1997) on toistaiseksi viimeinen sisällissotaan sijoittuva, sodan arvovalintoja psykologisesti kyseen-alaistava ja tässä mielessä illuusiot repivä, nykyilmeinen elokuva. Kylän kappalainen Patrick Sillman törmää eettisessä kilvoitte-lussaan umpikujaan uuden maailmanvallan nostaessa hahmotonta päätään valko- ja punaterrorin edetessä. Kukaan ei voi jättäytyä silmittömän väkivallan ja vielä nimeä-mättömän sodan ulkopuolelle.¹²

Sekä Jartin että Saarelan elokuvat ovat tämän vuosikymmenen uustulkintoja vuoden 1918 kansalaissodasta. Voimme olettaa, etteivät uuden polven ohjaajat kapinoi kuvis-saan edeltäneitä kansalaissotaelokuvia vastaan. Kapinaa käydään ideologian ja arvojen alueella vaikkakin elokuvan välineellä. Sen vuoksi Aapo ja Lunastus ovat yhtä hyvin puheenvuoroja tästä ajasta kuin historiallisia elokuvia. Ne eivät myöskään poikkea tässä pyrkimyksessä edeltäjistään, joissa näkökulmat olivat kuitenkin toiset kuten aikakin.

⁶ Ks. elokuvista lähemmin: Vuosien 1936 - 1941 suomalaiset kokoillan elokuvat, Suomen kansallisfilmografia 2, s. 225 - 234, s. 335 - 340 ja s. 353 - 360.

⁷ Ks. elokuvista lähemmin: Vuosien 1953 - 1956 ja 1957 - 1961 suomalaiset kokoillan elokuvat, Suomen kansallisfilmografia 5 ja 6, edellinen s. 449 - 458 ja jälkimmäinen s. 115 - 124.

⁸ Ks. elokuvista lähemmin Vuosien 1962 - 1970 suomalaiset kokoillan elokuvat, Suomen kansallisfilmografia 7, s. 494 - 520.

⁹ Heikki Eteläpää: Välikohtaus Mommilassa, Uusi Suomi 7.10.1973; Kari Vanhapiha: Jörn Donner ja Jotaarkka Pennanen napit vastakkain, Helsingin Sanomat 7.10. 1973.

¹⁰ Markku Tuuli: Algot Untolaa etsimässä, Katso 44/1980, s. 58; Erkka Lehtola: Tulipää antaa oman vastauksensa, Aamulehti 16.10.1980.

¹¹ Leena Virtanen: Aapon päässä kihisee, Hel-singin Sanomat 18.12.1994; Juhana Aunesluo-ma: Aapon Suomi vuonna 1918, Nordian aulanäyttelyn esite 15.7.1994.

¹² Tommi Sarlin: Huhtikuussa 1918 kukaan ei ollut sivullinen, Kirkko ja kaupunki 14, 16.4.1997; Arja Aho: Sisällissota oli välttämättömyys, Ilta-Sanomat 23.4.1997.

Luettelo kansalaissotaan liittyvistä elokuvista:

Luettelo on laadittu Kari Uusitalon selvityksen pohjalta, ks. Filmihullu 2/1984, s. 29 - 32. Luettelosta puuttuu 7 tulkinnanvaraista kokoillan elokuvaa sekä Teuvo Tulion tuhoutunut Sillanpää- filmatisointi Silja - nuorena nukkunut, 1939. Luettelo sisältää kansalaissotaa a) historiallisesti kuvaavat b) fiktii-visesti sivuavat ja/tai c) sodan oikeutusta ideologisesti perustelevat elokuvat. Ainakin seuraavat yhdistelmät ovat mahdollisia: a tai a,c tai b,c tai a,b,c tai c.

1921 Sotapolulla, Finn-Film (ohjaus ja käsikirjoitus: Teuvo Pakkala) a,b,c

1927 Muurmannin pakolaiset, Suomi-Filmi (ohj. Erkki Karu, käsikirj. Lauri Vesala) b

1928 Miekan terällä, Kotka-Filmi (ohj. ja käsikirj. Kalle Kaarna) a,b,c

1931 Jääkärin morsian, Sarastus (ohj. ja käsikirj. Kalle Kaarna) c

Viitteet:

¹ Ks. Filmihullun teemanumerot: Filmihullu 2 ja 3/1984.

² Nyrki Tapiovaaran Varastettu kuolema, 1938: Elokuva perustuu Runar Schildtin novelliin Lihamylly. Novellista poiketen sen tapahtumat on siirretty vuodesta 1918 vuoteen 1905. Aarne Tarkaksen Jokin ihmisessä, 1956: Mika Waltarin alkuperäisteksti käsittelee vuotta 1918, mutta elokuva vuotta 1945.

³ Ks. Kari Uusitalo: "Kapina vai vapaussota", Filmihullu 2/1984, s. 29.

⁴ D.W. Griffithin Kansakunnan synty (Birth of a Nation) valmistui vuonna 1915, Victor Flemingin Tuulen viemää (Gone with the Wind) vuonna 1939. Ks. Markku Varjola, Mikko Piela, Jarkko Aarniala: Elokuvahistorian kronologia, Merkittäviä elokuvia ja tapahtumia vuoteen 1969, julkaisussa Elokuvien monet maailmat. Mänttä 1984.

⁵ Miekan terällä -elokuva on tuhoutunut. Ks. sen sisällöstä: Vuosien 1907 - 1935 suomalaiset kokoillan elokuvat, Suomen kansallisfilmografia 1, s. 374 - 377.

1938 Jääkärin morsian, Suomi-Filmi (ohj. Risto Orko, käsikirj. Risto Orko, Ilmari Unho) c

1939 Helmikuun manifesti, Suomen Filmiteollisuus (ohj. T.J. Särkkä, käsikirj. Mika Waltari, T.J. Särkkä) b,c

1939 Eteenpäin - elämään, Suomen Filmiteollisuus (ohj. ja käsikirj. T.J. Särkkä) b,c

1939 Halveksittu, Suomen Filmiteollisuus (ohj. ja käsikirj. Jorma Nortimo) b

1939 Jumalan tuomio, Suomen Filmiteollisuus (ohj. ja käsikirj. T.J. Särkkä) b

1952 Niskavuoren Heta, Suomen Filmiteollisuus (ohj. Edvin Laine, käsikirj. Hella Wuolijoki ) b

1956 Silja - nuorena nukkunut, Filmi-Kuva (ohj. Jack Witikka, käsikirj. Juha Nevalainen) a,b

1957 "1918", Suomen Filmiteollisuus (ohj. ja käsikirj. T.J. Särkkä) a,b

1968 Täällä Pohjantähden alla, Fennada-Filmi (ohj. Edvin Laine, käsikirj. Edvin Laine, Matti Kassila, Juha Nevalainen, Väinö Linna) a,b,c

1973 Mommilan veriteot, Jörn Donner Productions (ohj. Jotaarkka Pennanen, käsikirj. Paavo Haavikko, Jukka Kemppinen) a,b,c

1977 Aika hyvä ihmiseksi, Rauni Mollberg (ohj. ja käsikirj. Rauni Mollberg) b

1980 Tulipää, P-Kino Oy, (ohj. ja käsikirj. Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto) a,b,c

1988 Ihmiselon ihanuus ja kurjuus, Matti Kassila (ohj. ja käsikirj. Matti Kassila) b

1994 Aapo, GNUfilms, Villealfa Film-productions (ohj. Tero Jartti, käsikirj. Tero Jartti, Jari Hietanen) b,c

1997 Lunastus, Kinoproduction (ohj. Olli Saarela, käsikirj. Olli Saarela, Heikki Vuento) b,c