Ulla Jaskari

Tampere

Työväen keskusmuseo

teollisuushistorian

ytimessä

Maamme nykymuotoisen teollisuuden syntysijoilla Finlaysonin tehdasalueella Tampereella toimipaikkaansa pitävä Työväen keskusmuseo on laajentanut näyt-telytilojaan kuluvan vuoden aikana runsaalla 800 neliömetrillä. Keväällä avattiin Lehtityötä ja työväkeä -näyttelyä varten lähes 200 m2:n suuruinen tila kutomora-kennuksessa vuodelta 1865. Kesällä valmistui osaan museon entistä varastoa niin ikään 200 m2:n suuruinen sali näyttelyitä varten. Merkittävimpänä kaikesta kunnostettiin vuonna 1850 valmistuneen tehdasrakennuksen, TR 2:n, kolmannen kerroksen 440 m2:n suuruinen, teollisuushistoriallisesti arvokas tila. Näin museolla on käytössään runsas 1200 m2 näyttelytoimintaa varten.

TR 2 nousi aikoinaan kiinni vanhimpaan rakennukseen eli Kuusivooninkiseen, sen jatkoksi suoraan pohjoiseen kehräämöksi ja kutomoksi. Samoihin aikoihin rakennettiin vielä Kuusivooninkisen yhteyteen puhdista-morakennus ja porrastorni sekä 1850-luvun lopulla etelään TR 5. Kuusivooninkisen ympärille kohonnutta rakennusrypästä kutsutaan nykyään Vanhaksi tehtaaksi.

Finlaysonin alue on varsin mielenkiintoinen kokonaisuus, jota teollisuushistorian näkökulmasta värittää innovatiivisuus ja ra

kennustaiteen kerroksellisuus. Finlaysonin uranuurtajilla oli hallussaan uusin eurooppalainen tietotaito, joka tuotti tarkoituksenmukaiset koneet ja laitteet ja tietenkin myös rakennukset, jotka kaikki yhdessä muodostivat toiminnallisen kokonaisuuden. Teollistumisen edellytyksenä infrastruktuurin puolella olivat uusia vaatimuksia vastaavat suuret, valoisat, nykyaikaisinta energiatietämys-tä hyödyntävät, paloturvalliset tuotantotilat.

Arkkitehtuurin aikakaudet - valkoisesta punaiseen

Finlaysonin alueelle on punatiiliarkkitehtuuri antanut ilmeen jo 130 vuotta, mutta alueen rakennushistoriallinen ydin on pumpulinval-koinen. Vuosien 1837 ja 1860 välisenä aikana valmistuneet tehdasrakennukset rapattiin valkoisiksi, kuten vuonna 1860 viimeisenä julkisivuksi noussut uusgoottilainen kelloporttirakennus eli Katuvapriikki. Seuraavalla vuosikymmenellä Katuvapriikki jäi punatiilisen, valtavan Plevnan varjoon. Punatiilinen laajentuminen jatkui aina 1960-luvulle, jolloin Finlayson sai nykyisen - enemmän tai vähemmän lopullisen ilmeensä Tammerkosken rannalla, kun viimeistelyrakennus aivan alueen kaakkoiskulmassa valmistui



TR 2:n uuden näyttelytilan lattia saa massapinnoitteen. Kuva: Työväen keskusmuseo.

ginarkkitehti Lambert Pettersson (pääkonttori 1895), Bertel Srömmer ja Vilho Kolho (tehtaanmyymälä 1923) sekä Jarl Eklund (vesivoimalaitos 1927, värjäämö 1928).

Tilaa!

Vuonna 1837 valmistuneen tiilestä muuratun, rautapellillä katetun Kuusivooninkisen piirsi Viipurin kaupunginarkkitehti Carl Leszig. Kuitenkin Finlaysonin englantilaissyntyinen teknillinen johtaja John Barker joutui laatimaan pohjapiirustukset uudelleen, jotta koneet mahtuisivat rakennukseen. Barker oli perehtynyt Belgian Liègessä modernin teks-tiilitehtaan suunnitteluun.

Kaija ja Heikki Sirénin suunnittelemin julki-sivuin.

Finlaysonin alueen rakennuksia ovat suunnitelleet aikansa merkittävät arkkitehdit. Teollisuusarkkitehtuuriin panostettiin voimakkaasti ja se nähtiin osana yrityskuvaa. Tosin varsinkin alkuaikoina arkkitehdeillä ei ollut riittävää tietämystä teollisuusrakennusten erityisvaatimuksista, joten varsinaiset rakennuspiirustukset ja julkisivupiirustukset saattoi laatia eri henkilö. Esimerkiksi Plevnan piirsi vuonna 1876 englantilainen arkkitehti George Cunliffe ja sen julkisivut Tampereen kaupunginarkkitehti F.L. Calonius. Muista suunnittelijoista mainittakoon sveitsiläinen C. Sequin-Bronner (kehräämö Siperia 1899, Uusi kutomo 1898 - 99), Tampereen kaupun-



Vielä 1800-luvun alussa Suomessa rakennettiin tehtaita, joissa tuotantotilojen lisäksi sijaitsi asuinhuoneita. Uudenaikainen teollisuusrakentaminen karsi kuitenkin kaiken ylimääräisen. Niinpä Finlaysonin Kuusi-vooninkiseen ei pystytetty lainkaan väliseiniä, koska niiden katsottiin vievän liian paljon tilaa. Kantaviksi rakenteiksi asennettiin sen sijaan kuhunkin kerrokseen 18 kappaletta Fiskarsin ruukin valmistamia valurautapylväitä, joten jokainen kerros muodosti avoimen tilan.

Valoa!

Suuret ikkunat antoivat valoa tehdassaleihin valoisana aikana, mutta pimeyttä torjuttiin aluksi öljylampuin. Tulenarat valonlähteet saivat kuitenkin pian väistyä uusien tieltä. Tehdas sai nimittäin vuonna 1842 satoja liekittimiä käsittävän kaasuvalaistusjärjes-telmän, jossa öljykaasun eli "rasvahöyryn" palava liekki toimi valon lähteenä. Kun kaa-suvalo sytytettiin ensimmäisen kerran, oli koko Tampereen kaupunki kokoontunut katsomaan ihmettä, jollaista se ei ollut aiem

min nähnyt. Sanottiin, etteivät edes Pietarin keisarillisen palatsin salit olleet niin suuren-moisesti valaistut kuin Finlaysonin puuvillatehdas. Asukkaiden hämmästelyn ymmärtää, kun tietää, että tuohon aikaan Tampereen ainoa katuvalo oli torilla sijainnut kynt-tilälyhty.

Viidentoista vuoden kuluttua vuonna 1857 ihmetteli väki jälleen entistä kirkkaampaa valaistusta, kun nokeavaksi todettu öljykaasu korvattiin puukaasulla. Kevättalvella 1882 toimi Finlaysonin tehdas taas uranuurtajana, kun Plevna-kutomo valaistiin sähköllä ensimmäisenä Pohjoismaissa.

Energiaa!

Energian siirtäminen muodostui tärkeäksi kysymykseksi, kun massatuotanto korvasi käsityöläismäisen tuotantotavan. Valta-akselien avulla voitiin energia siirtää nyt jopa sadan metrin etäisyydelle voimakoneesta, kun aikaisemmin myllymäisissä tehdasra-kennuksissa voimanlähde, esimerkiksi vesipyörä, oli ollut osa alkeellista konetta. Finlaysonin voimalaitoksen rautaisen vesi

Yksityiskohta TR 2:n kattorakenteesta. Valurautapylväs kannattelee puista kattopalkkia.

Kuva:Työväen keskusmuseo.



pyörän valmisti pylväiden valamisessa kunnostautunut Fiskarsin konepaja. Aikansa eurooppalaisessa katsannossa harvinaisen esineen valmistus kesti puoli vuotta, tulihan siitä 4 metriä leveä ja halkaisijaltaan 8,5 metriä. Tammerkoskesta johdettiin kanava kulkemaan Kuusivooninkisen alta, missä rännin virtaava vesi pyöritti voimapyörää.

Vesipyörä osoittautui kuitenkin vajaan parinkymmenen vuoden kuluessa vanhanaikaiseksi. Seuraava askel kehityksen tiellä oli turbiini, jonka etuna mainittiin suurempi pyörimisnopeus ja pienempi koko. Vesi virtasi laitteen läpi, jolloin koko virtausenergia tuli käytetyksi hyödyksi. Turbiinien toimintaa vaikeutti kuitenkin Tammerkosken ajoittainen vedenpuute, minkä vuoksi Finlayson päätti siirtyä koskesta riippumattomaan turbiinien käyttövoimaan eli höyryyn ainakin osittain. Aluksi höyrykone käytti koneita mekaanisesti valta-akselin ja hihnojen välityksellä ja myöhemmin se tuotti sähköä koneiden käyttämistä varten. Lopullinen sähkövoimansiirron läpimurto tapahtui 1920-luvulla.

Paloturvallisuutta!

Finlaysonin tuotteiden raaka-aine oli herkästi syttyvää puuvillaa, joten paloturvallisuuteen

kiinnitettiin tehtaalla alusta pitäen suurta huomiota. Kuusivooninkinen sai palonsam-mutusjärjestelmän, eräänlaisen sprinkler-järjestelmän esimuodon. Kuudenteen kerrokseen rakennettiin suuri puusäiliö, johon voi-mapyörän käyttämä pumppu nosti vettä. Säiliöstä johtivat rautaputket kaikkiin kerroksiin, jotta tulipalon sattuessa saataisiin pai-neella vettä alas kaikkialle putkien päihin liitettyjen nahkaletkujen ja ruiskuttimien avulla. Varsinainen sprinkler-järjestelmä asennettiin tehtaalle vuonna 1892 ja se oli maassamme ensimmäinen laatuaan.

Kohtauspaikkana Finlayson?

Finlaysonin tehdas oli, paitsi syntyaikansa ihme, myös sadan vuoden ajan maamme työvoimavaltaisin teollisuuslaitos. Nyt työläiset ovat poistuneet koneitten äärestä, koneet on toimitettu mikä minnekin ja uudet toiminnot vähitellen valtaavat tehdassaleja. Työväen keskusmuseon lisäksi alueelle on ilmestynyt muutakin kulttuuritoimintaa sekä oppilaitoksia, yrityksiä ja ravintoloita, ja ennen niin eristetty yksityisalue on avautunut kaikelle kansalle.

ELÄKELÄISET r.y.

Mechelininkatu 20 A 1

00100 Helsinki

p. (09) 348 691

fax (09) 440 675

TERVEELLISTÄ LIIKUNTAA

MUKAVASSA SEURASSA