Eero Toikkanen

Tuusniemi

A. B. Mäkelä -

vuosisadanvaihteen unohdettu

nuori radikaali

Gabriel Bernhard Mäkelän poika August Bernhard Mäkelä oli syntynyt vuonna 1863. Hänen yhteiskunnallinen radikalis-minsa ilmeni jo sangen varhaisessa vaiheessa. Toimiessaan kansakoulunopettajaksi valmistumisensa jälkeen jonkin aikaa lehtimiehenä Kuopiossa Mäkelän kirjoitukset Vapaita Aatteita -lehdessä olivat herättäneet siinä määrin sensuuriviranomaisten huomiota, että koko lehti lakkautettiin.

Kuopiolainen Minna Canth perusti Vapaita Aatteita -nimisen lehtensä vuonna 1889. Lehden tilausilmoituksen mukaan sen tarkoituksena oli kertoa savolaiselle kansalle niitä tietoja, joita "vanhoillaan olijat tahtoisivat pitää salassa". Lehti ilmoitti tavoitteenaan olevan vapaamielisyyden ja uudistusinnon lisäämisen. Savolainen rahvas eleli Minna Canthin ja monien muidenkin tuon ajan uudistus-mielisten kansalaisten mukaan vielä 1880-luvun lopullakin keskiaikaisen piru- ja hel-vettiopin kahleissa, mitä kahletta eivät papit suinkaan pyrkineet katkaisemaan vaan takoivat kahlerautoja entistäkin vahvemmiksi saarnaamalla vielä tuota oppia, joka Canthin mielestä oli ihmiselle elämää ehkäisevänä, henkisesti tylsistyttävänä ja ihmisiä syyllistävänä paljon vahingollisempi kuin raikas, vanha suomalainen muinaisusko. Greta von Frenckell-Thesleff kirjoitti Vapaiden Aatteiden linjasta:

A. B. Mäkelä, joka käytti kirjailijanimeä Kaapro Jääskeläinen, toimi aluksi lehtimiehenä Kuopiossa ja Viipurissa. Vuonna 1899 hänet valittiin Työmies-lehden päätoimittajaksi kiivasluonteisen Matti Kurikan jälkeen. Mäkelä ja Kurikka olivat tuttavia jo opiskeluajoiltaan. Kuva: Työväen Arkisto.

Vastenmielisyys kangistuneita teologeja ja obskurantistisia kirkkoruhtinaita koh

taan on koko aikakauslehden punaisena lankana. Papeille vihamielisiä artikkeleita ja novelleja käännetään ja ilmeisellä ihastuksella kerrotaan Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta tapauksia, joiden tarkoituksena on osoittaa "nykyaikaisen kirkon ulkokultaisuus, valheellisuus ja halu terrorisoida yhteiskunnan pieniä ja heikkoja" sekä henkisesti takapajulle jääneiden pappien syy "yhä lisääntyvään uskonnolliseen välinpitämättömyyteen poh-joismaiden kansoissa".¹

A. B. Mäkelä, joka käytti kirjailijanimeä Kaapro Jääskeläinen, oli Minna Canthin apulainen lyhytaikaiseksi jääneen Vapaita Aatteita -lehden toimittamisessa.

Mäkelä kirjoittautui Savo-karjalaiseen osakuntaan syksyllä 1882. Osakuntaan oli 1870-luvulla kuulunut Suomen sosialistisen työväenliikkeen isäksi sanottu aatelismies Nils Robert af Ursin. Kun Suomen ensimmäinen yleisellä ja yhtäläisellä vaalitavalla valittu eduskunta kokoontui ensimmäisille valtiopäiville vuonna 1907, sen puhemiehistö koostui sattuman oikusta kolmesta aatelismiehestä ja samalla kolmesta entisestä Savo-karjalaisen osakunnan jäsenestä. Puhemieheksi valittiin nuorsuomalainen P. E. Svinhufvud eli "Sikapää", varapuhemieheksi E. G. Palmén, jota kutsuttiin "Äkä-pääksi" koska hän käytti kirjoituksissaan nimensä alkukirjaimia E. G. P., ja N. R. af Ursin, jota kutsuttiin leikillisesti "Sekopääksi", millä ei suinkaan tarkoitettu hänen hengenlahjojensa laatua vaan hänen yleisesti tunnettua hajamielisyyttään ja epäkäytän-nöllisyyttään, mistä oli aikoinaan Suomen kansan keskuudessa kierrellyt lukuisia kaskuja.²

Samoihin aikoihin A. B. Mäkelän kanssa tuli osakunnan jäseneksi myös Matti Kurikka. Hänen vaikutuksensa Mäkelän maailmankuvan muodostumisessa oli tuntuva. Matti Kurikka oli vilkasluontoinen, helposti uusia asioita omaksuva ja niitä ajamaan syttyvä nuorukainen, monenlaisten suunnitelmien ja ihanteiden mies, jonka into vaikutti

myönteisesti edistyksellisistä eurooppalaisista virtauksista kiinnostuneeseen A. B. Mä-kelään.

Koska kaikki kolme, af Ursin, Kurikka ja Mäkelä olivat lähtöisin Savo-karjalaisesta osakunnasta, voidaan puhua triumvi-raatista, joka myöhempinä vuosina johti, joskaan ei yksissä tuumin, maamme työväenliikettä sen ratkaisevassa synty- ja murrosvaiheessa.³

A. B. Mäkelä oli ollut yhdessä Matti Kurikan kanssa perustamassa Työmies-lehteä, ja vaikka Kurikka olikin valittu päätoimittajak

Matti Kurikka, A. B. Mäkelän opiskelutoveri Savo-karjalaisesta osakunnasta ja toimittajakollega Viipurin sanomista, toimi Työmies-lehden toisena päätoimittajana. Ideologisesti utopiasosialisti Kurikka oli eri linjoilla työväenliikkeen johtajien kanssa ja erosi päätoimittajan tehtävistä 1899. Kuva: Työväen Arkisto.

si, oli Mäkelä joutunut toimimaan tosiasial-lisena päätoimittajana, koska Kurikka oli ollut sivussa lehden teosta.⁴

Myöhemmin, vuosina 1899 - 1900, Mäkelä oli virallisestikin Työmiehen johdossa, kuitenkin vain noin puolentoista vuoden ajan. Hänen edeltäjänsä Kurikan utopisti-sosialistinen linja oli ollut ristiriidassa puolueen johdon virallisen kannan kanssa, mistä syystä Kurikka joutui helmikuun manifestin yhteydessä sattuneiden puolueen sisäisten rii-taisuuksien takia eroamaan. Kurikka oli näet kehottanut työväkeä pysyttelemään erossa suuren adressin nimienkeruupuuhista.

Lisäksi Kurikka oli pyrkinyt jonkinlaisen kristinuskon ja sosialismin synteesiin, mikä oli ollut toisena syynä hänen eroonsa. Kerrotaan, että kun Eetu Salin oli kerran yöl-lisessä keskustelussa kieltänyt Kurikkaa syöttämästä Työmies-lehden lukijoille teosofiaa sosialismina, oli Kurikka vastannut: "Minä en anna katkaista siipiäni."⁵

A. B. Mäkelän kohtaloksi koitui hänen kohtuuton alkoholinkäyttönsä. Vaikka Mäkelän päätoimittajakausi oli Työmiehen kannalta tyynnyttävää aikaa myrskyisän Kurikan kauden jälkeen, erosi hän oma-aloitteisesti päätoimittajan tehtävästä kyllästyttyään niihin ilmeisen aiheellisiin huomautuksiin, joita hän sai jatkuvasti lisääntyvän alkoholinkäyttönsä takia.⁶

A. B. Mäkelän eli Kaapro Jääskeläisen osittainen unohduksiin joutuminen johtunee ensiksikin siitä, että Mäkelästä tuli kirjailija

toimen ohella sosialidemokraattinen lehtimies ja pakinoitsija, jonka ilmeistä kirjallis-taiteellista arvoa sisältäneitä Iloisia Juttuja I- IV -nimistä kokoelmaa ei vuoden 1918 jälkeisessä valkoisessa Suomessa suvaittu, saati luettu.Kirjallisuudentutkijat voisivat nyt, vuosikymmenten unohduksen jälkeen, kaivaa esiin ainakin tämän kirjoittajan mielestä suomalaisen pakinataiteen ensimmäisen mestarikokoelman - ja ehkä löytyy kustantaja, joka julkaisee siitä uusintapainoksen.

Toinen syy miksi Mäkelä jäi unohduksiin oli se, että hän muutti tämän vuosisadan alussa Kanadaan, Matti Kurikan perustamaan Sointula-siirtokuntaan. Oleskeltuaan välillä vuodet 1905 - 1910 Suomessa hän palasi uudelleen Kanadaan, missä hän kuoli kotimaansa unohtamana vuonna 1929.

Viitteet:

¹ EeroToikkanen: Kansanvalistuksen ja kan-sallisen olemassaolon puolesta, s. 236.

² Greta von Frenckell-Thesleff: Minna Canth, s. 235.

³ Erkki Salomaa: A. B. Mäkelä. Teoksessa Tiennäyttäjät 1, s. 211 - 212.

⁴ Rantala, Marja: Satavuotiaan päätoimittajat. Teoksessa Matkan jatkuessa, s. 120; Väinö Voionmaa: Kurikka, Matti. Kansallinen elämän-kerrasto III osa, s. 271.

⁵ Jussi Kuoppala: Suomen papisto ja työ-väenkysymys 1863 - 1899, s. 323 - 324.

⁶ Rantala: mt., s. 122.

⁷ Salomaa: mt., s. 230 - 235.