Kutojat pulassa - jatkuvaa matalapalkkaa
"Tekniikan huima kehitys suo kapitalisteille tilaisuuden jatkuvasti supistaa ihmistyövoiman käyttöä ja työntää yhä uusia uhreja työttömyyspedon kitaan. Kutomateollisuudessa, jossa aiemmin käytettiin huomattavasti enemmän ihmistyövoimaa tuotantoon kuin mitä tällä kertaa on. Nykyään kutomakoneissa tarvitaan henkilö yhtä konetta hoitamaan mutta viimeisinä vuosina on ilmestynyt koneita, joita yksi henkilö voi hoitaa kuusikin, jopa enemmänkin."1
Turkulaisen Sosialisti-lehden vuoden 1929 kirjoituksessa ilmaistu kauhu koneiden rynnäköstä tehdassaleihin ja pelko työntekijöiden syrjäytymisestä haki perustelunsa uusiin asioihin liittyvistä uhkakuvista. Mutta tyrkkäsivätkö koneet ja lama yhä uusia kutojia, kehrääjiä ja rullaajia työttömyyspedon kitaan vai olivatko kutomatyöläiset kenties pulassa jo edeltäneellä nousukaudella. Entä hellittikö kutomatyöläisten pula maailmanpulan päättyessä?
Tuotantoa tehostavaa ja ihmistyövoimaa korvaavaa rautaa oli rahdattu kiihtyvällä tahdilla tehdassaleihin vuosikymmenen kuluessa. Erilaisia kehruu-, kertaus-, kalalanka- ja revolverikoneita jyski kutomatehtaissa entistä enemmän ja myös se pelätty automaatio oli asettunut taloksi niin Oy John Barkerin puuvillatehtaaseen Turkuun kuin muuallekin alan teollisuuteen. Barkerin tehtaan kehräämö oli koneistettu nopeakäyntisillä rullauskoneilla ja kutomon uusista koneista puolet oli Northrop-automaatteja. Automaattikutomossa kudelangan loppuessa syöstävässä muutti kone, ilman ihmistä, säiliöstä täyden puolan tyhjän tilalle ja loimilangan katketessa kone pysähtyi itsestään. Ihmistyövoimaa kahdeksaa automaattista lakanakonetta kohden tarvittiin yksi ja pikkukoneita taas yhdellä kutojalla oli hoidettavanaan kaksitoista.2
Barkerin kaltainen tai jopa rajumpi investointi- ja automatisointibuumi oli 1920-luvun lopulla käynnissä Turun Verkatehtaassa. Myös siellä olivat kutojat ja kehrääjät saaneet totutella uudenaikaisten koneiden mukanaan tuomaan muuttuvaan työhön ja ennen muuta tiivistyvään työtahtiin.
Huolta vuosikymmenen taitteessa toimeentulon jatkuvuudesta koneuhan ohella konkretisoi myös maailmanlaajuisen laman kolkuttelu ovilla. Uhka työttömyydestä oli myös realisoitunut, sillä puuvillatehtaiden tuotantoa ja työaikaa oli jo lukuisissa tehtaissa supistettu sekä työväkeä huippuvuosien ajoista vähennetty.3
Vuonna 1928 työskenteli Turun seudun kutomatehtaissa _ Barkerin
puuvillatehtaassa sekä Turun ja Littoisten Verkatehtaissa - parhaimmillaan
runsaat 1500 työläistä, joista valtaosa oli naisia. Työntekijämäärä
putosi alhaisimmilleen 1275:een paria vuotta myöhemmin. Tämän
notkahduksen
Kiristyvää työtahtia Barkerilla.
Kuva: Åbo Akademin kuva-arkisto
jälkeen määrä kääntyi jälleen kasvuun ja vuonna 1935 kutoma-ala työllisti Turun seudulla jo yli 2000 henkeä.
Työntekijätärtarjokas ilmoittautukoon ja sitoutukoon
Työsuhteen syntyminen oli kahden kauppa, sillä vuodesta 1924 voimassa olevasta työehtosopimuslaista huolimatta ei kollektiivisopimisella ollut sijaa kutoma-alalla. Suurteollisuusaloista juuri paperi- ja kutoma-alan työnantajat pysyttelivät johdonmukaisimmin erillään kaikesta joukkotyöehtosopimuksiin viittaavastakin.4 Lamaan tultaessa kutoma-alalla ainut solmittu työehtosopimus oli vuonna 1928 voimassa ollut lyhytaikaiseksi jäänyt Tampereen Verho- ja paitatehtaan sopimus.5 Voidaankin todeta, että kutoma-alan työnantajapuolelle työehtosopimusperiaate näyttäytyi lähinnä kuolleena kirjaimena. Ammattiyhdistysliike oli ja pysyi paitsiossa sekä valtakunnallisesta että turkulaisesta puuvilla- ja villateollisuudesta pääosan 1920-lukua ja vuosikymmenen lopun noususuhdanteen mahdollistama väliaikainen kutoma-alan ammattiosastojen jäsenmäärän kasvu ja palkkaliikehdintä oli pula-aikaan tultaessa jo taittunut ja kääntynyt romahdusmaiseen laskuun6.
Työsopimus sovittiin työntekijän ja työnantajan edustajan kesken joko suullisesti tai kirjallisesti. Pestautuessaan töihin tehtaan konttorissa olivat kutomanaiset sitoutuneet, ottamalla painetun sääntövihkosen vastaan, noudattamaan tehtaassa vallitsevaa järjestystä. Järjestys perustui vuonna 1922 säädetyn lain nojalla laadittuihin työsääntöihin ja ulottui lähes kaikkialle. Sen nojalla hallittiin työntekijän ajankäyttöä, palkkausperusteita, työtapaa, liikkumista, kommunikaatiota ja vapaa-ajan normistoa.7 Säännöt oli määritellyt yksipuolisesti työnantaja, joskin työläisillä oli ennen sosiaaliministeriön suorittamaa sääntöjen vahvistusta ollut oikeus lausua mielipiteensä niistä. Työnantajalla ei tosin ollut velvollisuutta ottaa muistutuksia huomioon ja niinpä Barkerin työväen protestoinnit mm. urakkapalkka- ja irtisanomisjärjestelmää kohtaan olivat kaikuneet kuuroille korville.
Barkerin ja Littoisten Verkatehtaasta poiketen Turun Verkatehtaaseen kaikki työntekijät oli vuonna 1925 sosiaaliministeriön vahvistamien tehtaan työsääntöjen perusteella otettu työhön tilapäisesti ilman irtisanomisaikaa, ellei asiasta erityisesti ollut sovittu. Periaatteessa työsuhteen katkaiseminen oli näin ollen mahdollista välittömästi suhdanteiden heiketessä. Naapuritehtaissa noudatettiin työsääntölain ja Suomen kutomatyönantajain liiton (SKTL) mallisääntöjen mukaista 14 vuorokauden molemminpuolista irtisanomisaikaa, kuitenkin niin, että kummatkin tehtaat olivat puskuroineet itsensä puuttuvasta käyttövoimasta, vähentyneestä menekistä tai raaka-aineiden puutteesta johtuvaasta vähentyneestä työstä suoritettavaa palkanmaksua vastaan. Kovin pitkäjänteistä elämän suunnittelua ei siis työsuhde irtisanomisajan piirissä olevissa tehtaissakaan mahdollistanut.
Laman aikana työläisille konkretisoituivat työajasta ja palkanmaksusta säädetyt varaumat. Työsuhteen katkaisemista vältettiin ja alan työnantajille olikin tyypillistä pitää työläiset alentuneen menekinkin aikana kiinni työsuhteessa esimerkiksi teettämällä lyhennettyä työviikkoa tai työpäivää. Kutomatyöläisille tämä merkitsi matalan palkan edelleen alentumista tai palkan laskun korvaamista lisääntyvällä urakkateholla, sillä palkkaa maksettiin lyhennetyllä työviikolla vain tehdyistä tunneista tai suoritetusta työstä. Sairauskorvaukset sen sijaan irtisanomisajan hyväksyneiden työnantajien tuli sääntöjen mukaan suorittaa työntekijälle vähintään 14 vuorokauden ajalta. Lamavuosien kuluessa myös Barkerin tehtaanjohto ilmaisi useiden tamperelaisten kutomatehtaitten tekemää ratkaisua seuraten halunsa poistaa työsäännöistä irtisanomisajan ja näin ollen välttyä parin viikon sairauskorvauksista aiheutuvista kuluista. Perusteluissa vedottiin myös paikkakunnan muiden suurtyönantajien kuten Rettig & Co:n ja Crichton-Vulcanin oikeuteen erottaa työntekijänsä heti ja työntekijöiden keskuudessa ilmenevään holtittomuuteen olla noudattamatta omalta osaltaan irtisanomisaikaa.8
Tasaisen matalaa
Yhtäältä teollisuusalan yritykset julistivat työsuhdeasioiden olevan yksityisen työnantajan ja yksityisen työntekijän kahdenvälisiä asioita, mutta pyrkivät itse samanaikaisesti 1920-luvun lopulla palkkapolitiikan yhtenäistämiseen. Kutoma-alan työnantajat olivat kiinnittyneet vahvoilla sidoksilla tekstiilialan kartellien sopimuksiin kustannus-, urakka- ja palkkatasosta, ja toisaalta ammattiyhdistysliike oli, pysyi ja pidettiin paitsiossa. Harjoitetun palkkapolitiikan tavoitteena oli hyvän työmarkkinatilanteen vallitessa estää ammattityövoiman liikkuminen ja tätä kautta mahdollinen yleinen palkkatason nousu.9 Työnantajien nousukaudelta peräisin olevat sitoutumiset yhtenäiseen palkkaukseen vaikuttavat laman oloissa puskuroineen myös palkkojen radikaalit heilahdukset alaspäin. Kutoma-alan palkat pysyttelivät läpi laman suurista teollisuusaloista tasaisimpina ja puuteollisuuden palkkojen totaalisen romahduksen jälkeisiä palkkoja lukuunottamatta, alhaisimpina.10 Työntekijöiden vuosipalkka kutomateollisuudessa liikkui 10 000 markan etapin molemmin puolin ääripäiden asettuessa vuosiin 1928 (10 696 mk) ja 1932 (9705 mk) ja vasta vuonna 1937 ylittyi vuoden 1928 palkkataso. Tehdaskohtaisesti viikkopalkalla tarkasteltuna kuva laman ajoituksesta täsmentyy. Barkerin naisten laman aloitus ja lopetus eivät osu kohdalleen usein esitettyyn makrotason yleiskuvaan nähden. Palkat pysyttelevät kohtalaisen vakaina vuosikymmenen taitteesta ja kääntyvät lievään nousuun vasta vuoden 1937 kuluessa. Turun verkatehtaalaisenkin ansiotasossa silmiinpistävää on laman aikainen vakaus.11
Alan sisäistä palkkarakennetta ja lama-ajan palkkausta tarkasteltaessa on huomattava, että tekstiilitehtaissa työ oli pirstaloitunut kymmeniin eri ammattinimikkeisiin ja työsuoritteeisiin, joiden palkkausperusteet vaihtelivat suuresti. Esimerkiksi Turun Verkatehtaassa työskenneltiin ja palkkaa maksettiin laman alkuvuosina 44 eri nimikkeen perusteella. Vuonna 1931 suurimman, 80 hengen ammattiryhmän Turun Verkatehtaassa muodostivat kutojat. Kutojien jälkeen seuraavaksi suurimmat olivat plyysääjien (20) , venytyskoneen hoitajien (17) , rengaskehrääjien (17), parsijoiden ja tarkastajien (16), kertaajien (13) ja kehrääjien (7) ryhmät. Muilla ammattinimikkeillä, kuten dekateeraajana, jätteiden ja lumppujen lajittelijana tai värjääjinä työskenteli vain muutama henkilö kullakin.12 Käytettävissä olevien ammattinimikkeiden mukaisten vuosien 1931, 1932, 1935 ja 1936 viikkopalkkataulukoiden avulla yleiskuvaltaan tasaisen palkkauksen ääripäiksi Turun Verkatehtaassa asettuvat vuoden 1932 helmikuussa plyysääjille maksettu 122 markan ja luojille vuonna 1935 maksettu 310 markan viikkopalkka.13 Työtehtävästä riippuen kutomatehtaan sisälläkin lamasta selviytymisen edellytykset vaihtelivat siis suuresti.
Tulotason vakaus ja palkan arvo asettuvat myös uusiin mittoihin, kun otetaan huomioon palkkausperusteet ja työajan lyhennykset. Lamavuosina Barkerilla työskenneltiin useaan otteeseen lyhennetyllä työviikolla, mikä merkitsi työtuntien määrän alenemista työntekijää kohden. Kun Barkerin tehtaan naisista 77 % työskenteli urakkapalkalla ja 7 % urakka- ja tuntipalkan yhdistelmällä, tarkoitti tämä eittämättä käytännössä ratkaisevasti kiristynyttä urakkatahtia saman ansiotason saavuttamiseksi. Vuonna 1933 kuluessa tehdyt työtunnit työntekijää kohden jälleen lisääntyvät mutta samanaikaisesti viikkopalkat eivät lähde nousuun. Asia selittynee kiristyneillä urakkanormeilla. Turun Verkatehtaassa ansioiden ja tehtyjen työtuntien suhteet ovat vastaavan suuntaisia. Tehdyt tunnit lisääntyvät mutta palkka ei. Verkatehtaassa naisista 21 % työskenteli urakkapalkalla ja 62 % tunti- ja urakkapalkan yhdistelmällä.14 Lama näyttääkin tulleen ja jääneen tehdastyön sosiaaliseen todellisuuteen kiihtyvänä työtahtina ja siihen liittyvänä kurina ja kontrollina.
Perheen elättäjä
Laman aiheuttaman hintojen romahduksen on aiemmin todettu palkkojen alennuksista huolimatta taanneen sen, etteivät työssäkäyvien reaalipalkat laskeneet alle vuoden 1928 tason. Elinkustannusindeksillä mitattuna työväestön "elinkannan" on todettu jopa pulan aikana parantuneen.15 Teollisuustyöntekijöiden ansioiden ja elinkustannusten suhteuttaminen reaaliansioiksi saa täsmentyneemmän kuvan, kun muuttujiksi otetaan palkkojen ja hintojen laskun lisäksi työläistalouden tulonsaajien luku ja myös ennen lamaa maksetun palkan taso.
1920-luvun lopulla, ennen lamaa perheessä, jossa nainen kävi kutomatehtaassa työssä, tulojen hankintaan osallistui yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä myös toinen perheenjäsen. Tavallisimmillaan toinen ansiotuloja talouteen tuova oli aviomies. Ainoastaan 7 %:ssa tutkituista kutomatyöläisten perheistä toimeentulo oli yksinomaan naimisissa olevien työssäkäyvien naisten varassa.16 Laman aikana kutomatyöläisnaisen työssäkäynnin merkitys ja palkan suuruus suhteessa arkiseen toimeentuloon ja selviytymiseen muuttui ratkaisevasti edeltäneestä nousukaudesta. Turun ja Helsingin piirin naispuolinen ammattientarkastaja Helny Bergbom tutki vuonna 1934 noin tuhat teollisuustyöläisnaista, joista yli puolet työskenteli kutomateollisuudessa. Tuolloin naimisissa olevien teollisuustyöväestön naisten puolisoista 37,2 % oli työttöminä ja näin ollen naiset kantoivat pääasiallisen vastuun perheen elättämisestä.17 Kutomatyöläisnaisten perheiden toimeentulon tasosta taas kertoo palkkatason pysyvä mataluus. Voidaankin todeta työläisperheen toimeentulon edellytyksistä katsoen pulan päättymisen ajoittamisen suurten taloudellisten linjojen määrittämään suhdannekäänteen nousuun olevan vähintäänkin ongelmallista.
Alku ja loppu kateissa
Laskennallisillakin mittareilla, kuten työntekijämäärän, tehtyjen työtuntien ja palkkojen tarkastelulla, Turun seudun kutomatehtaissa työskentelevien näkökulmasta laman tuomat tulevaisuusodotusten muutokset, laman ajoitus ja vaikutukset vähintään vaihtelevat. Makrotason kokonaistarkastelussa usein esitetystä kehityskulusta - voimakas nousukausi, syvin lama ja laman loppu - avautuu monisäikeisempi kuva paikallisen tehdastyöväestön tarkastelun kautta. Kärjistäen voisi väittää huikean taloudellisen kriisin alun ja lopun olevan kateissa ja kyseessä olevan pikemminkin työstään säännöllisesti minimitoimeentulon saavien kamppailijoiden normaalitilan. Kutomatyöläisten tilannetta voi uusien automaattikoneiden tehostamasta säännöllisestä ja ahkerasta työssäkäynnistä huolimatta luonnehtia kutojien jatkuvaksi pulaksi, jossa nousukausien huumat jäivät kokematta. Voisi myös väittää 1930-luvun kutomotyöläisnaisille tulleen tutuksi 1990-luvulla laman lääkkeiksi jälleen keksityt työajan lyhentäminen osa-aikatyöksi ja vuorottelujärjestelmäksi nimetty työn jakaminen, sillä tehdas tarjosi työväestölleen säännöllistä, ajoittain lyhennetyistä työviikoista johtuvaa osa-aikaista matalapalkkaa.
1 Sosialisti 19.12. 1929.
2 Barker. Auran kaupungin puuvillatehdas _ esite Juvelius, Einar W; John Barkerin puuvillatehdas 1843-1933, 76
3 Puuvillateollisuuden pula. Puuvillatehtaitten kirjelmä Valtioneuvostolle. 14.10.1929. Helsinki 1929.
4 Kettunen, Pauli; Poliittinen liike ja sosiaalinen kollektiivisuus. Tutkimus sosialidemokratiasta ja ammattiyhdistysliikkeestä Suomessa 1918-1930, Helsinki 1986, s. 127, Luoma, Matti; Suomen kutomateollisuuden työnantajain liitto 1905-1955, Tampere 1955, s. 90-91
5 Näreikkö, Heikki ja Takalo, Tenho; Säikeistä yhteen. Tekstiili- ja vaatetustyöväen historia, Jyväskylä 1986, s. 131
6 1920-1930-luku, Dh tilastot, 1E SKL, KA
7 Ab John Barker Oy:n työsääntö, Turun verkatehdas Oy:n työsääntö, Littoinen Oy:n työsääntö, Työsäännön päätöskonseptit, Sosiaaliministeriö/yleinen osasto, VA
8 AB John Barkerin kirje SKL:lle 31.7.1936
9 Kettunen; s. 122-128
10 Hjerppe Reino ym; Suomen teollisuus ja teollinen käsityö 1900-1965, Helsinki 1976, liitetaulukot 15 ja 18, Ks. laskutavasta Kettunen; s. 119, vuositilastoyhdistelmä, SKTL:n palkkatilastot, TTTL:n arkisto Tampere
11 Peruspalkkojen puolivuotispalkkatilaston vertailu, SKTL:n palkkatilastot, TTTL:n arkisto Tampere
12 Turun Verkatehtaan palkkatilastot, Palkkatilastot, Littoinen Oy:n arkisto, ELKA
13 sama
14 Palkkausperustetieto on vuodelta 1934.
15 Tamminen , Kalervo; Työpalkkojen kehityksestä Suomessa vuosina 1920-1934, Kansantaloudellinen aikakauskirja 1935, s.267, Helelä, Timo; Työnseisaukset ja teolliset suhteet Suomessa vuosina 1919-1939, 1969, s. 262
16 Kutomateollisuuden työntekijäin olot vuonna 1929, Sosiaalisia erikoistutkimuksia XXXII. SVT, s. 26
17 Helny Bergbom; Naimisissa olevat naiset teollisuustyössä, SA 1935, s. 732-742