Tori ja joukko

Hakaniementori poliittisen toiminnan näyttämönä
 
 

Hakaniementori - proletaaritori,

monta muotoa nähnyt,

nupukivistä asfalttiin ja vertakin -

idealistien sekä jätkien...

Myös monta kokousta nähnyt;

työläisten puolesta -

herroja vastaan...

(runosta AGORA, Usko Näveri 1964)
 

Hakaniementori avoimena kaupunkitilana on tarjonnut luonnollisen paikan kaupunkilaisten järjestetylle ja spontaanimmalle yhteen kerääntymiselle. Tori on ollut merkittävä poliittisen toiminnan näyttämö ja marssien tausta työväenliikkeelle, mikä on antanut torille sen poliittisen leiman. (Kopomaa 1997.)

Siltasaari ja Hakaniemenseutu ovat olleet työväenliikkeen keskusaluetta ja Pitkänsillan pohjoispuoli perinteistä työväen asuinaluetta. Siltasaareen sijoitetussa työväentalossa (v.1908) tori ja muut seudun poliittiset toimitilat saivat jatkumonsa ja laajentumansa demokratian ja kokoontumisen vapauden paikkana. Yhä vieläkin Hakaniemen seudulla ja Kalliolla on työväestön asuinalueen leima. Vuonna 1990 Neuvostoliitosta saatu Maailmanrauha-patsas sijoitettiin Hakaniemenrantaan. Sitä ei pystytetty keskeiselle paikalle toriseutua, eikä se luonut keskusta. Patsas ei manifestoinut poliittisuutta kansanliikkeenä, vaan kansallista ulkopolitiikkaa kaupunkikuvan suomettumisen reliikkinä.

Pitkänsillan pohjoispuolen työväenasutus ja elämä ei vuosisadan vaihteessa sulautunut jäljittä muuhun kaupunkiin. Se oli eristetty, yhtenäinen ja selvät maantieteelliset rajat omaava erityinen luonnollinen sosiaalinen alue. "Ei voitu ajatella, että mentäisiin yli Pitkänsillan, tai ehkä Hakaniementorin laita oli vielä mahdollinen", tiivistää Katajanokalla asunut kertoja varhaisnuoruutensa kaupungista. Työläisyhteiskunnan keskuksia olivat Hakaniementori ja sen laidalla Siltasaarenkatu, joka tunnettiin Työväen Esplanadina. Viime vuosikymmeninä Hakaniemeen ja Kallioon on muuttanut aiempaa keskiluokkaisempaa väestöä.

Mielenosoitus Hakaniemen torilla 1956 yleislakon aikana
Kuva: Yrjö Lintunen. Kansan arkisto
 

Tori vallan eduskuvana

Avoimella julkisella kaupunkitilalla, kuten Hakaniementorilla, on kaksi hyvinkin vastakkaista roolia. Kaupunkitorit ovat näyttäytyneet kontrollin ja järjestyksen välineenä, niillä on pidetty armeijan paraateja ja ne ovat symbolisoineet hallitsijan valtaa. Samalla kaupunkitorit ovat olleet julkinen foorumi, kanava poliittiseen vaikuttamiseen omien joukossa sekä ryhmän tai liikkeen ulkopuolisiin. Poliittisesti samanmielisten joukkokokoontumisen näyttämönä tori on ollut ulkopuolisille pikemminkin suljettu kuin avoin.

Vuosisadan alussa liittyi suurkaupunkeihin - vallan, hallinnon ja pääoman keskuksiin - yhä useammin myös joukkojen yhteiskunnallinen mobilisoituminen. Vallankumouksellinen liikehdintä 1800-luvulla alkoi lähes aina juuri pääkaupungeista. Joukkokokouksissa haettiin kannatusta aloitetuille hankkeille tai selitettiin julkisesti aikaansaannoksia tai yritettiin kohentaa joukkojen mielialaa. Torit avoimina kaupunkitiloina, poliittisen toiminnan näyttämöinä olivat rituaalien läpikäymisen paikka. Aukea, saavutettavissa oleva kerääntymispaikka antaa mahdollisuuden laajapohjaiseen me-kokemukseen. Kokoontumisen salliva ja keskeisesti esillä oleva kaupunkitila palveli liikkeiden näkyvyyttä, kun ne pyrkivät ja pystyivät nousemaan kansallisen julkisuuden areenalle. Hakaniementori muistetaan erityisesti esimerkiksi Hakaniemen mellakasta (v.1906) ja ns. pinonpolttajaisista (v.1940).
 

Joukkoliikehdintää

Järjestäytynyt mielenilmaisumarssi vaatii aina katuyleisönsä, ne joille näyttäydytään, joilta kerätään huomiota, joilla testataan yhtenäisyys, joille osoitetaan voima. Väkijoukko, joka ottaa julkista tilaa haltuunsa, on pikemminkin avoin kuin suljettu. Elias Canettin mukaan kansanjoukko on avoin, kun sen kasvulle ei ole mitään rajoja. Niin pian kuin kasvu pysähtyy, joukko alkaa hajota.

Väkijoukko voi käyttää erilaisia julkisen tilan haltuunoton muotoja joukkoliikkeen mielenilmauksessa ja kaupunkitilallisessa voimannäytöksessä. Joukot voivat täyttää avoimen tilan, kuten torin tai puiston kerääntymällä tiettyyn paikkaan tietyksi hetkeksi. Kyse voi olla myös kaupunkilaisten joukkoina tai ryhmissä tapahtuvasta järjestäytyneestä tai spontaanista liikehdinnästä katutilassa. Joukkomielenosoitus on kaupungin konkreettista valtaamista kansanjoukon tukkiessa esimerkiksi liikenteen. Väkijoukko voi tarvittaessa konkreettisesti piirittää tai muutoin eristää rakennetun tilan, julkisen rakennuksen. Joukkona esittäytyminen on myös kaupungin symbolista valtaamista. Kaupungin avoimille paikoille järjestäytyneet liikkuvat väkijoukot muistuttavat laajalla alueella olemassaolostaan ja ryhmän voimasta, joka on suunnattavissa haluttuun kohteeseen, vaikka yleistä järjestystä uhaten.

Kaupunkitila voidaan saattaa joukkojen hallintaan osallistujien määrällä ts. väen runsaudella tai aktiivisen toiminnan kautta. Valitun toiminnan vaikuttavuutta vahvistaa esimerkiksi runsaslukuinen osallistujakunta, marssirivistöjen järjestäytyneisyys ja näyttävyys, jota tuotetaan lipuilla, plakaateilla, banderolleilla, käsivarsinauhoilla ym. mielenosoitusmerkeillä tai pukeutumisella, soittokunnalla, iskulauseita huutamalla tai muulla äänen ja musiikin kuuluvuudella. Näin mielenosoitus yhteisöllisenä juhlana saa uhman, ehkä kapinan piirteitä. Etulinjamaisia tilan haltuun saattamisen keinoja ovat esimerkiksi kaduilta kerättävien esineiden, kuten katutyömaakalusteiden tai katukivien tiesuluiksi kokoaminen tai hulinoiva, kuriton vandalismi eli yleensäkin kaupungin vakiintuneen julkisen järjestyksen vastaisesti toimiminen.

Proletariaatin foorumista karnevalististen parveilujen näyttämöksi?

Vappumarssit ovat olleet avoimen kaupunkitilan merkittävin toistuva poliittinen mielenilmaus. Työväen vappumarssit ovat lähteneet liikkeelle Hakaniementorilta. Marssia on tavattu seurata katujen

Kuvat elokuvasta Työläiselämää Helsingissä (1935).
Kuva: Työväen arkisto

varsilta. Sieltä on löytynyt kriittinen, pilkkaava, hersyvä ja hierarkiat ylösalaisin kääntävä karnevaaliväki, ei niinkään marssivien joukosta. Kokoontunut, paikallaan pysyvä väkijoukko ei tavoita yhtä laajasti kaupunkiyleisön huomiota kuin eteenpäin kulkueena liikkuvat massat. Vappumarssin ja muiden seremonioiden tehtävänä on elvyttää liikkeen yhtenäisyyden tunnetta.

Hakaniementori on tunnettu proletariaatin foorumina. Tori ei ole ollut vain markkinapaikka, "työväestön maha", vaan myös oikeuksiaan vaativan "työväestön ääni". Liikenteellisenä risteyksenä ja laajana avoimena aukiona erään pääkaupungin keskeisimmän väylän varrella Hakaniementori on tarjonnut luonnollisen paikan suurillekin kokoontuville kansanjoukoille. Toritila on yhdistänyt sellaista, mikä on ollut erillään. Se on tehnyt mahdolliseksi joukkokäyttäytymisen, joka on ihmiskollektiivin käyttäytymisen eräs prototyyppi.

Työväenliikkeen muistelun paikkana, historiallisen turismin kohteena Hakaniementori on ollut Helsinki-kiertoajelujen kohteena. Kaupunkilaisten kollektiiviseen muistiin liittyvillä paikoilla on ihmisiä yhdistävä merkitys. Poliittinen maantieto on opastanut kulkua.

Aiemmin torit ja kadut toimivat tiedon levittämisen ja ilmaisun paikkoina. Sieltä tietoa levitettiin väkijoukoille ja siellä se levisi suusta suuhun. Informaatio kulki avoimessa kaupunkitilassa, niin maassa kuin ilmassa, lentolehtisten, viirien, liputuksen, palosireenin äänen tai valomerkkien välityksellä. Esimerkiksi Helsingin Työväentalon torniin vedetty punainen lyhty tammikuun lopulla 1918 oli merkki vallankumouksellisen toiminnan alkamisesta. Sähköisen tiedonvälityksen kasvun myötä julkinen kaupunkitila on menettänyt merkitystään yleisen mielipiteenmuokkauksen ja tiedonlevityksen paikkana. Yhteiskunnissa, joissa esimerkiksi lehdistöllä tai sähköisellä tiedonvälityksellä ei ole keskeistä roolia vaikuttamisen kanavana, juuri avoimet julkiset kaupunkitilat, kadut, torit saattavat toimia mielipiteitä ja
asenteita muokkaavan poliittisen vaikuttamisen näyttämöinä. Tästä dramaattisen esimerkin lähihistoriasta tarjoaa Tiananmenin aukiolla Kiinassa tapahtunut verilöyly vuonna 1989.

Television ajankohtaislähetyksissä Hakaniementori esiintyy päivänpoliittisten kommenttien antajien näyttämönä ja taustana. Toria on siis yhä vaalittu poliittisena maisemana katsojien kollektiivisessa tajunnassa. Yhä julkinen tila kokoaa myös mieltään osoittavia. Samoin vaalimainokset ja vaalimökit sijoitetaan keskeisille toreille ja vilkkaiden katujen varsille tavoittamaan tasapuolisesti kaikkia kansalaisryhmiä.

Julkisten tilojen ja paikkojen karnevalisoituminen on antanut Hakaniementorille, kuten muillekin toreille, uutta merkitystä kaupunkilaisten yhteisyyden saarekkeina. Kaupunkimaisemaan piirtyvät uudet vaellusreitit ja katukarnevaaleille osoitetaan uudet yhteisyyden saarekkeet vanhojen rinnalla. Avoin katuverkosto puistoineen, aukioineen ja toreineen on ainut paikka, joka voi fyysisesti koota yhteen kaupungin asujaimiston ja paikalle saapuneet vieraat.

VTT Timo Kopomaa on tutkimuksessaan Tori - marginaali - haastava kaupunki (1997, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia) tarkastellut julkisten kaupunkitilojen käyttöä ja marginaalisia käytäntöjä. Kuvauksen kohteena ovat olleet julkiset paikat ja paikkojen ihmiset, eritoten eräät ei-toivotuiksi leimautuneet ryhmät. Hakaniementorin historiaan tutustutaan viimeisen sadan vuoden ajalta. Tori on teoksessa esillä paitsi poliittisena näyttämönä, myös palvelupaikkana ja marginaalitilana.