Helsingin yliopiston kansatieteen oppiaineeseen tekemäni pro gradu -työn aiheena on kotkalainen ravintola Kairo. Idean sain jo opiskelujen alkuvaiheessa kun olin töissä Hotelli- ja ravintolamuseossa (joka sijaitsee Helsingissä Kaapelitehtaalla). Huomasin, että ravintolatyötä tai "tavallisten ihmisten" ravintolassakäyntiä on tutkittu hyvin vähän. Kansatieteessä on ylipäätään tutkittu vähän aiheita, joihin liittyy jotakin "ikävää", esimerkiksi juopottelua tai prostituutiota.

Opintojen edetessä aloin nähdä Kairon monitahoisempana tutkimuskohteena. Yksi kiinnostukseni kohde on merihistoria ja - kotkalaisen nosturiasentajan tyttärenä - Kotkan satama. Kairo sijaitsee aivan sataman vieressä niin lähellä, että laivat voisivat heittää ankkurinsa sen ikkunasta sisään, kuten yksi lukuisista Kairossa istuneista toimittajista on kirjoittanut. Gradussani selvitänkin, miten Kairon asiakaskunnan rakenne on muuttunut sataman ja meriliikenteen muutosten myötä.

Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona ovat vuosina 1997 - 1999 tekemäni haastattelut. Miltei kaikki haastatellut ovat kotkalaisia: Kairon työntekijöitä, siellä soittaneita muusikoita sekä asiakkaita, merimiehiä ja ahtaajia. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli löytää informanteiksi myös ihmisiä, jotka eivät pidä Kairosta, mutta tässä en onnistunut. Haastatteluaineistoa keräävät kansatieteilijät joutuvat usein saman ongelman eteen: vastaajiksi valikoituu tutkimusaiheeseen jo valmiiksi positiivisesti suhtautuvia ihmisiä.

Vaikeammin hahmotettava tutkimustehtävän osa on Kairon maineen pohtiminen. Ennen tutkimuksen aloittamista tiesin, että Kairolla oli Kotkassa vielä 1970-luvulla huono maine. Merimiehet ja "Kotkan Ruusut"

Merimiesten "vieraskirja" Kairon sisääntuloportaikossa vuonna 1989. Vahtimestarit. Jukka Kelkka ja Jorma Ribu.
Kuva: Hotelli- ja Ravintolamuseo.

Uusi "Merenneitobaari" vuonna 1991.
Kuva: Hotelli ja Ravintolamuseo.

tekivät Kairosta "kunnialliselle naiselle sopimattoman paikan". Itse olen kuitenkin nähnyt vain ajan, jolloin Kairo on ollut nähtävyys ulkopaikkakuntalaisille ja ylpeydenaihe ainakin osalle kotkalaisia. Vuonna 1986 Kotkan kaupunginteatteri alkoi esittää Kairossa näytelmää Maratontanssit. Teatteritoiminta toi Kairon valtakunnalliseen julkisuuteen, mutta muutos oli tapahtunut jo aikaisemmin.

Merenkulun ja satamatoiminnan rationalisointi ja koneellistaminen alkoi 1960-luvulla, mutta suurimmat muutokset sijoittuivat 1970- ja 1980-luvulle. Kairossa merimiesten määrä asiakaskunnasta alkoi vähentyä 1970-luvulla, eikä vuosikymmenen lopulla käynyt enää läheskään yhtä paljon merimiehiä kuin aiemmin. Samaan aikaan Kairon omistajat ja ravintolanhoitajat vaihtuivat tiheään. 1970-luvun loppupuolella tapahtui kuitenkin selvä muutos: ravintolaa alettiin markkinoida entisellä huonolla maineella. Kairoa tarjottiin helsinkiläisille eksoottisena "merirosvoretken" kohteena. Tiukan ravintolakulttuurin maassa markkinavaltit kuuluivat: Kairossa solmiot on kielletty, mutta vieraisiin pöytiin huutelu suotavaa.

Niin haastattelut kuin Kairon vieraskirjat kertovat, että ravintolasta tosiaan tuli nähtävyys - ravintolanhoitajan mielestä Kairo oli 1990-luvun alussa yhtä suosittu turistikohde kuin Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Teatteriesitykset toivat Kairoon uusia kotkalaisia asiakkaita, ihmisiä jotka olivat aikaisemmin pitäneet merimieskapakkaa "synnin pesänä". Vuosikymmenten aikana kotkalaisten asenteet Kairoa kohtaan ovatkin muuttuneet melkoisesti.

Huonoa mainetta Kairolle ja koko ravintolaelinkeinolle toivat kieltolain aikaiset tapahtumat. Myös Kairo oli nk. kovan teen paikka, josta sai suursaarelaisten Kotkaan kuljettamaa spriitä. Seuraava ravintolaelämään kielteisesti vaikuttanut ajanjakso oli toinen maailmansota. Mustanpörssin kauppa kukoisti ravintoloissa, omia juomia salakuljetettiin ohi portierin ja käytöstavat muuttuivat. Sota-aikana ja rauhan alussa ravintolat olivat täynnä äänekkäitä ja juopumishakuisia ihmisiä. Alkoholiliikkeen edustajat sekä raittiusliikkeen kannattajat kauhistelivat hurjaa menoa. Tanssikielto oli voimassa vuoteen 1948 ja muistitiedon mukaan Kairossa alettiin tanssia vasta 1950-luvun puolella. Ravintolakäyttäytymistä tarkastellessa ei voi olla huomaamatta, että sota-aikana vallinneet poikkeukselliset käytöstavat olivat monelle merimiehelle se normaali tapa olla ravintolassa. Kotkassa kunniallinen alkoholitarkastaja huomasi, että merimiesten suosimissa paikoissa on meluisampaa ja liikuskelu pöydistä toiseen yleisempää kuin kaupungin muissa ravintoloissa.

Useat haastatellut kertoivat, että merimiehet "pitivät Kotkan kapakoita pystyssä". Yksi tutkimukseni hallitsevista teemoista onkin merimiesten ravintolakäyttäytyminen. Rahojen tuhlaaminen satamassa on yksi merimiesjuttujen suosituimpia aiheita, ja Kairo oli yksi niistä paikoista, joissa merellä kerätyt palkkarahat "pistettiin menemään". Vahtimestarille ja tarjoilijalle maksettiin kunnon juomarahat, eikä ollut harvinaista, että tarjottiin kierros koko pöydälle tai viereiseen pöytään. Erityisen suosittuja merimiesjuttujen aiheita olivat maksulliset naiset, laivatytöt. Heitä kävi Kairossa 1930-luvulta 1970-luvulle.

Haastattelemani tarjoilijat kertoivat, että Kairo oli monella tapaa hyvä työpaikka. Merimiesten maksamien reilujen palvelurahojen ansiosta siellä pääsi paremmille ansioille kuin hienommissa paikoissa, esimerkiksi Seurahuoneella. Samat työntekijät olivat Kairossa töissä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Henkilökunta ja kanta-asiakkaat oppivat tuntemaan toisensa niin hyvin, että kuulumisia vaihdettiin. Joistakin merimiehistä, jotka ajoivat vakituista linjaa Kotkaan, tuli myös "kansalaisia", joiden kanssa esimerkiksi Kairossa soittaneet muusikot ystävystyivät.

Ravintolan huono maine näkyi joidenkin tarjoilijoiden mukaan siinä, että ihmiset "antoivat ymmärtää", että Kairo on alempitasoinen paikka. Toisaalta merimiesten tuomasta eksotiikasta oltiin kiinnostuneita jo ennen 1970-lukua. Osa kotkalaisista myös sanoi, että Kairon tapaisia paikkoja tarvitaan. Jossakinhan merimiesten on naisia tavattava. Päivisin Kairo oli satamatyöläisten ja merimiesten taukopaikka. Iltaisin Kairossa kävi lähinnä miehistön jäseniä, mutta päivisin siellä istui satamatyönjohtajia sekä perämiehiä, jotka vastasivat laivan lastauksesta. Ikkunapöydät oli usein päiväsaikaan varattu taljareille, jotka kirjasivat laivasta puretun tai sinne rahdatun lastin.

Kairon toiminta on jatkunut keskeytymättä perustamisvuodesta 1931 lähtien. Edelleen käytössä oleva ravintolarakennus valmistui vuonna 1938. Julkisivu on säilynyt samanlaisena siitä asti. Sisustus pysyi alkuperäisessä kuosissa aina 1970-luvun alkuun. Silloin salin peiliseinä vaihdettiin seinämaalauksiin. Kotkan kaupunginteatterin lavastaja Tauno Rantaruikka on maalannut kaikki seinämaalaukset, jotka nykyisin ovat varmasti se, mikä Kairosta ensimmäisenä tulee mieleen. Meri- ja naisaiheiset maalaukset sekä merenkulkuun liittyvä rekvisiitta ovat nyt korvaamassa sitä, mitä ei takaisin enää saada: alkuperäistä Kairon tunnelmaa, jota oli luomassa koko "rantaporukka", ahtaajat, merimiehet, laivatytöt, "lestinheittäjät" ja muu asiaankuuluva väki.

Kairo ei ole helmi rakennushistoriallisesti, mutta sen kulttuurihistoriallinen arvo on ymmärretty 1980- ja 1990-luvulla. Kun rakennus uhattiin purkaa vuosikymmenen alussa, puolustivat kaupunkilaiset ravintolaa niin, että päättäjien ja kaavoitusvirkamiesten kanta saatiin muuttumaan Kairon säilyttämiselle myönteiseksi. Vuosituhannen vaihteessa Kotkan kaupungin omistama tontti ja ravintolarakennus ovat myynnissä, mutta kaupan ehtona on, että rakennus ja sen käyttötarkoitus säilytetään ennallaan.

Tytti Nieminen
Helsinki