Rouvasväki ja työläistytöt

Marja Kokko: Sisaret, toverit - naisten järjestäytyminen, ryhmätietoisuus ja kansalaistuminen Jyväskylässä 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Jyväskylän yliopisto 1998.

Sukupuolten historian tutkijat ovat viime vuosina kirjoittaneet paljon sekä naisten kansalaistumisesta, järjestäytymisestä että sukupuolen ja nationalismin suhteesta. Marja Kokko tarkastelee väitöskirjassaan näitä teemoja paikallisesta näkökulmasta: näyttämönä on "kansallisuusaatteelle vihkiytynyt koulukaupunki" Jyväskylä.

Paikallisuuden lisäksi kirjan vahva puoli on eri sosiaaliryhmien vertailu, joskin lähempään syyniin valittujen kolmen järjestön - Jyväskylän Naisyhdistyksen, Suomalaisen Naisliiton Jyväskylän haaraosaston ja Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen - edustavuus tuntuu aluksi kapealta. Jos pohdittavana on naisten kansalaistuminen, voidaan kysyä, miksi työ painottuu järjestöihin ja vieläpä näihin pieniin erillisjärjestöihin. Kokon perusteluna on se, että juuri kaikkien väestöryhmien mahdollisuus yhteiskunnan osa-alueet läpäisevään kansalaisjärjestäytymiseen oli kansalaisyhteiskunnan ydintä. Mainitut yhdistykset on puolestaan valittu, koska niiden toiminta kiinnittyi selvimmin naisten kansalaiskeskustelun ylläpitämiseen. Sellaiset suuret joukkojärjestöt kuin Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ja Lotta Svärd olivat sen sijaan ennen muuta "uskonnollisia ja maanpuolustuksellisia järjestöjä". Luultavasti kuitenkin näillä, samoin kuin vaikkapa Martoilla, on ollut paljonkin tekemistä naisten laajasti ymmärretyn kansalaistumisen kanssa. Toisaalta valituista yhdistyksistäkin toki saa kiintoisan tutkimusasetelman.

Tutkimusajanjakson aikana järjestäytyminen levisi kansallisuus- ja kansanvalistusaatteiden sävyttämästä harvojen harrastuksesta laajojen joukkojen toiminnaksi. Porvarillisten naisten yhteiskunnallistumisen tausta oli sääty-yhteiskunnassa ja sen korporatiivisessa edustusjärjestelmässä, mikä näkyi porvarillisten naisjärjestöjen mentaliteetissa, tavoitteissa ja keinoissa myöhemminkin. Työläisnaisten yhdistys puolestaan rakentui sääty-yhteiskunnan murrosvaiheessa, siirryttäessä alamaisuusasemasta demokraattiseen kansalaisuuteen. Jyväskylän työväenyhdistyksen naisosasto perustettiin - kuten lukemattomat muutkin sosialidemokraattiset naisosastot - suurlakon jälkeen vuonna 1906. Ennen lakkoa työväenyhdistys oli ollut suomettarelainen ja kristillissiveellinen yhteisö, josta "puuttui työväestö". Sosiaaliryhmien vertaaminen tuo esiin juuri tämän naisten eriaikaisen ja eri tavoin tapahtuneen kansalaistumisen. Kokon mukaan naisyhdistysten ryhmätietoisuus perustui pikemmin sosiaaliryhmään kuin sukupuoleen ja yhdistysten keskinäinen hegemoniakamppailu on olennainen osa naisjärjestöjen historiaa.

Naisten sisäisiä hierarkioita ja konflikteja kuvaa esimerkiksi ylempien sosiaaliryhmien suhtautuminen työläisnaisiin: näiden "tyttöjen" tehtävä vuosisadan alun yhteisissä riennoissa oli kahvin keitto säätyläisrouville ja yleisestikin asenne oli lähinnä holhoava. Tytöttelyä ovat siis käyttäneet myös naiset keskuudessaan arvoaseman osoittamiseen.

Työläisnaisten keino vastustaa holhoamista oli tukeutuminen julkisiin palveluihin ja oman, sosialistiseen aatteeseen perustuvan ryhmätietoisuuden lujittaminen. Myös holhous-käsite on ajan oloon saanut uusia merkityksiä ja julkiset palvelut, joiden alun perin ajateltiin vapauttavan köyhiä hyväosaisten kontrollista, on nyttemmin leimattu "holhoaviksi". Siksi onkin valaisevaa lukea kuvauksia holhoamismentaliteetin historiasta ja sen kytköksistä nimenomaan sääty-yhteiskuntaan.

Kiehtova ja jatkotutkimuksen kannalta hedelmällinen ulottuvuus tutkimuksessa on eri järjestöjen ja naisten suhde kunnallispolitiikkaan. Porvarillisten ja työläisnaisten toiminnan ja tavoitteiden vertaaminen tälläkin alueella on eroja selkeästi esiin tuovaa. Säätyläisnaisten osallistuminen kunnalliseen toimintaan alkoi tavallaan jo 1800-luvulla rouvasväenyhdistysten hyväntekeväisyyshankkeina. Tätä puolta on tuotu esiin aiemmassakin tutkimuksessa ja korostettu naisten suoran toiminnan merkitystä hyvinvointipalvelujen rakentumisessa. Kokko osoittaakin tutkimuksessaan naisten monenlaiset kytkyt kunnan huoltotoimeen. Jyväskylän vuonna 1855 perustetulla Naisseuralla oli eri aikoina toiminnassa lastenkoti, työhuone, vanhainkoti, sairastupa ja sairaanhoitaja, käsityökoulu, ammattikurssitoimintaa ja päiväkoti. Lisäksi Naisseuralla oli yhteistoimintaa kaupungin vaivaishoitolautakunnan kanssa. Osa näistä hankkeista muuttui 1900-luvun puolella kaupungin julkisiksi palveluiksi.

Kun työläisnaiset 1900-luvun alkupuolella tulivat mukaan kunnalliseen toimintaan oli heidän linjansa alusta pitäen toinen. Ennen kunnallista äänioikeusuudistusta he olivat painostusryhmä kunnan elinten suuntaan. Vaatimukset koskivat nimenomaan julkisia palveluja - ensimmäinen näkyvä hanke oli saada kunta järjestämään hätäaputöitä työttömille naisille. Työläisnaisten linja pysyi myöhemminkin samana.

Sukupuolen merkitys näkyi siinä, että naisten aloiksi kunnallisessa toiminnassa jäivät loppujen lopuksi huolto-, koulu- ja terveystoimi, olivatpa menettelytavat ja tavoitteet näiden alojen sisällä kuinka erilaiset tahansa.

Paikallinen tarkastelu nostaa myös esiin kiinnostavia kysymyksiä tiettyjen kansallisten prosessien kulusta. Kokko ei pyri kovinkaan pitkälle meneviin yleisiin johtopäätöksiin, vaan painottaa pikemmin alueensa ominaispiirteitä: Jyväskylä kun oli vuosisadan taitteen molemmin puolin varsin erityinen paikka. Kaupungille oli leimallista suomalaisuusliikkeen vahva asema ja paikkakunnalla oli koulujen takia paljon kansanvalistustehtävälle omistautuneita naisia. Kansallisuuskysymys luultavasti yhdistikin jyväskyläläisiä enemmän kuin luokka tai sukupuoli erotti.

Kokko pohtii yleistämisen ongelmaa yhtenä esimerkkinään äänioikeusuudistus. Kun tutkimuksessa on kysytty miksi yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus toteutui niin varhain Suomessa, ei Kokko ryhdy tulkitsemaan asiaa yksiselitteisesti oman materiaalinsa pohjalta. Jyväskylän näkökulmasta esimerkiksi työväestön rooli näyttää prosessissa pienenevän. Jonkin agraarisen tai teollisuuspaikkakunnan näkökulmasta taas työväestön rooli saattaa näyttää suuremmalta kuin se olikaan. Helsingistä katsoen naisten osallistuminen äänioikeusuudistuksen ajamiseen näyttää aktiiviselta, Jyväskylässä taasen naiset eivät Kokon mukaan juurikaan osallistuneet keskusteluun.

Kaikkiaan Kokon tutkimus on antoisa naisten kansalaistumisesta kiinnostuneille lukijoille. Vastaavia tutkimuksia pitäisikin tehdä erilaisilta paikkakunnilta, jolloin päästäisiin tutkimaan sukupuolen, luokan ja kansallisuuden merkityksiä erityyppisissä yhteisöissä, samoin kansallisen ja paikallisen vuorovaikutusta.

Elina Katainen
Helsinki