Marja-LiisaHyvärinen

Helsinki

”Muonitussirkus”

Vuosina1914-17 Venäjä teetätti Suomessa linnoitustöitä Pietarin turvallisuudentakaamiseksi. Arvioidaan että eri puolilla Suomea maa- ja merilinnoitusketjuntöihin osallistui 100 000 henkilöä. Linnoitustyöläisten kirjavaan joukkoonkuului venäläisten lisäksi suomalaisia ja kiinalaisia. Esimerkiksi Albergassatuhannen asukkaan kylässä Espoossa työskenteli reilu tuhat linnoitustyöläistäkiihkeimpään rakennusaikaan.

Kiinalaisia vallityöläisiä vartijoineen. Kuva Espoon kaupunginmuseo.

Kertomus

Maleksimme Juliuksen kanssa Albergan rautatiepysäkillä.Paksu-Oskari oli joukon jatkona, vaikka ei häntä kaivattu. Joka pojankengännauhat laahasivat hiekassa kun niiden rusetit oli avattu koulunrappusilla yksissä tuumin. Hyvin kengät kulkivat matkassa sylttyyn valuneittenvarsisukkien ympärillä.

Yhtäkkiä korvat täytti torven tööttäys. Vilkaisin Juliusta jaolkapäät kohosivat kummallakin jännityksestä korviin. Pamahti ja kaaduimmekädet korvilla maahan. Äiti oli torunut tästä leikistä. Kuollutta ei saanutleikkiä. Minkä mahtoi kun kalliota räjäyttivät viikon jokaisena päivänä.Kaatumisen mielihalu tuli, kun kuulin tööttäyksen ja näin tietyn ilmeenJuliuksen kasvoilla. Vuoden päivät olimme saaneet tätä leikkiä. Vuosi takaperinJuliuksen perhe oli muuttanut Albergaan valkeaan huvilaan meidän mökkiäviereen. Julius oli paras leikkitoverini.

Vallityöläiset olivat saapuneet kaivamaan Albergan metsiä jaräjäyttelemään kallioita jo ennen kuin Julius muutti. En muistanut milloinlinnoitustyöhulina oli alkanut. Olin jo melkein kahdeksanvuotias ja kävinensimmäistä luokkaa Albergan suomenkielisessä kansakoulussa. Samaa luokkaakävivät Julius ja Paksu-Oskari.

Nousimme tien laidasta ylös ja taputimme hiekanmurutkämmenistämme. Paksu-Oskari sen kun seisoi kädet puuhkassa ja silmäilitaivaalle. Hän oli laiska leikkimään. Vain Mansikkalan leipomoon hänellä olikiire.

Kylän väkeä vaelsi Albergan rautatiepysäkin ohi. Heiluihameita ja käsivarsilla koreja, tutisi työntökärryt ja hölskyi kaljat japiimät. Joka askeleella raskaitten taakkojen kantajat lähestyivät peltoa, jollaoli satojen telttojen kylä. Venäläiset sotilaat ja työmiehet olivat senpystyttäneet pellolle Albergan kartanon eteen saadakseen syödä ja makuusijojalinnoitustyömaan työmiehille. Pelto oli polkeutunut paljaaksi tuhansistaaskelista.

Venäläisiä kokkeja kurkki teltoista. Vallihautojenlapiomiehillä alkoi ruokapaussi. Muonitussirkus käynnistyi ja albergalaisiakiirehti myymään omia leipomuksiaan. Porarit painoivat taas oikein urakallatöitä ylimääräisen porukan ollessa poissa jaloista.

— Meidän kissa on hävinnyt, Julius sanoi.

— Se hirmuinen hiirenpyydystäjäkö? kysyin.

— Kissa hallitsi aittaa. Ei ollut ylimääräisillä menemistä,Julius sanoi.

— Hallitsi kuin keisari. Mennään! Jos saataisiin venäläisiltäkaramellit mieheen, Paksu-Oskari yllytti.

Kyllä ruokapaussia oli päästävä seuraamaan. Venäläisillävallityöläisillä kun oli ihan omat syömätavat. Leivänkin leipoivat itse jataikinan vaivasivat paljain jaloin tiinussa polkemalla. Totta puhuen taikinatiinuunastui kaksi ukkoa, jotka ottivat toisiaan olkapäistä kiinni ja alkoivatmarssia. Väliin kokki pudotteli ruisjauhoja. Olin sen itse nähnyt.

Venäläiset työmaavahdit seisoskelivat ruokateltanulkopuolella aseet kainalossa ja haastelivat. Tiivis letka työmiehiä jonottiruokatelttaan pääsyä. Nälkäisimmät istuivat niityllä lihakeittoa hotkimassa.Kullakin syöjällä sojotti kädessä tikku, jossa oli lihanpaloja. Näin joka miessai yhtä monta palaa. Olin minäkin maistanut tikkulihaa ja hyvää oli.

Paksu-Oskari liehakoi erään venäläisen työmiehen ympärillä.Auttoi mieheltä kengät pois jalasta ruokalevon ajaksi ja tuuletti jalkarättejä.Jotkut venäläisistä kaupustelivat nimittäin karamellejä. Meidän lasten edessähölleni monella kauppamiehen ote ja karamelli tipahti kouraan ilman rahaa.

— Katsopas kuka se siinä on! Kalle! konstaapeli huusi jakonstaapelin käsi lensi otsalle tervehdykseen.

Vallityöläisten tulo oli tehnyt sen, että poliiseja olipitänyt saada järjestystä ylläpitämään. Ei riittänyt patterijätkille, vaikkaAlberga oli jo sotilaitten ja kasakoitten, sotilasinsinöörien jatyömaapäälliköiden miehittämä.

— Viltmanin lesken poika. Vie terveisiä äidillesi,konstaapeli jatkoi.

Pitihän se arvata. Aina ihmiset jaksoivat muistuttaa isänkuolemasta. Isä oli ollut vallihautaa poraamassa, kun kuolema oli yllättänythänet. Tai oikeastaan dynamiitti oli lennättänyt isän kuolemaan.

Samassa tietä ylitti raidallinen kissa. Pukkasin Juliustakylkeen. Kissa hyppäsi tieltä ojan yli niitylle ja lähti nopeutuvaan tahtiinruokatelttaa kohti. Telttaan se katosi. Ei mennyt kauaa, kun kissan silmätloistivat teltan helman alta taas. Se tuli esiin ja teki pitkän loikan kivenpäälle. Kivellä se ryhtyi käpälän nuolentaan.

— Et ole meidän Kissi, Julius puhui kissalle, vaikka tuskinkaukana istuva eläin kuuli. Se vaan pyöritti käpälää korvan ja kielen väliäsilmät sirrillään kuin kiinalaisella.

— Äiti itkee kun hiiret syövät jauhot.

— Mennäänkö kiinalaisten luo? ehdotin.

Juoksimme kiinalaisten leirille. ”Ei saa jäädä lorvimaan”,äidin ääni hakkasi juoksun tahtiin pääni sisällä. Koulumatka oli vaan paras osapäivää. Koulussa piti istua hiljaa ja kotona piti tehdä kaikenmoista. Kantaakaivosta vettä, etsiä metsästä puita, kitkeä kasvimaata. Kiinalaisia voisiseurata vaikka koko päivän. Äidin neuvot tulivat aina pilaamaan hauskat hetket.

Kiinalaisia istui pellolla vartiokasakoitten tuijotuksenkohteena. Yksi kasakkahattu tutki hevosten hampaita. Sitä ihmettelin, etteikenelläkään Albergassa ollut niin muhevia viiksiä kuin kasakkahatuilla. Komistisuomalaistenkin miesten naamaa viikset. Herrasväkeen kuuluvilla pienet jaruoditut, mutta kasakkahattujen viikset olivat kuin kääpä huulen päällä. Netulivat varmasti oikein kylmästä maasta, ja siksi olivat tummia ja karvaisia.Kasakkataanista olivat kasakkahatut tulleet. Niin olivat sanoneet minulle jaJuliukselle ja piirtäneet kartan tikulla hiekkaan.

Kiinalaiset eivät vartiokasakoitten pyssyistä häiriytyneet,mutta ruoska pelotti. Ne alkoivat heti kulkea selkä kyttyrässä. Vartiointiin kiinalaistenoli ollut tottuminen jo Kiinassa. Viisaammat väittivät, että kiinalaiset olisituotu suoraan vankilasta Suomeen. Olivat muka maantierosvoja ja pahantekijöitä.Ystävällisesti ne hymyilivät ainakin minulle. Eikö rosvon tuntenut luimustailmeestä ja öisin liikkumisesta?

Tuli mieleen kun olin ensimmäisen kerran nähnyt kiinalaisen.Kummajainen oli kävellyt metsätiellä ja selän takaa oli heilahtanut esiin ohutmusta letti, vallan takapuoleen asti yltävä! Miehellä letti ja yöpukupäiväsaikaan! Olin syöksynyt pusikkoon. Mies sen oli oltava, kun sillä olihousut jalassa. Myöhemmin kiinalaisia näki uudemman kerran raitilla puunkaatoonmenossa. Muutamien päät kiilsivät kaljuina, vaikka talvi oli tulossa jaheinätyöt tehty. Joillakin tökötti leuassa pukinparta.

Miksi kiinalaiset liikkuivat muina miehinä yövaatteissa?Kiireessä olivat Kiinasta Albergaan tietysti lähteneet. Äkkilähtö keskenyöunien, kun väärät housut olivat jääneet jalkaan. Minulla oli sentäs kahdethousut. Ehjemmät ja vähemmän ehjät.

— Mitä sinä haarojasi silittelet? Julius sanoi minulleyhtäkkiä.

En vastannut Juliukselle. Juliuksella oli aina reikiä housuntakamuksissa, kun se kävi Pääsy kielletty! - alueella. Siellä housut tarttuivatpiikkilankaesteisiin, jotka oli tehty hankaluudeksi viholliselle. Ne olivatniitä espanjalaisia ratsastajia. En tiennyt kyllä kuka vihollinen oli. Olinalussa luullut että espanjalainen ratsastaja on karuselli lapsille. Mutta eisillä voinut ratsastaa, ei sitä voinut edes ohittaa. Itse en uskaltanut ollatuhma ja mennä kielletylle alueelle, vaikka minulla ei ollut enää isäätorumassa. Mutta Julius vaan meni. Totta vieköön kuka hiekkatietä joutikulkemaan, kun metsässä oli oikopolut.

Tuli loimotti nuotiossa ja kaksi kiinalaista oli kumartuneenapadan ääreen. Paksu-Oskari oli kurkkimassa pataan. Siellä porisi riisi. Riisioli ihmeellistä. Niin valkeaa ja puhtaan näköistä. Aivan toisenlaista kuinohranjyvät. Kokkien naukuva puhe loppui savun kiertyessä nuotiosta heidänkasvoilleen. Kokit alkoivat nauraa. Mitä ne nauroivat?

Äiti oli kieltänyt menemästä kiinalaisten luo. Kaikki sinnemenivät eivätkä ne tehneet pahaa. Eräskin kiinalainen näytti taikatemppuja.Taskussa sillä oli jännät paperinpalat, joista se taitteli joutsenen taisammakon tai vaikka härän. Sitten se vaan taikoi ne paperieläimet pois.

Kaljupäinen kokki paloitteli lihaa pikkuruisiksi paloiksi.

— Saattaa olla kissaa, Paksu-Oskari kuiskasi Juliuksenkorvaan niin kovalla äänellä että minäkin kuulin.

Albergassa huhuttiin että kissoja ja koiria oli joutunut kiinalaistenpataan. Sinnekö Juliuksen kissa oli hävinnyt? Kiinalaisen veitsen alla olivarmasti sammakko. Niitä ne nielivät paljaaltaan, jos maksoi lantin siitätempusta. En ollut nähnyt sammakon syöntiä eikä ollut Juliuskaan.Taikuri-kiinalainen oli vaan taikonut Juliuksen kissan pois.

— Teidän kissa on kaarrellut monta päivää venäläistenleipomon kupeella, Paksu-Oskari sanoi. - Ne ovat pakottaneet sen hiirivahtiinja tehneet siitä linnoitustyöläisen.

— Sinun isäsi piti pakottaa linnoitustöihin, Julius sanoi.

— Ja se on vääryys! Isäni on sentäs kirjaltaja eikä mikäänlapiomies, Paksu-Oskari sanoi.

n