Ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta!

Ihmisoikeuksien liitto 1935-1939 ja 1949-1952

Opinnäytetyöni käsittelee Ihmisoikeuksien liiton historiaa sen kahdella toimintakaudella. Nykyisin toimiva Ihmisoikeusliitto, joka perustettiin 1970-luvulla, pitää itseään Ihmisoikeuksien liiton perillisenä. Tutkin liittoa kansalaisjärjestönä suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Oleellisia kysymyksiä ovat liiton tavoitteiden ja toteuttamistapojen tarkastelu. Lisäksi pohdin, miten tavoitteiden saavuttaminen onnistui. Työssäni pyrin tarkastelemaan Ihmisoikeuksien liittoa monitahoisesti ja kansalaisjärjestön omaa toimintakulttuuria ymmärtäen.

Syvästi huolestuneiden kansalaispiirien adressiin kerättiin yli 100000 allekirjoitusta vuonna 1935. Kuva Kansan Arkisto.

Ihmisoikeuksien liittoa edelsi 1934 perustettu Kuolemanrangaistuksen vastainen toimikunta, joka keräsi yli 100 000 nimeä kuolemanrangaistusta vastustavaan kansalaisadressiin. Ihmisoikeuksien liitto perustettiin toimikunnan jätettyä adressin toisen osan eduskunnan puhemies Kyösti Kalliolle marraskuussa 1935. Järjestö keskittyi vastustamaan erityisesti sananvapauteen kohdistuvia rajoituksia, kuten kiihotuslakia. Säännöissä liiton toiminnan tarkoitukseksi määriteltiin ihmisoikeuksien puolustamisen lisäksi demokratian edistäminen ja ylläpitäminen. Ihmisoikeuksien liitto järjesti kansalaiskokouksia ja otti julkisesti kantaa mm. rauhan puolesta. Ihmisoikeuskäsityksen paino oli klassisissa vapausoikeuksissa, joita ilman ei ollut olemassa toimivaa demokratiaa.

Etsivä keskuspoliisi katsoi liiton kuuluvan ns. kansanrintamaan, jonka tarkoituksena oli yhdistää kommunistit, työläiset, vapaamieliset porvarit ja kaikki kansanvaltaisesti ajattelevat ihmiset yhteiseen kamppailuun fasismia ja sodanuhkaa vastaan. Kansanrintama nähtiin kommunistien uutena yrityksenä kohti vallankumousta, ja siksi sen piiriin kuuluvia järjestöjä pidettiin Suomessa vaarallisina. Oikeusministeriön alainen yhdistysrekisteri veikin liiton rekisteröinnin Helsingin raastuvanoikeuden ratkaistavaksi elokuussa 1936. Ihmisoikeuksien liitto sai käsiinsä julkisten oikeudenkäyntiasiakirjojen joukkoon erehdyksessä laitetut etsivän keskuspoliisin laatimat kansanrintamamuistiot, joissa lueteltiin poliisin mielestä kansanrintamaan kuuluvat järjestöt johtokuntineen. Järjestö julkaisi muistiot Tulenkantajassa, minkä jälkeen asiasta syntyi kova julkinen keskustelu. T. M. Kivimäen hallitusta ja etsivää keskuspoliisia arvosteltiin ankarasti epädemokraattisista toimintatavoista ja kunnollisten kansalaisten leimaamisesta kommunisteiksi. Muistioista tehtiin kaksi välikysymystä eduskunnassa, ja ne vaikuttivat osaltaan Kivimäen hallituksen kaatumiseen syksyllä 1936. Ihmisoikeuksien liiton toiminta alkoi hiipua oikeudenkäynnin jälkeen. Liitto nosti esille myöhemmin mm. vankien aseman ja otti kantaa Euroopan tapahtumiin tuomiten mm. Münchenin sopimuksen. Liiton toiminta loppui kymmeneksi vuodeksi puheenjohtaja Väinö Lassilan kuoltua huhtikuussa 1939.

Ihmisoikeuksien liitto aloitti toimintansa uudelleen syksyllä 1949, jolloin 1930-luvulla johtokunnassa ollut Erkki Vala kutsui yleiskokouksen koolle. Erkki Vala valittiin uudeksi puheenjohtajaksi; hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin vuonna 1951 Risto Hölttä. Ihmisoikeuksien liitto politisoitui voimakkaasti toisella toimintakaudellaan, ja se kuului kansandemokraattien vaikutuspiiriin. Kansalais- ja poliittisten oikeuksien rinnalle nousivat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, joita puolustettaessa vedottiin usein joulukuussa 1948 hyväksyttyyn yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen.

Liiton rinnalle perustettiin vuoden 1949 lopussa Ihmisoikeuksien säätiö, jonka tärkeimpiä tehtäviä oli antaa oikeudellista apua sitä tarvitseville työläisille. Säätiön perustaman oikeusaputoimiston johtajana oli Risto Hölttä, ja ensimmäisenä juttunaan säätiö hoiti Kemin lakkolaisten oikeudenkäynnin. Toisella toimintakaudella liitto keskittyi hoitamaan oikeudenkäyntejä ja keräämään avustuksia oikeudenkäynneistä koituvien kulujen kattamiseksi. Se jakoi myös pieniä avustuksia. Varsinaisen järjestötoiminnan aika jäi varsin lyhyeksi, eikä liitto onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä kovin suureksi. Oikeusaputoimiston ylläpitäminen kävi myös taloudellisesti raskaaksi, sillä asiakkaat eivät useinkaan pystyneet maksamaan heille annetusta avusta, eikä varainhankinta ollut tarpeeksi tuottavaa kulujen kattamiseen. Liiton toiminta hiipui myös toisella toimintakaudella varsin pian.

n

Hanna Vuokila

Ruukki

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Ihmisoikeuksien ja demokratian puolesta! Ihmisoikeuksien liitto 1935-1939 ja 1949-1952, Helsingin yliopisto, Historian laitos, 1999.