Juha Koskinen

Helsinki

Kielletty sosialistinen kirjallisuus Suomessa 1823-1828

Sosialististen aatteiden historiaa voidaan tarkastella eri kuvakulmista, yhtäältä kannattajien, toisaalta vastustajien, mutta myös ideoiden yleisen tuntemuksen pohjalta. Tutkimuksen näkökulma on yleensä kohdistunut kannattajiin. Sosialismin vastustuksen ja tietoisen antagonismin historia avaa erilaisen kuvakulman, Suomen oloissa jopa mahdollisuuden tarkastella poikkeuksellisen varhaisia aikoja.

Tässä artikkelissa käsitellään 1820-luvun sensuuritointa vuoden 1829 sensuuriasetukseen asti. Jo tuolloin löydettiin joitakin sosialistisia tai jonkinsortin sosialistin kirjoittamia teoksia. Todennäköisesti Suomen ja suomalaisten ensikosketus uuden ajan sosialismiin tapahtui sensuuriviranomaisten piirissä, ikään kuin käännetyssä muodossa.

Sensuuri itsevaltiuden Suomessa

Wienin kongressin jälkeisenä aikana autokratia ja ortodoksia sekä niidenmukainen yhteiskuntajärjestys olivat Venäjällä arvoista korkeimmat. Monien lännen aatteiden ja osin tieteenkin nähtiin ja koettiin uhkaavan keisarikuntaa ja sen järjestystä, ennen kaikkea hallitsijaa, virkakoneistoa ja kirkkoa. Vääränä pidettyjen käsitysten, näkemysten ja aatteiden leviämistä estettiin kirjasensuurilla. Sensuurijärjestelmä toimi useimmissa Euroopan maissa, mutta Venäjällä sensuuri oli Pyhän Allianssin aikana poikkeuksellisen ankara.

Sisäministeriön alainen Pietarin sensuuri piti erityistä kiellettyjen kirjojen luetteloa. Se oli loputtoman pitkä lista kirjoista, niiden tekijöistä painopaikkoineen ja -vuosineen. Kiellettyjen teosten aihepiiri oli hyvin laaja. Erityisiä kiellettyjä teemoja olivat mm. vapaamuurarius, jesuiitat, Napoleon, ennustuskirjat, carbonarit, uskonnolliset lahkot, vallankumoukset (Ranska ja Espanja) sekä osittain myös valistusfilosofia. Huomattava osa kielletyistä teoksista oli historiallisia, maantieteellisiä tai Venäjän oloista kertovia matkakirjoja, jotka käsittelivät Venäjän historiaa ja yhteiskuntaa ei-toivotulla tavalla. Kirjat olivat sekä 1700- että 1800-luvun tuotantoa.

Kiellettyjen kirjojen lista Suomeen 1823

Suomen suuriruhtinaskunnassa oli Ruotsin vallan peruna käytössä sensuuri, joka suojeli hallitusmuotoa, hallitsijaa ja puhdasoppisuutta. Suomen uusi hallituskonselji sovitti sensuurin uuden tilanteen mukaiseksi vuonna 1810. Kotimaisten kirjojen valvonta kuului yliopiston konsistorille ja ulkomaisten kirjojen tuonnin valvonta konseljin prokuraattorille. Ylimpää tuontisensoria avustivat merikaupungeissa erityiset sensuuriasiamiehet. Tullipalvelijoilla ei ollut oikeutta luovuttaa kirjalähetyksiä vastaanottajille ilman sensuuriasiamiehen lupaa. Ainakin periaatteessa maahan pääsivät vain sopivat painotuotteet.

Suomen prokuraattoriksi kesäkuussa 1820 nimitetty Carl Walleen esitti vuonna 1823 sensuuritoimen uudistusta, koska kirjakauppiaat antoivat hänen mukaansa yleiseen myyntiin myös tarkistamattomia teoksia. Ylemmät viranomaiset hyväksyivät Walleenin esityksen, ja keisarin asetus sensuurista allekirjoitettiin 2.8.1823. Sen mukaan luvatta maahan tuodut kielletyt teokset oli takavarikoitava. Viranomaisilla oli vastedes oikeus takavarikoida myös yksityisiltä henkilöiltä tavatut kielletyt kirjat. Tullin oli puolestaan palautettava takaisin ulkomaiselle lähettäjälle teokset, jotka oli jätetty asianmukaisesti sensuurin tarkastettaviksi mutta jääneet hyväksymättä.

Prokuraattori Walleen toivoi tarkennusta kiellettyjen ja sallittujen kirjojen rajanvetoon, koska monien tuntemattomien kirjoittajien teoksista ei voinut sanoa, olivatko ne hyväksyttyjä vai eivät. Prokuraattorin toivoma kiellettyjen kirjojen lista saapui Venäjän sisäministeriöstä Suomeen syyskuussa 1823. Lisäykset luetteloon Pietarin sensuuri lähetti Suomen prokuraattorille yleensä neljännesvuosittain.

Sosialistiset teokset luettelossa

Ensimmäisessä Suomeen saapuneessa kiellettyjen kirjojen luettelossa nimettiin 1.1.1818-26.9.1823 Venäjällä kielletyt ulkomaiset kirjat. Yksittäisiä numeroituja julkaisuja oli 865. Kielellisesti luettelo oli varsin yksipuolinen, sillä kirjallisuus oli valtaosin ranskankielistä. Osa teoksista oli käännetty muilta kieliltä ranskaksi, mutta silti sensuuri näki lännen myrkyllisten aatteiden nousevan ja leviävän ennen kaikkea Pariisista. Ulkomaisista kielistä ranska oli myös tutuin Venäjällä sekä Suomen sivistyneistön parissa.

Kirjaluettelon ensimmäinen sosialistinen teos oli Pariisissa vuonna 1817 painettu Saint-Simonin L’Industrie, osat 3-4 (luettelon n:o 402). Myös kaksi De la Mennaisin kirjaa sivuaa sosialismin historiaa, vaikka kumpikin teos käsitteli uskontoa konservatiivisessa hengessä. Réflexions sur l’état de l’Eglise en France -kirjan Pariisissa vuosina 1819-20 ilmestyneet kaksi osaa saivat luettelossa numerot 515 ja 529, saman tekijän Pariisissa vuonna 1823 ilmestynyt kirja Essai sur l’indifférence en matière de Religion numeron 884. Se pääsi ensimmäiseen Suomeen lähetettyyn lisäluetteloon.

Seuraava sosialistinen teos löytyy vuodelta 1828: heinäkuun viimeinen päivä oli Pietarista tulleeseen luetteloon merkitty kielletyksi numerolla 1794 Joseph Rey de Grenoblen teos Lettres sur le systeme de la coopération mutuelle etc, d’aprés le plan de Mr Oven, joka oli painettu Pariisissa 1828. Kirja käsitteli nimensä mukaisesti Robert Owenin suunnitelmia yhteiskunnan uudelleen järjestämisestä, erityisesti keskinäisen osuustoiminnan pohjalta.

Kirjojen tekijät

Varhainen utopistisosialisti Henri de Saint-Simon (1760-1825).

Claude Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi (1760-1825) on ensimmäisiä ja kuuluisimpia utopistisen sosialismin edustajia Euroopassa. Alkaessaan hahmottaa uutta yhteiskuntaa hän oli jo kypsässä keski-iässä. Saint-Simon halusi hylätä vanhan aatelis- ja pappisvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ja asetti utopiassaan sen tilalle uuden teollisen järjestelmän. Saint-Simonin ideoiden kirjallinen esittely osui juuri 1810-luvun loppuvuosiin. Luettelon Teollisuus on senaikaista tuotantoa.

Katolinen pappi Hugue Félicité Robert de Lamennais, aiemmin De la Mennais (1782-1854) on sosialismin historiassa luettu kristillissosiaalisen liikkeen edelläkävijäksi. Lamennais aloitti julkisen toimintansa kotimaassaan Ranskassa Bourbonien restauraation aikana paaville ehdottoman uskollisena ultramontanistina. Hänen kiellettyjen kirjojen luettelossa olevat teoksensa kuuluvat siihen kauteen. Venäjällä suhtauduttiin hyvin vihamielisesti katolisen kirkon vallan palautukseen, joten katolisuuden puolustuskirjoitukset joutuivat ortodoksisessa keisarikunnassa ilman muuta kielletyiksi. 1820-30-lukujen vaihteessa Lamennais siirtyi vapaamman ja ennen kaikkea sosiaalisemman kristillisyyden puolestapuhujaksi.

Joseph Rey, joka syntyi vuonna 1779 Grenoblessa Kaakkois-Ranskassa, ei ole yhtä tunnettu henkilö. Hänestä tuli lakimies, yksinvaltiuden vastustaja ja oikeusvaltion puolestapuhuja. Rey siirtyi 1820-luvun alussa maanpakoon Englantiin mutta palasi muutaman vuoden perästä takaisin kotimaahansa. Hän esitteli vuonna 1826 Ranskassa julkaistussa teoksessaan Englannin yhteiskunnallisia laitoksia.

Englantilainen oli taustaltaan myös Reyn vuonna 1828 Pariisissa painettu kirja, joka esitteli ranskaksi brittiläisen Robert Owenin yhteiskuntamallia ja osuustoimintajärjestelmää. Rey lienee ensimmäisenä tuonut Owenin ajatuksia mannermaalle. Hänen myöhemmässä henkilöhistoriassaan on monia kytkentöjä sosialisteihin ja kommunisteihin Ranskassa.

Sensuurin välttämätön sosialismin tuntemus

Pietarilaisia kiellettyjen kirjojen luetteloita noudatettiin Suomessa ensi vaiheessa alkutekstinsä mukaan soveltuvin osin. Jo vuonna 1826 voimaan astui kuitenkin määräys, jonka mukaan luettelo oli ehdottoman ohjeellinen.

Sosialistiset teokset olivat viranomaisten vaarallisiksi katsomien kirjojen joukossa vain pisara meressä. Ne oli kuitenkin huomattu ja todettu yhteiskunnan kannalta arveluttaviksi ja yleisön käsiin sopimattomiksi. Sosialismia tuskin alkuvaiheessa erotettiin, saatika tietoisesti eroteltiin muista virtauksista omaksi kategoriakseen. Lamennais tuomittiin katolisuudestaan, Saint-Simon ja Owen ilmeisesti yhteiskunnan järjestyksen vastaisten ajatusten esittäjinä.

Kysymys sosialismista tuli Suomen sensuurista vastanneiden tietoisuuteen viimeistään vuonna 1823. Siitä lähtien sosialistinen kirjallisuus oli Suomessa tarkkailunalaista. Pietarin ja Suomen kirjasensuurilla on luultavasti ollut hyvin kauaskantoinen merkitys, sillä sensuurijärjestelmästä tuli pitkäikäinen. Sensuurin takia tiedot sosialismista Euroopassa jäivät Suomessa väkisinkin heikolle pohjalle.

Lähteet:

Luettelo Pietarin sensuurikomitean kieltämistä kirjoista 1818-1830, Sensuurikomitea II, Painoasiain ylihallitus, Kansallisarkisto.

La Littérature Francaise contemporaine. 12. osa. Pariisi 1859-1864.

Nurmio Yrjö, Suomen sensuuriolot Venäjän vallan alkuaikoina vv. 1809-1829. Porvoo 1934.

Yleisteoksia sosialismin historiasta.

n