Juha
Koskinen Helsinki Kielletty sosialistinen kirjallisuus Suomessa 1823-1828 Sosialististen aatteiden historiaa voidaan tarkastella
eri kuvakulmista, yhtäältä kannattajien, toisaalta vastustajien, mutta myös
ideoiden yleisen tuntemuksen pohjalta. Tutkimuksen näkökulma on yleensä
kohdistunut kannattajiin. Sosialismin vastustuksen ja tietoisen antagonismin
historia avaa erilaisen kuvakulman, Suomen oloissa jopa mahdollisuuden
tarkastella poikkeuksellisen varhaisia aikoja. Tässä artikkelissa käsitellään 1820-luvun
sensuuritointa vuoden 1829 sensuuriasetukseen asti. Jo tuolloin löydettiin
joitakin sosialistisia tai jonkinsortin sosialistin kirjoittamia teoksia. Todennäköisesti
Suomen ja suomalaisten ensikosketus uuden ajan sosialismiin tapahtui
sensuuriviranomaisten piirissä, ikään kuin käännetyssä muodossa. Sensuuri itsevaltiuden Suomessa Wienin kongressin jälkeisenä aikana autokratia ja
ortodoksia sekä niidenmukainen yhteiskuntajärjestys olivat Venäjällä arvoista
korkeimmat. Monien lännen aatteiden ja osin tieteenkin nähtiin ja koettiin
uhkaavan keisarikuntaa ja sen järjestystä, ennen kaikkea hallitsijaa,
virkakoneistoa ja kirkkoa. Vääränä pidettyjen käsitysten, näkemysten ja
aatteiden leviämistä estettiin kirjasensuurilla. Sensuurijärjestelmä toimi
useimmissa Euroopan maissa, mutta Venäjällä sensuuri oli Pyhän Allianssin
aikana poikkeuksellisen ankara. Sisäministeriön alainen Pietarin sensuuri piti
erityistä kiellettyjen kirjojen luetteloa. Se oli loputtoman pitkä lista
kirjoista, niiden tekijöistä painopaikkoineen ja -vuosineen. Kiellettyjen
teosten aihepiiri oli hyvin laaja. Erityisiä kiellettyjä teemoja olivat mm.
vapaamuurarius, jesuiitat, Napoleon, ennustuskirjat, carbonarit, uskonnolliset
lahkot, vallankumoukset (Ranska ja Espanja) sekä osittain myös
valistusfilosofia. Huomattava osa kielletyistä teoksista oli historiallisia,
maantieteellisiä tai Venäjän oloista kertovia matkakirjoja, jotka käsittelivät
Venäjän historiaa ja yhteiskuntaa ei-toivotulla tavalla. Kirjat olivat sekä
1700- että 1800-luvun tuotantoa. Kiellettyjen kirjojen lista Suomeen 1823 Suomen suuriruhtinaskunnassa oli Ruotsin vallan peruna
käytössä sensuuri, joka suojeli hallitusmuotoa, hallitsijaa ja
puhdasoppisuutta. Suomen uusi hallituskonselji sovitti sensuurin uuden
tilanteen mukaiseksi vuonna 1810. Kotimaisten kirjojen valvonta kuului
yliopiston konsistorille ja ulkomaisten kirjojen tuonnin valvonta konseljin
prokuraattorille. Ylimpää tuontisensoria avustivat merikaupungeissa erityiset
sensuuriasiamiehet. Tullipalvelijoilla ei ollut oikeutta luovuttaa
kirjalähetyksiä vastaanottajille ilman sensuuriasiamiehen lupaa. Ainakin
periaatteessa maahan pääsivät vain sopivat painotuotteet. Suomen prokuraattoriksi kesäkuussa 1820 nimitetty Carl
Walleen esitti vuonna 1823 sensuuritoimen uudistusta, koska kirjakauppiaat
antoivat hänen mukaansa yleiseen myyntiin myös tarkistamattomia teoksia.
Ylemmät viranomaiset hyväksyivät Walleenin esityksen, ja keisarin asetus
sensuurista allekirjoitettiin 2.8.1823. Sen mukaan luvatta maahan tuodut
kielletyt teokset oli takavarikoitava. Viranomaisilla oli vastedes oikeus
takavarikoida myös yksityisiltä henkilöiltä tavatut kielletyt kirjat. Tullin
oli puolestaan palautettava takaisin ulkomaiselle lähettäjälle teokset, jotka
oli jätetty asianmukaisesti sensuurin tarkastettaviksi mutta jääneet
hyväksymättä. Prokuraattori Walleen toivoi tarkennusta kiellettyjen
ja sallittujen kirjojen rajanvetoon, koska monien tuntemattomien kirjoittajien
teoksista ei voinut sanoa, olivatko ne hyväksyttyjä vai eivät. Prokuraattorin
toivoma kiellettyjen kirjojen lista saapui Venäjän sisäministeriöstä Suomeen
syyskuussa 1823. Lisäykset luetteloon Pietarin sensuuri lähetti Suomen
prokuraattorille yleensä neljännesvuosittain. Sosialistiset teokset luettelossa
Ensimmäisessä Suomeen saapuneessa kiellettyjen
kirjojen luettelossa nimettiin 1.1.1818-26.9.1823 Venäjällä kielletyt
ulkomaiset kirjat. Yksittäisiä numeroituja julkaisuja oli 865. Kielellisesti luettelo
oli varsin yksipuolinen, sillä kirjallisuus oli valtaosin ranskankielistä. Osa
teoksista oli käännetty muilta kieliltä ranskaksi, mutta silti sensuuri näki
lännen myrkyllisten aatteiden nousevan ja leviävän ennen kaikkea Pariisista.
Ulkomaisista kielistä ranska oli myös tutuin Venäjällä sekä Suomen
sivistyneistön parissa. Kirjaluettelon ensimmäinen sosialistinen teos oli
Pariisissa vuonna 1817 painettu Saint-Simonin L’Industrie, osat 3-4 (luettelon
n:o 402). Myös kaksi De la Mennaisin kirjaa sivuaa sosialismin historiaa,
vaikka kumpikin teos käsitteli uskontoa konservatiivisessa hengessä. Réflexions
sur l’état de l’Eglise en France -kirjan Pariisissa vuosina 1819-20 ilmestyneet
kaksi osaa saivat luettelossa numerot 515 ja 529, saman tekijän Pariisissa
vuonna 1823 ilmestynyt kirja Essai sur l’indifférence en matière de Religion
numeron 884. Se pääsi ensimmäiseen Suomeen lähetettyyn lisäluetteloon. Seuraava sosialistinen teos löytyy vuodelta 1828:
heinäkuun viimeinen päivä oli Pietarista tulleeseen luetteloon merkitty
kielletyksi numerolla 1794 Joseph Rey de Grenoblen teos Lettres sur le systeme
de la coopération mutuelle etc, d’aprés le plan de Mr Oven, joka oli painettu
Pariisissa 1828. Kirja käsitteli nimensä mukaisesti Robert Owenin suunnitelmia
yhteiskunnan uudelleen järjestämisestä, erityisesti keskinäisen osuustoiminnan
pohjalta. Kirjojen tekijät
Claude Henri de Rouvroy, Saint-Simonin kreivi
(1760-1825) on ensimmäisiä ja kuuluisimpia utopistisen sosialismin edustajia
Euroopassa. Alkaessaan hahmottaa uutta yhteiskuntaa hän oli jo kypsässä
keski-iässä. Saint-Simon halusi hylätä vanhan aatelis- ja pappisvaltaisen
yhteiskuntajärjestyksen ja asetti utopiassaan sen tilalle uuden teollisen
järjestelmän. Saint-Simonin ideoiden kirjallinen esittely osui juuri 1810-luvun
loppuvuosiin. Luettelon Teollisuus on senaikaista tuotantoa. Katolinen pappi Hugue Félicité Robert de Lamennais,
aiemmin De la Mennais (1782-1854) on sosialismin historiassa luettu
kristillissosiaalisen liikkeen edelläkävijäksi. Lamennais aloitti julkisen
toimintansa kotimaassaan Ranskassa Bourbonien restauraation aikana paaville
ehdottoman uskollisena ultramontanistina. Hänen kiellettyjen kirjojen
luettelossa olevat teoksensa kuuluvat siihen kauteen. Venäjällä suhtauduttiin
hyvin vihamielisesti katolisen kirkon vallan palautukseen, joten katolisuuden
puolustuskirjoitukset joutuivat ortodoksisessa keisarikunnassa ilman muuta
kielletyiksi. 1820-30-lukujen vaihteessa Lamennais siirtyi vapaamman ja ennen
kaikkea sosiaalisemman kristillisyyden puolestapuhujaksi. Joseph Rey, joka syntyi vuonna 1779 Grenoblessa
Kaakkois-Ranskassa, ei ole yhtä tunnettu henkilö. Hänestä tuli lakimies,
yksinvaltiuden vastustaja ja oikeusvaltion puolestapuhuja. Rey siirtyi
1820-luvun alussa maanpakoon Englantiin mutta palasi muutaman vuoden perästä
takaisin kotimaahansa. Hän esitteli vuonna 1826 Ranskassa julkaistussa
teoksessaan Englannin yhteiskunnallisia laitoksia. Englantilainen oli taustaltaan myös Reyn vuonna 1828
Pariisissa painettu kirja, joka esitteli ranskaksi brittiläisen Robert Owenin
yhteiskuntamallia ja osuustoimintajärjestelmää. Rey lienee ensimmäisenä tuonut
Owenin ajatuksia mannermaalle. Hänen myöhemmässä henkilöhistoriassaan on monia
kytkentöjä sosialisteihin ja kommunisteihin Ranskassa. Sensuurin välttämätön sosialismin tuntemus Pietarilaisia kiellettyjen kirjojen luetteloita
noudatettiin Suomessa ensi vaiheessa alkutekstinsä mukaan soveltuvin osin. Jo
vuonna 1826 voimaan astui kuitenkin määräys, jonka mukaan luettelo oli
ehdottoman ohjeellinen. Sosialistiset teokset olivat viranomaisten
vaarallisiksi katsomien kirjojen joukossa vain pisara meressä. Ne oli kuitenkin
huomattu ja todettu yhteiskunnan kannalta arveluttaviksi ja yleisön käsiin
sopimattomiksi. Sosialismia tuskin alkuvaiheessa erotettiin, saatika tietoisesti
eroteltiin muista virtauksista omaksi kategoriakseen. Lamennais tuomittiin
katolisuudestaan, Saint-Simon ja Owen ilmeisesti yhteiskunnan järjestyksen
vastaisten ajatusten esittäjinä. Kysymys sosialismista tuli Suomen sensuurista
vastanneiden tietoisuuteen viimeistään vuonna 1823. Siitä lähtien sosialistinen
kirjallisuus oli Suomessa tarkkailunalaista. Pietarin ja Suomen
kirjasensuurilla on luultavasti ollut hyvin kauaskantoinen merkitys, sillä
sensuurijärjestelmästä tuli pitkäikäinen. Sensuurin takia tiedot sosialismista
Euroopassa jäivät Suomessa väkisinkin heikolle pohjalle. Lähteet: Luettelo Pietarin sensuurikomitean kieltämistä kirjoista
1818-1830, Sensuurikomitea II, Painoasiain ylihallitus, Kansallisarkisto. La Littérature
Francaise contemporaine. 12. osa. Pariisi 1859-1864. Nurmio Yrjö, Suomen sensuuriolot Venäjän vallan alkuaikoina vv.
1809-1829. Porvoo 1934. Yleisteoksia sosialismin historiasta. n |