Leena Laine

Vantaa

TUL:n naiset historiaa tekemässä

Motto:

“Juuri urheiluliikkeessä, jossa naisten toiminta jää kirjaamatta ainakin kahdesta syystä: sivuroolista tärkeillä järjestöpaikoilla sekä sivuroolista kilpaurheilussa, pelastukseksi tulee ns. arjen tutkimus, ns. pehmeän lähdeaineiston käyttö ja historian kirjoittaminen alhaalta käsin. Vasta  haastattelu- ja muisteluaineiston, tai naisten itsensä kehittämien epävirallisten (ja kapinallisten) muistiinpanotapojen kautta on hahmotettavissa se, mikä urheilussa on naisille merkityksellistä. Kerronnalla on tärkeä merkitys naisten elämän ja sen ehtojen löytämisessä saleilla ja kilparadoilla -tai niiden sivustalla, pannun sangassa, urheiluelämän toisessa arkipäivässä.”

——————

Voimistelun ja urheilun historia on lisääntyvän tutkimuksen kohde, joskaan akateemisessa historiantutkimuksessa liikkeen merkitystä suomalaisen kansakunnan ja kansallisen identiteetin rakentumiselle ja suomalaisen kulttuurin perusvireiden luomiselle ei ole aina ymmärretty. Siten myös naisten liikuntakulttuurin historia on ollut vähän tutkittu alue, vaikka naisten suuret voimistelujärjestöt ovat olleet keskeisessä osassa maan naiskulttuurin synnyssä. Naisvoimistelujärjestöillä on alkuajoista (1870-luku) lähtien ollut päätavoitteena naisten kasvattaminen itsenäisyyteen kansalaisina ja omintakeisuuteen ruumiinkulttuurin alueella.

Vuonna 1896 perustetusta kaksikielisestä Suomen Naisten Voimisteluliitosta haarautuneen kolmen suomalaisen naisliikuntajärjestön kokonaisuus (suomenkielinen ja ruotsinkielinen naisvoimisteluliitto sekä Työväen Urheiluliiton naistoimikunta) on Pohjoismaissa ja maailmanlaajuisestikin ainoalaatuinen. Kolmen järjestön työn alkuelementtejä ovat olleet voimistelu, ei-kilpailullinen, virkistykseen ja terveyteen tähdännyt ulkoilma- ja urheilutoiminta sekä kansantanhut ja erilaiset kansanpelit ja -leikit. Liikuntakasvatukseen liittyi myös hygienia- ja terveyskasvatus sekä naisten kouliminen yhteiskunnalliseen toimintaan järjestötyöhön osallistumisen kautta. Työväen Urheiluliiton naisten historiaa kirjoitettaessa tarkastellaan “nuorimman sisaren”, vuonna 1919 perustetun Työväen Urheiluliiton naistoiminnan vaiheita. Muissa maissa naisurheilun historia useimmin keskittynyt keski- ja yläluokan naisiin. Tutkimus TUL:n naisten historiasta on ensimmäinen yhden maan työläisnaisten urheiluliikkeen kartoitus.

Historiahankkeen toteuttamisprosessi on tekijäinsä näköinen: samoilla keinoin kuin naiset ovat elämänsä järjestössään eläneet, he tekevät siitä historiaa.

Elannon Isku
Elannon Iskun 20-vuotisjuhla HTY:n juhlasalissa 3.4. 1941. Kuva Sointu Viianen.

Naiset halusivat näkyviin

Vuonna 1998 käynnistyneen TUL:n naisten historiahankkeen juuret ovat liiton naistoimikunnan yhdessä Urheilumuseon kanssa toteuttamassa TUL:n naisten perinnekeruukampanjassa ja 1996 julkaistussa, naisten itse kokoamassa matrikkeliteoksessa (Hihnala 1996).  Yhtenä naisten pontimena oli se, että 1980-luvun aikana valmistunut Työväen Urheiluliiton kolmiosainen yleishistoria (Hentilä, 1982-1987) oli keskittynyt paljolti liiton valtakunnantason toimintaan. Sen näkökulma painottui poliittiseen historiaan, jolloin naisten osuus jäi pakostakin vähäiseksi. Alun alkaen naiset ymmärsivät sen, että heidän historiansa, löytyäkseen, oli kirjoitettava alhaalta päin. Vuonna 1990 TUL:n naistoimikunta ehdotti liiton johdolle sen naisten historian kirjoittamista  haastattelu- ja muisteluaineiston perusteella. Liiton (mies)johto torjui esityksen, ja naiset ryhtyivät toteuttamaan tavoitettaan omin pienin askelin.

Ensimmäinen askel: muistitiedon
keruu (1990-1991)

Vuonna 1990 liiton naistoimikunta totesi, että aktiivi-ikäpolvien vanhetessa ja poistuessa oli kiire ryhtyä kokoamaan näiden muistitietoa. TUL:n naistoiminta saatiin yhdeksi Suomen Urheilumuseon perinnekeruukilpailun teemaksi. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monen liiton naisen muistelmat talteen tulevia sukupolvia ja historian kirjoittajia varten. (Kosonen 1990). Tuolloin vielä Jyväskylässä liikuntatieteellisen tiedekunnan piirissä toimineen LIINA-projektin (Liikunta ja naiset) kanssa muotoiltiin muistelijoille teemoja:

-urheilu/voimistelu minun elämässäni.

-suurten liikuntatapahtumien muistot

-naistoiminta seurassani/piirissä

-ruumiinkokemukseni liikunnassa

-mukana seuran/piirin naistoiminnassa.

Mukaantulijoita kannustettiin korostamalla sitä, että lyhyetkin muistojen kirjaukset olivat tärkeitä. Muistelua kehotettiin tekemään myös ryhmätyönä. Kampanjaa varten pidettiin muutamissa piireissä koulutustilaisuuksia. Lisäksi FL Leena Laineelle annettiin tehtäväksi haastatella kampanjan aikana joukko liiton vanhimpia johtonaisia.

Keruun tulokset olivat mainiot. Yksittäisten naisten lisäksi kunnostautuivat keruutyössä erityisesti Satakunnan, Tampereen ja Turun piirit, joissa haastateltiin joukko tärkeitä “perusnaisia” ja tehtiin ryhmähaastatteluja. Yksittäisistä seuroista keskisuomalaisessa Säynätsalon Riennossa koottiin Mirja Huovisen johdolla naisten muistot kirjaksi saakka. (Huovinen 1992). Myös Tampereen Työväen Naisvoimistelijat julkaisi historiansa. (Koriseva 1992).

Toinen askel: matrikkelikirja

Seuraava askel otettiin 1994, TUL:n naistoiminnan 75-vuotisjuhlavuonna. Silloin ryhdyttiin keräämään tietoa aktiivinaisista matrikkelia varten. Toiveena oli saada matrikkelikaavakkeiden ohessa kerätyksi lisää haastatteluaineistoa ja sitä varten laadittiin pieni opaskirja erityyppisen historia-aineiston tallentamisesta. (Työläisurheilunaisen muisteluopas, 1994). Keruu toteutettiin lopulta nopeassa tahdissa, sillä aineisto haluttiin julkaista kirjana naisvoimistelun 100-vuotisjuhlavuonna 1996. Ajankohta aineiston kokoamiselle ei ollut paras mahdollinen, koska urheilun organisaatiouudistukset, TUL:n naissihteerin viran tilapäinen lakkauttaminen ja piirien lakkauttamiset vaikeuttivat tiedotus- ja koulutustyötä sekä yhteydenpitoa seuroihin ja niiden naisjaostoihin.

Matrikkeliaineiston keruun periaatteena oli koota tietoa eri tavoin mukana olleista naisista, uskollisista  kahvinkeittäjistä organisaation johtonaisiin, voimistelijoista urheilijoihin. Kartoituksen kohteena oli mm. vanhempien sosiaalinen tausta ja aktiivisuus, naisen oma koulutus ja ammatti, perhe-elämä sekä urheilu- ja järjestöaktiivisuus. Urakka osoittautui vaikeaksi. Ensimmäinen ongelma oli vakuuttaa rivinaiset siitä, että hekin “voivat” täyttää kaavakkeen ja siten kirjata työnsä ja elämänsä. Toinen ongelma oli  kaavakkeen jäykkyys ja se tosiasia, että siitä lukuistenkin työtuntien jälkeen puuttui monta sellaista kohtaa, jolla juuri naisten työtä olisi pitänyt nostaa esiin.

Moni iäkkäämpi vastaaja koki vaikeaksi vanhemmistaan kertomisen. Taustalla oli ilmeisesti vaistonvarainen tarve suojautua perheen kipeiltä muistoilta, esimerkiksi vuodelta 1918, köyhyydestä ja häpeästä tai 1930-luvun tapahtumista. Varsinaiset kommentit kaavakkeen puutteista saimme usein vasta vuoden keruun jälkeen: joku jätti täyttämättä, toinen täytti minkä osasi.

Matrikkelikirja tehtiin likipitäen talkootyönä ja se valmistui keväällä 1996, jolloin Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto ja Finlands Svenska Gymnastikförbund julkaisivat 100-vuotishistoriansa (Kleemola 1996; Meinander 1996). TUL:n naiset seisoivat rivissä omalla matrikkelikirjallaan.

Naiset kirjoittamaan omaa historiaansa

Kolmannessa  vaiheessa TUL:n naiset halusivat kirjoitettavaksi koko liiton naisten historian. Liiton johdossa saatiin syksyllä 1997 läpi periaatepäätös kirjan kirjoittamisesta - kunhan naiset itse hankkisivat siihen tarvitut rahat. Historiatoimikuntaan koottiin naistoiminnan ja -historian eri tahojen asiantuntijoita. Syksyllä 1997 käynnistyi varojen keruu, apurahojen hakeminen ja erilaisen myynti- ja koulutusaineiston suunnittelu. Kirjan kirjoittajaksi kutsuttiin FL Leena Laine. Hanketta vauhditti tasavallan presidentin puolison, rouva Eeva Ahtisaaren lupautuminen sen suojelijaksi. Keväällä 1998 aloitettiin varsinainen aineiston keruu- ja tutkimustyö sekä historiahankkeen tiedotus- ja koulutustoiminta.

Periaatteena oli, että naiset itse kokosivat aineistoa mm. seuraavin tavoin:

1)  matrikkeliaineiston keruuta jatkettiin

2) naisia opastettiin kirjoittamaan omia muisteluita ja tekemään haastatteluja

3) seuroja ja piirejä neuvottiin arkistojen ja esineistön tallentamisessa

4) naisia kehotettiin lähettämään seurahistoriikkeja, päiväkirjoja, leikekirjoja ja muuta aineistoa

5) seuroista pyydettiin valokuva-aineistoa ja opastettiin myös sen tallentamisessa ja kuvien tunnistamisessa

Tutkija keskittyi liittokohtaisen aineiston läpikäyntiin, haastatteluihin ja muistitiedon keruun koulutukseen perustasolla. Tutkijan kontolle jäi myös koulutus- ja myyntiaineiston suunnittelu ja kirjoittaminen yhdessä historiatoimikunnan kanssa, erilaisten koulutustilaisuuksien ja historiaan liittyvien tapahtumien järjestäminen ja niistä tiedottaminen.

Muistot talteen - ja hattu kiertämään!

Historiahankkeelle piti saada tunnus, johon kaikki naiset, sekä urheilijat että voimistelijat saattoivat samastua. Ratkaisu löytyi taiteilija, graafikko Erik Mattsonin aikanaan historiatoimikunnan puheenjohtajalle, Aira Heinäselle lahjoittamasta piirroksesta, essupukuisesta narua hyppäävästä tytöstä. Kaikki - urheilijat ja voimistelijat, isoäidit ja tyttärentyttäret ovat hypänneet narua. Postikorttiin ja “pinssiin” ikuistettu 1950-luvun essutyttö yhdisti erityisesti sitä sodanjälkeistä aktiivi-ikäpolvea, jonka muistojen tallentamiseen projektissa tähdättiin. Koulutustilaisuuksia varten kirjoitettiin koulutusmoniste, johon taiteilija Eevi Kaasinen kirjoitti hankkeelle omistetun runon. Essutyttösymboli ja koskettava runo ovat olleet yksi tapa antaa historiaprojektille hahmo, jonka avulla hanke voitiin viedä kaikkien ulottuville. Rahaa kerättiin “hattukeräyksin”, juhlatilaisuuksilla ja antamalla voimistelunäytöksiä. Myös valtakunnallinen rahojenkeruu keräyslistoineen toteutettiin. Perusturvaa hankkeelle on saatu opetusministeriön ja useiden eri rahastojen kautta.

Rintamakiertue
Elannon Iskun tytöt voimistelevat Itä-Karjalassa rintamakiertueella vuonna 1942. Kuva Sointu Viianen.

Koulutustyö

Tutkijan ensimmäinen tehtävä oli vierailla piirien tilaisuuksissa tiedottamassa hankkeesta ja opastamassa historia-aineiston tallentamisessa ja kokoamisessa. Liiton koulutusohjaaja Maj-Britt Raiskinmäki ja tutkija vierailivat yhdessä eri puolilla Suomea: toinen propagoi vuoden 1998 liittojuhlia, toinen naisten historiaa. Liittojuhlien kenttäohjelmien valmistuttua opetuskuntoon, oli tutkija siirtynyt puhujasta kuuntelijaksi. Kun osa naisista harjoitteli ohjelman osia, osa istui haastattelussa.

Historiahankkeen tiedottamisen, aineiston keruun ja kouluttamisen puitteissa on pidetty 27  tilaisuutta, niissä on ollut mukana 273 naista (ja miestä) 73 seurasta. Lisäksi hanketta on esitelty yhteensä kahdeksassa isommassa tilaisuudessa, joissa kuulijakuntaa on ollut yhteensä 700 henkeä.  Tilaisuuksia on järjestänyt 10 piirikuntaa, ja kaikkiaan tutkija on käynyt noin 20 paikkakunnalla, Helsingistä Inariin ja Lieksasta Kokkolaan.

Haastatteluja on koottu yhteensä 50. Niistä kahdeksan on saatuja, loput ovat tutkijan tekemiä. Henkilöhaastattelut ovat pääosin elämäkerrallisia, osa henkilöistä on jututettu 2-3 kertaan.  Ryhmähaastattelut ovat lajikohtaisia (esimerkiksi koripallo-, ja lentopallojoukkue), tai seuran tai piirin aktiivien ryhmähaastatteluja. Muisteluaineistoa, pituudeltaan sivusta neljäänkymmeneen, on lähettänyt noin 30 henkeä, erilaista kirjallista aineistoa “nurkkapöytäkirjoista” leikekirjoihin ja valokuvia noin 50 seuraa tai henkilöä.

Tutkijan ongelmana ja tehtävänä on saada mittava “pehmeä aineisto” keskustelemaan perinteisen arkisto- ja lehtiaineiston kanssa. Historian kirjoittaminen “alhaalta päin”, ei ole ongelmatonta, etenkään silloin kun järjestön perustaso kattaa koko Suomen kartan. Haastattelu- ja muisteluaineisto on maantieteellisesti edustavaa,  ja keruumatkat opettivat tutkijalle paljon siitä, miten Inarin tai Pankakosken naisten elämän ehdot poikkeavat pääkaupunkiseudulla elävien oloista. Asia ei ole kuitenkaan muitta mutkitta niin, ettei maaseudulla välttämättä kerittäisi naisasiaa ajatella, vaikka sellainen tuntuma saattoi jäädä usein päällimmäiseksi. Esimerkiksi kuopiolainen Anni Virkkunen, joka oli nostamassa jaloilleen Pohjois-Savon piirikuntaa kansalaissodan koettelemusten jälkeen, suomi satiirisenhilpeissä pakinoissaan “Kallaves”-seuran (Kuopion Riento) seuraveljiä sovinismista. Naisten oloja järjestäessään hän ei tovereineen arkaillut vedota  “Helsingin apuun”, jotta Kuopionkin naisten oikeudet täyttyisivät.

Tutkijan kysymykset

Tutkimuksen empiirinen aineisto on haettu perustasolta, ruohonjuuritason toiminnasta. Sen rinnalla kulkevat johtotason kehitys ja tavoitteet - joita on kartoitettu aiemmassa tutkimuksessa (Laine 1996). Tutkimuksen näkökulma on sosiaalihistoriallinen, ja siinä tarkastellaan työläisnaisten urheiluliikettä osana työväen urheiluliikettä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä osana naisten yleistä liikuntakulttuuria ja mobilisoitumista yhteiskunnassa. Keskiössä on toisaalta naisten järjestäytymismallien vertailu, urheilevien naisten ehdot ja esteet verrattuna muilla aloilla toimineisiin naisiin, sekä toisaalta liikunnan ja ruumiinharjoitusten vaikutus naisten elämän yksilöllisiin ja yhteisöllisiin kokemuksiin.

Sosiaalihistoriallinen näkökulma painottaa naisten elämähistoriaa lapsuuden, nuoruuden ja aikuisiän aikana; urheilu- ja voimistelutoiminnan kytkeytymistä sosiaaliryhmään ja kasvuympäristöön sekä motivaatiota sitoutua juuri työläisurheiluun. Tarkastelua tukevat lähes 1000 naista käsittävän matrikkeliaineiston pohjalta laaditut yhteenvedot aktiivinaisten sosiaalisesta taustasta, koulutuksesta, perheytymisestä, harrastusmuodoista jne.

Tärkeä tarkastelukulma on ryhmätietoisuuden (luokka) ja naistietoisuuden (erillistoiminta, naisten oikeudet)  kehittyminen perustasolla (Kokko 1998) ja sen suhde liittotasolle, jossa naisten erillisjärjestäytyminen (ja selkeä naistietoisuus) pohjasi ennen kaikkea niihin naisiin, jotka siirtyivät ns. porvarillisen, yleisen naisvoimisteluliiton riveistä v. 1919 perustettuun Työväen Urheiluliittoon ja käynnistivät sen naistyön (Laine 1996).

Tärkeä tutkimuskysymys on voimistelevien ja urheilevien naisten rooli työväenliikkeessä, se, miten “työläisyys” ja sen mukainen ideologia toteutui naisten toiminnassa. Näyttää siltä, että naisten voimistelu- ja urheilutoimintakin noudatteli poliittisen ja sosiaalisen työläisnaisliikkeen naiskuvaa, käsitystä naisten tehtävästä yhteiskunnassa (vrt esim. 20-luku: äitiyden korostus). TUL:ssa naisten tehtäväksi tulivat paljolti kasvatus- ja huoltotehtävät, ja liikuntaharrastuksen pääpaino oli joukkoliikunnassa. Tutkimustehtävänä on saada esiin ideologiset yhteydet ja samankaltaisuudet sekä toisaalta mahdollinen omailmeisyys,  samoin kuin TUL:n naisten vuorovaikutussuhde puolueiden nais- ja nuorisojärjestöihin ja erilaisiin loma-, huolto, -kasvatus jne. -järjestöihin (naisliikunta suhteessa hyvinvointivaltioon).

Naisten urheilutoiminnan kannalta tutkimuksessa pyritään tuottamaan tietoa itse liikunta- ja urheiluharrastuksen merkityksestä työläisnaisille, myös suhteessa niihin ehtoihin ja rajoituksiin, joita yleensä naisten urheilutoiminnalle oli asetettu: oliko naisten liikuntaharrastus erilaista Työväen Urheiluliitossa ja  millaisia esteitä siellä kohdattiin. Samalla pyritään tuottamaan uutta tietoa avulla itse lajien ja urheilumuotojen kehityksestä naisten osalta.

 

Steppi
Elannon Iskussa stepattiin vuonna 1941. Aune Laine, Sinikka Haapio ja Soode. Kuva Sointu Viianen.

Kirjallisuutta

Hentilä Seppo, Suomen työläisurheilun historia I-III. Hämeenlinna 1982-1987.

Huovinen Mirja, Äidiltä tyttärelle. Säynätsalon Riennon naisia 1922-1992. Vaajakoski 1992.

Hihnala Paula, (toim.), Liikkeen puolesta. Työväen Urheiluliiton naisia 1919-1996. Helsinki 1996.

Kleemola Irja, Naisliikuntaa 100 vuotta: suomen naisten liikuntakasvatusliitto 1896-1994. Helsinki 1996.

Kokko Maija, Sisaret, toverit: naisten järjestäytyminen, ryhmätietoisuus ja kansalaistuminen Jyväskylässä 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Jyväskylän yliopisto 1998.

Koriseva Eija, Tampereen Työväen Naisvoimistelijat 1932-1992. Tampere 1992.

Laine Leena, TUL:n naisten historiakirjaprojekti 1997-2000. Opasteita ja virikkeitä TUL:n tytön tarinoiden tallentamiseen. Luentomoniste, 10.3.1999.

Laine Leena, Voimistelevat ja urheilevat aatteen sisaret. Piirteitä työläisnaisten liikuntakulttuurin kehityksestä. (Hihnala emt., s. 9-94).

Meinander Henrik, Lik martallen som rågfältet: hundra år finlandssvensk gymnastik. Ekenäs 1996.

“TUL:n naisten muistot talteen perinnekeräyksellä”. Osviitta 1990 / syksy. Moniste, toim Irma Kosonen, s. 3-10.

Työläisurheilunaisen muisteluopas. Ohjekirjanen haastattelijoille ja muistelijoille. Moniste, Helsinki 1994, uusittu 1997.