Vapaa-ajan ongelmia Tietoverkko on uuden ajan työväentalo. Työväenkulttuuri
ei ole ollut elävää elämää enää vuosikymmeniin, kertoi historiatieteen
professori uutispäivälehdessä. Tämän Työväentutkimus-lehden teemana on työväen
vapaa-aika ja kannessa seisoo työväentalo. Ennen rahvas
teki töitä ja välillä lepäsi, jotta jaksoi taas uurastaa. Palkkatöissä käymisen
ja työajan rajoitusten myötä kehittyi vapaa-ajan käsite. Siitä, kun
1960-luvulla siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon, keskimääräinen työaika ei
ole lyhentynyt. 1990-luvun laman jälkeen työpäivä on taas venynyt vapaa-ajan
kustannuksella. Uuden ajan it-yrityksissä työn ja vapaa-ajan välinen ero on
hämärtynyt. Työpaikalle tullaan viihtymään porukassa työajoista piittaamatta.
Työnantaja sitouttaa alaisiaan järjestämällä vapaa-ajalla tuotteistettuja
elämyksiä ja äärimmäisyysurheilua. Rennon meiningin takaa ”hauskanpidon
lähettiläs”. Työelämään siirtynyt nuorin sukupolvi ei ole nousukauden huumassa
piitannut oikeuksistaan, kun tarjolla on ollut pelkkiä etuja. Uusien alojen taloudellisia mahdollisuuksia ja uhkia kuvaa
hyvin se, että kännykkäpalveluja tuottaneen it-yrityksen entinen
toimitusjohtaja Mato Valtonen löysi konkurssin jälkeen uuden työpaikan
Linnanmäen huvipuistosta – vuoristoradan jarrumiehenä. Muodikkaiden
alojen varjossa säilyy jatkossakin perinteisiä ammatteja, joita ilman
yhteiskunta ei tule toimeen. Matalapalkkaisilla hoiva- ja opetusaloilla työ on
yhä työtä, jonka kuormittavuus on lisääntynyt julkisen sektorin yksityistämisen
ja suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä. Globalisaatioon liittyvät kilpailu- ja tehokkuus- ja
sopeutumisvaatimukset on meillä otettu onkeen niin kirjaimellisesti, että
työntekijöiden loppuunpalamisesta ja masennuksesta uhkaa tulla uusi
kansantauti. Kenelläkään ei ole kivaa, jos työssäkäyvät puristetaan
lataamokuntoon tai siirretään suoraan eläkkeelle parhaassa työiässä.
Vapaa-ajalla ei ole enää arvoa, kun sen kuluttaminen käy työstä. Protestanttisen työnetiikan riivaaman kansamme pitäisi
ymmärtää joutilaisuuden ja pähkäilyn
arvo ja ottaa työssäkin tarvittaessa löysin rantein, kuten Veikko Lavi aikanaan
kiteytti. * * * Tänä vuonna
tiedotusvälineissä on keskusteltu vilkkaasti historiasta ja moraalista. Viime
vuosisadalla kommunismin nimissä tehtyihin rikoksiin on haettu syyllisiä ja
ehdotettu kansainvälisen totuustuomioistuimen perustamista. ”Historian nuoli”
on vaatinut aloitteentekijäksi Suomea. Historiakeskustelu on terveellistä ja kannatettavaa puuhaa.
Mitä rehellisemmin kykenemme katsomaan menneisyytemme peiliin, sitä kypsempiä
olemme kansakuntana. Silti toivoisi, että kapeasti kommunismin rikollisiin
piirteisiin keskittyvän debatin ylläpito ei loisi varjoa koko työväenliikkeen
ylle. Sen saavutuksista hyvinvointivaltion rakentamisessa ei nyt vaan pidetä
meteliä, koska sitä puretaan kovaa vauhtia. Työväki esiintyy tämän lehden ja sen julkaisijatahojen
nimissä taajaan. Se saattaa maistua aikansa eläneeltä jäänteeltä. Perusongelmat
ja vastakkainasettelut eivät silti ole kadonneet minnekään, vaikka niiden
nimitykset saattavat vaihtua määrittelijöidensä tarpeiden mukaisesti.
Joni
Krekola |