Vapaa-ajan ongelmia

Tietoverkko on uuden ajan työväentalo. Työväenkulttuuri ei ole ollut elävää elämää enää vuosikymmeniin, kertoi historiatieteen professori uutispäivälehdessä. Tämän Työväentutkimus-lehden teemana on työväen vapaa-aika ja kannessa seisoo työväentalo.

Ennen rahvas teki töitä ja välillä lepäsi, jotta jaksoi taas uurastaa. Palkkatöissä käymisen ja työajan rajoitusten myötä kehittyi vapaa-ajan käsite. Siitä, kun 1960-luvulla siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon, keskimääräinen työaika ei ole lyhentynyt. 1990-luvun laman jälkeen työpäivä on taas venynyt vapaa-ajan kustannuksella.

Uuden ajan it-yrityksissä työn ja vapaa-ajan välinen ero on hämärtynyt. Työpaikalle tullaan viihtymään porukassa työajoista piittaamatta. Työnantaja sitouttaa alaisiaan järjestämällä vapaa-ajalla tuotteistettuja elämyksiä ja äärimmäisyysurheilua. Rennon meiningin takaa ”hauskanpidon lähettiläs”. Työelämään siirtynyt nuorin sukupolvi ei ole nousukauden huumassa piitannut oikeuksistaan, kun tarjolla on ollut pelkkiä etuja.

Uusien alojen taloudellisia mahdollisuuksia ja uhkia kuvaa hyvin se, että kännykkäpalveluja tuottaneen it-yrityksen entinen toimitusjohtaja Mato Valtonen löysi konkurssin jälkeen uuden työpaikan Linnanmäen huvipuistosta – vuoristoradan jarrumiehenä.

Muodikkaiden alojen varjossa säilyy jatkossakin perinteisiä ammatteja, joita ilman yhteiskunta ei tule toimeen. Matalapalkkaisilla hoiva- ja opetusaloilla työ on yhä työtä, jonka kuormittavuus on lisääntynyt julkisen sektorin yksityistämisen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen myötä.

Globalisaatioon liittyvät kilpailu- ja tehokkuus- ja sopeutumisvaatimukset on meillä otettu onkeen niin kirjaimellisesti, että työntekijöiden loppuunpalamisesta ja masennuksesta uhkaa tulla uusi kansantauti. Kenelläkään ei ole kivaa, jos työssäkäyvät puristetaan lataamokuntoon tai siirretään suoraan eläkkeelle parhaassa työiässä. Vapaa-ajalla ei ole enää arvoa, kun sen kuluttaminen käy työstä.

Protestanttisen työnetiikan riivaaman kansamme pitäisi ymmärtää joutilaisuuden ja  pähkäilyn arvo ja ottaa työssäkin tarvittaessa löysin rantein, kuten Veikko Lavi aikanaan kiteytti.

* * *

Tänä vuonna tiedotusvälineissä on keskusteltu vilkkaasti historiasta ja moraalista. Viime vuosisadalla kommunismin nimissä tehtyihin rikoksiin on haettu syyllisiä ja ehdotettu kansainvälisen totuustuomioistuimen perustamista. ”Historian nuoli” on vaatinut aloitteentekijäksi Suomea.

Historiakeskustelu on terveellistä ja kannatettavaa puuhaa. Mitä rehellisemmin kykenemme katsomaan menneisyytemme peiliin, sitä kypsempiä olemme kansakuntana. Silti toivoisi, että kapeasti kommunismin rikollisiin piirteisiin keskittyvän debatin ylläpito ei loisi varjoa koko työväenliikkeen ylle. Sen saavutuksista hyvinvointivaltion rakentamisessa ei nyt vaan pidetä meteliä, koska sitä puretaan kovaa vauhtia.

Työväki esiintyy tämän lehden ja sen julkaisijatahojen nimissä taajaan. Se saattaa maistua aikansa eläneeltä jäänteeltä. Perusongelmat ja vastakkainasettelut eivät silti ole kadonneet minnekään, vaikka niiden nimitykset saattavat vaihtua määrittelijöidensä tarpeiden mukaisesti.

 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              

Joni Krekola