Kohti valoa ja järjestystä

Karl Marxin kuuluisan lauseen mukaan modernissa maailmassa kaikki kiinteä hajoaa ilmaan. Modernin maailman kokemusta luonnehti jatkuva lisääntyvä maailman hajaantuneisuuden tunne. Vanhat universaalijärjestelmät, yhteiskunnalliset järjestyksenpitovälineet oli joko haastettu tai syrjäytetty kokonaan kuten Neuvostoliitossa. Oli aika korvata kaikki vanha ja sattumanvarainen uudella tieteellisellä maailmankuvalla, jossa yksikään elämän yksityiskohta ei saanut jäädä huomiotta. Kaikki oli arvioitava, analysoitava ja rakennettava uudelleen. Vanhat tavat ja traditiot olivat muotoon sitoutuneita eivätkä perustuneet luonnonmukaiselle realismille. Historia oli unohdettava, koska siitä ei ollut mitään opittavaa muutoin kuin varoittavassa mielessä.

Aleksanteri Ahola-Valon elämä (1900-1997) kuvasi hyvin modernin ihmisen traumaa, pakottavaa tarvetta luoda järjestystä yhä moninaistuvampaan maailmaan. Kaikki hallitsemattomuus oli pahasta. Pro gradu -työssäni Kohti Valoa ja järjestystä. Aleksanteri Ahola-Valon 1930- ja 40-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen tarkastelen, kuinka Ahola-Valo ajan yhteiskunnalliseen ja henkiseen maailmaan vahvasti limittyen katsoi olevansa uuden valoisamman maailman soihdunkantaja. Hänen välineitään olivat mm. opettavaiset kuvat ja hänen huoltokulttuuritieteeksi kutsumansa ihmisen tervettä elämää ylläpitävä ja ohjaileva itsekurijärjestelmä, joka huomioi kattavasti ihmisen ajan- ja kielenkäytön, elinympäristön ja arkkitehtuurin, työmenetelmät sekä yleensä elämäntavat.

Aleksanteri Ahola-Valo: Syiden ja seurausten maailma.

1930-luku oli kansainvälisesti uuden ihmisen syntymän aikaa. Uusi ihminen syntyisi kunhan vain tietämättömyys väistyisi ja uudet tieteelliset käsitykset saataisiin rakennetuksi kansalaisten toiseksi luonnoksi. Uutta ihmistä rakennettiin erityisen ahkerasti lastensuojelun kentällä, jossa Ahola-Valo oli hankkinut kokemusta työskentelemällä ulkomaisena asiantuntijana Neuvostoliitossa Moskovan uudistuksellisessa Äitiyden ja lasten suojelun instituutissa vuosina 1931-1933. Sitä ennen hän oli ollut mukana Moskovassa vihreän kaupungin rakennushankkeessa. Ahola-Valo saapui Suomeen vuonna 1933, kun Stalinin ajan puhdistukset käynnistyivät. Suomessa hän oli läheisissä suhteissa sosiaaliministeriön lastensuojelutoimiston toimistopäällikön J.H. Tunkelon kanssa. Sosiaaliministeriö tilasi vuonna 1934 Ahola-Valolta 16 lastentarhan huonekalujen mallipiirrosta. Tämä jäi kuitenkin hänen ainoaksi lastensuojelun alaan liittyväksi työkseen Suomessa. Hän yritti turhaan saada aikaan yhteistyötä myös Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Neuvostoliitosta saapunut, Valpon tarkkailema venäläistynyt suomalaismies ei saanut töitä, varsinkaan alalla, jolla kysymys oli kansallisesta turvallisuudesta ja oikean yhtenäisen kansallisen perustan rakentamisesta. Ahola-Valon ainoaksi mahdollisuudeksi jäi kehitellä huoltokulttuurin välineitä omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä.

Ahola-Valo oli 1930- ja 40-lukujen omaa aikaansa kuvaava realisti, rationalisti ja hygienisti. Realismi oli niin kuvataiteellinen kuin yleisempi teoreettinen kategoria. Ahola-Valo julisti luovansa uutta realismia samalla tavalla, kuin suomalaiset funktionalistit ja Alvar Aalto tai Kasimir Malevitsin johdattamat venäläiset suprematistit. Realismi esitti asioita autenttisesti, neutraalisti ja objektiivisesti. Uudessa realismissa etsittiin universumin todellista rakenteellista ja loogista perustaa. Ahola-Valolle se tarkoitti syiden ja seurausten lain prosessien selvittämistä. Kuvataiteessa se oli rakkauden ja vihan välisen dualismin havainnoimista opettavaisin kuvin. Tieteessä tämä realismi tarkoitti uusia objektiivisia havaintovälineitä ja -esityksiä, joilla “luonnon tahto” voitiin laboratoriokokein tuoda esiin.

Aleksanteri Ahola-Valo: Pois menneisyydestä. 1930.

Luonto oli kaiken tieteellisen ajattelun taustalla, ja sen kautta tieteeseen kytkettiin moraalisia kannanottoja. Luonto oli mittapuu ja kaiken terveen elämän perusta. Luonnollisuus ja normaalius saivat vastakohtapareikseen epänormaalin ja luonnottoman. Poikkeaminen luonnonmukaisuudesta oli epäsiveellistä ja immoraalista. Ahola-Valo kuvaili toimintansa luonnolliseksi, muodon ja aineen lakeihin sidotuksi ja siksi siveelliseksi. Suomalaiset hygienistit, Ahola-Valo mukaan lukien katsoivat, että puhtauteen ja terveeseen elämään liittyvät asiat olivat johdettavissa suoraan luontoon ja luonnonlakeihin. Puhtaus oli saatettava kattamaan kaikki elämänalueet. Omassa elämässään Ahola-Valo edellytti puhtautta niin mielen kuin ruumiinkin alueella. Puhtaus oli saanut lähes evankelisen aseman. Lika ja pimeys olivat liitettävissä tieteellisten havaintovälineiden avulla sairauksien syihin. Tieteelliset välineet synnyttivät unelman läpinäkyvyyttä. Ihminen ja ympäristö jäsennettiin pieniin yksikköihin, analysoitiin ja tuotettiin uudelleen. Valo tunkeutui aikaisemmin pimeille alueille. Bakteerit olivat kaikkein havainnollisin esimerkki tieteen edistysaskelista, sen suomista uusista mahdollisuuksista sekä siitä, kuinka tiede kykeni tuottamaan muodon jollekin nimettömälle ja näkymättömälle. Lisäksi bakteerit kiinnittivät tiedemiesten huomion kokonaisvaltaisesti ihmisen koko elinympäristöön potentiaalisena vaaranalueena.

Ahola-Valo osallistui lastensuojelun alalla suureen kansainväliseen ja yhteiskuntaelämää käsittelevään hygienia- ja rationalisaatioprojektiin, jonka tavoitteena oli luoda kokonaisvaltainen täysin hygieeninen ja tieteellisesti organisoitu rationaalinen tila. Uusi ihminen syntyisi uudenlaisen “yhteiskunta-lääketieteen” kautta johdetun ympäristön sekä ihmisen sisäisen itsekurin kautta. Tämän prosessin lopputulokset ovat kasvaneet meidän “luonteviksi” suhteiksi esim. puhtauteen, ajankäytön suunnitteluun.

Visa Suonpää

Turku

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Kohti valoa ja järjestystä. Aleksanteri Ahola-Valon 1930-ja 40-lukujen rationaalinen ajattelu ja tulevaisuuden ihmisen muokkaaminen.Turun yliopisto, Kulttuurihistorian laitos, 2000.