Seppo Rustanius: Syytteitä utopistille. Edvard Gylling ja punainen Karjala 1920 –1935. Dokumenttielokuva, esitetty TV 2:ssa 7.3.2001. 54 min. Ohjaus: Seppo Rustanius. Tuottaja: Jouko Aaltonen, Illume Oy.

Gyllingin Karjala

Dokumenttielokuva alkaa kuvauksella tyhjästä oikeussalista, jossa näkymättömän ”tuomarin” ääni luettelee syytöksiä Edvard Gyllingiä vastaan. Tuomioistuinkohtaus toistuu pariinkin kertaan, rikoksia luetellaan lisää ja lopulta tuomioistuin tuo julki päätöksensä: Gylling tuomitaan kuolemaan vastavallankumouksellisen organisaation perustamisesta ja vakoilusta ulkomaisen tiedustelupalvelun hyväksi.

”Kehyskertomuksen” välillä käydään läpi Gyllingin elämää harvinaisten filminpätkien ja tuoreiden haastattelujen muodossa. ”Interveivatut” päähenkilön tunteneet ihmiset ja hänen lapsensa olivat tietenkin 1920 –1930-luvulla hyvin nuoria, jopa keskenkasvuisia.

Porvarillisesta, mutta vähävaraisesta kodista lähtenyt Edvard Gylling (1881–1938) kiinnostui torpparilaitoksesta opiskeluaikanaan ja nousi sen tutkijana väitöskirjatasolle. Sosiaalidemokraattina hän asettui 1918 punaisten puolelle ja päätyi punaisen Suomen kansanvaltuuskunnan ministeriksi. Osapuolen häviön jälkeen Gylling siirtyi Tukholmaan haaveenaan pohjoismaiden muodostama sosialistinen tasavalta. Seuraava etappi oli rajantakainen Karjala. Perhe jäi Suomeen. Karjalaan vaimo lapsineen pääsi vasta 1931. Gyllingistä tuli Moskovassa 1918 perustetun SKP:n jäsen.

Edvard Aleksandrovitš Gylling oli yhteydessä Leniniin, joka piti häntä ja hänen ajatuksiaan arvossa. Lenin hyväksyi Karjalan autonomisen tasavallan periaatteen. Gylling halusi aikaansaada kulttuurisesti ja taloudellisesti vahvan sosialistisen yhteiskunnan.

Vuonna 1920 perustettu Karjalan työkansan kommuuni sai laajan itsehallinnon. Karjala oli jaettu hallinnollisesti kahtia: kommuunin tehtävä oli yhdistää osat. Karjalan autonominen neuvostotasavalta perustettiin 1923, ja sen hallitus toimi aluksi lähes neljä kuukautta junanvaunussa!

Punainen Karjala vuodelta 1931. Lenin-museon kokoelmat.

Suomenkielinen kulttuurielämä kukoisti: ryhdyttiin julkaisemaan Punainen Karjala ja Rintama -lehtiä, perustettiin kustannusliike Kirja ja kirjailijaliitto. Suomenkielinen teatteri sekä sinfonia- ja tanssiorkesteri ryhtyivät toimimaan. Osallistuminen kulttuuritalon ja klubien tilaisuuksiin oli vilkasta.

Karjalaan oli hävityn kansalaissodan jälkeen tullut Suomesta paljon vasemmistolaisia. Lisäväkeä Petroskoihin ja Kontupohjaan värvättiin myös ”Karjala-kuumeen” valtaan joutuneista USA:n ja Kanadan suomalaisista emigranteista.

Gylling halusi jakaa paikallisille ihmisille enemmän valtaa. Osuuskunnallisen sosialismin muotoa lujitettiin ja perustettiin metsäkombinaatti Karelles, jonka ”punkteilla” monet työläiset rakensivat sosialismia. Optimismi oli väestön keskuudessa suuri. Eräskin haastateltava sanoo näyttäneen siltä, että ”kyllä sinne kommunismiin tullaan!”

1930-luvun alussa ruvettiin vankityövoimin rakentamaan Vienanmeren ja Itämeren yhdistävää ns. Stalinin kanavaa, joka valmistui 1933. Sosialismin suursaavus vaati kymmeniä tuhansia ihmishenkiä.

1930-luvun alun jälkeen tunnelma Karjalassa alkoi latistua. Gyllingiä ruvettiin syyttämään nationalismista: hän kuulemma suosi suomalaisia enemmän kuin muita. Gylling oli lähtenyt ”nationalistiselle šovinismin tielle”. 1933 Karjala menetti taloudellisen autonomiansa, pian myös kulttuuriautonomian. Menestyvä Karelles valtiollistettiin, ja iskurit tulivat valvomaan metsäpunktien työntekoa.

Karjalan alueellinen puoluekonferenssi v. 1934. Lenin-museon kokoelmat.

Edvard Gylling siirrettiin 1935 Moskovaan Maailmantalouden ja -politiikan instituuttiin. Hänet tuomittiin oikeudenkäynnissä kuolemaan ja ammuttiin 1938. Edvard Gylling, periaatteellinen työväenluokan mies, rehabilitoitiin Neuvostoliitossa 1955.

Syytteitä utopistille on paitsi henkilökuva Edvard Gyllingistä myös kuvaus päähenkilön ja monen aikalaisen jakamasta idealismista. Oikeudenkäynnin syytökset ovat vastakohtana henkilöhaastatteluille, joissa ei poikkipuolista sanaa mainita. Gylling on häntä muistelevien mielissä mies, joka ei matkoillaan kansan pariin paljoa syönyt eikä nukkunut, vaan puhui ja kyseli.

Elokuvaa Edvard Gyllingistä ei ole ennen tehty. 25 vuotta sitten ilmestyi Arvo Ylärakkolan teos Edvard Gylling, Itä-Karjalan suomalainen rakentaja. Muitakin tutkimuksia on ilmestynyt ja seminaareja pidetty. Aihe on edelleenkin tutkimuksen arvoinen, ja tämä dokumentti antaa sille lisäpotkua.

Leena Suvanto

Helsinki