Pauli Kettunen: Kansallinen työ. Suomalaisen suorituskyvyn vaalimisesta. Yliopistopaino, Helsinki 2001. 325 s.

Kansallinen ”me” ja vertaileva katse

Globalisoituminen on mitä ajankohtaisin aihe, joka suorastaan hyppää silmille päivän lehteä lukiessa. Usein vaikuttaa siltä, että lähes kaikki mahdolliset asiat kytketään globalisaatioon, joka esitetään – jälleen kerran – tyystin uutena asiana. Teema on sinänsä erittäin merkittävä, mutta ongelmana on historiaton ja melkoisen epäkriittinen julkinen keskustelu, josta huomattavaa osaa voi nimittää pinnalliseksi. Jos jotakin kaipaa, niin ilmiön sellaista syvällistä ja analyyttista pohdintaa, joka avaisi siihen uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia. Aiheesta on toki kirjoitettu kansainvälisesti valtavat määrät tieteellisiä tutkimuksia, ja suomeksikin on ilmestynyt muutamia avaintekstejä.

Pauli Kettusen teos on kaukana pinnallisuudesta. Hän ei tyydy kansallisen ja globaalin suhteita analysoidessaan tavanomaisiin käsitteisiin tai ainakaan niiden totuttuihin sisältöihin. Teokseen sisältyy oivaltavaa käsitehistoriallista pohdintaa monista sellaisista kategorioista, joita tieteellisissäkin teksteissä käytetään löysästi ja yksioikoisesti, otettakoon esimerkiksi nationalismi, kansallinen, pohjoismaisuus, kansainvälinen, ylikansallinen, kansallinen kilpailukyky, yhteiskunta tai moderni. Kirjoittajan tyyliin kuuluu, että hän katsoo ajatteluamme ohjaavia käsitteitä monesta eri suunnasta, asettaa ne historiallisiin yhteyksiinsä, erittelee niiden muuttuvia merkityksiä, puntaroi niiden keskinäisiä suhteita ja esittää niille uusia määritelmiä. Aluksi tuntuu, että yleensä annettuna otettu käsiteapparaatisto hajoaa Kettusen käsittelyssä pieniksi pirstaleiksi, mutta sitten alkaa laajaan empiiriseen aineistoon ja teoreettiseen kirjallisuuteen perustuva käsitteellinen rakennustyö, jonka tuloksena on uusi, entistä ehompi työkalupakki.

Kettusen teosta lukiessa voi myös seurata, miten uudet tutkimuskysymykset hahmottuvat ja miten aiemmat teemat niveltyvät osaksi uutta projektia. Kettusen edellisten tutkimusten ”suuret” avainkäsitteet, politiikka ja tieto, sisältyvät myös käsillä olevaan teokseen, mutta ne saavat jo uusia merkityksiä tutkimushankkeessa, jossa keskitytään kansainvälisyyden muuttuviin merkityksiin työelämän suhteiden historiassa. Kirjoittaja kehittelee teoksen alkusivuilta lähtien kansallisten ja kansainvälisten tehtävänasetteluiden suhteita, ja esimerkiksi suojeluskuntia käsittelevässä avausluvussa valotetaan uudella tavalla suomalaisen kansanvallan luonnetta. Teoksen kolme viimeistä lukua, joissa pureudutaan koulutukseen kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta, kansainvälisen vertailun käytäntöihin ja kansallisen ”me”-subjektin merkityksiin globalisoituvassa maailmassa, ovat selvimmin uuden projektin tuotoksia. Jatkoa on vielä tulossa.

Jos lukijalla on kirjaa aloittaessaan varma käsitys siitä, mitä esimerkiksi käsitteellä kansallinen tarkoitetaan, niin on todennäköistä, että se ainakin horjuu ja luulenpa, että se myös muuttuu. Olennaista on se, että paikallinen, kansallinen, kansainvälinen ja globaali eivät Kettusen päättelyssä asetu hierarkkisiksi tasoiksi, joiden kosketuspinnat ovat ulkokohtaisia, vaan ne sisältyvät toisiinsa ja keskeistä on niiden muuttuvien suhteiden pohdinta. Nationalismi oli 1800- ja 1900-luvun johtavia aatteita. Sille antaa automaattisesti kansallisen, esimerkiksi suomalaiskansallisen, sisällön eikä tule aina ajatelleeksi, että kansallisvaltion ja kansallisen yhteiskunnan muotoutuminen oli ”sekä kansainvälinen että ylikansallinen prosessi”. Kun kansallisen ja kansainvälisen käsittää toistensa rakenteellisiksi ehdoiksi, niin nationalismin historiakin saa aivan uusia piirteitä ja ulottuvaisuuksia. Ja toisaalta on mahdollista havaita, kuinka globalisaatio uusintaa kansallista eikä vain jyrää sitä alleen.

Kun Kettunen hahmottaa historiallista ja kriittistä näkökulmaa globalisaatiokeskusteluun, hän tekee tärkeän erottelun toteamalla, että tämä keskustelu ei pelkästään käsittele muutosta vaan on osa sitä: ”Se on sitä ideologisilta vaikutuksiltaan että ilmentymänä uusista vaatimuksista ja mahdollisuuksista refleksiivisyyteen politiikassa ja taloudessa.” Ajatus tuntuu erityisen merkittävältä tänä päivänä, kun etsitään kiivaasti ratkaisuja globalisaatioon liitettyihin taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin ongelmiin.

Kettusen teoksen yhtenä punaisena lankana on seurata kansallisen erilaisten merkitysten historiaa kansainvälisen vertailun näkökulmasta. Työelämän historia tarjoaa tähän oivallisen lähtökohdan, josta avautuu näköaloja yhteiskuntaelämään laajemminkin. Kansainvälisistä vertailuista puhuttaessa tulee ensimmäiseksi mieleen tutkimusmenetelmä, mutta Kettunen erittelee niitä osana kansallisten instituutioiden muotoutumisen ja muuttumisen historiaa. Kansainvälinen vertailu oli suomalaisen 1800-luvun eliitin toimintatapa, jolla se realisoi ”jälkeenjääneisyyden etuja”, mutta se rakenteistui myös moniin erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, toimintakäytäntöihin ja ajatusmuotoihin, aina ihmisten arkielämään saakka. Muihin maihin kohdistettiin vertaileva katse kansallisesta näkökulmasta. Kettunen käsittelee laajasti Kansainvälistä Työjärjestöä ILOa, jossa tuotettiin vertailujen kautta kansallisia malleja eli toteutettiin kansainvälistä sääntelyä tiedon ja sopimusten perusteella. Teokseen sisältyy myös uusia tulkintoja ”pohjoismaisesta mallista” globalisaation oloissa.

Puhe ”meidän” taloudellisesta kilpailukyvystämme on ollut vahvasti esillä erityisesti 1970-luvun jälkeen, mutta sinänsä teema ei ole uusi. Se on vain ulottunut kaikille yhteiskuntaelämän tasoille ja saanut uusia merkityksiä. Vertailua on viime vuosikymmeninä tehty ensi sijassa ylikansallisesta perspektiivistä. Globaalissa maailmassa kansallisten tai paikallisten toimijoiden on osoitettava jatkuvasti oma erinomaisuutensa ylikansallisten toimijoiden edessä, jotta ”me” saisimme sijoituksia, uusia työpaikkoja ja taloudellista vaurautta. Näiden toimijoiden merkitys pikemminkin vahvistuu kuin heikkenee, ja kilpailukyvyn vaatimukset tunkeutuvat vertailun kautta osaksi ihmisten elämänhallintaa. Puhe kansallisesta yhtenäisyydestä saa uutta kaikupohjaa oloissa, joissa ulkoa tulevat pakot tuntuvat yhä enemmän ohjaavan kansallista politiikkaa. Globaalin talouden vaatimukset muuttavat ”meitä” ja ”meidän” on hyväksyttävä se, että meitä verrataan jatkuvasti muihin.

Olen tässä nostanut esiin vain muutamia Kettusen teoksen sellaisia teoreettisia pohdintoja, joista lukija saa paljon iloa seuratessaan ylösrakennusta ja osallistuessaan vilkkaaseen globalisaatiokeskusteluun. Mutta kirjassa on myös toinen, edelliseen erottamattomasti liittyvä, ”taso”: se on elävää, hyvin kirjoitettua ja runsaasti ajatuksia herättävää työelämän suhteiden historiaa, jonka aihepiireihin kuuluvat mm. työläisten sielunrakennus, työsuojelu, ammattientarkastus, työn rationalisointi, työmarkkinasuhteet ja ammattikoulutus. Kettusen esitystavalle on luonteenomaista, että hän käsittelee aihepiirejään erityisen paljon työelämän arkea muokanneiden reformaattoreiden elämän ja ajattelun kautta. Voin huoletta luvata, että hetket esimerkiksi naispuolisen ammattientarkastajan Vera Hjeltin, kasvatustieteilijä Akseli Kurjen tai käsityö- ja teollisuuskoulujen tarkastajan Jalmari Kekkosen kanssa ovat mielenkiintoisia ja antoisia. Tällaiset persoonat ovat suotta jääneet poliittisten suurmiesten varjoon.

Kari Teräs

Turku