Raittiusyhdistys Koitto – vuosisata kansansivistystä

Suomen kansa raittiiksi

Raittiusyhdistys Koitto perustettiin 14. päivä lokakuuta vuonna 1883 Helsingissä Kohtuuden ystävien ensimmäiseksi alaosastoksi. Järjestön perustajat edustivat ylä- ja keskiluokkaa, sivistyneistöä, eivät siis yhteiskunnan alinta luokkaa tai niitä, joille alkoholi oli suuri henkilökohtainen ongelma.

Koitto oli murrosajan lapsi, jolle syntyi keskelle sääty-yhteiskunnan suurta järjestäytymiskautta. Koiton perustajien, fennomaanisen sivistyneistön ajatus kansakuntaa yhtenäistävästä ja valtiota lujittavasta yhdistystoiminnasta oli kantava näkemys Koiton toiminnan ensimmäisinä vuosina. Granfeltilaisuuden mukaisesti parempaan yhteiskuntaan voitiin päästä säätämällä parempia lakeja ja kasvattamalla parempia ihmisiä. Koiton raittiustyön tarkoituksena oli taistella juoppoutta ja juomatapaa vastaan. Aluksi Koitossa oli ehdottoman raittiuden ja kohtuuden osastot. Viimeksi mainittuun kuuluivat ne jäsenet, jotka hyväksyivät raittiusliikkeen päämäärän (täysraittius), mutta eivät halunneet antaa ehdottoman raittiuden lupausta.

Koittolaisia Pohjolan Pirtin portailla Lammassaaressa 1910. Kansan Arkisto.

Raittiusaate ja muu toiminta veti Koittoon joukoittain pääkaupunkiin muuttaneita nuoria työläisiä. Heti ensimmäisinä vuosina Koittoon perustettiin kirjasto, laulu- ja soittokuntia. 1900-luvun alussa opinhaluisille järjestettiin erilaisia kursseja kansakoulukursseista ruotsin ja viulunsoittokursseihin asti. Viikkokokouksissa keskusteltiin urheilusta, säästäväisyydestä, väkijuomista ja naisten asemasta, äänioikeudesta. Kokousten lisäksi koittolaiset kokoontuivat yhteisille kävely-, hiihto- ja mäenlaskuretkille. Koiton jäsenistön enemmistö oli hieman yli kaksikymmentävuotiaita. Vaihtuvuus oli suuri. Vain murto-osa oli syntyperäisiä helsinkiläisiä.. Erottamisia ja eroamisia tapahtui muun muassa juopottelun, paikkakunnalta muuton ja maksamattomien jäsenmaksujen takia. Koitto antoi uuden maailmankuvan ja sosiaalisen yhteisön juuriltaan irronneille.

Työväen omaksi liikkeeksi

Raittiusliikkeestä tuli työväen ensimmäinen joukkojärjestö. Koitto loi otollisen maaperän poliittiselle heräämiselle. 1890-luvulla alkanut työväen radikalisoituminen, työlakot, raittiusmarssit, juomalakkoliikkeen joukkokokoukset ja kieltolakivaatimukset herättivät laajemmat kansanjoukot omaehtoiseen toimintaan.

Puutteen ja ahdingon luokkaperustainen tiedostaminen johti yhteiskunnallisten olojen kyseenalaistamiseen. Raittiuskysymyksestä tuli yhteiskunnallinen työväenkysymys. Työväenluokan kunnon kohottamisen katsottiin vaikuttavan köyhälistön lopulliseen voittoon.

Koiton jäseniä kahvipöydässä 5. 3. 1926. Kansan Arkisto.

Vuonna 1918 Koiton toiminta oli pysähdyksissä. Järjestö kielsi olleensa mukana sodassa, mutta koittolaisia oli osallistunut kansalaissotaan ja joutunut sodan jälkeen vankileireille. Sodan päätyttyä yhdistyksen omaisuus julistettiin myymis- ja hukkaamiskieltoon; toiminnan jatkaminen näytti vaikealta. Kuitenkin ravintolaliike käynnisti toimintansa kesän kuluessa. Syksyllä Koiton Näyttämö aloitti esitykset, ja perässä tulivat useat piirit ja itse yhdistys. Kansalaissota hävittiin, mutta kieltolaki (1919 –1930) saatiin voimaan, mikä olikin merkittävä saavutus raittiusliikkeelle.

Itsenäisen Suomen kiristyvä poliittinen ilmapiiri näkyi myös Koitossa. Kommunistien aktiivinen toiminta aiheutti lapualaisissa ankaraa vihaa Koiton taloa kohtaan. Heinäkuussa viranomaiset sulkivat ja sinetöivät talon ovet. Niiden avaamisen ehtona oli kommunistien erottaminen.

Koiton sääntöihin lisättiin pykälä, jonka mukaan johtokuntaan sai kuulua vain sosiaalidemokraattisen puolueen jäseniä. Talon ovet avattiin uudelleen alkukesästä vuonna 1931.

Vuonna 1948 sosialistit palasivat Koittoon ja yhdistys erosi sosiaalidemokraattisesta raittiusliitosta liittyen vasta perustettuun Kansan Raittiustyön Keskukseen. Koiton toiminta jatkui vilkkaana kulttuurin eri saroilla. Toiminta painottui aikaisemman aikuistoiminnan sijasta enemmän lapsi- ja nuorisotoimintaan.

Sadan vuoden taival

Koiton runsaan vuosisadan historiaan mahtuu monta vaihetta: ensimmäisinä vuosikymmeninään Koiton voidaan sanoa olleen leimallisesti yhteiskunnallinen liike, sittemmin sivistys- ja kulttuuriliike ja 1950-luvulta lähtien nuoriso- ja varhaisnuorisoliike.

Koitto oli alkeiskoulu ja työväenopisto. Sen toiminnassa tarvittiin satoja puheenjohtajia, pöytäkirjan kirjoittajia, taloudenpitäjiä, toimittajia, kerhojen vetäjiä ja leiriohjaajia. Koitto oli monille elinikäinen raittius- ja sivistysprojekti ja useasti myös toinen koti.

Koiton talo tavoitti 80-vuotisen toimintansa aikana lähes kaikki pääkaupungin asukkaat. Se oli kulttuurikeskus, nuorisotalo ja politiikan näyttämö. Koitto toimi alullepanijana useilla yhteiskuntaelämän alueilla: kansansivistystyössä, opintokerhotoiminnassa, liikuntakasvatuksessa ja raittiusopetuksessa. Koittolaisesta kulttuuritoiminnasta tuli käsite. Koiton Näyttämö, Koiton Sekakuoro ja Koiton Laulu ovat nauttineet laajaa arvostusta.

Koitto Kansan Arkistossa

Oman talon myynti ja talousvaikeudet enteilivät 1980-luvulla raittiustoiminnan päättymistä. Vuoden 1982 syksyllä talolta siirrettiin ensimmäinen erä Koiton historiallista aineistoa Kansan Arkistoon. Kun talon saneeraus alkoi, käytiin tilat läpi huone huoneelta kellarista vinttiin. Tuolloin löydettiin mm. paljon talon piirustuksia. Viimeinen arkistosiirto tapahtui raittiusyhdistyksen muuttaessa taloltaan vuonna 1985. Aineistoa tuli valtavasti. Oman talon suojiin oli voitu tallentaa kaikki sadan vuoden aikana syntynyt materiaali. Koiton arkistosta muodostui yksi Kansan Arkiston kokoelmien suurimmista.

Koiton autot järjestön raittiuskulkueessa 1927. Kansan Arkisto.

Yhtenä arvokkaana kokonaisuutena Koiton arkistossa on käsinkirjoitetut lehdet (1900 –1948). Lehdissä käytiin keskusteluja päivänpolitiikasta, julkaistiin runoja, esseitä ja kuvauksia yhteisistä retkistä ja tapahtumista. Lehtien kansilehdet ovat oivia piirustus- ja maalaustyön näytteitä. Lehdistä on laadittu oma luettelo, joka käsittää 23 kansiota ja 35 lehtinimikettä. Koiton pöytäkirjat ovat sidottuja vuodesta 1883 vuoteen 1924 asti ja lähes täydellisesti säilyneet. Vielä lokakuussa 1999 löydettiin Koiton sihteerin Sulo Winterin jäämistöstä pöytäkirjoja vuosilta 1942 –1948. Koiton arkiston rungon muodostavat sarjat J Koiton piirit ja piirimiehet sekä K Koiton toimialat tuovat esille Koiton toiminnan laajuuden ja kirjavuuden. Asiakirjojen lisäksi Koiton toimintaa kuvastavat valokuvat, äänitteet, liput, piirustukset ja seinälehdet.

Raittiusyhdistys Koiton arkiston lisäksi Kansan Arkistossa on myös Raittiustalo Oy Koiton, Koiton Näyttämön, Koiton Sekakuoron ja Koiton Laulun arkistot.

Raittiusyhdistys Koiton arkiston luettelointityön loppuunsaattamiseen liittyen Kansan Arkistossa on vuoden 2001 ajan esillä näyttely ”Koitto – Vuosisata kansansivistystä”. Näyttely kuvaa Koiton monipuolista toimintaa 1900-luvun alusta aina 1970-luvulle asti valokuvin ja asiakirjoin.

Näyttelyn kanssa samanaikaisesti on käynnissä kilpakeruu ”Minun Koittoni”, jonka tarkoituksena on saada talteen ihmisten omakohtaisia kokemuksia toiminnasta Raittiusyhdistys Koitossa ja osallistumisesta tapahtumiin Koiton talolla tai Lammassaaressa. Koiton arkistoa järjestettäessä huomattiin, että 1940-luvulta lähtien jäsenistön ääni katoaa: ei ole käsinkirjoitettuja lehtiä, muistelmia, epävirallisia kokouspöytäkirjoja mehukkaine juttuineen. Muistelmilla ja haastatteluilla halutaan laajentaa ja syventää kuvaa Koiton historiasta. Muistelmiin voi liittää myös valokuvia, piirroksia, muistiinpanoja ja muuta arkistoaineistoa. Kilpakeruu päättyy joulukuussa 2001 ja tulokset julkaistaan helmikuussa 2002.

Lisätietoja Kansan Arkiston kotisivuilta www.kansanarkisto.fi

Reetta Riihimäki

Tampere