Kommunistiprosopografiaa Manchesterissa

Kommunistit väittivät olevansa erityisiä ihmisiä. Väite ei ole vielä täysin unohtunut, sillä seitsemisenkymmentä tutkijaa ympäri maailmaa kokoontui huhtikuun alussa Manchesterissa keskustelemaan teemasta People of a Special Mould? Alaotsikossaan konferenssi, jonka järjesti Englannin kommunistipuolueen biografiaprojekti, mainosti vertailevaa kommunistista biografiaa ja prosopografiaa.

Kiinnostus henkilöihin saattaa heijastaa jotain nykypäivän ”yksilöllisyydestä”, mutta kommunismitutkimuksen parissa se nousee myös meneillään olevista projekteista – käynnissä ovat mm. saksalaisten rahoittama Kommunistisen internationaalin henkilöiden elämäkertahanke, englantilaiset ovat aloittaneet oman puolueensa jäsenten elämäkertaprojektin ja ranskalaisilla on ollut sellainen käynnissä jo pitkään. Projektit kertovat puolestaan halusta selvittää tarkemmin kommunistien elämänvaiheita ja kokemuksia sekä kommunistista identiteettiä ja elämää. Kenties kansalliset elämäkertaprojektit ovat myös jonkinlainen vastalause Kommunistisen internationaalin tai venäläisten merkitystä korostavalle tutkimukselle.

Nimensä mukaisesti konferenssi lähestyi kommunismia henkilöiden näkökulmasta – monet esitetyistä papereista käsittelivät yhtä tai useampaa henkilöä. ”Erityislaatuisiksi ihmisiksi” tarjottiin mm. Kommunistisen internationaalin alkuvuosien kakkosmiestä Karl Radekia, Punaisen ammattiyhdistysinternationaalin johtajaa Solomon Losovskia, naistoiminnan keskeistä hahmoa Clara Zetkiniä ja monien kansallisten puolueiden nimimiehiä ja -naisia. Monet tosin yrittivät nimenomaisesti kiistää henkilönsä olleen “of special mould”.

Runsaasti keskustelua herätti myös Kominternin 30-luvun tähti Georgi Dimitrov, jonka päiväkirjat vuosilta 1933 – 43 (Georgi Dimitroff, Tagebücher 1933 – 1943. Herausgegeben von Bernhard H. Bayerlein. Berlin 2000 (Aufbau-Verlag)) julkaistiin saksaksi viime joulukuussa. Ne saivat paikalla olleet epäilemään, että aiemmat puheet Dimitrovin itsenäisestä linjasta olivat liioiteltuja.

Henkilöhistoriat eivät sinänsä ole mikään uutuus kommunismin historiassa. Sen sijaan vertailevan aineksen sekoittaminen henkilöihin – eri maissa vaikuttaneiden kommunistien tarkastelu rinnakkain – oli uutta. Ammattiyhdistysmiehiin tämä asettelu sopi oikein hyvin, mutta muuten vertailussa on vielä kehittämistä.

Vaikka konferenssi osoitti kommunismille epäortodoksista kiinnostusta yksilöihin, kollektiivilla oli yhä vahva asema – oikeastaan jo elämäkertaprojektit osoittavat sitä. Samaa todistavat myös esitelmät puolueiden jäsenkoostumuksesta, kasvatuksesta, kommunistisukupolvista ja -perheistä, etnisistä ryhmistä puolueissa tai omaelämäkertojen asemasta kommunistien kaaderipolitiikassa. Siitä voivat konferenssiin osallistumattomatkin vakuuttua tutustumalla Manchesterissa esitettyihin papereihin Kansan Arkistossa

(ks. www.kansanarkisto.fi/seminaariesittelyt).

Tauno Saarela

Helsinki