Jussi-Pekka Alander: Punakaartien merkit, tunnukset ja varainkeräysmerkit. Omakustanne. Painopaikka: Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2001. 80 s.

Tutkimaton merkkien maailma

Jussi-Pekka Alander on kirjoittanut merkkien keräilijöiden ja muidenkin asianharrastajien iloksi kirjan vuoden1918 punaisten merkeistä ja tunnuksista. Kuvitettu luettelomuotoinen teos on askel alueelle, jolta ei juuri löydy aiempia julkaisuja. Numismatiikan, militarian ja kansatieteen tutkijat ja harrastajat ovat enimmäkseen kiertäneet aiheen kaukaa.

Vuoden 1918 punaisten merkkien tutkimus on jäänyt marginaaliin monestakin syystä. Merkkejä on ollut vähän ja ne ovat useinkin olleet vaatimattomia pahvisia varainkeruumerkkejä. Kuten Alander mainitsee, vuoden 1918 tapahtumiin on liittynyt poliittisia intohimoja ja ennakkoluuloja, jotka ovat estäneet niin tutkimusta kuin keräilyäkin. Tutkimuksen puolella sodan punainen osapuoli pääsi pannasta vähitellen 1960-luvulta lähtien. Keräily yksityisen ihmisen harrasteena ei kenties ole kuulunut työväenjärjestöjen poliittisen kulttuurin arvostamiin asioihin. Säilyneisiin merkkeihin ei useimmiten ole liitetty tarpeeksi tietoja. Samoin vanhimpien merkkien suunnittelijat ovat jääneet unholaan.

Alander korostaa teoksensa esipuheessa, että luettelo ei ole tieteellinen tutkimus. Silti kirja antaa haasteita sekä tutkijoille että keräilijöille. Teoksessa esitellään lyhyesti keskeiset vuoden 1918 sodan jälkeen ja 1920-luvulla toimineet punaisten avustus- ja huoltotyöstä vastanneet toimikunnat sekä viime sotien jälkeen perustetut entisten punakaartilaisten järjestöt. Myös lähihistoriaan kuulunut Punavankimuistomerkkitoimikunta saa esittelyn. Yhteistä näille kaikille on ollut se, että ne ovat rahoittaneet toimintaansa myymällä merkkejä ja muuta “rekvisiittaa”.

Varainkeräysmerkkejä julkaisseiden järjestöjen esittelyt ovat tärkeitä, koska järjestöistä ei juurikaan ole julkaistua aineistoa. Niukatkin esittelyt toimivat johtolankana merkkien valmistuksen ja myynnin taustalla oleviin tapahtumiin. Merkit ovat toimineet varainkeruun välineinä, mutta ennen kaikkea vuoden 1918 tapahtumien muiston ylläpitäjinä. Kun sodan uhrien julkinen muistaminen ja sureminen on ollut enemmän tai vähemmän kiellettyä, ovat rintamerkit toimineet vastarinnan välineinä. Alander ei käsittele merkkien symbolista merkitystä tai järjestöjen asemaa poliittisessa kentässä, mutta viittaa kylläkin “yhteiskunnallisten olojen paineeseen”, joka saattoi pakottaa jopa hävittämään merkkejä.

Järjestöjen esittelyissä olisi ehkä kannattanut noudattaa ajallista järjestystä. Se olisi luultavasti palvellut myös merkkien keräilijöiden tarpeita, sillä esittelyistä löytyy tietoja myös merkkien valmistusajankohdista.

Teoksen luettelo-osassa on kuvauksia merkeistä jaoteltuna materiaalin mukaan. Rinta- ja neulamerkit, paperi-, pahvi- ja kartonkimerkit, kangasmerkit ja pienoisliput ja muu aineisto on kuvailtu omissa luvuissaan. Ensimmäiset esitellyt merkit ovat jo vuodelta 1905. Maantieteellisestikin kuvaukset ulottuvat “rajojen yli”, sillä mukana on pari Neuvosto-Venäjällä valmistettua punaupseerin merkkiä. Merkkien esittelyjärjestys on ilmeisesti valittu taittoa silmällä pitäen. Tuloksena on ulkoasultaan yhtenäinen, mutta hieman epälooginen esitys.

Kirjan kuvituksessa ja kuvauksissa on käytetty varsinaisten merkkien ohella myös muuta aiheeseen liittyvää aineistoa: punaisen kaartin maksukuponkeja, jäsenkortteja, käsivarsinauhoja, vankileirikirje, valokuva hauta-alueesta, mitaleja, puhdetöitä jne. Nämäkin saattavat olla keräilyn kohteita. Yhteistyö keräilijöiden ja arkistojen ja museoiden kesken on toivottavaa, että kaikki tärkeä aineisto saataisiin tutkimuksen piiriin.

Merkkejä koskeva tiedonhankinta on ongelmallista niin keräilijöille kuin museoväellekin. Merkkeihin liittyvä muistitieto voi olla epäluotettavaa eikä järjestöjen asiakirjoihin ole merkitty merkkien tunnistetietoja. Alanderin kirjassa tämä epävarmuus tulee esiin. Kokonaisuudessaan teos toimii hyvänä pohjana, jonka avulla merkkejä koskevia tietoja voidaan ehkä vielä täsmentää. Alander vetoaakin lukijakuntaan ja merkkien keräilijöihin kentällä vielä olevien tietojen julkituomiseksi. Osaltaan vetoomusta tukee se, että kirjassa on onnistuttu välttämään sodan nimeämisongelma. Lähde- ja kuvaluettelo johdattanee kiinnostuneet keräilijät syvemmällekin aiheen piiriin.

Pirjo Kaihovaara
tutkija, Kansan Arkisto