Service Robert: Lenin. WSOY, Juva 2001.

Brittiläinen Lenin-kuva

Oxfordilainen professori Robert Service on kirjoittanut yli kuusisataasivuisen elämäkerran Leninistä. Se lienee parasta mitä aiheesta toistaiseksi on saatavissa. Tämän sanottuani onkin moraalisesti oikeutettua puuttua kirjan heikkouksiin. On ikävää, että teosta sävyttää kirjoittajan turhan voimakas asenteellisuus. Service pitää Leniniä kieroon kasvaneena luonteena, joka nautti ”veriteoista”. Tämä ei pidä paikkaansa, vaikka Service pyrkiikin keräämään tuekseen ennakkonäkemystään tukevia ”dokumentteja”. Brittiprofessorilta olisi odottanut viileämmän objektiivista lähestymistapaa. Vahinko on myös se, että kirja vilisee pienempiä asiavirheitä ja väärinkäsityksiä, vaikka suomenkielisen version kustantajan toimittaja onkin uurastanut kiitettävästi pahimpien kömmähdysten oikomiseksi.

Service on selvästikin viehättynyt liikaa Neuvostoliiton romahduksen jälkeen sikäläisistä arkistoista löytyneisiin aiemmin julkisuudelta piilossa olleisiin Lenin-dokumentteihin. Niiden tarkempi analysointi kyllä osoittaa, että ne ovat enimmäkseen vähäpätöisiä ja vähemmän merkittäviä kuin Service antaa kirjassaan ymmärtää. Voin tämän todeta puhtain sydämin, koska minulla on myös ollut mahdollisuus Moskovan arkistoissa niihin tutustua. Mielenkiintoisia ne toki ovat, mutta niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuin niistä innostunut brittitutkija vetää ei niistä voi tehdä joutumatta sivuraiteille.

Service vääntää pikku Vladimirin lapsuuden kolttosista kertovien muistelmapätkien perusteella Leninin koko psyyken kieroon kasvaneeksi. ”Hänen luonteessaan oli aina jotain pahanilkistä.” Kirjassa painottuu Leninin lapsuus ja nuoruus suhteettomasti ja mielenkiintoisempi sekä yleiseltä merkitykseltään tärkeämpi elämän loppukausi jää vähemmälle analyysille. Se on vahinko. Tarkempi tutkimustyö olisi voinut välttää muun muassa seuraavankaltaiselta virhepäätelmältä: “Todistusaineisto ei minun mielestäni tue myöskään Moshe Lewinin ja Stephen Cohenin käsitystä, että Lenin hieman ennen kuolemaansa pyrki reformoimaan kommunismia ja eliminoimaan sen kytkennät diktatuuriin, luokkasotaan ja terroriin.” Lenin nimenomaisesti joutui miettimään koko sosialismin ideaa ja olemusta uusiksi sotakommunismin kokemusten ja Stalinin toimintatavan perusteella.

Paikoin Service äityy kovasti lennokkaisiin luonnehdintoihin: ”Lenin oli kävelevä aikapommi. Intellektuaaliset vaikutteet ajoivat häntä vallankumoukseen, mutta sisäinen raivo lietsoi prosessia. Tuhoamisen intohimo eli hänessä väkevämpänä kuin rakkaus proletariaattia kohtaan.”

”Hänen raivonpuuskansa olivat puolueessa legendaarisia ennen vuotta 1917, ja hieman ennen hänen kuolemaansa ne kävivät niin ankariksi, että hänen henkistä tasapainoaan ja jopa mielenterveyttään alettiin vakavasti epäillä. Yleensä hän kuitenkin pystyi pitämään itsensä kurissa ja kanavoimaan vihansa kontrolloituun aggressioon.” Tämäntyyppisillä harhaanjohtavilla yleistyksillä luodaan luonnollisesti lukijalle mielikuvaa päähenkilön persoonallisuudesta.

Hän eli ja kuoli leninistinä, toteaa Service. Koko ”leninisti” -termi on kiistanalainen. Lenin ei nimittäin ollut ”leninisti” termin stalinilaisessa mielessä. Marxismi-leninismi poliittisena uskonkappaleena luotiin vasta Leninin kuoltua ja etenkin Stalinin saatua vallan haltuunsa. Tämän takia on harhaanjohtavaa puhua Leninistä elinikäisenä ”leninistinä”. Marxismi-leninismin nimissä Leninin kontolle laitetaan sellaista mikä sinne ei kuuluisikaan. Vasta kuoltuaan hänestä tehtiin ”leninisti”. ”Poliittisilta peruskäsityksiltään hän ei ollut mikään kameleontti”, pitää kyllä paikkansa.

Service toteaa, että Lenin loi Tshekan, valtiollisen poliisin. Tässä Leninille annetaan jälleen turhan suuri kunnia, koska salainen valtiollinen poliisi oli Venäjällä pitkän historiallisen kehityksen tulosta. Itse asiassa jo Iivana Julma perusti organisaation, josta se kehittyi. On tietysti totta, että Lenin otti käyttöönsä tuon koneiston uudelleen organisoimalla ja nimeämällä sen Tshekaksi eli Poikkeustilakomissioksi. Sen oli tarkoitus toimia vain tilapäisesti ylimenokauden. Näin ei valitettavasti kylläkään tapahtunut. KGB on ollut jatkuvasti takapiruna Venäjän politiikassa. Tiedämme, kuinka merkittävä rooli nykyiselläkin salaisella poliisilla FSB:llä on venäläisessä yhteiskunnassa. Ei siihen Leniniä tarvita.

”Lenin oikeutti diktatuurin ja terrorin”, brittiprofessori ykskantaan toteaa. Lenin näyttää myös tunteneen suorastaan mielihyvää vaatiessaan terroria, Service väittää lähteenään vähintäänkin epäluotettava venäläinen insinööri Latyshev. Kysymys terrorista oli Leninille huomattavasti monimutkaisempi. Hän totesi myöhemmin, että poikkeustoimenpiteissä mentiin liian pitkälle; mentiin pitemmälle kuin olisi pitänyt. Mutta hän ei valitettavasti voinut sitä estää, koska häntä oli ammuttu ja hän makasi tajuttomana kuolemankielissä, kun ”punainen terrori” aloitettiin.

Service on pannut merkille Leninin suomalais-ugrilaisen sukutaustan. Mordvalaiset tosin eivät olleet suinkaan muslimeja. ”Lenin oli vanhempiensa lapsi” - ei ole puolestaan mikään erityisen terävä huomio.

Lenin kirjoitti Sveitsistä kotiväelleen korkeasta hintatasosta. Tästä Service vetää johtopäätöksen, että tämä oli tyypillinen reaktio miehelle, joka poliittisista mielipiteistään riippumatta halusi pitää työntekijöiden palkat minimissä. Johtopäätös on pahansuopaista soopaa, sillä Lenin kirjoittaa ilman sen kummempia valituksia pelkästään Sveitsin korkeasta hintatasosta eikä mitenkään ilmaise että palkat olisivat liian korkeita.

Selvästi ylilyövä väite on myös, että Leninin mielestä marxistien pitää aina ajaa luokkataistelun ja väkivaltaisen vallankumouksen asiaa. Lenin ei kyseisessä kohdassa kirjoitustaan esitä mitään niin älytöntä kuin että marxistien pitäisi aina ajaa väkivaltaisen vallankumouksen asiaa. Lenin oli marxilaisen luokkataistelukäsityksen kannattaja, mutta ei suinkaan typistänyt sitä vain väkivaltaan. Hänen mielestään rauhanomainen tie sosialismiin oli suotava aina kun se suinkin oli mahdollinen.

Arto Häilä on saanut tunnustusta teoksen suomentamisesta. Lähinnä oikolukuohjelmien kontolle voidaan lukea sellaiset pienet virheet kuin että Lev Tolstoi tunnetaan suomeksi paremmin Leona, Kasanvalitusministeriöllä tarkoitetaan Kansanvalistusministeriötä, Jurjevin yliopisto tunnetaan Suomessa Tarton yliopistona jne.

Aimo Minkkinen
Lenin-museon johtaja, Tampere