Esa Ruuskanen: Aatteella ja työllä kehityksen tietä. Mäntän sosialidemokraattisen toiminnan historia 1900-luvulla. Mäntän työväenyhdistys ry. Tampere 1999. 493 s. Sosiaali-demokratiaa Mäntässä Maisteri Esa Ruuskasen yli 400-sivuinen tutkimus Mäntän
sosiaalidemokraattien vaiheista on samalla kiintoisa paikallistason
esitys suuren teollisuusyrityksen, tässä tapauksessa
G. A. Serlachius Oy:n, ja sen työläisten suhteista
sekä sitä myötä koko paikkakunnan elämän
kulusta paikallisen suurtyönantajan tahdissa. Ruuskanen
kuljettaa lukijansa Mäntässäkin esiintyneistä
ja työväenyhdistyksille kautta maan tyypillisistä
järjestökehityksen alkuvaiheista vuoden 1918 sisällissodan
kautta maailmansotien väliseen kauteen tavalla, joka vie
lukijan mukanaan ja saa tämän odottamaan innolla jatkoa. Mäntässä kehityksen taustalla oli paikkakunnalle
1860-luvulla muuttaneen G. A. Serlachiuksen vuonna 1881 aloittanut
paperitehdas, jonka patruuna osoittautui sittemmin sosialistista
työväenliikettä vastustavaksi fennomaaniksi. Vaikka
hänen perustamallaan tehtaalla oli valtaa ja voimaa Mäntässä,
ei se pystynyt kuitenkaan estämään sosiaalidemokraattisen
työväenyhdistystoiminnan alkamista, joka vauhdittui
vuoden 1905 suurlakon myötä. Työväenyhdistys
tuli perustetuksi, mitä vielä seurasi vuonna 1906 ammattiosaston
perustaminen. Jo vuosina 1907-1908 Mäntän työläiset
kävivät lakkotaistelun, jolla saavutettiin Serlachiuksen
sitoutuminen 8 tunnin työpäivään; sen sijaan
palkankorotusvaatimukset epäonnistuivat tyyten. Mäntän Työväenyhdistyksen lainakirjasto
1920-luvulta. TA. Nuoren työväenyhdistyksen ensimmäisiä
isompia ongelmia oli oman työväentalon saaminen, mutta
ongelmaksi muodostui tontin hankkiminen, jota vaikeutti tehtaan
kielteinen suhtautuminen. Sopiva tontti löytyi ja yhdistys
kävi rakentamaan taloaan, mutta tehdas katsoi maapalstan
omakseen, ja niin jouduttiin käräjille. Lopulta asia
meni Vaasan hovioikeuteen, joka, kuinka ollakaan, teki päätöksen
tehtaan hyväksi. Yhdistyksen saama häätö
menetti kuitenkin merkityksensä työväentalon tuhouduttua
tulipalossa. Toiminta oli saman tien täysin lamassa. Tehdas
muutti kuitenkin hieman suhtautumistaan työväenyhdistykseen
ja tarjosi yhdistykselle uutta tonttia, kunhan vanhan tontin
vuokrarästit maksetaan. Työväenyhdistyksellä
ei ollut vaihtoehtoja ja niin se teki työtä käskettyä.
Vuonna 1915 olikin talkoilla tehty uusi työväentalo
pystyssä. Vuonna 1922 Serlachius möi työväentalon tontin
työväenyhdistykselle, jonka toiminta oli jo päässyt
muutoinkin seesteisesti käyntiin. Edes kommunisteista ei
ollut ongelmia. Työväenyhdistys jatkoi tiiviisti sosiaalidemokraattisena,
eivätkä kommunistit aloittaneet Mäntässä
edes omaa järjestötoimintaansa. Ruuskanen kertoo kolmikymmenluvun alun työttömyydestä,
talouden noususta, työväenyhdistyksen toimista muun
muassa kouluolojen parantamiseksi, työväenyhdistyksen
kulttuuririennoista, muun muassa näyttämöharrastuksesta,
sekä naisten ja nuorten toimista osana yhdistyksestä.
Sotavuodet saavat perusteellisen tarkastelun. Kiintoisaa on,
että jatkosodan jälkeisissä uusissa oloissa Serlachius
muutti täysin suhtautumistaan työväenyhdistykseen.
Yhtiö solmi yhdistykseen lämpimät suhteet ja kävi
muun muassa tukemaan työväenyhdistyksen urheiluseura
Valoa. Sotien jälkeisten vuosien kiintoisiin vaiheisiin
kuuluu myös sosiaalidemokraattisen puolueen 1950-luvun lopulla
tapahtunut repeäminen, joka Mäntässäkin johti
paikallisen TPSL-toiminnan alkamiseen. Mäntän sosiaalidemokraattisen toiminnan vaiheet
myötäilevät ymmärrettävästi yleistä
kehitystä monessa. Yhteistä lukuisille työväenyhdistyksille
oli esimerkiksi toiminnan monikymmenvuotisen tukikohdan, työväentalon
rappeutuminen ja sen osoittautuminen vähäisten varojen
takia korjauskelvottomaksi. Tutkiessani itse äskettäin
Tikkurilan työväenyhdistyksen vaiheita saatoin seurata
sen monivuotista ponnistelua talo-ongelmansa kanssa. Lukiessani
Ruuskasen kuvausta Mäntän työväentalon loppuvaiheista
on kuin olisin lukenut omaa tekstiäni Tikkurilasta. Asetelmat
ovat samat. Lopulta päädyttiin Mäntässäkin
ratkaisuun, joka kaatoi sananmukaisesti vanhan talon ja toi tilalle
yhtiömuotoisen uudisrakennuksen. Lähinnä asuinkäyttöön
Mäntässä tulleet uudisrakennukset merkitsivät
1970-luvun alusta lähtien työväenyhdistykselle
mukavia vuokratuloja ja käänsivät yhdistyksen
talouden vakaalle pohjalle. Uusista tiloista yhdistys otti itselleen
kerhohuoneen, jonka puitteet olivat vanhaan työväentaloon
verrattuna vaatimattomat, mikä - kuten Tikkurilassakin
- oli vaikeasti hyväksyttävää etenkin
vanhemmalle järjestöväelle. Viime toiminta on keskittynyt oman talouden pyörittämiseen
voimavaraksi varsinaiselle poliittiselle työskentelylle,
joka on tapahtunut valtuustossa, lautakunnissa ja muissa kunnallisissa
elimissä sekä mm. naisten ja nuorten järjestöissä.
Kunnallisjärjestö on 1950-luvun alusta ollut Mäntänkin
sos.dem. järjestöelämän perustana. Vaikka Ruuskasen teksti on sujuvaa ja mukaansatempaavaa, on
esityksessä silti myös huomauttamisen varaa. On pakko
ihmetellä, miksi tekijä on jatkuvasti siirtänyt
selkeästi varsinaiseen tekstiin kuuluvia asioita tähtiviitteillä
sivun alalaitaan, josta lukijan on ne kuitenkin poimittava mukaan
saadakseen kaikki kulloiseenkin asiaan liittyvät seikat
osaksi kirjan tarjoamaa tietämystä. Toinen ongelma
on hankala dispositio päälukujen sisällä.
Lukijan kannalta esitystapa on sekava, ja asiaa pahentaa se,
että kussakin pääluvussa eri aihealueiden käsittelyjärjestys
ja ryhmittely vielä vaihtelevat. Ruuskasella on ajalliselle jaottelulleen selityksensä,
mutta ratkaisu ei oikein toimi, sillä useimpien lukujen
osalta rajapyykki ei kuitenkaan näytä vaikuttaneen
yhdistyksen varsinaiseen toimintaan erityisemmin. Yhdistyksen
historian linjat eivät käy sen toiminnan eri muotojen
osalta selkeästi esiin. Kriittisistä huomioista huolimatta Ruuskasen työn kokonaisarvio on silti ehdottomasti myönteinen. Tekijä on paneutunut aiheeseensa huolella ja tuo esiin huomattavan määrän tietoa tutkimuskohteestaan. Disposition heikkouksista huolimatta tulee esiin se, miten paikkakunnalla huomattavan sijan saanut suurliikeyritys oli aina sotavuosiin asti myös seutukuntansa merkittävin vaikuttaja ja tilaisuuden tullen työväenliikkeen voimakkain paikallinen vastustaja. Niin ikään käy selväksi paikallisen, tällä kertaa mänttäläisen työväenliikkeen alati jatkunut pyrkimys työskennellä mahdollisuuksiensa - ja vuosikymmenten saatossa alati parantuneiden mahdollisuuksiensa - mukaan niin työväestön kuin laajemminkin kotiseutunsa ja samalla koko suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisemman ja harmonisen kehityksen puolesta.
Erkki Vasara |