Taina Ukkonen: Menneisyyden tulkinta kertomalla. Muistelupuhe oman historian ja kokemuskertomusten tuottamisprosessina. SKS. Helsinki 2000. 272 s.

Telakkatöitä muistellen

Taina Ukkosen tutkimus kohdistuu turkulaisen ammattiosasto Metalli 49:n viiden naisveteraanijäsenen yhteisen historian tuottamisprosesseihin. Kyse ei ole näiden naisten yhdessä kertomasta, työelämään liittyvästä historian kuvauksesta vaan muistelemisen prosessista ts. muistelupuheesta ilmiönä. Yksityisestä tulee julkista ja jaettua, siis yhteisöllistä. Muistia tarkastellaan tässä tapauksessa prosessina ja yhteisöllisyyden luojana, ei pelkästään tietoa tarjoavana lähdeaineistona.

Väitöskirjan muotoutumiseen on vaikuttanut 1980-luvun lopulla Turussa tehty työväenliikkeen historiahanke, jossa Ukkonen haastatteli työväenliikkeen aktiiveja positiosta, jonka hän ja kaksi historioitsijaa olivat etukäteen määritelleet. Silloin haastatellut turkulaiset työläiset vastasivat haastattelijan ennakolta laadittuihin kysymyksiin eikä heitä päästetty ”omin nokkinensa” selostamaan ja selittämään omaa historianäkemystään. Lähtökohtana näytti olevan asiantuntijahistoria, ei informanttien omat elämänvaiheet tai kokemukset, mitä alun perin oral history -koulukunnan innoittamana oli suunniteltu.

Näistä edellä mainituista vaikeuksista ja tutkimuksellisista korulauseista oppineena Ukkonen päätyi siihen tulokseen - ja tutkimukselliseen reunaehtoon - että haastattelujen teemojen on liityttävä ensisijassa haastateltavien arkielämään ja kokemuspiiriin, ja vasta toissijaisesti tutkijoiden ennakkohypoteeseihin.

Tutkittavien ymmärtäminen voi kuitenkin osoittautua kaksiteräiseksi miekaksi, kuten nyt Ukkosen kohdalla on käynyt. Hyvänä puolena tutkittaviin samastumisessa on tasavertaisuus, jolla tutkimusta tehdään tutkijan ja tutkittavien välillä. Huonona puolena taas voisi nähdä sen, että itse puheenaiheet jäävät muisteluprosessin tutkimisen varjoon. Kirjan loppupuolella tekijä valottaa lyhyesti metallinaisten suosikkipuheenaiheita, joista olisi lukenut mielellään enemmänkin. Miksi metallinaiset esimerkiksi mielsivät muut, ay-toiminnan ulkopuolella olevat metallinaiset, kateellisiksi? Eikö juuri tällaiset näkemykset ja tulkinnat ole ihmisten “omaa” historian tulkintaa?

Menneisyyttä siis konstruoidaan jatkuvasti erilaisten kertomusten ja kirjoitusten välityksellä, mikä käy varsin konkreettisesti selväksi Metalli 49:n naisten kerronnasta. Sinänsä tämä huomio ei ole mitenkään uutta tai ihmeellistä. Päinvastoin: ihmisten itsensä tuottamien omakohtaisten lähdeaineistojen tutkimuksessa on jo vuosia vallinnut konstruktivistinen paradigma, ts. menneisyyteen ei enää ole mahdollisuutta päästä, ja menneisyydestä kertovat dokumentit ja aineistot heijastelevat niiden tuottamishetken ja -mielen informaatiota. Tämä huomio pätee myös muistitietoon: se, mitä muistetaan, muistetaan nykyisyyden ehdoilla ja ihmisen tämän hetken tarpeita silmällä pitäen.

Ukkonen ei salaile työnsä eri vaiheita ja omia tuntojaan lukijalta. Onko tämä muistitietohistorian tutkimusta parhaimmillaan? Ainakaan pieteetin puutteesta väitöskirjan tekijää ei voi syyttää, sillä hän kuvailee tarkasti esimerkiksi omaa rooliaan ja kysymysten asetteluja haastattelutilanteissa. Ajoittain tutkijan omien tuntojen esiintuominen häiritsee eikä niiden tutkimuksellista arvoa tahdo hahmottaa, funktion kylläkin.

Menneisyyden tulkinta kertomalla on ennen kaikkea “case study” muistitiedon luonteesta. Lukija viedään antropologisesti ajatellen kentälle katsomaan, miten metallinaisten yhteisöllisyyttä tuotetaan ja ylläpidetään kerronnan avulla. Samalla osoitetaan, miten ennen niin hyljeksitty vapaamuotoinen kerronta on mitä mainiointa primaariaineistoa ihmisen sosiaalisesta olemuksesta kiinnostuneelle tutkimukselle.

Eija Stark
FM, Helsinki