Jaakko Kiander: Laman opetukset. Suomen 1990-luvun kriisin syyt ja seuraukset, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, Saarijärvi 2001.142 s.

Opiksi ja ojennukseksi

Suomen Akatemia rahoitti vuosina 1998-2000 tutkimusohjelmaa 1990-luvun talouskriisistä. Ohjelmassa oli mukana kymmeniä tutkimusryhmiä monilta eri oppialoilta, pääasiassa kuitenkin yhteiskuntatieteilijöitä. Tutkijat hyödynsivät sekä olemassa olevia tietokantoja että keräsivät aivan uusia aineistoja, joiden avulla on ollut mahdollista luoda aikaisempaa moniulotteisempi ja kokonaisvaltaisempi analyysi 1990-luvun lamasta. Tutkimusohjelmassa oli mukana myös historiantutkijoita, jotka keskittyivät aikaisempiin lama-aikoihin luoden näin kontekstia ja vertailua viime vuosikymmenen kehitykseen.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Jaakko Kiander toimi ohjelman koordinaattorina. Omiin tutkimuksiinsa ja muiden projektien tuloksiin pohjautuen hän on kirjoittanut yleistajuisen kuvauksen laman taloudellisista syistä ja sen sosiaalisista seurauksista. Kirjassa esitellään myös päättäjien käsityksiä laman syistä ja luonteesta sekä vertaillaan jonkin verran Suomen 1990-luvun kehitystä 1930-lukuun ja muiden maiden lamakokemuksiin. Tarkempaa analyysiä haluaville voi suositella tutkimusohjelman englanninkielistä kokoomajulkaisua ”Down from the heavens, up from the ashes”, joka on pääasiassa ammattitutkijoille suunnattu teos.

Lamaan on esitetty monenlaisia syitä. 1990-luvun alun kansainvälinen taantuma, korkojen nousu Saksassa ja Neuvostoliiton romahtamisen myötä tyrehtynyt itävienti tukahduttivat talouden toimintaa. Taustatekijöitä löytyy kuitenkin jo edellisiltä vuosilta. Rahamarkkinat ja ulkomainen luototus vapautettiin hallitsemattomasti, mistä seurasi voimakas korkeasuhdanne. Hallitsevan eliitin mielestä erityisesti rakenteelliset ongelmat olivat keskeisiä: julkinen sektori oli liiaksi paisunut, työmarkkinat jäykistyneet ja yksityiset taloudet holtittomasti velkaantuneet. Tästä seurasi tilannearvio ja ideologia, jonka mukaan tarvittiin yhteiskuntarakenteiden peruskorjausta. Vientiä piti kasvattaa, mutta kotimarkkinasektoria ei saanut elvyttää, koska talouden piti tervehtyä.

Kiander ei kuitenkaan pidä edellä kerrottuja tekijöitä keskeisimpinä laman synnyn ja sen syvyyden selittäjinä. Olennaisempaa on väärä talouspolitiikka. Epäuskottavaa vakaan markan politiikkaa jatkettiin liian pitkään, ja reaalikorot nousivat sietämättömän korkeiksi. Samaan aikaan negatiivisten tulevaisuuden odotusten myötä varallisuusarvot (etenkin asuntojen hinnat) laskivat. Syntyi velkadeflaatio - tilanne, jossa velkojen vakuutena oleva varallisuuden arvo laski samaan aikaan kun velanhoitokustannukset korkeiden korkojen myötä kasvoivat. Monet joutuivat myymään omaisuuttaan pakon edessä ja alhaisin hinnoin selviytyäkseen veloistaan. Yrityksiä ajautui konkurssiin, tuotanto väheni ja työttömyys kasvoi. Tuloksena oli pankkikriisi, jossa etenkin SKOPin osuus oli keskeinen.

Jälkikäteen arvioiden kiinteiden valuuttakurssien politiikalla ei saavutettu mitään, koska valittu linja epäonnistui. Suomi joutui devalvoimaan syksyllä 1991, ja syksyllä 1992 markka päästettiin kellumaan. Näiden toimien seurauksena vientisektorin kilpailukyky lisääntyi, ja vienti kasvoi sen jälkeen valtavasti koko 1990-luvun. Lama ei kuitenkaan hellittänyt, koska kotimarkkinasektori oli vaikeuksissa. Työttömyys jatkoi kasvuaan ollen enimmillään yli 500 000 henkilöä vuoden 1994 alussa. Samaan aikaan valtion menoja supistettiin erilaisin leikkauslistoin.

Toinen talouspoliittinen virhe - epäuskottavan vakaan markan lisäksi - oli Kianderin mukaan se, että työttömyyden annettiin kasvaa liian suureksi vuosina 1991-93. Tilannetta on vaikea hyväksyä yhteiskuntamoraalin näkökulmasta, mutta sille ei löydy myöskään taloudellisia perusteita. Olihan myös aikaisempien lamojen kohdalla tunnettua, että työttömyyttä on myöhemmin vaikea alentaa, jos sen ensin annetaan kasvaa kovin suureksi. Etenkin julkisen sektorin irtisanomisilla saavutettiin vähän todellisia säästöjä, koska samalla verotulot laskivat ja työttömyysmenot kasvoivat.

Pidemmällä aikavälillä tarkastellen harjoitetulle politiikalle löytyy vielä vähemmän perusteita. Suomeen muotoutui 3-vaiheinen lama, jossa taloudellista lamaa seurasi työmarkkinoiden lama ja sen jälkeen sosiaalipoliittinen lama. Jatkuvasti toimeentulotuella elävien kasvava määrä viittaa siihen, ettei viimeinen vaihe ole ehkä vieläkään ohi. Köyhyyden vähentäminen on 2000-luvun alun yhteiskuntapolitiikan suurin haaste, joka on tavalla tai toisella ratkaistava.

Kokonaisuutena tarkastellen suomalainen hyvinvointivaltio selvisi lamasta kuitenkin kohtuullisen hyvin. Monia etuuksia on kavennettu, mutta julkisia palveluita ja tulonsiirtoja on edelleen paljon ja niillä on olennainen merkitys yhteiskunnassa. Tämä osoittaa myös sen, ettei ”liiaksi paisunut” hyvinvointivaltio ollut laman syynä. Talous alkoi elpyä ennen kuin leikkauslistat ehtivät vaikuttaa oikeastaan millään tavoin, ja hyvin paljon 1980-luvun kaltainen hyvinvointivaltio ei estänyt talouden nopeaa kasvua 1990-luvun jälkipuolella.

”Laman opetukset” on monessa mielessä surullinen kuvaus suomalaisesta yhteiskunnasta. Kirjaa kannattelee kuitenkin optimistinen perusvire; parempaa talouspolitiikkaa toteuttamalla 1990-luvun kaltaiset talouslamat voidaan välttää tai ainakin niitä voidaan olennaisesti lieventää. Kianderin kirja on merkittävä yhteiskuntapoliittinen puheenvuoro, josta ainakin poliittiset päättäjät ja virkamieseliitti voisivat ottaa opiksi.

Matti Hannikainen
tutkija, Helsingin yliopisto