Sirpa Haila: Paasitornin tarina. Helsingin työväenyhdistys, Helsinki 2001. 207 s.

Tarinaa Talosta

Helsingin työväenyhdistys on tehnyt tervetulleen kulttuuriteon, kun historiallisen graniittilinnan vaiheet on asiantuntevasti koottu loistokkaaksi kirjaksi. Paasitornin tarinan tutkimustyöstä ja tekstistä vastaa rakennustaiteeseen paneutunut taidehistorian tutkija, FT Sirpa Haila ja teoksen näyttävä ulkoasu on graafikko Aimo Katajamäen tunnustettua käsialaa.

Teosta tarkastellessa voi mieleen hiipiä kavala ajatus siitä, että teos on jopa liiankin komea runsaine kuvituksineen ja uljaine painoasuineen. Kallis teos jää helposti näyttäväksi lahjakirjaksi vaikka se olisi antoisaa luettavaa kenelle tahansa, joka on kiinnostunut arkkitehtuurin historiasta tai työväenliikkeen vaiheista. Molempia kirjassa valotetaan asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti ja toki havainnollinen kuvitus palvelee erinomaisesti tätä päämäärää. Lisäksi kaunis kirja on aina houkutteleva.

Teoksen nimi ei kerro koko totuutta kirjan sisällöstä. Paasitornin tarina - nimestään huolimatta - käsittelee HTY:n talon koko historiaa sen syntyvaiheista nykypäivään, eikä siis vain Paasitornin nimellä tunnetun kongressikeskuksen vaiheita. Itse sisällössä taidehistoriallinen näkökulma ja poliittinen historia kiedotaan taitavasti yhteen. Arkkitehtuurityylien yhteiskunnallisten merkitysten tarkastelu antaa teokselle mielenkiintoisen ja uudenkin näkökulman. Rakennustaide voi olla sisällöltään poliittista. Talon syntyhistoriaan perehtyessään lukija pääsee tutustumaan myös eurooppalaisiin esikuviin, ja historiallinen tarkastelu suhteuttaa Talon rakennustaiteelliset ominaisuudet pohjoismaiseen kansantaloperinteeseen, jolloin rakennuksen omaleimaisuus korostuu.

Suomalaisten sankariarkkitehtien varjoon ja töittensä taustalle jäänyt Karl Lindahl saa myös ansaitsemansa huomion. On virkistävää lukea arkkitehdista, joka toteutti joustavasti toimeksiantajan toiveet. Hän osoitti vaihtelevissa olosuhteissa muuntautumiskykyä omaa taiteellista näkemystään menettämättä. Talo on historiansa aikana osoittautunut toimivaksi ja perusratkaisuiltaan kestäväksi lukuisista muutosvaiheistaan huolimatta.

Muutosvaiheet ja niiden taustat on kirjattu perusteellisesti. Nykynäkökulmasta rajut tilauudistuksia koskevat päätökset saavat tekstissä selityksensä. Muutostöihin suhtautuu ymmärtäväisemmin, kun tuntee ankarat taloudelliset olosuhteet, joissa päätöksiä tehtiin. Kaikkien toimenpiteiden kohdalla kirjoittajakaan ei työväenyhdistykselle synninpäästöä anna. Vuosikymmenien modernisointivimma ja tehokkuusvandalismi eivät onneksi pystyneet tuhoamaan taloa.

Erityisen ilahduttavaa oli perehtyä talon nykyasuun. Talo on palannut juurilleen ja kauan kaivattu historiallinen ilme on hienovaraisen entistämistyön jälkeen vihdoin palautettu. Nykyajan toiminnalliset vaatimukset on toteutettu kevein teknisin ratkaisuin ja ne ovat sopusoinnussa nykyisen korjausrakentamisen periaatteiden kanssa. Nykytilan esittelyä tosin häiritsee historiateokseen sopimaton kongressikeskuksen tekstimainonta. Yläravintola nykyasussaan (Paasisali) olisi myös ansainnut valokuvan yleisilmeestään viimeksi tehtyjen muutosten selventämiseksi.

Tarinaa rasittaa myös paikoin pienet epäloogisuudet ja etenkin alaluvut tuntuvat välillä toistensa suhteen eriaikaisilta ja erillisiltä. Viimeistely olisi ollut paikallaan ainakin käytettyjen nimien kohdalla. Esimerkiksi Paasisalia ja Paasiravintolaa käytetään ennen nimenmuutosten esittelyä, ja se hieman hämmentää lukijaa.

Helsingin työväentalon lisärakennus on valmistunut. TA.

Muutosten keskitetty dokumentointi yhtenäisen julkaisun muodossa palvelee myös tulevaa tutkimusta, siksi olisi ollut toivottavaa tarkentaa arkistoaineistojen lähdetietoja. Mitä eroa on merkinnöillä HTA (Helsingin työväenyhdistyksen arkisto), HTY (Helsingin työväenyhdistys)? Entä sitten kun edessä on TA (Työväen Arkisto), mistä aineisto fyysisesti on löydettävissä? Kuvalähteet ja valokuvaajat jäävät myös paikoin ilman mainintaa. Erityisesti loppuosan teknisesti ja taiteellisesti korkeatasoiset valokuvat työväentalon nykyasusta edellyttäisivät, että myös valokuvaaja esiintyisi nimeltä mainiten. Muuten teos on viimeistelty ja nykyään niin yleiset painovirheetkin on onnistuttu minimoimaan.

Kokonaisuutena Paasitornin tarina on innostava ja viihdyttävä lukukokemus.

Oivallisena monumentaalirakennuksen vaiheiden dokumenttina se yhdistää onnistuneesti poliittisen historian sekä taide- ja kulttuurihistorian näkökulmat. Toivottavasti teos helppolukuisena ja ulkoisesti houkuttelevana puhuttelee tutkijapiirejäkin laajempaa lukijakuntaa.

Elina Rantapuska
taiteen ja muotoilun
historian lehtori, Lahti