Asennetta! Kiilan albumi 2001. Toimittaneet Otso Kantokorpi ja Petr Rehor. Kiila, Helsinki 2001. 82 s. Asennetta!
Kiila perustettiin vuonna 1936 vasemmistolaisten kirjailijoiden
yhteenliittymäksi. Se halusi erottua Tulenkantajain Seurasta,
johon kuului muutakin kulttuurisivistyneistöä, ja joka
ainakin aluksi edusti laajempaa kulttuurivapaamielistä linjaa. Vaikka Kiila alun perin perustettiin nimenomaan kirjailijoiden
seuraksi, voidaan nyt julkaistun albumin katsoa edustavan muitakin
taiteenlajeja. Albumia voi kutsua poikkitaiteelliseksi sen artikkelien
aihepiirien perusteella. Tarkoituksena on ollut kerätä
eri taiteenaloja valottavia kirjoittajia ja artikkeleja. Jälkisanoissa
onkin pahoiteltu, ettei valikoima ole kattavampi. Albumin esipuheen Asennetta! kirjoittaja Otso
Kantokorpi on toinen albumin toimittajista. Hän nostaa esipuheessa
joitakin kirjoittajia esille. Jouko Turkan ja Petr Rehorin artikkelien
hän katsoo edustavan vaikutushistoriallista tapaa käsitellä
asioita. Tällaista syiden ja seurausten vertailua Kantokorpi
näyttää kaipaavan. Muita Kantokorven mainitsemia
kirjoittajia ovat Pessi Raitio ja Teemu Mäki. Turkan mukaan Suomesta puuttuu vasemmistolainen, kansanomainen
ja älykäs teatteri. Teatteri on parikymmentä vuotta
kestäneen oikeistolaisen ajan kuluessa menettänyt johtavan
asemansa taiteessa musiikille. Tähän viittaa artikkelin
nimikin, Suuren väsymyksen teatteri. Petr Rehor
käsittelee omassa tekstissään 1970-luvun kantaaottavaa
ja osallistuvaa taidetta. Teemu Mäki tutkii esseessään
omalla tinkimättömällä tavallaan taiteen
suhdetta markkinatalouteen, globalisaatioon ja konsumerismiin.
Pessi Rautio puolestaan pohtii Luokatonta nykytaidetta
-artikkelissaan, miksi vastustaa porvarillista kulttuurihegemoniaa,
kun sellaista ei enää ole, ja kun lähes kaikki
varteenotettavat taiteilijat pääsääntöisesti
ovat puoluepoliittiselta kannaltaan vasemmistolaisia tai ainakin
vihreän suuntaan kallistuvia. Vastustettavaa löytyy
kuitenkin vaikkapa talouden ylivallasta taiteessa. Edellä mainittujen lisäksi albumi sisältää
kolme muuta artikkelia. Omassa artikkelissaan Kantokorpi pohdiskelee
taiteen kritisointia ja siihen käytettävää
retoriikkaa. Teksti on alun perin ilmestynyt Forum Artisin juhlakirjassa
Kulttuuri on oma tasavaltansa vuonna 2000. Kalevi
Aho puolestaan pohtii taidetta ja ajanhenkeä sekä taiteilijoiden
suhtautumista oman aikansa ilmiöihin. Ritva Harle esittelee
kuvien ja runon avulla Helsingissä Tuusulanväylällä
vuonna 2000 toteutettua Halkopino -projektia. Jälkisanat
on kirjoittanut Heikki Kaskimies, joka lupaa albumi-perinteen
jatkuvan, vaikka ei aivan joka vuosi. Kiilan uusin albumi tuo varmasti oman lisänsä kotimaiseen taidekeskusteluun. Artikkelien tarkoituksena on jakaa tietoa sekä saada aikaan keskustelua, missä luultavasti onnistutaankin. Toisin paikoin kielenkäyttö ja sanavalinnat ovat kuitenkin sellaisia, että maallikolla tai ainakin asiaan vihkiytymättömällä on vaikeuksia seurata asioiden kulkua. Tämä on tuttu ilmiö muillakin aloilla. Omiin piireihin vaikutuksen tekemisen tärkeys johtaa helposti siihen, että asia jää vieraaksi suurelle yleisölle. Toisaalta ammattipiireissä on käytettävä ammattikieltä. Kiilan uusin albumi antaa mielestäni pienistä puutteistaan huolimatta mielenkiintoisen, vasemmistolaisen läpileikkauksen taiteisiin ja taidekeskusteluun.
Mikko Kosunen |