Muistitiedossa tapahtuu

Työväen Muistitietotoimikunta aloitti uuden viisivuotisen toimikautensa. Puheenjohtajana jatkaa neuvotteleva virkamies Risto Laakkonen.

Menneellä toimikaudella toteutettiin muistitietokeruut työväenliikkeen opistojen vuosikurssilaisista, yleisökeruu “Muutoksen portilla” 1960-70 -lukujen mielipide- ja työpaikkamaailmasta ja yhteistyöprojekti kunnanalan ammattiyhdistysmuistojen kokoamisesta ajalta 1960-2000. Muistitietoa kysyttiin yhä enenevästi ja toimikunnan kokoelmat olivat apuna valtioneuvoston rahoittamassa “Sotasurmat 1914-1922” tutkimuksessa. Toimikunta jakoi vuoden 2001 tunnustuspalkinnon pitkäaikaisille muistelijoilleen Aune Lautasalolle Ikaalisista ja Toivo I. Laineelle Vantaan Rekolasta.

Uusiin keruukohteisiin kuuluu Eläkkeensaajien Keskusliiton kanssa vasta aloitettu “Elämäni iltamat” -muistelmakeruu. Uutena avauksena on myöhemmin määrä paneutua teollisuuspaikkakuntien ympäristömuutoksia kartoittavaan keruuseen yhdessä Suomen akatemian tutkijoiden kanssa. Toimikunta jatkaa myös yksittäisten ihmisten ja luottamustoimissa olleiden työväen veteraanien haastatteluja. Niiden kokoelmiin saamista tehostetaan perustamalla omatoimiseksi alajaostoksi vasta eläköityneiden haastattelurengas, jossa yhdessä keskitytään kirjoittamaan itse kunkin järjestöelämäkertoja.

Muistitiedosta ja toimikunnan ohjelmasta kiinnostuneet voivat kääntyä toimikunnan sihteerin Risto Reunan puoleen, puh. vaihde 09-7743110, sähköposti risto.reuna@tyark.fi

Muiksi toimikunnan jäseniksi valittiin: varapuheenjohtajaksi arkiston johtaja Esa Lahtinen, viestintäpäällikkö Jaana Aaltonen, akateemikko Erik Allardt, tutkija Simo Laakkonen, päätoimittaja Tuomo Lilja, sosiaalineuvos Sinikka Luja-Penttilä, professori Pirjo Lyytikäinen, rovasti Leena Märsylä, lehtori Päivö Puhakainen, päätoimittaja Jukka Riksman, liittosihteeri Katri Tamminen ja assistentti Lotte Tarkka.