Marja Rantala

Suomen työväenliikkeen historia 25 vuotta

Suomen työväenliikkeen historia (STH) -teoksen julkistamistilaisuus pidettiin Helsingin työväentalolla 9.12.1976. Siellä puhuivat teoksen toisen kustantajan Työväen Sivistysliiton puheenjohtaja Sakari Kiuru, (toinen kustantaja oli työväenlehtiyhtiö Kansan Voima) sekä Hannu Soikkanen ja teoksen toimituskunnasta Seppo Hentilä. Muut teoksen toimituskunnan jäsenet olivat silloiset nuoret poliittisen historian tutkijat Lauri Haataja, Jorma Kalela ja Jussi Turtola. Teoksen muut kirjoittajat olivat Tero Tuomisto, Pauli Kettunen, Heikki Laavola, Eino Ketola ja Päivö Puhakainen. Koko kirjoittaja- ja toimituskunta kuului vuodesta 1971 toimineeseen työväenliikkeen historiaan erikoistuneeseen tutkimusryhmään. Tutkimusryhmä oli laajempi kuin Suomen työväenliikkeen historian tekemiseen osallistunut porukka. Teoksen ensimmäinen yhtenäinen käsikirjoitus oli valmistunut jo vuonna 1974.

STH-teos oli tarkoitettu nimenomaan yleisesitykseksi. Edellisten suomalaista työväenliikettä yleisesti esittelevien historiallisten teosten ilmestymisistä, R. H. Oittisen Työväenkysymys ja työväenliike Suomessa ja Juhani Paasivirran Suomen poliittisen työväenliikkeen kehitys, oli ehtinyt kulua jo yli 20 vuotta. STH -teoksen ideana oli esitellä ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen, sekä sosialidemokraattisen että kommunistisen poliittisen liikkeen kehitys osana suomalaista yhteiskuntaa ja toisaalta osana kansainvälistä työväenliikettä. Koko kirjan läpi kantavana teoreettisena selitysmallina, viitekehyksenä toimii marxilainen teoria ja ammatilliset ja poliittiset tapahtumat on pyritty sijoittamaan aineelliseen taustaansa ja kansainväliseen talouskehitykseen. Työväenliikkeen historiaan kuuluvat urheilu-, kulttuuri- ja sivistyselämän ilmiöt jäävät teoksessa varsin vähälle huomiolle.

Yli neljäsataa sivua laaja teos jakaantuu kolmeen päälukuun: Työväenliike vuoteen 1918, Työväenliike maailmansotien välisenä aikana ja Työväenliike toisen maailmansodan jälkeen. Tämä periodisointi perustui kapitalismin keskeisiin murrosvaiheisiin (totesi toimituskunnan edustaja Hentilä julkistamistilaisuudessa). Kirja herättikin jo aikoinaan suurta huomiota sillä, että tekijät ulottivat analyysinsa omaan aikaansa asti, 1970-luvulle, siinä otettiin kantaa aivan tuoreisiin ilmiöihin kuten leskisläisyyteen, Honka-liittoon, opiskelijaliikkeeseen, EEC-kysymykseen ja kommunistien puoluehajaannukseen. Kirjan loppuosan lukujen otsikot ovat kuvaavia: Saarislainen pragmatismi, Taistolaisten yhteistyökyvyttömyys, Akateemisen vasemmistolaisuuden kolme aaltoa tai Kolmannen vaiheen sosialidemokratian pulmat.

Teos on yllättävän yhtenäinen vaikka kirjoittajia oli peräti yhdeksän. Teoksessa ei kerrota kuka mistäkin tekstiosuudesta vastasi, vaan koko teos meni kirjoittajaryhmän nimiin. Historiateoksena STH edusti uutta suuntaa verrattuna suomalaisen historiantutkimuksen silloiseen valtavirtaan. Marxilainen teoria vahvana viitekehyksenä oli uutta Suomessa, muualla Euroopassa oli kyllä jo esimerkkejä tällaisesta tutkimusotteesta. Samaan aikaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen historian tutkimusta tehnyt Hannu Soikkanen totesi kirjasta julkistamistilaisuudessa, että "selkeässä viitekehyksessä teos on voittanut ainakin sikäli, että langat ovat pysyneet tiiviisti tekijöiden käsissä. Toinen asia on ja tästä syntyy jatkossa todennäköisesti keskustelua onko teos sitten informatiivisesti antava ja rikas muullakin tavoin kuin että siinä on selkeä ote." Historiantutkimuksen valtavirrasta teos poikkesi myös siksi, että siinä ei ole lainkaan lähdeviitteitä eikä lähdeluetteloa. Tätä ratkaisua tekijät perustelivat sillä, että käytettävissä oli niin vähän suomalaista työväenliikettä käsitteleviä tutkimuksia ja että teoksen tulkinnat pääosin perustuvat kirjoittajien julkaisemattomiin käsikirjoituksiin ja tutkimuksiin. Lähdeviitteistä ja lähdeluettelosta luopumista tekijät perustelivat myös tilanpuutteella ja sillä, että teoksen ei ole tarkoituskaan olla tapahtumahistoriallinen, vaan sen ajatuksena on esitellä työväenliikkeen historian suuret linjat. Teoksessa on kolme kuvaliitettä, jotka on otsikoitu Työ, Asuminen ja Joukkotoiminta. Kuvaliitteiden kuvista sentään löytyy joitain selittäviä tekstejä kirjan lopusta. Rehellisesti arvioituna teoksen ehkä luetuin osa on loppuosaan koottu liite Suomen työväenpuolueiden johtoelinten kokoonpano vuodesta 1899 lähtien. Liitteen kokoamisesta vastasi Tero Tuomisto ja siitä on ollut suurta hyötyä työväenliikkeen historian perustutkimuksen parissa myöhemmin ahertaneille.

STH oli suunnattu yleisteokseksi työväenliikkeen luottamushenkilöille ja historianharrastajille. Teosta markkinoitiin tutkittavaksi Työväen Sivistysliiton opintopiireissä, ja opiskelua tukemaan tehtiin kirjan pohjalta opinto- /keskusteluaineistoja. STH:aa opiskeltiinkin ainakin alkuun ahkerasti, mm. Lahdessa Lotilan koululla Heikki Laavolan opastuksella. Opintokerhotoiminta kirjan pohjalta jatkui ainakin 1980-luvun alkupuolelle. Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton, SNK:n, piirissä teosta käytettiin teoreettisen koulutuksen apuna. Itse olen monta kertaa ihmetellyt kuinka hyvin teoksen kohtuullisen raskas kieli avautui opintokerholaisille.

STH:n ilmestyminen aiheutti aikanaan valtavan laajan keskustelun, jota käytiin niin poliittisissa kuin ammatillisissakin lehdissä, akateemisissa julkaisuissa ja päivälehdissä poliittisesti laidasta laitaan. Harva historiateos on synnyttänyt Suomessa yhtä laajaa keskustelua. Ehkä vielä harvempi teos on saanut osakseen yhtä hillitöntä ylistystä ja yhtä hillitöntä sättimistä. Tekijöiden poliittisia tarkoitusperiä ja kallellaanoloa kommunisteihin päin arvioitiin vilkkaasti sosiaalidemokraattisen liikkeen sisällä, mutta ei kirja saanut varauksetonta hyväksyntää sosiaalidemokraateista vasemmalle sijoittuvissa ryhmissäkään. Sosiaalidemokraattien parissa kirjan tulkinnat länsimaisten yhteiskuntien kehityksestä kilpailukapitalismin ja monopolikapitalismin kautta valtiomonopolistiseen kapitalismiin synnytti närää. Toisaalta yhteiskuntatutkijoiden, sosiologien ja politologien piirissä tutkimusotetta pidettiin itse asiassa kovin perinteisenä historiallisena tutkimuksena eikä niinkään marxilaisena. Jotkut kriitikot arvioivat tekijöiden keksineen eräänlaisen poissulkevan selittämisen mallin: lopputuloksesta käsin on rakennettu mekanismi, joka poisselittää muut vaihtoehdot tai että tiukka teoreettinen viitekehys piilottaa informaatiota ja ohjaa valitsemaan vain viitekehykseen sopivan informaation tarkastelun. Kirjaa arvosteltiin mm. siitä, että ekonomismille oli annettu tulkinnoissa liian vahva sija ja että ammatillisesta liikkeestä oli unohdettu kokonaan toimihenkilöryhmät pois.

Toisaalta teosta kiiteltiin tutkimusotteeltaan merkkitapauksena ja hyvänä yleisesityksenä. Kirjoittajien saumaton yhteistyö sai paljon kiitosta. Teos sai yhtenä viidestätoista Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1976. Palkinnon perusteluissa mainittiin, että "Suomen työväenliikkeen historia on tärkeä keskustelunavaus, jossa kriittinen ja järjestelmällinen tutkimusote onnistuttiin yhdistämään". Palkinnon suuruus oli niinkin huikea, että kukin kirjoittaja sai noin neljäsataa markkaa silloista rahaa. Samassa palkintojenjaossa palkinnon sai myös Heikki Ylikangas teoksestaan Puukkojunkkareiden esiinmarssi.

STH:sta otettiin kaiken kaikkiaan kolme painosta, viimeisin vuonna 1978. Ensimmäinen 3000 kpl painos myytiin nopeasti loppuun, samoin toinen. Henkilökohtaisesti kohtasin teoksen ensimmäisen kerran kun aloitin opiskeluni Helsingin valtiotieteellisen tiedekunnan yhteiskuntahistorian laitoksella syksyllä 1982. Olin valmiiksi kiinnostunut työväenliikkeen historiasta ja kun sitten vanhemmat opiskelijat suosittelivat Suomen työväenliikkeen historiaan tutustumista mahdollisimman pian, säntäsin välittömästi silloiseen Domman kurssikirjalainaamoon. Pettymykseni oli suuri kun paljastui, että kurssikirjalainaamon lainakappaleet olivat kadonneet ja kirjan painoksen kerrottiin loppuneen. Sain teoksen kuitenkin luettavakseni Työväen Arkistosta. Paljon myöhemmin, joskus 1990-luvun puolivälissä työskennellessäni Työväen Arkiston tutkijana löysimme kollegojen kanssa erään arkistosiirron yhteydessä kirjan viimeistä painosta laatikkotolkulla järjestön varastosta. Vielä minun ikäpolveni poliittisen historian työväenliikettä käsittelevien gradujen lähdeluetteloissa on itseoikeutetulla paikalla Suomen työväenliikkeen historia. Työväen Arkiston tutkijapalvelussakin olen monelle järjestöhistorian tutkijalle suositellut teosta yleiskuvan luomisen avuksi ja miltei yhtä monta avustanut kirjan tekstien tulkitsemisessa.

Seppo Hentilä toivoi aikoinaan kirjan julkistamistilaisuudessa, että Suomessakin viriäisi vilkas työväenliikkeen historian tutkimus. Hän vertasi tilannettamme muihin länsi- ja pohjoismaihin ja totesi Suomesta puuttuvan työväenliikkeen historian perustutkimuksen lähes täysin. STH:n julkaisemisen aikoihin oli jo vireillä lukuisia työväenliikettä käsitteleviä tutkimuksia, mm. Hannu Soikkasen SDP:n historia Kohti kansanvaltaa ja Marjaana Valkosen ja Pirjo Ala-Kapeen SAK:n historia. Hentilän toive toteutui ainakin osittain. STH:n ilmestymisen jälkeen historiakäsitys työväenliikkeemme vaiheista on täydentynyt merkittävästi osin STH:aan "syyllisen" tutkijaryhmän, osin ihan muiden tutkijoiden toimesta. Itse olen STH:aa lukiessa monesti kokenut lukevani tutkimussuunnitelmaa, joka nostaa esiin lukuisia tutkimusongelmia, väittämiä jotka myöhempi tutkimus voi osoittaa/ on osoittanut oikeiksi tai aivan vääriksi. STH:n yleisesitystä ei kuitenkaan kukaan ole vielä rohjennut uudestaan tehdä.

Kirjoittaja on Metsähallituksen tietopalvelupäällikkö, Vantaa