Pro gradu

Kerjäläisillä ei ollut toimivia
yhteyksiä ruoan lähteille

Kotimaisessa sosiaalihistoriallisessa kirjallisuudessa kriisiaikainen turvautuminen epäviralliseen talouteen on usein sivuttu mutta vähän tutkittu ilmiö. Kansainvälisessä tutkimuksessa useiden tulonlähteiden yhdistelyä, sukulaisten apua ja yhteyksiä maataloustuottajiin on pidetty tärkeinä selviytymiselle teollistumiskauden vakiintumattoman palkkatyön, epävakaisen talouskehityksen ja niukan julkisen sosiaaliturvan oloissa. Tutkielma käsittelee epävirallista taloutta ja siihen liittyviä sosiaalisia verkostoja kriisiaikoina 1900-1950 maaseudun teollisuusyhteisön muistitiedon kuvaamina. Pääaineisto koostuu 37 uusimaalaisen Kellokosken seudulla asuneen henkilön haastatteluista. Analyysi koskee kuvauksia kotitalouksien välisestä rahan, tavaran ja palvelusten siirrosta, joka ei ole muodollisesti organisoitua eikä noudata virallisia normeja.

Äiti lapsineen kerjuulla 1919. TA.

Millaisia olivat epäviralliseen talouteen liittyvät sosiaaliset verkostot maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa, jota leimasivat lisääntyvä alueellinen liikkuvuus, teollisen palkkatyön yleistyminen ja toistuvat yhteiskunnalliset kriisit? Hypoteesin mukaan liikkuvuus ei johda ihmisten välisten siteiden katkeamiseen, vaan synnyttää erilaisia sosiaalisia ympäristöjä yhdistäviä hajautuneita verkostoja. Ne suojaavat jäseniään, koska eri ympäristöissä riskit ovat eriaikaisia. Turvautuminen niiden apuun, jotka eivät ole yhtä pahoissa vaikeuksissa, on mahdollista. Mallia on testattu analysoimalla epävirallisten suoritteiden yhteyttä tietynlaisiin kriiseihin, sosiaalisiin verkostoihin ja kotitalouksiin muistitiedossa.

Vuonna 1918 korostui poliittinen leiriraja sekä jako maataloustuottajiin ja markkinoista riippuvaisiin kuluttajiin. Rajat ylittävät suoritteet, valkoisten sukulaisten tai tuttavien tarjoama suojelu sodan jälkeiseltä terrorilta ja elintarvikeapu, olivat tärkeitä. Kerjäläisyys on nähtävissä niiden keinona, joilla ei ole ollut toimivia yhteyksiä ruoan lähteille.

Vuoden 1927 metallisulun aikana tärkeitä olivat yhteydet ulkomaailmaan työtaistelun ja häätöjen myötä kriisiytyvästä tehdasyhteisöstä. Sukulaiset tarjosivat majoitusta ja elintarvikeapua. Osa lakkolaisista yritti hakea elintarvikkeita maaseudulta kerjäten. Jotkut pääsivät sukulaisten tuella hyödyntämään Helsingin tarjoamia vaihtoehtoisia työmahdollisuuksia.

Lamavuosina 1928-1936 maaseudulla liikkuminen korostui selviytymisstrategiana. Kulkumiehet kiersivät talosta taloon hakien työtä ja elintarvikkeita. Toiminta ei perustunut aikaisempiin siteisiin, vaan kerjäläisten vastaanottoa koskeviin perinnäistapoihin, joita kunnioitettiin vaihtelevasti ja valikoivasti. Tiedon leviäminen johti liikkeen solmukohtien muodostumiseen sinne, missä vastaanotto oli hyvä. Myös työpaikkojen välittäminen ja rahallinen apu parempiosaisilta olivat tärkeitä.

Sota-aikana 1939-1945 “elintarvikekysymys” nousi esiin vuoden 1918 tapaan. Mustan pörssin kaupassa yhteydet maaseudulle toteutuivat markkinavälitteisesti, ja niihin liittyy katkeruutta. Mahdollisuus hyödyntää tehtaan autoja kuljetuksissa helpotti vain joidenkin tilannetta. Toimivat sosiaaliset verkostot tarjosivat toisille salakauppaa kitkattomamman ratkaisun ruokapulaan. Sotilaskarkurien piilottelu pientiloilla nosti esille vuoden 1918 leirijaon haamun.

Eri kriisiajoilla oli erojen lisäksi yhteisiä piirteitä: elintarvikkeiden saanti markkinoiden ohi tuli usein tärkeäksi. Tämä näkyi paitsi tehdasyhteisöstä ja kaupungista maaseudulle ulottuvien sukulaisuusverkostojen aktivoimisena, myös verkostojen ulkopuolella olevien ongelmina, kerjäläisyytenä ja sota-aikojen laittomaan kauppaan liittyvinä jännitteinä. Sukulaisuusverkostot hallitsivat kaikkia paitsi liikkuviin käytäntöihin, kerjuuseen, kulkuriuteen ja kaupusteluun liittyvää elannon hankintaa. Verkostot perustuivat usein siteiden säilyttämiseen siirryttäessä maataloudesta teolliseen työhön. Liikkuvat käytännöt perustuivat traditioihin, joita noudatettiin vaihtelevasti ja valikoivasti ja joissa tehdastyöväestön kotitaloudet olivat yleensä vastaanottava osapuoli. Maaseudun kotitaloudet tukivat sekä sukulaisia teollisuusyhteisöissä että entuudestaan tuntematonta liikkuvaa väestöä. Riskien jakamisen sijaan verkostojen toimintaa kuvasikin palkkatyöläisväestön tukeutuminen maataloustuottajiin.

Sakari Saaritsa
Helsinki

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Muistitieto ja selviytyminen. Riskeiltä suojaavan vaihtoverkoston malli ja kellokoskelaisten epäviralliset taloudelliset suoritteet kriisiaikoina 1900-1950. Helsingin yliopisto, yhteiskuntahistorian laitos, talous- ja sosiaalihistoria 2001.