Tero Tuomisto

Kun "Suomen työväenliikkeen historiaa kirjoitettiin...

Marraskuinen seminaari palautti monia asioita mieleen lähes kolmen vuosikymmenen takaa. Istuimme kevättalvella 1973 pitkiä päiviä poliittisen historian laitoksen Vuorikadun tiloissa teoksen kokonaisuutta hahmotellen, kokeneempien tutkijoiden innostu-neita esitelmiä kuunnellen.

Suunnitelmia seurasi itse työ, kirjallisuutta kahlaten, Työväen Arkiston aineistoja läpikäyden, omaa jaksoa kirjoittaen. Ja sitten oli vieläkin pitempiä ja uuvuttavampia istunto-ja kellon ympäri tupakansavun täyttämissä Vuorikadun tiloissa, kun tekemiämme tekstiluonnoksia hiottiin valmiiksi, kappale kappaleelta, lause lauseelta, sana sanalta.

Se kaikki vei aikaa, jos kohta lopputulos sitten näyttääkin yhdeksän miehen kirjoitustyön jäljiltä suhteellisen yhtenäiseltä. Omalle osalleni tuli vielä ihan loppuvaiheessa yksi erittäin pitkä työpäivä kirjapainossa, toisella puolen Suomea, valmistuvaa kokonaistekstiä viimeistellen. Enää en ymmärrä mitä olen siellä voinut tehdä.

Oikolukumme meni sillä tavoin pieleen, että löytämiemme virheiden viereen kirjapaino teki korjatessaan useinkin saman tien vähintään pari uutta. Se harmitti ja nauratti.

Joku nokkela kehitti kirjasta heti aika veikeän luonnehdinnan. Siinä kuulemma selitettiin kaikki, mutta ei kerrottu mitään. Hannu Soikkasen SDP:n historian tuore ykkösosa puolestaan kertoi kaiken, mutta ei selittänyt mitään. No, molempia olen usein tarvinnut ja myös Soikkasen jatko-osia.

Seminaarin puheenvuoroissa kiteytyi hyvin miten merkittävän, innostusta tai paheksuntaa herättäneen ja moniulotteisen teoksen saimme ai-kaan. Lukijoiden palautetta kuulee edelleenkin, kun käy erilaisia alustuksia ja esitelmiä pitämässä tai opastamassa historiahankkeissa.

Minulle tuo jakso elämässä, nuorena maisterina, oli erittäin vaativa ja tehokas historiantutkimuksen peruskurssi. Siinä oppi paljon, senkin, ettei mikään teksti ole pyhää; kaikkea voi ja on syytäkin epäillä, teksti voidaan aina kirjoittaa uudelleen ja paremmalla tavalla "formuloiden".

Mistä kaikki oikein alkoi? Sitä en jaksa muistaa, mutta lähtökohtana oli kuitenkin nuorten tutkijoiden ryhmä, jolla oli tavallaan kaksi kotipesää. Toinen oli Helsingin yliopiston poliittisen historian laitos ja toinen oli Työväen Sivistysliitto (TSL).

En muista oliko yhdeksikkömme koskaan yhtaikaa koolla, ehkä sentään kirjan julkistamistilaisuudessa. Silloinkaan kukaan ei tainnut ottaa meistä minkäänlaista yhteisvalokuvaa. Kukaan ei ottanut valokuvia 25-vuotisseminaarissakaan. Johdonmukainen linja jatkui.

TSL:n työväenliikkeen historian toimikunta oli koko 1970-luvun ajan monellakin tavalla työväestöä ja työväenliikettä koskeneen tutkimuksen ja perinteen tallentamisen tienraivaajana. Mielelläni nostan esiin toimikunnan sihteerin Pentti Järvisen merkittävän panoksen sekä Sivistysliiton silloisen puheenjohtajan Sakari Kiurun myötämielisen asenteen. Pääsihteeri Jussi Pikkusaari antoi meille toiminnan mahdollisuudet, vaikka ei kirjasta innostunutkaan. Osa kirjan kirjoittajista oli toimikunnan jäseniä, eivät kaikki.

Pitkälti tuon toimikunnan hahmottelemien linjausten mukaan virisi sos.dem. puolueessa tarve muotoilla 1980-luvun alussa erityinen perinnepoliittinen ohjelma. Työryhmää veti Veikko Helle ja itsekin olin siinä jäsenenä. Keskeisenä vaikuttajana oli mukana myös Olavi Hurri. Ohjelmassa jo hahmoteltiin niitä peruslinjauksia, joiden varaan sittemmin muotoutuivat Työväen keskusmuseo, Työväenliikkeen kirjasto ja Työväenperinne - Arbetartradition ry. Virallisemmin niitä valmisteli opetusministeriön asettama työryhmä puheenjohtajanaan Jorma Kalela.

Työväenliikkeen historia -teosta myytiin nopeasti paljon. Muistan ainakin Pauli Kettusen kanssa vielä laatineeni TSL:n opintokäyttöön joukon kirjan aiheisiin johdattaneita aineisto-ja kysymyksineen. Nekin levisivät kautta maan.

TSL:n työväenliikkeen historian toimikunnasta tuli sen verran kiinnostava, että moni halusi mukaan. Laajentuessaan se jossakin vaiheessa menetti toimintakykyään, kasvoi yli äyräidensä. Taisimme itsekin hamuilla sille liiaksi tehtäviä. Aika myös muuttui 1980-luvun puolelle tultaessa.

Vähin eri saimme yksi kerrallaan vaativampia työtarjouksia, jotka veivät sitten mennessään, osittain tai kokonaankin ryhmästä irti. Muistan, että ensi alkuun monet näistä tarjouksista käsiteltiin aika virallisesti toimikunnan kokouksissa. Niin lähti esimerkiksi Seppo Hentilä kirjoittamaan mittavaksi kasvanutta TUL:n historiaansa ja itse siirryin mm. HTY:n satavuotishistorian pariin. Ja sillä tiellä olen yhä, julkaissut monia tekstejä ja kirjoja, ammattina historiantutkimuksen sekatyömies.

Kirjoittaja on Työväenperinne ry:n pj ja historiantutkija