Bauer, parlamentti ja vallankumous

Juha Hannikainen: Kohti modernia politiikkaa Itävallassa. Otto Bauerin parlamenttistrategia 1907 - 1923. Tampere University Press. Tampere 2003, 309 s.

Itävaltalainen Otto Bauer (1881 - 1938) oli 1920 ja 1930 -luvun huomattavia työväenjohtajia, jonka merkitystä ryhdyttiin vähttelemään Itävallan työväenliikkeen polkeuduttua vuonna 1934 oikeiston jalkoihin. Vasta 1970 -luvulla, kun työväenliike alkoi etsiä vaihtoehtoja reformistiselle sosiaalidemokratialle ja dogmaattiselle kommunismille, Bauerin maine kasvoi Keski ja EteläEuroopassa ja hänet nostettiin italialaisen kommunistin Antonio Gramscin rinnalle merkittävänä poliitikkona.

Kansainvälinen keskustelu ja Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen harrastama saksankielisen työväenliikkeen ja sen aatemaailman tutkimus ovat pohjustaneet Juha Hannikaisen väitöskirjaa Kohti modernia politiikkaa Itävallassa Otto Bauerin parlamenttistrategia 1907 - 1923. Niiden siivittämänä Hannikainen kyseenalaistaa perinteisen itävaltalaisen? näkemyksen Bauerin teoreettisen ajattelun ja käytännön toiminnan välisestä ristiriidasta. Tähän jälkiviisaaseen, tappioiden näkökulmasta tirkistelevään tulkintaan Hannikainen vastaa tilannesidonnaisella ja avoimia vaihtoehtoja painottavalla tarkastelulla.

Hannikaisen tutkimus kohdistuu vaiheeseen, jossa moderni politiikka syntyi KeskiEuroopassa parlamentista tuli poliittisen elämän keskus ja julkisuudesta tärkeä osa politiikkaa. Tuon jakson aikana Itävalta muuttui monikansallisesta keisarikunnasta pieneksi tasavallaksi ja Bauer parlamenttiteoreetikosta reaalipoliitikoksi.

Hannikaisen väitöskirja onkin erinomainen tutkimus siitä, miten Otto Bauer muotoili politiikkaansa eri tilanteissa ja miten siinä näkyivät tilanteiden muutoksista tehdyt arviot, erilaiset aatteelliset ja poliittiset keskustelut, aiempi toiminta ja tulevaisuuden toiveet, sosialismin toteuttamisen visio. Hannikaisen eittämättömiä ansioita on kyky nähdä parlamenttitoiminnan ja yhteiskunnallisen vallankumouksen yhteys.

Kirja piirtää myös kiintoisan kuvan joustavasta, tilanteisiin sopeutuvasta poliitikosta, joka piti silti kiinni yhteiskunnallisen vallankumouksen tavoitteesta. Bauerille vallankumous ei ollut lyhytaikainen tapahtuma eikä hän halunnut heittäytyä siihen pohtimatta seurauksia. Jos austromarxismi oli vallankumouksellisen intomielisyyden ja järkevän reaalipolitiikan sekoitus, Bauer näyttää painottaneen jälkimmäistä.

Vuodet 1907 - 23 olivat epäilemättä tärkeät Bauerin poliittisen strategian muotoilussa, mutta olisi ollut kiinnostavaa tietää, muuttuiko Bauerin kanta, kun sosiaalidemokraatit joutuivat sivummalle vallan keskuksesta ja ryhtyivät korostamaan muun toiminnan merkitystä. Pientä lisäymmärrystä Bauerin strategiaan olisi voinut tuoda myös laajempi pohdiskelu edustuksellisen ja suoran demokratian suhteista. Juha Hannikaisen väitöskirja on ansiokas aate ja käsitehistoriallinen tutkimus, joka viehättänee ainakin kaikkia poliittisen ja aatteellisen toiminnan suhteesta kiinnostuneita. Toivottavasti tieto Hannikaisen kirjasta kiirii myös itävaltalaisten tietoon ja elävöittää heidän käsityksiään Otto Bauerista.

Tauno Saarela, tutkija, Tampereen yliopisto