Tietokirja Limingan työväenliikkeen vaiheista

Kirsi Järvenpää ja Jorma Keinänen: Rakensimme vankan kivijalan. Limingan työväen toimintaa 100 vuotta. Kustantaja: Limingan Vasemmisto ry. Gummeruksen Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2002. 208 s.

Viime vuosisadan alun molemmin puolin aloitti toimintansa moni suomalainen työväenyhdistys, joka näinä vuosina on tullut vuosisadan ikäseksi. 1900?luvun alkuvuosina työväenliike oli levittänyt nopeasti tihenevän yhdistysverkkonsa läpi maan. Kun teos viime vuonna ilmestyi, oli kulunut 100 vuotta siitä kun Limingan työväenyhdistyksen työväentalon tontti oli lunastettu ja rakentaminen pääsi alkamaan. Rakentaminen oli kova ponnistus ja Pohjois?Suomen vanhin työväentalo saatiin neljä vuotta myöhemmin vihittävään kuntoon. Talo ristittiin Sointulaksi. Taloa on sen jälkeen useampaan kertaan laajennettu ja monet kerrat peruskorjattu. Se on ollut liminkalaisen työväenliikkeen ylivoimaisesti merkittävin "henkisen rakentamisen" keskus.

Limingan työväenyhdistyksen perustava kokous pidettiin jo 21.11.1897 ja senaatti vahvisti säännöt seuraavana vuonna. Yhdistyksen ensimmäisillä säännöillä oli vielä "kristillissiveelinen perustus". Kun sosialismi tuli pohjoiseen, oli siinä aatteella ja rautatiellä yhteys keskenään. Rautatie tuli Ouluun vuonna 1886. Tämän jälkeen alkoi maalaispaikkakuntiinkin tulla työväenyhdistyksiä. Ensimmäiset maalaispaikkakunnat, joille yhdistykset perustettiin, olivat Liminka ja Kempele.

Kirsi Järvenpään ja Jorma Keinäsen kirjoittama teos on tiivis tietokirja Limingan koko työväenliikkeestä ? sosialidemokraattista haaraa lukuunottamatta. Limingassa sos.dem. liike oli koko ajan SSTP/SKDL:läistä vasemmistolaisempaa haaraa selvästi heikompi.Varsinainen kuvaus kohdistuu poliittiseen työväenliikkeen kuvaukseen, mutta vankan sijansa - noin 40 sivun verrran -on saanut myös toiminta "yhteistyöjärjestöissä": Suomi-Neuvostoliitto Seurassa, työväen urheiluliikkeessä, pienviljelijäjärjestöissä, ammattiyhdistyliikkeeesä ja lopuksi eläkeläisliikkeessäkin. Poliittisessa osuudessa käydään läpi kaikki järjestötasot sekä kunnallispolitiikka. Koko tekstiosuus on mahdutettu 200 sivuun. Teoksessa on tietosanakirjamaista tiiviyttä, joka korostuu tiiviissä kappalejaossa omiksi helposti löytyviksi tietokokonaisuuksiksi. Sitä voikin pitää - nimensä mukaisesti - liminkalaisen työväenliikkeen tiedollisena kivijalkan, jonka ainoaksi puutteeksi voinee laskea sen, että viime vaiheen kielen oikoluku on jäänyt vähän puutteelliseksi.

Teos on syntynyt nuoren historia-ammattilaisuuden ja vankan jarjestökokemuksen ja - ammattilaisuuden yhteistyönä - selvästikin aktiivisen historiatoimikunnan opastuksella. Kirsi Järvenpää "löydettiin" kirjoitustehtävään Oulun yliopistosta historian opintojen parista, Jorma Keinänen puolestaan sai vankan poliittisen koulutuksen, ensin 1960-luvun alussa Sirola-opistossa ja myöhemmin DDR:ssä Wolhelm Pieckin kansankorkeakoulussa. Keinänen on koko elämänsä järjestötyötä tehnyt kansandemokraattisen liikkeen aatteellinen vaikuttaja jo pioneeriajoistaan lähtien.

Järvenpään ja Keinäsen teosta laadittaessa lienee lähdetty siitä, että tämän kaltainen teos yleensä tehdään vain kerran. Silloin on syytä ottaa kaikki mukaan: järjestöt ja niiden perustamiset, fusioitumiset ja kuolemiset, kaikki vaikuttaneet henkilöt työväenliikkeen eri sektoreilta sekä keskeisimmät tapahtumat lyhyesti. Paljon on välillä jouduttu paikkaamaan, kun primaarit lähteet ovat kadoksissa. Muun muassa Limingan työväenyhdistyksen pöytäkirjat vuosilta 1911-21 puuttuvat. Siltä ajalta, jolloin SDP:stä vasemmalla ollut toiminta oli kokonaan kiellettyä, on käytetty mm. EK-Valpon asiakirjoja. Teoksessa on myös ilmeikkäästi käytetty sellaisinaan alkuperäisdokumentteja, muistitietoa mm. pioneeriajoilta, eläkeläisten matkakertomuksia jne. Kuvitus lienee niin rikasta kuin se materiaalin puolesta on ollut mahdollista.

Kokonaisuudessaan teoksesta välittyy ilmeikäs kuva juurevasta liminkalaisesta (SSTP:läisestä, kansandemokraattisesta ja vasemmistoliittolaisesta) työväenliikkeestä, joka vaikkakin on kansalaissodan jälkeen ollut SDP:stä vasemmalla, on ollut sitä vakaasti juurillaan seisten. Runsaista kulttuuriharrastuksesta välittyy se, että on itse asiassa oltu poljoisten kulttuuristen rintamaiden tietämillä. Liminka perustettiin jo vuonna 1477. Yhteys menneeseen on näkynyt mm. siinä, että kansandemokraatit esittävät vappuaamuisin tervehdyksensä Niittäjäpatsaalla, joka kuvastaa Limingalle leimallista vuosisataista työtä.

Liminkalaiset käyttäytyivät kansalaissodan aikana normaalia sivistyneemmin, vaikka tietysti veriuhreilta ei vältytty. Liminkakaiset punaiset ja valkoiset nimittäin tekivät sopimukset ettei aseelliseen toimintaa ryhdytä vaan aseet piilotetaan! Oman ulottuvuutensa liminkalaiseen kansalaissotaan toi se, että paikkakunnalla oli venäläistä sotaväkeä. Venäläiset riisuttiin aseista ja muilutettiin!

Kaikkiaan Limingan työväenliike selvisi kansalaissodasta vähemmällä kuin monen muun kunnan järjestöväki, ja pääsi aloittamaan toimintansa heti sisällissodan jälkeen. Virta vei välittömästi vasemmalle ja perustetun Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen jäsenjärjestöksi. Myös Limingassa oli vallalla Pohjoisen viehtymys vasemmalle. Myös Limingan lähiseudut olivat vahvaa SSTP:läistä aluetta. Liminkalaiset olivat puolestaan kaukaa viisaita, kun he heinäkuussa 1928 päättivät lopettaa Limingan työväenyhdistyksen toiminnan "kannatuksen puutteessa". Päätös oli yksimielinen! Liikkeellä oli kuitenkin samaan aikaan kahdeksan paikkaa kunnan valtuustossa ja yhdistyksen talous oli kunnossa! Ratkaisun myötä työväentalo säästyi liikkeen piirissä kun työväenyhdistystä ei voitu lakkauttaa kommunistisena. Talo siirtyi Maatyöväen Liiton osasto 47:lle, ja sen lakkauttamisen jälkeen Limingan rauhanyhdistykselle, joka hoiti sitä aina vuoteen 1947, jolloin talo palautui SKDL:lle työväentalojen palautuslain perusteella. Kun 1930-luvulla avoimelta vasemmitolaiselta toiminnalta oli viety edellytykset, siirtyi toiminta pulaliikkeisiin. Toiminta ei missään vaihessa kokonaan herpaantunut.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa kommunistinen toiminta jälleen laillistui, ja perustettiin SKP:n Limingan osasto ja vastaava SKDL:n osasto. Toiminta sodan jälkeen ja 1950-luvulla oli hyvin aktiivista, 1960-luvulla alkoi jo purra maalta muutto ja tuli myös skisma enemmistöläisten ja vähemmistöläisten välille. Liminka oli enemmistöläisten vankkaa aluetta. Kiista halvaannutti SKP:n osaston toiminnan, mutta paljon vähemmässä määrin muita järjestöjä. 1980-luvun lopulla jo selvästi ennen SKP:n ja SKDL:n alasajoa liminkalaisilla oli henkiset valmiudet järjestöremonttiin. Teoksen mukaan muutos oli Limingassa odotettu. 1990-luvulla Limingan vasemmisto koki samoja ongelmia poliittisen työn organisoimisessa ja väen rekrytoinnissa kuin moni muukin poliittinen liike. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa ei enää saatu kokoon täysiä ehdokaslistoja.

Tämän päivän lukijaan - vähän varttuneeseenkin - suurimman vaikutuksen tekee se valtava kulttuurityö näytelmäharrastuksineen, runonlausuntoineen, kisälliryhmineen, kulttuurikilpailuineen ynnä muineen, joilla erityisesti 1940- ja 1950-lukujen työväenliikeen aktiivit täyttivät vapaa-aikansa. Oltiin kulttuurisesti yhtä lailla tuottajia kuin kuluttajia. Televisio ei ollut vielä tullut, ja usko järjestötoiminnan vaikuttavuuteen yhteiskunnallisena muutosvoimana oli järkkymätön. Tulevaisuushorisontti oli valoisa! Sen hengen soisi elävän edelleenkin nykyisissä ja tulevien polvien yhteiskunta-aktiiveissa.

Simo Laaksovirta, Helsinki