Tampereen toverit

Koivisto, Tuomo: "Hyvät toverit, vai… Tamperelaisen ammatillisesti järjestäytyneen työväenliikkeen poliittinen hajaannus 1917-1974"

Tuomo Koivistolla on ollut kunnianhimoinen tavoite selvittää 50 vuoden ajalta Tampereen ammattillisen työväenliikkeen historia hajaannuksen näkökulmasta tarkasteltuna. Aihe laaja ja suuritöinen, työväenliikkeen sisäiset ristiriidat ja suuntataistelut saivat tarkastelujakson aikana lukuisia uusia muotoja ja käänteitä. Jo niiden kirjaaminen, taustoittaminen ja niiden vaikutusten selvittäminen ammatilliseen työväenliikkeeseen on vaativa projekti, vaikka tutkimus olisikin rajattu paikallistasolle. Lisäksi kirjoittajan on otettavan huomioon tarkasteluajanjaksona (1917-1974) Suomessa tapahtuneet suuret poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset, jotka vääjämättä vaikuttivat myös työväen ammatilliseen järjestäytymiseen. Koivisto tuo esille ajanjakson kerroksellisuuden saatesanoissaan. Samalla hän toteaa työnsä olleen katsaus, pienehkö pintarapsaus Tampereen ammatillisen työväenliikkeen poliittiseen historiaan. Toisaalta se on myös ensimmäinen yritys tehdä laaja yhteenveto aiheesta tuolta ajanjaksolta, ja sen kaikki Tampereen työväenliikkeestä kiinnostuneet ottavat ilolla vastaan. Teos luo haastattelujen, aikalaiskuvausten ja tarkkojen hakemistojen ja taustatietojen kautta mielenkiintoisen kuvan tamperelaisten ammattiyhdistysaktiivien vaiheista ja toimista.

Työn lukeminen kannattaa aloittaa miltei lopusta. Sivuille 393-398 Koivisto on koonnut Tampereen ammatillisen työväenliikkeen lyhyen historiikin, yhteenvedon edeltävien sivujen annista. Kirja lähtee liikkeelle vuodesta 1917, mutta siirtyy melko nopeasti vuoteen 1920, jolloin niin ammatillinen kuin poliittinenkin työväenliike alkoivat toipua kansalaissodan kurimuksesta. 1920-luvun ammatillista toimintaa Koivisto kuvaa paljon Tampereen Ammattiosastojen Keskusneuvoston toiminnan ja siihen kohdistuneen hegemoniataistelun kautta, mikä onkin luontevaa, kun tutkimuksen keskiössä on hajaannus. Keskittyminen julkisen toiminnan kuvaamiseen sekä paikallisjärjestön johtoelimen että osastojen avulla olisi ollut hedelmällistä, mutta Koivisto ryhtyy pohtimaan SKP:n maanalaisen organisaation ja toiminnan vaikutusta ammatilliseen työväenliikkeeseen. Se ei oikein luonnistu, sillä hänellä ei ole käytettävissä siihen relevanttia aineistoa, minkä johdosta päätelmät typistyvät arvailuiksi eivätkä vie työtä eteenpäin. 1930-luvun ammatillista toimintaa Tampereella Koivisto kuvaa osapuolten yhteistoiminnan ajaksi, mikä osin onkin totta, mutta jättää pohtimatta, miksi näin oli.

Työ etenee kronologisesti, mutta kronologian sisällä Koivisto tarkastelee ammattiyhdistystoimintaa välillä temaattisesti. Esimerkiksi sotien jälkeinen ammatillinen järjestäytyminen tuodaan esille SAK:n Tampereen Paikallisjärjestön (TAP) ja Tampereen Seudun Ammatillisen Paikallisjärjestön (TSAP) ja niihin liittyneiden yksittäisten tehtaiden ammattiosastojen kautta. Tapahtumien, asioiden ja henkilöiden kirjo on valtaisa, eikä Koivisto aina onnistu sitomaan niitä yhdeksi kokonaisuudeksi, minkä vuoksi tieto jää sirpalemaiseksi. Ehkä tähän vaikuttaa Koiviston tapa edetä vuosi vuodelta, jolloin tapahtumien ja ilmiöiden kehityslinjat jäävät huomiotta. Esimerkiksi sivuilla 297-303 käsiteltiin sosialidemokraattisen liikkeen hajaannusta ja sen vaikutusta Tampereen ammattiyhdistysorganisaatioon vuonna 1960. Alkuun kappaleessa esiteltiin TSAP:n jäsenosastojen lukumäärä vuonna 1960 ja siinä tapahtuneet muutokset koko vuoden ajalta. Välillä luodaan katsaus SAK:n hajoamisprosessiin Hämeen Yhteistyön uutisoinnin kautta sitä kuitenkaan tarkemmin erittelemättä, ja asiayhteyteen kuulumaton selvitys TUL:n tamperelaisten urheilijoiden valitsemattajättämisestä Rooman olympialaisiin. Sen jälkeen palataan TSAP:n marraskuussa pidettyyn edustajiston vuosikokouksen päätökseen erota SAK:sta. Vasta sivulla 302 mainitaan ammattiliiton keskusjärjestötasolla tapahtuneesta muutoksesta, SAK:n lopullisesta hajoamisesta ja SAJ:n perustamisesta. Tulee mieleen, että työn rakenne ja runko on muotoutunut paljolti sen mukaan, mitä ja missä järjestyksessä Kansan Lehdessä ja Hämeen Yhteistyössä on kirjoitettu.

Toinen selvempi esimerkki koskee 1930-luvun järjestäytymistä, johon etenkin kommunistien osalta vaikutti SKP:n taholta saatu ohjeistus, miten missäkin vaiheessa yhteistyöhön sosialidemokraattien kanssa tulisi suhtautua ja menetellä poliittisten ja ammatillisten järjestöjen suhteen. Selvitettyään koko 1930-luvun ammatillisen liikkeen kehityksen suuntaviivat Tampereella (s. 101-146) mainitsee Koivisto vasta lopun yhteenvedossa (s. 148) SKP:n kansanrintamataktiikan, jota tamperelaiset kommunistitkin huolella noudattivat. Tampereen tapahtumat ja niistä kertovat uutiset olisi voinut taustoittaa paremmin ja kytkeä ymmärrettävästi suurempiin tapahtumasarjoihin, jotta kertomus olisi pysynyt johdonmukaisena. Jäsentämiseen liittyykin työn suurin kompastuskivi ammattitutkijan silmin katsottuna. Aihe on niin laaja, että se olisi kannattanut rajata heti alkuun tarkemmin joko temaattisesti tai ajallisesti, ja miettiä huolella, mitkä ovat ne tärkeimmät kysymykset, joihin haluaa hakea vastausta. Jo yksistään sodanjälkeinen ajanjakso olisi ollut tarpeeksi suuri tutkimuskohde niin aineistoltaan kuin tapahtumakäänteiltään. Työn rakenteen puutteet tulevat esiin sisällysluettelossa, jota lukiessa tutkimuksen jäsentäminen on vaikeaa. Toisekseen otsikot eivät ole kovin informatiivisia varsinkaan aihepiiriin perehtymättömälle, mutta myös asiaan perehtyneelle tuottaa vaikeuksia löytää jokin tapahtuma pelkän otsikon pohjalta, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää selata kirja lävitse. Teosta ei kuitenkaan voi moittia siitä, ettei siinä olisi tietoa tamperelaisesta ammattiyhdistystoiminnassa. Lukija vain joutuu tekemään itse työtä johdonmukaisen kertomuksen rakentamiseksi ja toiseksi, hänellä on oltava hyvä taustatuntemus suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen vaiheista.

Tieteellisen tutkimuksen näkökulma ei kuitenkaan ole ainoa eikä tärkein tapa tarkastella työtä. Kirjan ansio on Tampereen ammatillisen työväenliikkeen menneisyyden vaiheiden esittäminen ja tallentaminen. Samalla se marssittaa lukijoiden eteen valtavan määrän ammattiyhdistystoiminnan aktiiveja. Henkilöiden kautta tulee selkeästi esille se jatkuvuus, joka sekä kommunistien että sosialidemokraattien työpaikkatoiminnalla on ollut Tampereella eri vuosikymmeninä. Koivisto on hankkinut ja läpikäynyt teostaan varten valtavan määrän aineistoa; historiikkeja, lehtiä, arkistoaineistoja, haastatteluja. Juuri haastattelujen ja henkilökuvien kautta Koivisto on saanut elävyyttä ja aitoutta esitykseensä, tuonut toimijoiden, ammattiyhdistysliikkeessä mukana olleiden äänen kuuluviin. Haastatteluissa ja henkilökuvauksissa välittyy haastateltavien ja muiden projektissa mukana olleiden intensiivisyys ja innostuneisuus työtä kohtaan, minkä Koivisto on osannut mukaansatempaavasti esittää. Sen lisäksi että ne ovat mielenkiintoisia, on niiden eteen tehty valtavasti työtä. Yksittäisistä urakoista mainittakoon Taustatietoja jäljen jättäjistä -hakemisto, jossa on yli 220 tamperelaisen ay-aktiivin henkilö-, perhe-, työ- ja yhdistystoimintatiedot. Toinen monelle Tampereen historian tutkijalle iloa tuottava hakemisto on ammattiosastoista ja -yhdistyksistä. Erittäin suuritöisiä tekijälle, erittäin informatiivisia lukijalle ja monille tutkijoille.

Historiikin tapaan kirjasta puuttuu systemaattinen lähdeviitejärjestelmä, mikä on harmi, mutta toisaalta tekstin yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan ilmoitettu käytetty lähde. Kirjassa siellä täällä olevat koosteet aihepiiriin liittyvistä aineistoista auttavat osaltaan lukijaa tiedonlähteille. Myös kirjan takaosassa oleva Lisäyksiä ja viitteitä -osio antaa lisätietoa sekä lähteistä, henkilöistä- että tapahtumista. Kirjan kuvitus, sekä kuvat että asiakirjalähteet, ovat mielenkiintoisia. Monet kuvista ovat "uusia" ts. ennen käyttämättömiä, sillä ne ovat yksityisten henkilöiden albumeista ja kokoelmista. Monet kuvat tukevat tekstiä, mutta mukana on kuvia, jotka ovat jo sinällään lähteitä (esim. sivun 81 kommunistien vaalijuliste).

Kokonaisuudessaan Tuomo Koiviston kirja on tervetullut lisä Tampereesta kirjoitettujen historioiden joukkoon. Kronikkamaisuudestaan huolimatta se on hyvä ja lukemisenarvoinen tietolähde Tampereen ammatillisesta työväenliikkeestä vuosilta 1917-1974.

Ulla Aatsinki, Suomen historian yliassistentti, Tampereen yliopisto