Japanilaisia virikkeitä

Anna Kortelainen: Albert Edelfeltin fantasmagoria : nainen, "Japani", tavaratalo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2002, 477 s.

Suomen ja lähimmän itäisen naapurimme suhteista julkaistu sivumäärä on suurta ja mahtavaa verrattuna Suomea ja Japania käsitteleviin tutkimuksiin. Perinteitä on jälkimmäiselläkin, kuten tarkasteluilla joiden kohteena ovat olleet suomalaisten käsitykset Japanista tai japanilaisvaikutteet Suomessa. Esimerkiksi Turun taidemuseon 1990-luvun alkupuolen näyttely Japanismi Suomen vuosisadanvaihteen taiteessa. Kimonoon kietoutunut Suomi-neito ja sen oheisjulkaisu esittelivät japanilaisuudesta haettuja virikkeitä. Tämä ei kuitenkaan ollut suomalaisten taiteilijoiden erityispiirre vaan yleistä eritoten eurooppalaisille miestaiteilijoille. Korkeataiteen ohella japanilaisuutta näkyi mainoksissa, opereteissa ja tekstiileissä.

Kortelaisen väitöskirja todentaa visuaalisten vaikutteiden monenlaista kier(rätet)tävyyttä. Kun keskiössä on suomalainen kansallissankarimies, aikaansaa sukupuolinäkökulma raikkaita huomioita. Teoksen johtolankana ja lähtökohtana ovat Albert Edelfeltin maalaamissa naiskuvissa esiintyvät japanilaiset kitch-tavarat, joita oli saapunut 1800-luvun puolella keskieurooppalaisiin myymälöihin. Asuessaan Pariisissa Edelfelt hankki näitä esineitä kuuluisasta Au Bon Marché -tavaratalosta, jossa oli jopa Japani-osasto. Tämä modernin kuluttajan mekka on ikuistunut Emile Zolan 1880-luvulla kirjoittamaan romaaniin Naisten aarreaitta (suom. 1933 ja vuoden 1986 käännöksessä nimeltään Naisten paratiisi), johon Kortelainen ahkerasti viittaa. Samoin hänellä on ollut apua Michael B. Millerin tutkimuksesta The Bon Marché (1981).

Ihastellessaan ja ostaessaan japanilaisia massavalmisteita Edelfelt liittyi siihen kuluttamisesta tyydytystä ja tunne-elämyksiä hakevaan joukkoon, joka koostui valtaosaltaan porvarisnaisista. Heille tavaratalo tarjosi sosiaalisesti hyväksyttävät puitteet, jossa sai rauhassa liikkua, näkyä ja katsella. Se oli varakkaammille naisille vapauden valtakunta, yksityinen erityisalue keskellä julkista. Edelfeltin asema tässä naisellisessa tilassa oli Kortelaisen mukaan toinen: hänen rihkamatavaroita hamuava kätensä oli modernin, luovan miehen. Tämän kosketus muutti ja ikuisti banaaliksi kritisoidun eksoottisen kulutustavaran uudelleen tulkittavaksi taiteeksi. Prosessi muistuttaa sittemmin myös Marcel Duchampin tapa taiteellistaa ja asettaa näytteille tehdasvalmisteisia esineitä, kuten kotoisiin askareisiin tarkoitetun pullonkuivatustelineen - tai miehekkäämmin urinuaarin.

Kortelaisen teos laajenee käsittelemään kulutuksen hekuman ja "korkeataiteen" yhteyksiä sekä miesten ja naisten tekemisten erilaista arvottamista. Samoin se pohtii "Japanin" käsitettä ja käyttöä. Moni japanilaisia virikkeitä ottanut taiteilijahan ei maassa koskaan käynyt. Pariisissa "Japanin" löytäneelle Edelfeltillekään ei ollut olemassa alkuperäistä, oikeaa Japania. Tämän ilmentymänä "Japani" ikuistui myös hänen myöhäisempiin, Porvoossa tehtyihin töihin, jonka havaitsee myös kirjan kuvituksesta.

Toivottavasti teos herättää mielenkiintoa Japania ja Aasiaakin kohtaan yleisemmin. Kotoperäistä teemaahan voi valottaa "vieraan" avulla monella tavalla. Ensiksi "japanilaisuus" voi toimia heijastuspintana suomalaisen ja/tai japanilaisen pohdinnalle, kuten Kortelaisella. Toiseksi varsinkin ulkomaalaiset Japania käsittelevät tutkimukset tarjoavat erilaisia näkökulmia asioihin, joita on totuttu katsomaan kapeasti suomalaisista lähtökohdista. Kolmanneksi Japani-tutkimus saattaa olla avuksi myös sellaistenkin teemojen käsittelyssä, joissa vertailukohtia on totuttu hakemaan lännestä.

Kortelaisella kohtaavat monet teemat, Eurooppa, Orientti ja Suomi. Varsinaisina keskustelukumppaneina japanilaiset tai aasialaiset tutkijat jäävät kuitenkin vähemmistöön. Tämä johtunee monenlaisista syistä, eikä vähäisimmin molemminpuolisista kieliongelmista. Myös suomalaisen kulutustutkimuksen huomiointi olisi ehkä voinut olla runsaampaa, sillä se olisi voinut tarjota vähintäänkin taustaa ja kontrastia Pariisin tuulille. Toki jo tällaisenaan kirja on tuhti lukukokemus jossa riittää myös katselemista. Koska tämänkaltaisessa tutkimuksessa kuvat ovat olennaisia, on onni että niitä on voitu painaa kirjaan runsaasti.

Riitta Oittinen, VTM, tutkija, Yhteiskuntahistorian laitos