Seinäjoen työväenyhdistys 100 vuotta

Mylläri, Timo: Seinäjoen työväenyhdistys 1902-2002. Seinäjoen työväenyhdistys, Ilmajoki 2002, 352 s.

Timo Mylläri on Seinäjoen Työväenyhdistyksen 100-vuotishistoriaan kyennyt kokoamaan paikallisen "pohjanmaalaisen"näkökulman seinäjokelaisesta sos.dem. työväenliikkeestä ja yhdistyksen toimintaympäristön muutoksesta kuluneella vuosisadalla. Seinäjoen Työväenyhdistys on omassa elinympäristössään ollut sillä tavoin merkityksellinen vaikuttaja ja yhteiskunnallisen sekä kulttuurisen toiminnan moottori, että sen vaikutus on ulottunut miltei kaikille paikallisen ja osin alueellisenkin toiminnan elämänalueille: kunnallispolitiikkaan, urheiluun, kulttuuriin soitantoineen ja teattereineen.. Yhdistyksen historiassa saavat sijansa "lauluköörit" ja sekakuorot, Työväenyhdistyksen Soittokunta, Työväenyhdistyksen Näyttämöseura jne. Poliittisesti yhdistys on ollut Seinäjoen rakentumisen keskustassa. Yhdistyksen työväentalolta käsin on suunniteltu yhteiskunnallisia muutoksia. Työväentalo on itsessään ollut suomalaisen työväenliikkeen monimuotoinen toiminnallinen keskus, josta kilpailevatkin yhteiskunnalliset toimijat ovat voineet tiloja vuokrata.

Myllärin historia manifestoi sitä mitä työväenliikkeen paikallishistorian, yhdistyshistorian, parhaasta päästä tuleekin olla: se on tiivis dokumentti yhdistyksen ja siinä vaikuttaneiden henkilöiden toiminnasta kaikkine nimineen, päivämäärineen, kokoonpanoineen ja tiiviine tapahtumaselostuksineen. Mylläri on antanut myös menneisyyden dokumenttien ja tekijöiden itsensä puhua pöytäkirjalainauksineen ja muisteloineen. Teoksessa perinteellinen dokumentaarinen ja moderni muistitietohistoria yhdistyvät. Koko historiallinen tapahtumavirta sidotaan ympäröivän yhteiskunnan yleiseen kulkuun: asiat taustoittuvat yleisestä käsin. Kertomus hengittää kahteen suuntaan, niin että yhdistys toimijoineen on sekä subjekti että objekti.

Tiiviin dokumentaation on mahdollistanut se, että yhdistys on koko toimintansa ajan pysynyt omillaan sosialidemokraattisena, puolueen kulloisellekin enemmistösuunnalle uskollisena paikallisena toimijana. Se on myös yhteiskunnallisista murroksista selvinnyt aina sillä tavoin ehjänä, että myös pöytäkirja- ja muu asiakirjahallinto on jatkunut rikkoutumattomana ja näin mahdollistanut yhtäjaksoisen ja yhteismitallisen asioiden kuvauksen. Näin on muodostunut kuva ns. ensimmäisen sortokauden aikana syntyneestä työväenyhdistyksestä, joka suomalaista yhteiskuntaa rakentavana toimijana on itse modernisoitunut vastakulttuurisista lähtökohdistaan huolimatta osana työväenliikkeen valtavirtaa muuttuen valtasuhteiden kyseenalaistajasta paikalliseksi vallan käyttäjäksi ja yhteiskunnan rakentajaksi. Seinäjoen Työväenyhdistyksessä kulloisetkin valtapitäjät ovat aina viisaasti löytäneet oman mielekkään paikkansa ja toimintakenttänsä sekä tavoitteensa. Draama on syntynyt enemmän elämästä itsestään, pienistä asioista ja askelista kuin suurista sanoista ja eleistä.

Teos on tutkimuksellisesti dokumentoitu ja huoliteltu yhdistyksen toimihenkilöitä koskevine liitteineen. Se on sellaisenaan paikallisen seinäjokelaisen työväenliikkeen ja paikallishistorian käsikirja, kovaselkäisenä paperikansineen myös "tavaraesteettisesti" harkitun "vanhanaikainen". Teos löytää paikkansa suomalaisen työväenliikkeen paikallishistorioiden eturivissä. Ansioillaan se on valittu parhaaksi työväentutkimukseksi vuonna 2002 ilmestyneiden ei-ammattilaismaisesti kirjoitettujen työväentutkimusten joukosta.

Simo Laaksovirta