Voimakas työväenhistoria

Unto Palokas: Voimakas kansanliike. Lieksan sosialidemokraatit 100 vuotta. Julkaisija: Lieksan sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö r.y. Pieksämäki 2002. 213 sivua.

Käsillä olevan teoksen ensimmäiset saatesanat lausuttiin Lieksan Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlien kuluessa, kun entinen kansanedustaja ja maaherra Uki Voutilainen esitti, että Lieksan työväestön vaiheet olisi tallennettava "niiltä osin kuin se on enää mahdollista". Hänellä oli kirjoittajakin katsottuna, teoksen tekijä Unto Palokas. Hanke oli saanut välittömästi tuulta alleen, ja parhaaksi hankkeen toteuttajaksi oli katsottu Lieksan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö.

Palokas oli välittömästi suostunut vaativaan hankkeeseen, ja materiaalin keruu sekä kirjoitustyö oli käynnistynyt vielä saman vuoden syyskesällä. Teoksen esipuhe oli jo 8-9 kuukauden kuluttua huhtikuussa 2002 valmis päivättäväksi. Teos valmistui siis harvinaislaatuisen nopeasti. Liikkeellelähtö tapahtui asioiden tuntemisen näkökulmasta lennossa, sillä Palokas oli jo tätä ennen tehnyt neljä teosta Lieksan menneisyydestä ja työläisten vaiheista. Niin ikään hänen teoksensa Variksen laulu - kadonneen kylän tarinat oli vuonna 1998 palkittu parhaana työväentutkimuksena. Palokkaan vahvuuksiin teosta tehdessään on eittämättä kuulunut myös se, että hän on ollut merkittävä paikallinen vaikuttaja, mm. kunnallistoimikunnan jäsen jo 1970-luvun alkupuolella. Eli kirjoittaja tuntee aiheensa sisältä päin usean vuosikymmenen ajalta.

Teos on pielisjärveläisen ja lieksalaisen sosialidemokraattisen työväenliikkeen kuvaus liikkeen alusta tähän päivään. Varsinaisena tutkimuskohteena on nykyisen Lieksan alueella toimineet työväenyhdistykset, erityisesti vielä erossa olevat, mutta myös jo tehtävänsä lopettaneet. Tarkemman tutkimuksen kohteena on ollut kunnallisjärjestö mukaan lukien kymmenen yhdistystä.

Kirjoittaja määrittelee itse teostaan tekstissä (s. 73): "Tämä kirja ei ole tarkoitettukaan kaiken kattavaksi historiantutkimukseksi.., tämä on vapaamuotoinen kertomus oman paikkakuntamme työväenliikkeen vaiheista ja sen vaikutuksista kotiseutumme kehitykseen sekä köyhemmän väestönosan elinehtojen kohentumiseen". Teoksen pohjan on "lukemattoman monet keskustelut eri henkilöiden kanssa sekä varsinaiset haastattelut". Vaikuttavana on myös ollut "omat kokemukset työläisenä ja heidän edustajanaan erilaisissa luottamustehtävissä". Kirjoittaja tituleeraa teostaan vähättelevästi "tavallisen kansanmiehen kertomukseksi".

Palokkaan tehtävä on ollut vaativa, sillä vanhinta tutkimusmateriaalia on runsaasti kadonnut ja tuhoutunut. Kirjoittajan ratkaisu on ollut, että hän on laatinut teoksen, joka samalla kun on historiateos, on myös keskustelukirja ja aatteellinen "unilukkari" tämän päivän lukijoille.Teoksen sivuilla liikutaan ajassa niin, että otetaan kantaa myös nykyisiin ongelmiin ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Menneisyys vertautuu nykyisyyteen.

Kirjoittaja saattaa kysyä, onko demokraattinen järjestelmämme vaarassa tai arvioida taloudellisissa vaikeuksissa olevan Lieksan kunnallishallintoa. Teoksessa on myös selvä aluepoliittinen näkökulma. Kirjoittaja sanoo katsovansa menneitä tapahtumia köyhän palkollisen näkökulmasta. Muun muassa Kansalaissodan syiden ja logiikan osalta Palokas korostaa punaisten ja valkoisen puutteellista tietoa todellisista tapahtumista. Se selittää monia kenttätason ratkaisuja. Palokkaan havaintoihin kuuluu myös se, että vanhoissa pöytäkirjaoissa on vähän varsinaisesti poliittista. Sen sijaan ne voivat kuvata lähiympäristöä ja toimintaa hyvinkin tarkasti. Muun muassa Pankakosken ty:n nuoriso-osaston "iltamapöytäkirjat" eli "nurkkapöytäkirjat" ollevat parasta lähdemateriaalia työväenliikkeen oman viihteen ja kulttuurin harrastuksen tutkimuksen kannalta.

Palokas kirjoittaa osallistuvaa historiankirjoitusta: on kantaaottava, kriittinen istuvalle hallitukselle ja työväenliikkeen linjalle. Mutta hän ei vain kritikoi, vaan hänellä on myös parannusehdotuksia. Kirjoittajalla on sisällään vanhan työväenliikkeen henki, vuosisadan alkuvuosikymmenien ote, taipumaton usko työväenliikkeen mahdollisuuksiin edistyksellisenä voimana. Tällä tavoin nähtynä teos ei ole vain Lieksan sos.dem. työväenliikkeen historiaa, vaan se on myös manifesti ja ehkä hätähuutokin liikkeen tulevaisuuden puolesta. Taustana näkökulmalle on havainto, että yhteisenä piirteenä Palokkaan tutkimille yhdistyksille on "jäsenmäärän laskusuunta ja ikääntyminen". Ratkaisuna onnistunut on se, että historiallisesta leipätekstistä selvästi erottuvat mielipiteet ja näkemyksellinen osuus on erotettu omiksi kokonaisuuksikseen eri kirjasintyypillä.

Kirjoittaja olisikin elvyttämässä yhdistyksiä. Yhteiskunnallinen tarve työväenliikkeelle on Palokkaan mukaan vähintään yhtä suuri kuin ennenkin. Hän näkee työväenyhdistysten elvyttämisen myös kotiseututyönä! Hän perustaisi uudestaan myös nuoriso-osastoja ja liittäisi työttömien yhdistykset työväenliikkeen yhteyteen.

Teos kirjaa työväenliikkeen saavutukset. Muun muassa sen että oli pitkälle sosialidemokraattien ansiota, että sos.dem. vähemmistöhallituksen myötävaikutuksella saatiin teollisuuskylä Lieksaan. Ja että kun Lieksasta Pielisjärven kunnan ja Lieksan kauppalan yhdistymisen myötä 1973 tuli kaupunki, oli kaupungin ylin virkamiesjohto sosialidemokraattista. Lieksa oli myös pitkään, aina vuoteen 1980, vasemmistoenemmistöinen.

Teoksessa manifestoituu monia asioita. Tämän kirjoittajalle ehkä merkittävintä oli havainto siitä, mikä työväentalojen merkitys oli tavattoman laajassa Pielisjärven kunnassa, jossa Lieksan kylästä Kolin kylään maitse Pielisen kiertäen oli yli sata kilometriä matkaa. Teoksesta käy ilmi, että kun 1900-luvun alkuvuosina perustettiin Pielisjärven kuntaan työväenyhdistyksiä yksi toisensa jälkeen, ryhtyivät ne heti jaloille päästyään hankkimaan työväentaloa toimintakeskuksekseen. Se oli myös välttämätöntä, kun ympäröivä yhteiskunta usein hyljeksi tai otti korkeampaa vuokraa kuin muilta tilantarvitsijoilta.

Työväentalojen merkitys välittömästi ymmärrettiin myös porvarillisella puolella. Kun Lieksan työväenyhdistyksen talo vuonna 1922 paloi, olivat jotkin paikkakuntalaiset todenneet: "nyt se Moskova palaa". Työväentalot paloivatkin kovin herkästi. Oli selvästi useita tuhopolttoja, vaikka monien palojen syttymissyyt jäivätkin selvittämättä.

Työväentalot olivat todellisia paikallisia "kulttuurikeskuksia" kirjastoineen ja erilaisine harrastuspiireineen. Jos ei ollut varaa työväentaloon, oli tanssitilan tai -hallin rakentaminen halvempi ja sillä tavoin käyvempi vaihtoehto. Kun puoluetukia ei ollut, oli paikallisen työväenliikkeen koko ajan hankittava rahaa eri tavoin. Siinä huvitoiminnan merkitys oli aivan keskeinen. Huvit puolestaan sitoivat myös nuoret ja naiset yhdistysten toimintaan.

Lieksassa politiikan hoito oli pitkään tavallaan miehinen ala, vaikka ylimmäksi on yltänytkin nainen, jo edesmennyt eduskunnan varapuhemies Kerttu Törnqvist. Vuonna 1930 vaalilistoille saatettiin laittaa pelkästään miehiä myös turvallisuussyistä, kun oikeistoradikalismin väkivalta oli reaalinen mahdollisuus.

Teoksessa on omat lukunsa Kerttu Törnqvististä ja Uki Voutilaisesta. Palokkaan "valtiososialistisen" näkemyksen mukaan on ollut ensiarvoisen tärkeätä saada Lieksasta oma mies tai nainen eduskuntaan. Ja erittäin hyvin on saatukin, Albin Koposesta lähtien, joka tuli jo ensimmäiseen eduskuntaan 1907. Koponen oli perustamassa myös monia pielisjärveläisiä työväenyhdisyksiä. Myöhemmin valtiopäiville nousivat mm. työväentalon vahtimestarista kansanedustajaksi noussut Otto Muikku, jo mainittu Uki Voutilainen ja Kevätniemen sahayhdyskunnasta noussut, lukien rehtori Lauri Kähkönen. Kansanedustajan kautta on hankittu Lieksaan yhteistä hyvää niillä alueilla, joihin valtion julkinen rahoitus ja päätösvalta ulottuvat. Palokkaan teos on "voimakas teos" vuosisadan ikäisestä lieksalaisesta sosialidemokratiasta ja taistelusta paremman huomisen puolesta. Se on kunnianostoitus menneelle työlle ja yllyke jatkamaan rohkeasti eteenpäin. Se herättää valillä vastaväitteisiin. Se on niin nopeasti kirjoitettu, että rosoisuus on jäänyt elämään. Se herättää vastaväitteisiinkin. Mutta se lienee ollut kirjan tarkoituskin!

Simo Laaksovirta, Helsinki