Politiikan piilokuvat kertovat sukupolven vaihdoksesta

Suvi-Anne Siimes: Politiikan piilokuvat. Otava, Helsinki 2002, 238 s.

Suvi-Anne Siimes on julkaissut kirjan nimeltä Politiikan piilokuvat. Se on harvinaisen yksilöllinen kuvaus tekijänsä poliittisista asenteista ja ajattelusta, hiukan tekemisistäkin. Kieli on kirkasta; lukeminen käy kepeästi kuin tanssien. Vanhemmankin väen kannattaa tutustua siihen, millainen on nykyajan poliitikko. Hämmästelyn, vieläpä päivittelyn aiheita ei tule puuttumaan.

Vasemmistoliiton tarmokkaan puheenjohtajan kuva politiikasta on hyvin erilainen kuin vanhan työväenliikkeen, johon Siimeksellä ei näytä olevan minkäänlaista henkistä sidettä. Työväenliikkeen kollektiivisuuden sijasta hän arvostaa individualismia. Kansanliikkeen sijasta hän arvostaa kansalaisten liikkeitä, Koijärveä ja vastaavia. On tyypillistä, ettei sana sosialismi taida esiintyä kirjassa kertaakaan.

Politiikka, johon hän joutui Pohjan pitäjässä sattuman kautta, siilautuu kirjan sivuille hänen yksilöllisinä kokemuksinaan. Muuan johdonmukainen piirre on jatkuva jankutus miesten todellista tai kuviteltua hyvä veli -valtaa vastaan. Naisten verkostot ovat sen sijaan mitä suositeltavimpia.

Suvi-Anne Siimekselle politiikka onkin ennen kaikkea elämyksiä ja ihmissuhteita. Parasta se oli Pohjassa, koska siellä oli hauskaa, viihteellisiä vappumarsseja ja rock-henkisiä tanssisia ja kaikkea. "Sen sijaan maamme poliittinen lähihistoria alkoi kiinnostaa minua enemmän vasta sen jälkeen, kun olin ollut jo muutaman vuoden ministeri", hän kirjoittaa.

Niinpä Kekkonenkin on hänelle yksivärinen Dracula-hahmo vielä korkeammassa potenssissa kuin niille leskisläisille, jotka eivät kyenneet nousemaan taisteluhaudoistaan silloinkaan, kun se nousi, joka heidät niihin oli johtanut. Koko kuusikymmen- ja seitsenkymmenluku politiikassa piirtyy Siimeksen kynällä Sormusten herran pimeäksi luolastoksi, jossa epätodelliset, mutta hirveät hahmot väijyvät toisiaan ja käyvät julmia sotia. (Samainen kirja tulee pariin kolmeen otteeseen mainituksikin ilmeisenä lempilukemistona.) Ja kuitenkin: noilla vuosikymmenillä pidettiin Suomi pystyssä kansainvälisen kommunismin ankarankin paineen alla ja rakennettiin suomalainen kansankoti! Sillä ei ole mitään merkitystä.

Vaikka moinen historiattomuus johtavalla poliitikolla säpsähdyttääkin ne ajat läpi elänyttä, se on silti psykologisesti ymmärrettävää. Kypsymätön koulutyttö Suvi-Anne sai "tietonsa" yhteiskunnasta epäpoliittisesta kodista, Uudesta Suomesta ja porvaristavasta koulusta - ei ihme jos kuva muodostui tuollaiseksi. Hämmästyttävää on se, ettei vasemmistopuolueen puheenjohtajalla ole ollut aikaa tai kiinnostusta hankkia tietoa lähihistoriasta korjaamaan kouluikäisen infantiileja kuvitelmia.

Aika on kirjasta päätellen tarvittu oman itsensä tarkasteluun ulkonäöstä sisäisiin näkymiin - elämyksiin. Näistä ylivoimaisesti hurmaavin on meno herrojen kanssa ei toki marjaan, vaan hirvimetsälle. Kuinka nuo herrat valppaina väijyvätkään, kuinka luonto tuoksuu ja loistaa väreissään, kuinka hirven askeleet lähestyvät, kuinka aseet paukkuvat! Huumaavaa, herrojen jahtiseuraa ei voita mikään.

Kirjassa ei ole porvareista pahaa sanaa, ei halkaistuakaan, mutta tärkein asia on silti kohdallaan: vaikka ihailtavia ovat saattaneet olla menneiden sukupolvien sosialidemokraatit, nykyiset ovat epäilyttäviä, luotaantyöntäviä. Tällaista keskinäistä kyräilyähän se vasemmistopuolueiden yhteistyö on ollut kautta aikojen.

Yllytän lukemaan kirjan. Ei siinä aatteista ole mitään, mutta vaatteista, naisten vaatteista sitäkin enemmän. Se ärsyttää, herättää ajatuksia - ja viekoittelee lukemaan loppuun asti. Se esittelee uudenlaisen vasemmistopoliitikon tyypin. Eivät siihen kaikki poliittiset kirjat kykene.

Kalevi Sorsa,
kirjailija