Ihmisen mittainen museo
|
|
Kiinnostus työn ja työväen historian tallentamiseen alkoi kasvaa 1960-luvulla eri puolilla maailmaa seuraten sosiaalihistorian arvostuksen nousua. Keskustelu käynnistyi 1970-luvulla Suomessakin, missä työväenperinteen alueella toimi jo useita laitoksia. Mutta koska ne olivat pääasiassa paikallisia tai niiden toimintasektori oli rajattu, haluttiin perustaa valtakunnallinen laitos. Sen tehtävänä olisi työväen henkisen ja aineellisen perinteen tutkiminen ja tallentaminen ja työväenperinnelaitosten toiminnan ja yhteistyön koordinoiminen. Hanketta valmisteltiin 1980-luvun alkupuolella mm. opetusministeriön asettamissa työryhmissä. Vuonna 1986 Työväenperinne - Arbetartradition r.y. palkkasi suunnittelijan selvittämään museoasiaa, minkä tuloksena sitten Työväen keskusmuseoyhdistys perustettiinkin vuonna 1988. Tällöin käynnistettiin myös kokoelmien keruutoiminta niin, että saman vuoden lopussa kokoelmissa oli jo 321 esinettä. Yhdistyksen nimissä harjoitettu museotoiminta laajentui nopeasti. Melko pian kävikin selväksi, että varsinaisen museon perustaminen oli tarpeen riittävien toimintapuitteiden luomiseksi. Ongelmana oli myös omien näyttelytilojen puute, joka esti varsinaisen näyttelytoiminnan ja yleisöpalvelujen käynnistämisen. Ratkaiseva askel otettiin 12.11.1993, kun Työväen keskusmuseoyhdistys päätti perustaa Työväen keskusmuseon laitoksena. Museolle vuokrattiin tilat Tampereella Finlaysonin alueelta Väinö Linnan aukiolta tehdasrakennuksesta numero 57, missä käynnistyi säännöllinen näyttelytoiminta. Museon toimintaa on kehitetty määrätietoisesti opetusministeriön tuella. Erilaisten etappien kautta vähä vähältä museo on täyttänyt paikkaansa Suomen museolaitoksessa. Merkittävä pitkäaikainen tavoite toteutui kesällä 2001, kun Väinö Linnan aukion toiselle laidalle vanhaan tehdasrakennukseen valmistui uudistettu nykyaikainen museorakennus. Täällä Werstaalla Työväen keskusmuseo harjoittaa laaja-alaista museotoimintaa valtakunnallisena työväenperinteen erikoismuseona. 10-vuotisnäyttely kertoo museon vaiheista, näyttelyistä ja muista toiminnoista sekä esittelee kokoelmia kuvin, tekstein, esinein ja multimedioin. |