Dekabristi Mihail Lunin Suomessa 1826 - 1828

Suomenlinnan Särkästä vankilasaari Särkä eli Särkänlinna, ruotsiksi Långörn, on yksi Suomenlinnan saarista. Se sijaitsee muista hieman erillään pohjoiseen, Harakasta itään ja Kaivopuistosta etelään. Helsingistä katsoen matalahko, pohjois-etelä -suuntainen saari on lähinnä kaupunkia. Särkän pituus on n. 260 metriä ja leveys enimmillään n. 100 metriä.

Alaltaan vähäisen Särkän strateginen sijainti on tärkeä, siltä kun on hyvä valvoa Särkän salmea. Muun Viaporin tavoin Särkällä tehtiin linnoitus -töitä useaan otteeseen 1740-luvun lopulta alkaen Ruotsin vallan loppuun. Saarelle valmistui keskuslinnoitus sekö maavalleista ja harmaakivestä tehdyt rantavarustukset. Saaren keskiosaan rakennettuun linnoitukseen kuuluivat kaponieerit von Törne ja Gerdes ja näiden välinen pitkähkö kurtiini. Linnan pihalla oli miehistökasarmi.

Vallan vaihduttua Viapori siirtyi venäläisen insinöörikomennuskunnan alaisuuteen. Tämä teki uudistussuunnitelmia ja rakennutti saarille lisärakennuksia tarpeen mukaan. Särkkä sai myös omat suunnitelmansa. Saari sai kuitenkin 1820-luvun pulivälissä aivan uuden tehtävän, siitä tuli poliittisten vankien sijoituspaikka, oikeastaan vankilasaari.

Autonomian alkupuolella Viaporissa toimi kruununvankila ja työlaitos. Näiden laitosasukit olivat suomalaisia ja hallinto kotimaista. Särkän uusi vankila oli kokonaan näistä erillään palvellen valtakunnallisia tarkoitusperiä. Särkän vangit tulivat Venäjältä. Ensimmäiset olivat dekabristeja.

Dekabristit, salaseuroista kapinayritykseen

Dekabristit ovat pysyvä kappale Euroopan ja Venäjän historiaa. "Varhaisin vallankumousliike, dekabristit, koostui aatelisista Napoleonin sotien veteraaneista. He toivat sotasaaliinaan valistusaatteita ja kritisoivat maansa takapajuisuutta. Ihanteena dekabristeilla oli antiikin tasavaltaisuus, liikkeen johtaja olivat usein vapaamuurareita. Kärsivään kansaan ei juuri ollut kosketuspintaa. Dekabristit ajoivat omia etujaan, älymystölle tärkeitä sananvapautta ja parlamentarismia." Vähemmän tunnettua on, että joukko dekabristeja oli vangittuina Suomessa kapinan jälkeisinä vuosina. Aihetta on sivunnut Alexis Lillja Zakrevska koskevassa tutkimuksessaan ja siitä on kirjoittanut Isabelle Midy erityisartikkelin Historisk Tidskriftiin 1993 sekä tehnyt samanaiheisen opinnäytetyön. Midy selvitti kirjallisuuden, arkistolähteiden ja biografioiden pohjalta perusteellisesti dekabristi-vankien oloja ja heidän kohtaloitaan Suomessa. Sosialistisen aatehistorian kannalta yksi dekabristi Mihail Lunin on erityisen mielenkiintoinen. Hänen elämällään oli kosketuskohtia varhaisutopisteihin ja tässä tarkastellaan edellisten täydennykseksi juuri Luninin henkilöhistoriaa.

Venäjän armeija marssi Napoleonin sotien lopulla kahdesti Pariisiin, ensin maaliskuun päätteessä 1814 ja sitten kesällä 1815. Venäläiset upseerit saivat Keski-Euroopassa ja Ranskassa oleillessaan länsimaisia vaikutteita. Miehittäjien mielenmaisema avartui vapaamielisistä aatteista. Keisarin politiikan saadessa aiempaa vanhoillisemman suunnan venäläiset upseerit alkoivat perustaa muutosta ajavia salaseuroja. Venäjän Pelastusliitto syntyi 1816 ja pari vuotta myöhemmin tämän seuraajaksi Hyvinvointiliitto. Vuonna 1822 kaikki salaseurat julistettiin Venäjällä kielletyiksi. Kielloista ja urkinnasta huolimatta uudistusmieliset olivat muodostaneet dekabristien eli joulukuulaisten salaseurat pohjoisine ja eteläisine haarautumineen. Kaikkien mainittujen seurojen jäsenistö koostui lähestulkoon nuoremmista aatelista upseereista.

Seurojen yleisiin päämääriin kuuluivat yksinvaltiuden poistaminen, tasavaltainen valtiomuoto, perustuslaki, sananvapaus, maaorjuuden poistaminen sanalla sanoen Venäjän länsimaistaminen. Päämäärien suhteen pohjoisilla ja eteläisillä dekabristeillä oli painotuseroja.

Keisari Aleksanteri I kuoli Taganrogissa loppuvuodesta 1825. Kummasta jälkeen jääneestä veljestä Konstantinista vain Nikolaista tulisi uusi keisari, oli epäselvää ja hämmingin vallitessa dekabristit yrittivät jouluna 1825 vallankumousta Pietarissa. Senaatintorin kapina kukistettiin pian. Salaseuralaisia tai sellaisiksi epäiltyjä vangittiin satamäärin kaikkialla. Tieto Pietarin tapahtumista julkistettiin Suomessa vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Isabelle Midy laskee 121 vallankumouksellisen saaneen tuomion ja 26:en heistä lähetetyn rangaistuksensa alkuvaiheessa Suomeen. Suomen kenraalikuvernööri Zakrevski sai käskyn etsiä täältä sopivat paikat poliittisten vankien sijoitukselle. Venäjän armeijan Suomen linnoitusten sopivuutta tarkoitukseen saivat selvittääkseen eversti Latynjin ja vänrikki de Gervais Viaporista. Lopulta sopivia paikkoja löytyi viisi: Forst Slava nykyisessä Kotkassa, Svartholm liki Loviisaa, Käkisalmen ja Viipurin linnat sekä Långörn eli Särkkä Viaporista.

Tuomittuja dekabristeja siirrettiin kesästä 1826 alkaen Suomeen mainittuihin armeijan isännöimiin vankiloihin. Särkälle tuotiin kaksi ryhmää 25.-27.10.1826 yhteensä 7 henkeä. Ensimmäisen ryhmän mukana saapui ev.luut. Mihail Lunin.

Mihail Lunin, upseeri, Saint-Simonin ystävä, dekabristi

Mihail Sergeevich Lunin syntyi aatelisperheeseen Pietarissa 1787. Nuorukaisiässä hän astui 1803 ratsuväkeen. Napoleonin sodissa Lunin palveli ensin Preussissa, Saksassa ja Itävallassa ja sitten oman maan puolustustaistelussa Ranskan armeijan suursotaretkeä vastaan. Borodinossa hän kunnostautui ja vuosina 1813-14 hän oli mukana niissä Venäjän armeijan joukoissa, jotka taistelivat Keski-Euroopassa ja lopulta marssivat Pariisiin. Miehityskaudella Lunin kävi keväällä 1814 Pariisissa tapaamassa Saint-Simonia. Claude Henri de Rouvnoy, Saint-Simonin kreivi (1760-1825) on keskeisiä Ranskan varhaisen utopistisen sosialismin nimiä. Saint-Simon oli 1800-luvun alusvarhaisen utopistisen sosialismi nimiä. Saint-Simon oli 1800-luvun alusta julkaissut tuotantoa, jossa käsiteltiin kulttuurien ja historian kehitystä uskontoa, moraalia ja yleistä maailmankatsomusta päämääränä luoda eräänlainen kokoomatiede tai nykyaikaisittain kulttuurifilosofia. Utopistin uusi siveysoppi perustui työlle.

Saint-Simonin tuotanto ei julkisuudessa kovin suurta vastakaikua saanut. Vanheneva ja vähävarainen Saint-Simon sai n. 1813-15 ympärilleen joukon nuoria kannattajia ja kumppaneita. Yhdessä Thierryn kanssa hän julkaisi 1814 Euroopan yhteiskuntien uudelleenorganisointia koskevan teoksen, ikä teos nosti tekijänsä ajan yleiseen tutemukseen. Myös Lunin voidaan lukea Comten, Thierryn ynnä muiden kera Saint-Simonin nuoriin ymmärtäjiin ja ystäviin.

Lunin kotiutettiin 1815 armeijasta ratsuväen kapteenina. Kotiin palannut upseeri näki Venäjän yhteiskunnan tarvitsevan perustavanlaatuista muutosta. Vuodesta 1816 Lunin kuului Venäjän Pelastusliittoon. Hän oli tasavallan ehdoton kannattaja ja pohti hallitsijanmurhaakin vaihtoehtona. Jälkipuolella vuotta 1816 Lunin palasi Pariisiin.

Hän asui siellä puolen vuoden ajan vuosina 1816-17. Luninin ystävyys ja kanssakäyminen Saint-Simonin kanssa lujittui. Saint-Simonin uusi politiikkaa, moraalia ja filosofiaa käsitellyt teos L`Industrie (Teollisuus) oli työn alla ja osa siitä oli päässyt painostakin. Utopisti oli siirtymässä visioimaan uutta teollista järjestelmää. Lunin lienee näihin ajatuksiin tutustunut, mutta häntä kiinnosti Ranskassa muukin.Mihail Lunin kääntyi tähän aikaan roomalaiskatoliseen uskoon.

Kotimaahan palattuaan Lunin oli 1818 perustamassa Hyvinvointiliittoa ja hänestä tuli yski sen johtajista. Hyvinvointiliiton kaaduttua viranomaisten toimien vuoksi Lunin oli jälleen perustamassa uutta järjestöä pohjoista dekabristiseuraa.

Mihail Lunin palasi v. 1822 alussa sotilasuralle henkikaartin everstiluutnanttina. Asemapaikkana oli ensi Grodnon husaarirykmentti Valko-Venäjällä ja sitten adjutantin tehtävä keisarin veljen suuriruhtinas Konstantinin palveluksessa Varsovassa. Jälkimmäinen erityistehtävä osoittaa Lunin nauttineen huomattavaa arvonantoa korkeimmissa piireissä.

Joulukuun 1825 kapinan aikana Lunin oli Varsovassa eikä hän teknisesti ollut kapinassa mukana, vaikka olikin dekabristien johtomiehiä. Hän joutui silmälläpidon alaiseksi ja tuli pidätetyksi, mutta vasta 9.4.1826. Hänet siirrettiin Varsovasta Pietariin, missä oikeus langetti hänelle elinkautisen pakkotyätuomion ja riisti häneltä poliittiset ja kansalaisoikeudet.

Lunin kohtalotovereineen Särkänlinnassa

Lokakuussa 1826 Viaporin Särkänlinnaan oli saapunut joukko venäläisiä upseerivankeja vänrikistä everstiin. Tilat oli siihen mennessä valmisteltu poliittiseksi vankilaksi ja paikallinen varusjoukko oli vaihdettuerityishenkilöstöön. Särkän linnoituksen keskisen kurtiinin kasematit toimivat vankilana. Kurtiinin kummankin kerroksen ikkunat oli varustettu rautakalterein ja ikkunakarmit olivat uusitut. Seinät olivat valkaistut. Neljä ovea oli vahvistettu raudoituksin ja varustetut mahtavin riippulukoin.

Vielä vankien tultua katsottiin parhaaksi ryhtyä lisätoimiin vankien keskinäiseksi eristämiseksi. Koska kasematit eivät olleet täysin erillään toisistaan, yksi ovi vei aina kahteen selliin, välille rakennettiin kaksoisovia vankien keskinäisen yhteydenpidon estämiseksi. Komendantille oli annettu määräys huolehtia siitä, etteivät vangit päässeet työn kestäessä kosketuksiin työtä tekevien käsityöläisten kanssa. Ruokailuvälineistöä tiedetään hankitun vankeja varten, teekuppeja, juomalaseja, mukeja, asetteja yms.

Alusta alkaen kylmyys ja kosteus olivat Särkän poliittisten vankien pahin ulkoinen vaiva. Kurtiinin vesikatto oli hyvin puutteellinen, minkä vuoksi vankiselleihin satoi sisään. Kaiken kaikkiaan vankien olot tuskin kuitenkaan olivat ainakaan huonommat kuin muiden vankien tuon ajan vankiloissa. Pakomahdollisuutta hyvin vartioidulta, erillisellä saarella sijaitsevalta vankilalta, tuskin oli reaalisesti ajateltavissakaan.

Dekabristit olivat erityisvankeja, joista vastuu kuului lopulta itse kenraalikuvernöörille. Tammikuun lopulla tai helmikuun alussa 1827 Zakrevski kävi tarkastamassa Särkän vankilan. Hän tapasi henkilökohtaisesti vangit tutustuen paikan päällä olosuhteisiin. Kohtaamiset sattuivat vuoden kylmimpään aikaan. Aikalaiskirjallisuus on säilyttänyt vangin ja kenraalikuvernöörin kohtaamisesta anekdootin. Z:n kysellellessä Luninilta vankilan oloista, tämä vastasi tyynesti ja ironisesti hymyillen olevansa täysin tyytyväinen kaikkeen ja ainoa mikä häneltä puuttui oli sateenvarjo. Muutamat dekabristit sairastuivat kylmänkosteassa vankilassa, mutta kukaan heistä ei kuollut Särkällä.

Kaksi Särkän vankia siirrettiin helmikuussa 1827 Viipurin linnaan. Jäljelle jääneet viisi, joihin Lunin kuului, lähtivät Särkästä 11 kuukautta kestäneen vankeuden jälkeen 4.10.1827. Vangit hajautettiin, Lunin yksin joukosta päätyi Viipurin linnaan.

Lunin Viipurissa ja Siperiassa

Lunin oli Viipuri linnassa puolen vuotta lokakuusta 1827 huhtikuuhun 1828. Linnan yhteydessä oli linnanvankila ja poliittiset vangit olivat korkeimman paikallisen sotilasviranomaisen Viipurin komendantin kenr. maj. Friedrich Bergin vastuulla. Ulkoiset olot Viipuri dekabristivangeilla olivat kohtuulliset, mutta mahdollisuus yhteydenpitoon ulkomaailman kanssa oli hyvin rajoittunut. Luninin sisko Jekaterina Uvarovanja pyrki kirjeenvaihtoon veljensä kanssa ja lähetti tälle kirjalähetyksiä. Kirjeet eivät tulleet perille ja siskon kirjalähetyksistä (yht. 34 kirjaa) vain yksi Uusi Testamentti löysi tiensä vangin käsiin. Teoksia oli ollut neljällä eri kielellä ja edustettuina mm. sellaiset kirjailijat kuin Goethe, Schiller, Byron, Scott ja Cooper.

Lunin lähetettiin 24.4.1828 Viipurista Siperiaan. Hänen vuosien 1828-30 karkotuspaikkansa oli Tsita lähellä burjattien maita Irkutskista itään. Vankeus jatkui 1830-36 Petrovski Zavodissa, kunnes kymmenvuotiseksi lyhennetty tuomio päättyi. Eräiden toisten dekabristien tavoin Lunin jäi vankeusajan jälkeen asumaan Siperiaan.

Kyläelämän lomassa hän kirjoitti ahkerasti. Kirjoitukset koskettelivat Venäjän salaseurojen historiaa, dekabristikapinaa tuomioineen ja Venäjän salaseurojen historiaa, dekabristikapinaa tuomioineen ja Venäjän sosiaalista liikettä. Lunin pidätettiin uudelleen juuri kirjoitustensa vuoksi 1841. Hänet lähetettiin kovaan Akatuin vankilaan lähellä Tsitaa ja siellä hän kuoli joulukuussa 1845.

Mihail Luninin tuotanto kulki salateitse Länsi-Eurooppaan ja kymmenkunta vuotta hänen kuolemansa jälkeen sitä julkaistiin Pohjantähti-lehdessä Englannissa. Luninin suuri historiallinen merkitys onkin juuri salaseuraliikkeen ja sen aatteiden taltioimisessa. Suomen kannalta katsoen hän lienee ollut ensimmäinen Suomessa liikkunut henkilö, jolla on ollut kiinteä kosketus tasavaltalaisten aatteiden ohella myös varhaissosialismiin.

Juha Koskinen
lehdenjakaja ja tutkija

Lähteet: Eidelman, N: Lunin, Mikhail Sergeevich, artikkeli teoksessa Great Soviet Encyclopedia, kolmas p. osa 15 s.186, Lontoo 1977.
Lillja, Alexis A.: Arsenjij Andrejevitj Zakrevskij. En biografisk studie. Historialisia tutkimuksia 32. Suomen Historiallinen Seura. Hfrs 1948.
Midy, Isabelle: Dekabrister på fästning i Finland - Historisk Tidskrift 78 (1993) 3 s.389-409.
Midy, Isabelle: Dekabrister i finska fästningar med speciel tonvikt vid Wilhelm Küchelbeckers internering på Långörn, pro gradu Helsingin yliopisto, yleinen historia 1993.
Petterson, Lars: Särkänlinnan vaihteita. Merenkävijäin vuosikirja 1947. art. s.136-227. Helsinki 1948.
Rosén, Helena: Särkkä (1995), sivut 245-255 teoksessa Suomenlinnan rakennusten historia. Museoviraston rakennushistorian osaston jul.17. Jyväskylä 1997.
Troyat, Henri: Aleksanteri I (suom.). Juva 1981. Yleisteoksia Venäjän historiasta ja sosialismin historiasta.