"Kun mä en polta enkä käytä akunaalii,
niin kyllä sitä tulee toimeen…"
- Kokemuksia kuluttamisesta velkajärjestelyn aikana ja sen raukeamisen jälkeen

Tässä artikkelissa pohdimme ylivelkaantuneiden kulutusta ja rahankäyttöä. Artikkelimme perustuu haastatteluihin, jotka tehtiin velkajärjestelyn raukeamista koskevan tutkimuksemme (Römer-Paakkanen ja Pentikäinen 2003) yhteydessä. Teemahaastatteluihin osallistui kymmenen velkajärjestelyn menettänyttä henkilöä. Tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät voivat aiheuttaa velkajärjestelyn raukeamisen, miten velkajärjestelyn menettänyt henkilö selviytyy velkajärjestelyn eri vaiheissa ja miten hän kokee tulevaisuutensa velkajärjestelyn raukeamisen jälkeen.

Tutkimuksen haastateltavat olivat pienituloisia ja heidän kulutusmahdollisuuksiaan vielä rajoitti palkan tai eläkkeen ulosotto. Nyky-yhteiskunnassamme ihmisten elämäntapa on yhä selvemmin riippuvainen kulutuksesta. Karisto (1998) näkee nykyaikaisen köyhyyden kokemuksen liittyvän olennaisesti viiteryhmien laajenemiseen: koko Suomi on vedetty tavaroiden taikapiiriin, jossa yksilöt joutuvat sosiaalisiin vertailutilanteisiin kulutuksen kautta. Tavarat vetoavat ihmisten tarpeisiin ja haluihin, mutta metakommunikaation tasolla kyse onkin hinnoista ja maksuvalmiudesta. Vaikka tavarantuotanto ja kulutus ovat ne kaksi akselia, joiden varassa yhteiskunta pyörii, Kariston on vaikea kuvitella, että jotakuta kehuttaisiin "helvetin kovaksi kuluttajaksi" samaan sävyyn kuin hyvää työmiestä kiitellään. Ylivelkaantuneiden elämässä päivittäinen taloudellinen toiminta on kuitenkin lähes rutiininomaista ja käytettävissä olevan rajallisen rahamäärän normittamaa (Lehtonen 1998, 178). Tutkimuksemme mukaan velkajärjestelyssä olevien kohdalla on vaikea edes puhua kulutuksesta, sillä tulot menevät aivan välttämättömimpään elämiseen ja asiointikuluihin.

1990-luvulla ylivelkaantuneiden lisäksi muidenkin kotitalouksien kulutus muuttui monella tavalla: kotitalouksien kulutusmenot supistuivat neljänä vuonna peräkkäin (1990-1993), asumismenojen osuus kulutusmenoista kohosi suurimmaksi menoeräksi, eri palkansaajaryhmien kulutusmenojen rakenteen erot olivat yllättävän vähäisiä, ja monet kuluttajat joutuivat miettimään kulutusmenojen kohdentamista kokonaan uudella tavalla (Muttilainen 2002, 81). 1990-luvulla suurituloisten kulutuksen supistuminen oli selvästi suurempaa kuin keskituloisten, mutta pienituloisimmassa tulodesiilissä kulutukseen käytetty markkamäärä oli lähes muuttumaton (Kosunen 1999, 67-68). Kun talous on jälleen lähtenyt nousuun, on alettu puhua siitä, että myös ylivelkaantuneiden pitäisi voida palata nopeammin kulutuksen areenoille. Silti velkajärjestelyn syyllistävä vaikutus näkyy vielä siinä, että velalliset selittelevät kulutustottumuksiaan ja korostavat sitä, että heidän velkaantumisensa ei ole rajoista piittaamattoman kulutuksen seurausta (ks. myös Lehtonen 1998, 178).

Ylivelkaantumistilanteessa vapaan kulutuksen marginaali on yleensä pieni: velkajärjestelyssä elintaso mitoitetaan lähelle minimitoimeentulon tasoa ja ulosottovelallisilta voidaan ulosmitata lähtökohtaisesti kolmannes tuloista. Maksuohjelman aikaiset toimeentulovaikeudet johtuivat ylimääräisistä menoista, sairastumisesta tai tulojen laskusta, mutta haastatellut kuvasivat myös maksuvaran laskemisessa käytettäviä elinkustannusnormeja aivan liian alhaisiksi. Tilannetta oli yritetty tasapainottaa esim. vippaamalla tai toimeentulotuella ja Muttilaisen ja Valkaman (2003, 66) tutkimuksessa joka neljäs haastateltava olikin tunnustanut tehneensä pimeitä töitä. Ylivelkaantuneilla ei juurikaan ole mahdollisuuksia muihin kuin välttämättömyyshankintoihin. Välttämättömyyshyödykkeiksi luokitellaan yleensä elintarvikkeet, juomat, ateriat, asunto ja sen energiamenot, terveydenhoitomenot sekä muut tavarat ja palvelut (Kosunen 1999, 131).

Velkajärjestelyssä joudutaan usein tinkimään myös välttämättömyyshankinnoista. Joillakin pelkästään velkajärjestelyyn liittyvien asioiden hoitaminen puhelimella saattoi käydä ylivoimaiseksi kalliiden puheluiden vuoksi. Tyypillisiä tinkimiskohteita ovat esimerkiksi vaatetus ja terveydenhoito. Usein vaikeuksia on myös vuokranmaksussa ja etenkin velkajärjestelyn raukeamisen jälkeen haastatellut pelkäsivät asunnottomaksi joutumista. Rahaa vuokraan jouduttiin vippaamaan sukulaisilta tai hakemaan sosiaalitoimistosta. "Kerjuulla kulkeminen" ja taloudelliset vaikeudet vähensivät haastateltujen itsekunnioituksen tunnetta ja taloudellisten vaikeuksien pelättiin vaikuttavan myös muilta saatuun arvostukseen. Monet haastatelluista tekivät kaikkensa salatakseen taloudelliset ongelmansa. Eräs haastateltu sanoi, että hän on pystynyt hankkimaan uutena vain alusvaatteet, mutta muut vaatteet tulevat kirpputorilta ja sukulaisilta. Työpaikalla olisi kuitenkin edellytetty nuhjuista kirpputorivaatetusta parempaa pukeutumista ja haastatellun mukaan arvokkuuden muiden silmissä pelasti vain se, että häntä pidettiin yleensä hyvin nuukana ja tarkkana rahankäyttäjänä.

Koska kulutusmahdollisuudet olivat vähäiset, pienellä rahalla nautiskelusta tuli joillekin itsekunnioituksen ja hiljaisen tyytyväisyyden lähde. Samalla kuitenkin erityisesti nuoret ja lapsiperheet kärsivät ympäröivästä kulutuskulttuurista. Eräs haastateltu kertoi anteeksi pyydellen, että hänestä on tullut rasisti hänen nähdessään pakolaisen jalassa sellaiset "katepillarikengät", joista hän itse oli saattanut työssä käyvänä aikuisenakin vain haaveilla. Monet vanhemmat olivatkin luopuneet omista tarpeistaan voidakseen varustaa lapsiaan tulevaisuuteen. Lasten opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet pyrittiin varmistamaan kaikin mahdollisin keinoin. Esimerkiksi eräässä perheessä päädyttiin tekemään pimeitä töitä, jotta lapsi pystyisi käymään korkeakoulun preppauskursseja ja saisi hyvät lähtökohdat elämälleen. Silti vanhemmat tunsivat, että rahattomina he ovat aseettomia kulutusyhteiskunnassa. Rahattomana he eivät pystyneet täyttämään aina edes lasten perustarpeita: "Sit on jotain pipoja, hemmetti, kun talvi tulee ...se on hirvee tilanne kun pojilla ei oo kenkiä ...kenkiä ja, futiskenkiä ja tossut…pelitossut on, jätkä pelaa kolmeysinumeroisissa neljäkakkosen jalalla ...Viimesii kirjojakin venytettiin niin pitkään, että ne rupes jo sanoo koulussa, että mitä sä tänne tuut ilman kirjoja…"

Toisaalta taas perheettömillä rahattomuus vaikeutti myös uusien sosiaalisten suhteiden solmimista. Tilanne koettiin kuitenkin siedettävänä, jos ennestään oli ystäviä: " ...voin suht koht ilmatteeks käydä kylässä. Kaikki tommonen, esimerkiks elokuvissa olis kiva käydä, tykkäisin oopperassa käydä, ja sitten kaikki kapakassa käynti, tanssimassa, ne jää ..."

Jokapäiväinen kituuttaminen on uuvuttavaa ja jos suinkin tarjoutuu mahdollisuus edes hieman helpottaa tilannetta, siihen saatetaan tarttua miettimättä seurauksia. Eräs haastateltava oli käyttänyt saamansa perinnön sukulaisilta saatujen "vippien" maksuun, mukavampaan elämiseen ja auton hankintaan. Hän sai siten elämäänsä tilapäistä väljyyttä ja ylellisyyttä, mutta hintana oli velkajärjestelyn raukeaminen. Lehtosen (1998, 179) mukaan erilaisia kulutuksen ja itsekurin strategioita sovelletaan riippuen siitä, mistä käytössä olevat rahat ovat peräisin. "Budjetoimaton" tai yllättävästä lähteestä tullut raha saatetaan käyttää eri tavoin kuin muut rahat.

Ylellisyysominaisuuksia liitetään yleensä mm. ajoneuvojen hankintaan, valmismatkoihin, vaatteiden ja jalkineiden, kodin ulkopuolella ruokailun sekä kotitaloustekstiilien ja ostettujen kuljetuspalveluiden kulutukseen (Kosunen 1999, 131). Ylellisyys on kuitenkin varsin subjektiivinen kokemus: normaalisti esimerkiksi gynekologilla käyminen on välttämätöntä terveydenhoitoa, mutta ylivelkaantuneelle se voikin olla ylellisyyttä. Eräälle haastateltavalle auto oli välttämätön, jotta hän pystyi ylläpitämään uutta alkoholitonta elämäntapaansa ja käymään AA-kerhon kokouksissa. Toisaalta sanomalehden tilaaminen oli hänelle ylellisyyttä: " ...näillä mun lopputilirahoilla mä tilasin Hesarin…sitä mä en oo raaskinut keskeyttää… Ja sit toi auto. Se mun täytys jotenkin sovitella, mä joudun hirveesti tinkii ... Mä oon luopunut niin monesta ... onneks, mä en polta enkä käytä akunaalii..."

Haastatteluaineistomme mukaan ylivelkaantuneilla ylellisyys liittyy paljolti mahdollisuuteen lähteä kotoa rahaa vaativiin "rientoihin". Nuorille aikuisille rahattomuus oli merkinnyt esimerkiksi kieltäytymistä saunailloista työtovereiden kanssa tai tansseissa käymisestä ja iäkkäimmillä luopumista sukulaisvierailuista. Useat haastatelluista kuvasivat kotia vankilaksi, josta ei ollut mahdollisuutta päästä pois. Tilanne aiheutti erakoitumista ja katkeroitumista, jos sosiaaliset suhteet olivat heikot. Erään haastateltavamme mukaan rahattomuus on alkoholismiin verrattavissa oleva ongelma, joka ottaa ylivallan elämän joka hetkestä: "Tää on hirveetä kun rupee miettii rahaa. Mikään muu ei oo ... Sä et pysty keskittyy kun se raha on se. Se on varmaan se sama kun alkoholistilla on se kun se herää, niin tässä on se markka..."

Tarja Römer-Paakkanen
MMT, projektitutkija, Helsingin yliopisto

Aulikki Pentikäinen
MMM, johtava velkaneuvoja, Espoon kaupunki

Lähteet

Lehtonen, T-K. 1998. Melkein hernekeittolinjalla: velkajärjestelyissä olevien kulutuskäytäntöjä. Sosiologia 35, 1998:3. Ss. 173-185.
Karisto, A., Takala, P. & Haapola, I. 1998. Matkalla nykyaikaan. Elintason, elämäntavan ja sosiaalipolitiikan muutos Suomessa. WSOY. Helsinki.
Kosunen, V. 1999. Paljonko on riittävästi? Vähimmäisetuuksien riittävyyden arviointia kulutuksen näkökulmasta. Stakes.
Muttilainen, V. 2002. Luottoyhteiskunta. Kotitalouksien velkaongelmat ja niiden hallinnan muodonmuutos luottojen säännöstelystä velkojen järjestelyyn 1980- ja 1990-luvun Suomessa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki.
Muttilainen, V. & Valkama, E. 2003. Velkajärjestelyn jälkeen. Lama-ajan velallisten selviytyminen maksuohjelmista ja paluu luottomarkkinoille 2000-luvun alussa. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Helsinki.
Römer-Paakkanen, T. & Pentikäinen, A. 2003. Paperisodasta ulosottoon - tutkimus rauenneista velkajärjestelyistä velallisen kokemana. Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisuja 2003:1. Helsinki.