Hyvä fosfaatti onkin myrkkyä.
Hyvät neuvot pyykinpesussa muuttuvat

“Kymmenet tuhannet pyykkikilot pestään päivittäin nyrkkivoimalla.” Vapaa Sana 16.1.1952. Kuvaaja: Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto.

Kulutusyhteiskunnan läpimurtoon liittyi oleellisesti kansalaisten kuluttajaidentiteetin rakentaminen. Suomessa kuluttajaroolin rakentaminen perustui kotitalousideologian läpimurtoon 1930-luvulla. Irma Sulkunen on hahmottanut kotitaloustyön sisältöä Miina Sillanpään elämäkerrassa. Hänen mukaansa Sillanpää hyväksyi käsityksen, jonka mukaan naisen emansipoitumisen ja kansalaiskelpoisuuden lunastaminen tapahtui nimenomaan kodeissa. Kotitalouden uudistaminen merkitsi samalla sekä naisen vapautumista että hänen yhteiskunnallisen identiteettinsä lujittumista.

Sillanpää osallistui sosiaalidemokraattisessa naisliikkeessä aktiivisesti kotityön naisideaalin rakentamiseen yhdessä porvarisnaisten, mm. Hedvig Gebhardin kanssa 1930- ja 1940-luvulla. Keskeistä oli naisten kotitaloustaitojen lisääminen. Naisjärjestöt tekivät aktiivisesti työtä tehokkaan ja uutteran perheenemännän neuvonnassa. Samalla ne olivat mukana määrittämässä suomalaista kuluttajakuvaa.

Perheenemännän taitoihin kuului kyky toimia järkevästi markkinoilla eli ostamisen taito. Pyykinpesussa tapahtuneet muutokset ovat hyvä esimerkki kulutusyhteiskunnan läpimurrosta Suomessa ja siitä miten neuvonta käytti tiedettä hyväkseen kuluttajien laatutietoisuuden muokkaamisessa. Kun sodan jälkeen pyykkäreitä suostuteltiin luopumaan saippuasta, niin viime vuosina neuvonnan keskiössä ovat olleet ympäristöystävälliset tuotteet. Kulutusyhteiskunnan läpimurtoa seuranneeseen runsauden yhteiskuntaan liittyvä kulutuskritiikki kosketti myös pyykinpesua.

Sodanjälkeisessä Suomessa kuluttajaneuvonnan tavoitteena oli helpottaa naisten raskaita kotitöitä kuten pyykinpesua. Kotitalouskeskuksen vuosittain toimittama kotitalouskalenteri levisi Kotitalouskeskuksen jäsenjärjestöjen, mm. Sosialidemokraattisen naisliiton ja sen perustaman Kotineuvontaliiton jäsenille. Vuoden 1955 kalenterissa artikkelit ja mainokset neuvoivat perheenemäntiä ostamaan teollisesti valmistettuja pesuaineita ja pesukoneita. Tuossa vaiheessa vasta joka neljännessä asunnossa oli vesijohto tai viemäri.

Pyykinpesussa laatutietoisuuteen opettaminen korosti säästäväisyyttä, järkevyyttä ja tutkimukseen perustuvaa tietoa. Tieteellinen tutkimus auttoi oikean pesuaineen valinnassa. Neuvojen mukaan hyvissä eli teollisesti valmistetuissa pesuaineissa olleet vedenpehmennysaineet saivat aikaan sen, että pesty pyykki on aiempaa puhtaampaa. Oli modernia ostaa teollisesti valmistettu pesuaineseos, jossa saippua ja vedenpehmennin olivat aina oikeassa suhteessa toisin kuin kotona erikseen annosteltaessa.

Mainokset tekivät kotitalouksien arkipäivän kulutuspäätösten tekijöille, naisille, eri tuotemerkit ja niihin liitetyt mielikuvat tutuiksi. Esimerkiksi Turun saippuan 1950-luvun Valo-pesuaineen mainoksessa oli piirros kahdesta yöpuvuissa kulkevasta tytöstä, jotka sivuuttavat toisensa kynttilät kädessä. Sillä haluttiin herättää mielleyhtymiä siihen, miten valkoinen hohtaa hämärässä valaistuksessa. Tuotetietoa pesuaineen toiminnasta tai ominaisuuksista Valon mainoksessa ei ole.

Pesukonemainokset esittelivät yksityiskohtaisesti tuotteista saatavia hyötyjä, joista suurin oli kotitöiden keveneminen. Esimerkiksi Upo Oy mainosti käänteentekevää UPO-pesukonetta kertoen, että vesijohtopaine suoritti pyykkärin puolesta raskaimmat työt ja se myös kuivasi pyykin. Wärtsilä-yhtymän mainoksen mukaan "leikkiä on pyykin teko, kun on koneen nimi Peko". Peko liotti, pesi, keitti, huuhtoi ja linkosi, mutta säästi myös pesuainetta. Valmetan mainos sisälsi lupauksen nautinnosta, joka mahdollistui aikakytkimen avulla. Se vapautti perheenemännän koneen äärestä omiin harrastuksiinsa. Mainos täydensi perheenemännän identiteettiä arjen unelmilla vapaa-ajasta ja harrastuksista.

1960-luvun kuluttajaneuvonnassa opastettiin uuteen pyykinpesun laatutekijään, synteettisesti eli kemiallisesti valmistettuihin pesuaineisiin. Neuvonta oli haasteen edessä, sillä uudet pesukoneet vaativat uudenlaista pyykinpesuainetta. Siihen asti saippuan runsas ja pysyvä vaahto oli ollut laadun merkki. Pyykinpesukoneissa vaahto tulikin ongelmaksi, ja siksi synteettiset pesuaineet valmistettiin vähän vaahtoaviksi. Muutokseen oli valmistauduttava, ja siksi Kotitalouskeskus julkaisi pyykinpesua käsittelevän oppaan vuonna 1962. Se vetosi tieteelliseen tutkimukseen esitellessään pesuaineiden ominaisuuksia. Synteettisistä pesuaineista kerrottiin runsaasti kemiallista tietoa, jolla perusteltiin pesutehon lisääntymistä ja puhtaampaa pyykkiä. Oppaassa kerrottiin kuinka uusissa pesujauheissa vaikuttavana tekijänä oli synteettinen seos ja sen uusi ainesosa, fosfaatti. Se pehmensi veden ja lisäsi pesutehoa, minkä seurauksena oli puhtaampi ja pehmeämpi pyykki.

Millaisin argumentein 1960-luvun pesuaineita myytiin? Esimerkiksi Omoa mainostettiin nimenomaan vähän vaahtoavana tuotteena. Pesukoneissa runsas vaahto oli ongelma, sillä sitä oli vaikea huuhdella pois. Mainos julisti, että "Omo säästää pesukonetta, sillä pesuliuos pääsee helposti tunkeutumaan vaatekuitujen läpi, eikä ohut vaahto kuohu yli koneen laitojen". 1960-luvulla markkinoille tulivat automaattiset, tehokkaat edestä täytettävät pyykinpesukoneet.

Seuraava pyykkäämiseen liittyvä teknologinen muutos tapahtui 1980-luvun loppupuolella. Silloin ympäristövaikutusten takia pesuaineet tiivistyivät, fosfaattien määrää sekä pesukoneiden energian- ja vedenkulutusta vähennettiin. Pyykinpesussa muutos kulutusjuhlista kulutuskritiikkiin liittyi 1980-lopun keskusteluihin vesistöjen rehevöitymisen pysäyttämisestä lopettamalla fosfaattien käyttö pesuaineissa. Tässä vaiheessa myös neuvonta ja mainonta muuttuivat: pyykinpesun tarkastelu mahdollisimman vähän perheenemäntiä rasittavana kotityönä korvaantui informaatiolla pesukoneiden energiantehokkuudesta ja pesuaineiden fosfaateista. Pesuaineiden fosfaatit eivät enää olleet hyviä pesuliuoksen liankantajia ja vedenpehmentäjiä vaan huonoja ainesosia, jotka rehevöittivät vesistöjä.

2000-luvun kuluttajaneuvonnassa on kulutuksen aiheuttamia ympäristöhaittoja tarkasteltu samankaltaisen järkevän valinnan lähtökohdista kuin menneinäkin vuosikymmeninä. Kuluttajille kerrotaan, että teollisuus on tehnyt jatkuvaa määrätietoista työtä pesuaineiden ympäristövaikutusten vähentämiseksi, ja nykyiset pesuaineet kuormittavat ympäristöä merkittävästi vähemmän kuin pesuaineet 20-30 vuotta sitten. Kuluttajille kerrotaan pyykinpesuaineiden eri ainesosien kuten tensidien, karbonaattien, zeoliittien, karboksyylihappojohdannaisten, entsyymien ja hajusteiden ympäristövaikutuksista. Niitä kuvataan käsitteillä biohajoavuus, biologinen hajoavuus, abioottinen hajoavuus sekä myrkyttömyys. Nyt tutkittu tieto kertoo tuotteen koko elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista ja siitä, millä tavoin kuluttaja itse onkin vastuussa niistä.

Elinkaarianalyysin perusteella on päädytty siihen, että kuluttajien omat tavat ja käyttäytyminen pyykinpesussa kuormittavat eniten ympäristöä. Ympäristövaikutuksia voi parhaiten vähentää energiankulutusta vähentämällä, pesemällä täysiä koneellisia, käyttämällä alhaisia pesulämpötiloja ja annostelemalla pesuainetta oikein.

Yhteenvetona voi todeta, että kuluttajaneuvonnalla on vähennetty kuluttajien muutosvastarintaa, kun suomalaista kulutusyhteiskuntaa rakennettiin. Esimerkkinä käyttämäni pyykinpesun muuttuminen tuo esiin sen miten neuvonnassa on keskitytty muutoksen esittelyyn luonnontieteellisen tiedon avulla. Tieteelliseen tietoon perustuen kuluttajille on argumentoitu muutoksesta tulevia rationaalisia hyötyjä kuten aiempaa puhtaampaa pyykkiä, vähenevää työmäärää, omaa ja ympäristön terveellisyyttä.

Pyykkäämiseen liittyvä neuvonta tuo hyvin esiin sen, miten kulttuurisidonnaista näkemys oikeasta ja hyvästä on. Muutamassa vuosikymmenessä laatutekijät ovat muuttuneet kestävästä vaahdosta vaahdottomuuteen ja pesutehon fosfaateista fosfaatittomuuteen. Pyykinpesun laatukriteerien muutokset kertovat myös siitä, miten tiukasti neuvonta on nivoutunut yhteen osaksi tuotteiden valmistajien markkinointiponnistuksia. Entä nyt kun materialistinen kulutusyhteiskunta on rakennettu? Olisiko jo aika luopua tuotteiden hyötyjä esittelevästä kuluttajaneuvonnasta ja jättää tuotetiedon tuottaminen ja jakaminen valmistajien vastuulle. Ehkä suomalainen kulutusyhteiskunta on jo niin kypsä että tuotteista saatavien hyötyjen sijaan kuluttajapolitiikan ydin voisi olla arkisten toiveiden ja nautintojen tunnistamisessa ja esilletuomisessa.

Päivi Timonen
erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa Helsingissä