| Työväen
keskusmuseon näyttely kertoo vuoden 2003 lopulla edesmenneiden rakastettujen
tamperelaisnäyttelijöiden Sylvi Salosen ja Veikko Sinisalon
elämäntyöstä. Monilukuiset roolisuoritukset Tampereen
Työväen Teatterin näyttämöillä luovat kuvaa
kahdesta voimakkaasta ja monimuotoisesta taiteilijapersoonasta, jotka
vuosikymmenten saatossa koko kansa oppi tuntemaan ja joiden suosio ulottui
yli rajojen. Näyttely alkaa Sylvin ja Veikon lapsuudesta ja etenee
näyttelijäuran alun ja ensimmäisten Tampereen Työväen
Teatterin roolitöiden kautta yhä uusiin taiteellisiin voittoihin,
työläisrooleihin, musikaaleihin ja vanhuuden kynnyksellä
tehtyihin viimeisiin suuriin roolitöihin asti. Poltettu oranssi,
Sezuanin hyvä ihminen, Viulunsoittaja katolla ja Pohjantähden
alla ovat niiden näytelmien joukossa, joista taiteilijakaksikko parhaiten
muistetaan. Työmies Rantanen perheineen, Janhuska, Sarah Bernhard
ja Sokrates ovat hahmoja, joihin Sylvi ja Veikko opittiin yhdistämään
ja joina heidät haluttiin nähdä yhä uudestaan ja uudestaan.
Näyttely on
toteutettu yhteistyössä Tampereen Työväen Teatterin
kanssa. Esillä on valokuvia lukuisista eri näytelmistä,
roolipukuja, henkilökohtaisia esineitä ja ääni- ja
kuvatallenteita näyttelijäkaksikon elämän varrelta.
Osa aineistosta on julkisuudessa aiemmin esittämätöntä.
Hyvä yleisö:
Esirippu aukeaa - Sylvi ja Veikko Olkaa hyvä!
|