"Ei se niin tasaista ole.." Heikki ja Kaija -sarjanäytelmä työläisperheen elämän kuvaajana 1960-luvulla

Heikki ja Kaija -sarjanäytelmä on yksi suomalaisen television historian pitkäikäisimmistä televisiosarjoista. Sarja aloitti Tampereella näkyvän Tamvision tuottamana syyskuussa 1961. Ensimmäinen esityskausi kesti kesään 1962. TES-verkon alkaessa laajentua Helsingin lisäksi Tampereelle ja Turkuun sarja keskeytyi vuodeksi, mutta se aloitettiin Tamvision tuottamana uudelleen alusta syyskuussa 1963 Kipin kapin vihille -jaksolla. 1964 Yleisradio osti konkurssiin ajautuneen Tesvision ja 1965 perustettiin Tampereelle Televisio-ohjelma 2, joka jatkoi monessa mielessä Tamvision perinteitä. Myös suosittu Heikki ja Kaija jatkoi Yleisradion ohjelmistossa, ja se olikin yksi 1960-luvun lopun tunnetuimpia ja myös katsotuimpia televisio-ohjelmia. Sarjaa esitettiin kevääseen 1971, jonka jälkeen se on tullut tutuksi lukuisina uusintoina.

Olen tutkinut pro gradu -tutkimuksessani Heikki ja Kaija -sarjanäytelmän nauhoitettuja jaksoja vuosilta 1965 - 1971. Sarjaa alettiin nauhoittaa syksyllä 1965 esitetyllä Ristiäiset -jaksolla, joka päätettiin nauhoittaa lähinnä esitysteknisistä syistä. Ensimmäisessä nauhoitetussa jaksossa nimittäin kastettiin oikeasti Heikin ja Kaijan, Eila Roineen ja Vili Auvisen lapsi Janne, ja ristiäisten esittäminen televisionkatsojille olisi ollut suorana lähetyksenä hankalaa.

Tutkimukseni pääongelma on analysoida, millä tavoin tamperelaisesta Lehtisen perheestä kertovassa hyvin suositussa Heikki ja Kaija -sarjanäytelmässä on käsitelty ja merkityksellistetty 1960-luvun aikana tapahtuneita tavallista palkansaajaperhettä koskevia yhteiskunnallisia muutoksia, kuten elintason kohoamista, sosiaaliturvan laajenemista ja kulutuskulttuurin syntymistä sekä miehen ja naisen rooleissa tapahtuneita muutoksia. Työläisperheestä kertovan sarjan yhteiskunnallisen kontekstin lisäksi olen tutkinut myös sarjan mediahistoriallista kontekstia tarkastelemalla sarjaa suhteessa television muuhun perhesarjatarjontaan ja informatiiviseen ohjelmapolitiikkaan. Televisionkatselun rooli suomalaisten vapaa-ajanvietossa kasvoi 1960-luvulla varsin merkittäväksi, saavuttihan se jo lähes kaikki suomalaiset. Suosituinta television katsominen oli muuttoliikkeen mukana maaseudulta taajamiin kaupunkimaisen modernin elämäntavan piiriin siirtyvän työväestön keskuudessa.

Tilannekomedian lajityyppiin luokittelemani sarjanäytelmä kertoi realistiseen tyyliin tavallisesta tamperelaisesta työläisperheestä ja siinä käsiteltiin 1960-luvun ajankohtaisia teemoja. Sarjaa lähiluvun avulla tarkastellessani keskeisiksi teemoiksi nousivat suomalaisen 1960-luvun sosiaalipoliittiseen keskusteluun liittyvät kysymykset, kuten kansantulon jatkuvaan kasvuun ja kasvuhakuiseen ihmisluonteeseen uskominen, kulutuskysynnän ylläpitäminen ja sosiaalipoliittisten etuuksien ulottaminen kaikkiin kansanryhmiin, niin nuoriin perheisiin kuin vanhuksiinkin. Heikissä ja Kaijassa on käsitelty myös hyvinvointiyhteiskunnan varjopuolia mm. Sylvi Salosen esittämän vanhuksen Lahtiskan hahmossa ja työttömyysuhan alaiseksi joutuvien suurperheiden valossa. Sarjan käsikirjoittaja Reino Lahtinen ei halunnut Heikissä ja Kaijassa ottaa suoranaisesti kantaa vallitseviin oloihin 1960-luvun tiedostavan ideologian ja informatiivisen ohjelmapolitiikan hengessä. Tavoitteena oli kuvata tavallista ihmistä ja heidän kokemuksiaan.

Aikalaislähteiden mukaan Heikki ja Kaija sai aikanaan varsin ristiriitaisen vastaanoton. Sarjafilmissä heijastuivat aikalaiskriitikoiden mukaan vallitsevat yhteiskunnalliset ongelmat kuten vanhusten tai asuntovelallisen asema, mutta näkökulmaa niihin pidettiin liian suppeana. Heikin ja Kaijan edustama kulutuskeskeinen elämäntapa herätti negatiivista kritiikkiä niin kantaa ottavien aikalaisarvostelijoiden kuin informatiivisen ohjelmapolitiikan kannattajien keskuudessa. Tavallisiin televisionkatsojiin vetosi ennen kaikkea sarjanäytelmän kotoinen hyväntuulinen realismi. Tämä viehätti myös useimpia televisiokriitikoita, vaikka sarjan edustaman kodikkaan huumorin pelättiin toisaalta johtavan katsojan helppoon samastumiseen television työläisperheen kanssa. Lehdistössä kehotettiinkin toisaalta jatkuvasti kritisoimaan keskiluokkaista perheidylliä edustavan Me Tammelat -sarjan arvomaailmaa, toisaalta työläisistä kertovan Heikki ja Kaija -sarjanäytelmän katsojia pohtimaan sitä, oliko sarjassa edustettuna työväenluokkainen ihanneperhe parhaimmillaan, vai olivatko he sittenkin konservatiivisia jarruttajia suhteessa työväen ideologiaan.

1960-luvun loppua kohden sarjanäytelmän keskeiseksi teemaksi nousee miehen ja naisen roolit perheessä. Rooliristiriitojen voi nähdä senkin kuvastavan uusia työläisperhettä koskevia ratkaisuja, siirtymistä familistisesta perhekäsityksestä individuaaliseen perhekäsitykseen. Heikki ja Kaija kuvaa hyvin tavallisen 1960-luvun työläisperheen modernisoituvaa elämäntapaa. Olenkin pohtinut tutkimuksessani myös sitä, oliko traditionaalisen ja modernin elämäntavan välimaastossa liikkuvan Heikin ja Kaijan tyyppinen hyvin realistinen televisiosarja rituaalinomaisesti sopeuttamassa tai totuttamassa katsojia monelle suomalaiselle uudenlaiseen kaupunkimaiseen palkansaajakulttuuriin ja siitä ammentavaan elämäntapaan.

Kristiina Aula

Artikkeli perustuu Kristiina Aulan pro gradu -tutkielmaan "Ei se niin tasaista ole.." Heikki ja Kaija -sarjanäytelmä työläisperheen elämän kuvaajana 1960-luvulla. Turun yliopisto, Kulttuurihistorian laitos, toukokuu 2003.