Asunnottomana yhteiskunnassa. Helsinkiläisten ja jyväskyläläisten asunnottomien näkemyksiä asioinnista viranomaisten kanssa.

Asunnottomien ja asunnon jo omaavien yhteinen näkemys! Asunnottomien yö -kansaliike Kiasman edustalla lokakuussa 2002. Antti Honkonen.

"Kyl nykyään tiedetään, että ei oo aina oma vika, jos joutuu asunnottomaks. Ylipäätään kyllähän ihmiset nykyaikana kohtelee kaikesta huolimatta toisiaan aika hyvinkin jopa. Et se on paljon omasta asenteesta kiinni."

"Jos sä nyt vähän ajattelet, et hyppäät mun housuihin vähäks aikaa, ni varmaan rupee miettii sillee, et jossain joku mättää, mutta en oikeen tiiä missä."

Näin kuvasi suhdettaan viranomaisiin kaksi haastattelemistani asunnottomista miehistä. Selvitin pro gradu -tutkimuksessani helsinkiläisten ja jyväskyläläisten asunnottomien näkemyksiä ja kokemuksia asioinnista eri viranomaisten kanssa. Lähtökohtanani oli, että ihminen kokee yhteiskunnan pääasiassa sen toteuttamien interventioiden kautta. Haastateltaviani yhdisti asunnottomuus, joka on vaikuttanut heidän kokemuksiinsa yhteiskunnasta. Tavoitteenani oli saada asunnottomien omakohtainen tieto, kokemukset ja aavistukset yhteiskunnasta kuuluviin ja tulkita heidän puhettaan marginalisaation ja köyhyyden käsitteiden kautta. Sovelsin tutkimuksessani etnografista tutkimusmenetelmää tavoitteenani pyrkiä ymmärtämään asioiden merkityksiä tutkittavien näkökulmasta, ja pyrin tuomaan esille oman läsnäoloni ja lähtökohtani tutkimuksessa.

Pyrkimyksenäni oli haastatteluissani tavoittaa niitä ihmisiä, joita ei usein tavoiteta haastattelututkimuksissa. Haastateltaviani voidaan pitää kasautuneesti huono-osaisina, sillä he olivat asunnottomia, työttömiä ja köyhiä. Lisäksi monella heistä oli terveydellisiä ongelmia ja päihdeongelmia. Osa heistä kertoi nähneensä nälkää ja asioineensa leipäjonossa. Syrjäytymisen, huono-osaisuuden ja köyhyyden tutkimuksessa sovelletaan jälkiteollisessa yhteiskunnassa pääosin suhteellisia mittoja, joilla määritellään etäisyyttä päävirrasta ja enemmistön elämäntavasta, vaikka tämän rinnalla olisi syytä kiinnittää huomiota myös absoluuttisiin mittoihin. Merkittävä päävirta suomalaisessa syrjäytymisen tutkimuksessa on köyhyyden tutkimusta, jonka perusta on nimenomaan aineellisessa köyhyydessä. Syrjäytyminen on relationaalinen ilmiö, koska se syntyy vain suhteessa muihin, eikä kenenkään yksilön tai ryhmän ongelmana voida vielä itsessään pitää syrjäytymistä. Näin myös ulossuljetuilla ihmisillä on aina jokin suhde yhteiskuntaan.

Haastateltavat olivat tyytyväisiä viranomaisten kanssa asiointiin silloin kun he huomasivat työntekijän ymmärtävän heitä, välittävän heidän tilanteestaan tai kun asiointi oli sujuvaa. Joskus haastateltavat olivat erittäin tyytyväisiä sellaiseen asiointitilanteeseen, joka saattaa ulkopuolisesta kuulostaa normaalilta ja itsestään selvältä. Heillä oli kielteisiä kokemuksia niistä tilanteista, kun he olivat saaneet työntekijältä turhia lupauksia tai kokivat tulleensa väärin ymmärretyiksi tai syrjityiksi. Heidän suhtautumistaan selitti merkittävimmin se, kokivatko he perusluottamusta vai epäluottamusta viranomaisten toimintaa kohtaan. Perusluottamusta kokeva haastateltava ajatteli viranomaisten suhtautuvan häneen oikeudenmukaisesti ja ystävällisesti, eikä satunnainen negatiivinen kohtaaminen saanut häntä muuttamaan suhtautumistaan. Perusepäluottamusta kokeva haastateltava sen sijaan ajatteli viranomaisten kohtelevan häntä epäoikeudenmukaisesti, mielivaltaisesti ja sortavasti. Sosiaalinen epäluottamus syntyy, kun elämänhistorian aikana kertyneet alistavat kokemukset ja syrjitty asema rakentuvat osaksi ihmisen persoonallisuutta. Sosiaalisen epäluottamuksen syvenemisen seurauksena ihmiset alkavat nähdä ympärillään vain vihollisia eivätkä luota enää kehenkään. Yhteiskunnan sektoroituneen järjestelmän vuoksi yksittäisen työntekijän saattaa olla vaikeaa nähdä asiakkaan tilanne kokonaisuutena ja vastata asiakkaan neuvottomuuteen, joka kohdistuu asiakkuuteen ja elämään kokonaisuudessaan. Uutta asunnottomuutta koskevan retoriikan yksi vaikeimmista sisällöistä on asunnottomien problematiikan vaikeutuminen ja monimutkaistuminen. Selkeä ristiriita on siinä, että päihdeongelmaisten on vaikeaa saada asuntoa, mutta toisaalta kadulla elävän asunnottoman voi olla vaikeaa löytää motivaatiota raitistumiseen.

Köyhyyteen ja nälkään liittyy usein ihmisarvon menettämisen kokemuksia, depressiivistä näköalattomuutta, häpeää, henkilökohtaista epäonnistumisen kokemista sekä arvottomuuden ja voimattomuuden tunnetta suhteessa päättäjiin. Haastateltavieni puheessa esiintyi paikoitellen itsesyrjintää, mutta siihen liittyvät tunteet eivät olleet päällimmäisenä esillä, vaan he kuitenkin pohtivat tilannettaan ennen kaikkea institutionaalisen marginaalistamisen näkökulmasta. Monet heistä mainitsivat voimattomuuden tunteista viranomaisia kohtaan, mutta he eivät siitä huolimatta olleet vetäytyneet ja luopuneet oikeudestaan päättää omista asioistaan.

Minna Hämäläinen

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Asunnottomana yhteiskunnassa. Helsinkiläisten ja jyväskyläläisten asunnottomien näkemyksiä asioinnista viranomaisten kanssa. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto.