Ei mustimpia valkoisia. Kommunisminvastainen liike Lappeenrannan seudulla vuonna 1930.

Lapuanliikettä on tutkittu laajasti. Oikeistoradikalismin suhteen vuonna 1930 maltillinen Itä-Suomi on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle. Valitsin tutkimusaiheekseni Lappeenrannan kaupungin ja sitä ympäröivän Lappeen kunnan tarkastellakseni lapuanliikkeen ilmenemistä kolmessa erityyppisessä paikallisyhteisössä: porvarillisessa pikkukaupungissa, Lauritsalan tehdasyhteisössä ja Lappeen maalaiskunnassa. Kokeilen työssäni lapuanliikkeestä aiemmin esitettyjen tutkimustulosten paikkansapitävyyttä ja soveltuvuutta eteläkarjalaiseen kontekstiin, ja osoitan vertailevan rakenneanalyysin avulla syitä seudun maltillisuuteen.

Työn tapahtumahistoriallinen osio vahvistaa käsitystä Etelä-Karjalan maltillisuudesta suhteessa lapuanliikkeeseen. Kommunisminvastainen liike keskittyi Lappeenrannan seudulla kaupunkiporvariston ja liike-elämän johtokerroksen käsiin, talonpoikaisväestö pysyi suhteellisen passiivisena, ja varsinainen lapualaisterrori sai vain vähäistä kannatusta. Aiemmin vähälle huomiolle jäänyt tutkimustulos on lapuanliikkeen johdon ja Etelä-Karjalan marssiedustajiston ilmeinen välirikko talonpoikaismarssipäivänä heinäkuussa 1930.

Suhteellisesta rauhallisuudesta huolimatta lapuanliikkeellä oli vaikutuksensa Lappeenrannan seutuun. Yhtyneenä pula-aikaan se synnytti seudun työväestön keskuuteen uhan ja pelon ilmapiirin, lapualaisen ajan hengen. Valtakunnallisella tasolla voimakkaana näyttäytynyt liike yhdistyneenä kiristyneisiin viranomaistoimiin auttoi seudun pääomapiirejä alentamaan palkkoja, eliminoimaan ammattiyhdistystoimintaa sekä irtisanomaan, kontrolloimaan ja painostamaan työväestöä. Puhtaasti seudun liike-elämän näkökulmasta oli yhdentekevää tai jopa edullista, ettei liikkeestä muodostunut alueella todellista kansanliikettä. Liikkeen paikallinen johto pysyi vahvasti porvarillisen eliitin käsissä, eikä siitä syntynyt mahdollisesti arvaamatonta maaseutuväestön protestiliikettä.

Yksinkertaisimmillaan suomalaisen demokratian on katsottu pelastuneen pienviljelijäväestön suuren määrän vuoksi. Tarkastelen tätä käsitystä kriittisesti vertaamalla maltillista Lappeen maaseutua radikaaliin eteläpohjalaiseen Ylistaron kuntaan. Koko maan keskiarvoihin nähden alueiden maanomistusolot ennemmin muistuttivat toisiaan kuin olivat äärimmäisiä vastapooleja. Selkein ero oli metsänomistuksen huomattavasti suurempi merkitys lappeelaistalonpojille. Voidaan arvioida, että suurimpien maanomistajien intressit yhtyivät tätä kautta metsäteollisuuden ja oikeistoradikaalien pyrkimyksiin tukahduttaa työväenliikkeen toimintaa. Kuitenkin enemmistölle talonpojista riippuvuus suhdanneherkistä metsätuloista ja kausityöstä teollisuudessa merkitsi lähentymistä tehdastyöväkeen. Talonpoikaisväestön keskinäinen kilpailutilanne työstä ja tuloista heikensi ryhmäsidonnaisuutta. Maanomistajien suhde pääomaan oli yleensä alisteinen, perheiden lapsista tuli tehdastyöväestöä, ja työväenliikkeen ajama sosiaalireformi ei näyttäytynyt niin vastenmielisenä kuin Pohjanmaalla. Teollistuminen, yhteisörakenteen muutos ja tiivis kulttuuriyhteys Viipurin keskusalueeseen olivat jo pitkään vaikuttaneet Lappeenrannan seudulla, mikä oli johtanut normipaineen heikkenemiseen ja heterogenisoitumiseen. Ehdottomien viholliskuvien ja mustavalkoasetelmien syntyminen oli tässä tilanteessa vaikeampaa, ja laajan konsensuksen syntyminen radikaaleista menettelytavoista kommunismia/vasemmistoa vastaan ei onnistunut.

Myös Pohjanmaasta poikkeava itsenäistymis- ja kansalaissotakokemus vaikutti maltillisuuteen. Lappeenrannan seudulle ei ollut jäänyt perintönä laajaa, radikaaleihin toimintatapoihin tottunutta aktivistiverkostoa. Vuoden 1918 veriset puhdistukset lappeenrantalaisten välittömässä elämänpiirissä vieraannuttivat porvareitakin lapuanliikkeen yhteiskunnallisesta katharsis-näkemyksestä: retoriikassa viljelty puhdista(utu)minen oli osoittautunut moraalisesti sietämättömäksi ja käytännöllisestikin mahdottomaksi ratkaisuksi. Vuonna 1930 Lappeenrannan seudun valkoiset eivät enää joukolla palautuneet kansalaissodan tunnelmiin, toimintatapoihin ja retoriikkaan.

Ville Kivimäki, Joensuu

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Ei mustimpia valkoisia. Kommunisminvastainen liike Lappeenrannan seudulla vuonna 1930. Joensuun yliopisto, Suomen historian oppiaine, toukokuu 2002.