Tutkimukseni lähdeaineisto koostuu monipuolisesta arkisto- ja lehtiartikkelimateriaalista ja SDR:n tuottamasta neljästä raittiuselokuvasta. Työväen arkiston laajasta SDR:n ja Päivän Nuorten materiaalikokoelmasta kannattaa erityisesti nostaa esille SDR:n ja Päivän Nuorten johdon kokousten pöytäkirjat, Päivän Nuorten järjestöohjaajien matkaselosteet, yksittäisten Päivän Nuoret --osastojen kokouspöytäkirjat ja nurkkapöytäkirjat sekä lasten ja varhaisnuorten itse kirjoittamat raittiuskilpakirjoitukset sekä käsinkirjoitetut kerho- ja leirilehdet. Tutkimusta varten olen myös läpikäynyt SDR:n julkaiseman lastenlehti Sarastuksen ja aikuisille suunnatun SDR:n lehden Raittiin Kansan vuosikerrat 1940-1970 ja tutustunut tutkimuksen ajankohdan yleiseen raittius- ja alkoholipoliittiseen keskusteluun.

Päivän Nuorten raittiusprojektin historialliset juuret ovat 1900-luvun alun raittiusliikehdinnässä, työväenliikkeen lapsi- ja nuorisotyössä sekä 1800-luvun fennomaanisessa kansansivistysprojektissa. SDR:n ja Päivän Nuorten suhde emopuolue SDP:hen oli vaikea ja ristiriitainen, sillä Päivän Nuoret korosti olevansa eetillisellä pohjalla toimiva järjestö työväenliikkeessä eikä poliittinen järjestö. SDP:ssä epäiltiin, että SDR ja Päivän Nuoret olivat kiinteämmässä kosketuksessa porvarillisiin kuin sosiaalidemokraattisiin järjestöihin. Päivän Nuorten diskursseissa ja käytännöissä onkin havaittavissa kaksinkertainen sidos fennomaaniseen kansansivistysprojektiin: Päivän Nuoret sitoutui osaksi kansallista Suomi-projektia, eikä Päivän Nuorten kulttuuria voida tutkimusajankohtani aikana pitää vastakulttuurina porvarilliselle yleiskulttuurille.

Päivän Nuorten diskursseissa esille nousevat raittiuden ja kunnollisuuden vaatimukset. Oikea Päivän Nuori on ehdottomasti raitis raittiustaistelija ja viettää säännöllistä ja koko työväenluokkaa hyödyttävää elämää. Alkoholia on vastustettava kaikin voimin, koska se tuo mukanaan onnettomuutta, köyhyyttä, henkistä pimeyttä ja myrkyttää elämän ja kodin sekä tuhoaa tulevaisuudensuunnitelmia. Pahinta on hyväksyä kohtuullinen ja näennäisesti ongelmia aiheuttamaton alkoholinkäyttö, joka kuitenkin vie turmioon ja antaa muille huonon esimerkin.

Päivän Nuorten diskursseille on ominaista, että niissä tytöt ja pojat nähdään olemuksellisesti erilaisina, ja tämän takia myös heidän tarpeensa ja tehtävänsä elämässä eroavat toisistaan. Nämä diskurssit mahdollistivat sen, että tytöille ja pojille pystyttiin rakentamaan sukupuolispesifejä raittius- ja kunnollisuuskäytäntöjä, kuten esimerkiksi omat tyttö- ja poikakerhot. Naisten omaa alkoholinkäyttöä ei juurikaan käsitellä, mutta naisten päälle sysätään vastuu heidän läheistensä alkoholinkäytöstä. Miehet ja pojat ovat Päivän Nuorten teksteissä ongelmallisempia kuin naiset: tarve uudelle suomalaiselle miehelle on tutkimusajankohtanani suuri. Raittiuskäytäntöjen ja erilaisten Päivän Nuorten symboleiden ja rituaalien avulla pyrittiin luomaan jatkuvuutta raittiustoimintaan.

Päivän Nuorten kirjoittamien raittiuskilpakirjoitusten ja lehtien tarkastelu osoittaa, että lasten ja varhaisnuorten kirjoituksista on löydettävissä diskursseja, jotka jatkuvat läpi vuosikymmenien ja jotka eivät ole ristiriidassa Päivän Nuorten virallisen raittiusideologian kanssa. Lasten ja varhaisnuorten raittiustekstit voi kuitenkin nähdä kulttuurisen neuvottelun ja joskus kyseenalaistamisenkin välineinä: lapset hahmottavat niissä omaa paikkaansa ja identiteettiään.

Riitta Helinä Matilainen

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Raittiuden ja kunnollisuuden vaalijat: Suomen Sosialidemokraattisen Raittiusliiton Päivän Nuoret 1940-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun. Helsingin yliopisto, huhtikuu 2003, Yhteiskuntahistorian laitos/talous- ja sosiaalihistoria.