Neuvostoliiton rooli SKP:n politiikassa Tšekkoslovakian miehityksen alkuaikoina

Vasemmistolaiset opiskelijat järjestivät 22.8.1968 Helsingissä mielenosoituksen miehitystä vastaan mutta sosialismia kannattaen. Kuva julkaistu Kansan Uutisissa seuraavana päivänä. Kuvaaja Yrjö Lintunen. Kansan Arkisto.

Vuonna 1968 elokuun 21. päivä heräsi maailma uuteen aamuun vain huomatakseen dramaattiset tapahtumat Tšekkoslovakiassa. Neuvostoliitto oli yön aikana miehittänyt maan. Miehitys järkytti monia ihmisiä ympäri maailmaa, eivätkä suomalaisetkaan tehneet tässä poikkeusta. Suomen kommunistinen puolue oli pitänyt Neuvostoliittoa oppi-isänään ja suhteet olivat olleet hyvät ja erittäin tiiviit itäiseen naapurimaahan. Miehitys järkytti SKP:n sisällä ja herätti ristiriitaisia tunteita; kuinka miehitykseen tuli suhtautua? Suhtautuminen miehitykseen osoittautui melko vaikeaksi, koska SKP:n sisällä oli uskottu Neuvostoliiton olleen aina oikeassa ja siihen oli voitu luottaa kuin kallioon. Nyt tämä rakennelma sortui ja etenkin SKP:n poliittinen huippu joutui rakentamaan raunioille uutta suhtautumista Neuvostoliittoon ja sen kommunistiseen puolueeseen.

SKP:n sisällä oli ollut aatteellisia erimielisyyksiä jo vuonna 1966 olleessa 14. edustajakokouksessa, jossa henkilövalinnat osoittautuivat hankaliksi uudistusmielisen linjan kannattajien vallatessa paikkoja. Puolueen puheenjohtajaksi tuli Aarne Saarinen, jonka rooli oli Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen voimakas, koska häneen personoitui Tšekkoslovakian miehityksen vastustus. Miehityksen jälkeisinä viikkoina SKP:n sisällä alkoi muodostua kaksi osapuolta, joista toinen vastusti miehitystä ja toinen kannatti Neuvostoliiton toimia Tšekkoslovakiassa. Näiden osapuolten välinen kiista heijasteli myös suhtautumiseen Neuvostoliittoon. Miehityksen puolustajat pitivät vanhaa linjaa yllä, jossa Neuvostoliiton toimiin luotettiin ja niitä pidettiin oikeina ja tarkkaan harkittuina. Tšekkoslovakian tapahtumia vastustaneet joutuivat uuteen tilanteeseen: Neuvostoliiton toimet tuomittiin, mutta suhteet oli kuitenkin säilytettävä hyvinä, koska Neuvostoliitto oli ollut Suomen kommunistisen puolueen tuki ja turva sen perustamisesta lähtien.

Miehitystä vastustaneet mielenosoittajat valtasivat kadut, ja SKP oli entistä tukalammassa tilanteessa, koska puolueen 50-vuotisjuhlat olivat lähestymässä. Keskuskomitean kokouksessa päätettiinkin äänestyksen jälkeen peruuttaa pitkälle suunnitellut juhlallisuudet miehityksen aiheuttaman sekaannuksen vuoksi, vaikka NKP:n valtuuskunta oli jo saapunut juhliin. Opposition edustajat, etenkin Sinisalo, tuntuivat luottavan Neuvostoliiton tiedotukseen kuin muuriin. Silmiin pistävää oli kuitenkin epätietoisuus, joka vallitsi opposition edustajien keskuudessa suhtautumisessa Neuvostoliitosta tulleeseen informaatioon. Kaikki oppositionkaan edustajat eivät luottaneet täysin Neuvostoliiton sanaan ja he tuntuivat olevan melko ymmällään tilanteesta. Enemmistö heistä oli Saarisen johdolla koko ajan kriittinen Neuvostoliiton tiedotusta kohtaan ja sieltä saapuneisiin selityksiin miehityksen syistä.
Tiedotus aiheutti sotkuja SKP:n sisällä, koska Neuvostoliitosta saatu tieto ei vastannut länsimaista saatua tietoa. Miehityksen syy oli SKP:ssa jäänyt eniten hämärän peittoon, koska Neuvostoliiton edustajat toistelivat koko ajan, että heillä on faktoja ja todisteita etenkin vastavallankumouksellisesta toiminnasta Tšekkoslovakiassa, mutta mitään todisteita ei koskaan esitetty. SKP oli saanut kritiikkiä Kansan Uutisten yksipuolisesta uutisoinnista, joka myötäili miehityksen vastustajien kantaa, joten SKP:n oppositio perusti kilpailevan lehden - Tiedonantajan, jonka linja oli hyvin neuvostomyönteinen ja kriittinen SKP:n johtoa kohtaan. Suojelupoliisin raporttien mukaan Neuvostoliitto olisi alkanut tukea SKP:n opposition toimintaa, ja samaan aikaan sattui Tiedonantajan julkaisemisen aloittaminen laajemmassa mittakaavassa. Tulkintani mukaan Neuvostoliitto oli siirtänyt tukea SKP:n enemmistöltä oppositiolle, joka puolestaan tuki Tiedonantajan laajamittaisempaa julkaisemista.

Alussa SKP:n sisäiset erimielisyydet kulminoituivat Tšekkoslovakian miehitykseen. Tämä oli Neuvostoliiton tahatonta vaikuttamista SKP:n politiikkaan. Tiedottaminen sen sijaan oli kuitenkin intentionaalista vaikuttamista, mutta se ei kuitenkaan neuvostoliittolaisesta näkökulmasta tuonut toivottavia tuloksia. SKP joutui irtautumaan perinteisestä politiikasta, ja tämä antoi mahdollisuuden Neuvostoliiton suoraan vaikuttamiseen erityisesti oppositiota kohtaan - ja oppositio käyttikin tilaisuutensa hyväksi. Neuvostoliiton tukea käytettiin opposition keskuudessa hyväksi henkilökohtaiseen vallantavoitteluun ja oman aseman pönkittämiseen puolueen sisällä.

Loppujen lopuksi sukupolvikonflikti määritteli SKP:n suhtautumista Neuvostoliittoon. Näkemys Neuvostoliitosta oli alkanut jo sodan kokeneiden keskuudessa muodostua etäisemmäksi ja Tšekkoslovakian miehitys oli viimeinen naula arkkuun. Sukupolvien välinen ristiriita ja etenkin nuorempien sukupolvien uudistushalukkuus oli näkemykseni mukaan osa prosessia, jolla purettiin tiukkaa stalinistista jäykkyyttä puolueesta. Tšekkoslovakian miehitys aiheutti siis destalinisoinnin prosessin SKP:n sisällä ja purki myös tiukkaa sidettä Neuvostoliittoon ja sen kommunistiseen puolueeseen. Destalinisointi ja uudistusmielisten kommunistien valtaannousu oli SKP:lle sen oma "20. puoluekokous", joka muualla kommunistisessa maailmassa oli tapahtunut jo yli vuosikymmen aikaisemmin.

Teppo Tähtinen

Artikkeli perustuu pro gradu -tutkielmaan Neuvostoliiton rooli SKP:n politiikassa Tšekkoslovakian miehityksen alkuaikoina 1968-1969. Joensuun yliopisto, humanistinen tiedekunta. Suomen historia.