Oman elämänsä tarkkailijat
Martta Salmela-Järvinen ja Sylvi-Kyllikki Kilpi

Marjaliisa Hentilä

Pitkäaikaiset ystävykset Martta Salmela-Järvinen (vas.) ja Sylvi-Kyllikki Kilpi Sos.dem Työläisnaisliiton liittotoimikunnan kokouksessa vuonna 1941. Politiikka rikkoi ystävyyden sodan loppuvaiheissa. Muistelmissaan he halusivat unohtaa yhteisen toiminnan kauden. Työväen Arkisto.

 

Kansanedustajat ja kirjailijat Martta Salmela-Järvinen (1892-1987) ja Sylvi-Kyllikki Kilpi (1899-1987) olivat 1900-luvun aktiivisimmat työläisnaisten elämäkertojen ja myös oman elämänsä dokumentoijia. Artikkeli perustuu heidän muistelmiensa tarkasteluun ja vertailuun. Salmela-Järvinen oli vain kansakoulun käynyt, mutta itseopiskellut ja valistunut puoluetoimitsija. Kilvellä oli puolestaan maisterin tutkinto ja hän oli ammatiltaan kulttuuritoimittaja.
Salmela-Järvinen oli vuosina 1939-1957 Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) ja 1958-1966 Työväen ja Pienviljelijöiden Sosialidemokraattisen Liiton (TPSL) kansanedustaja. Kilpi edusti puolestaan ensimmäiset kaksitoista vuotta SDP:tä (1934-1946) ja sen jälkeen vuoteen 1958 Suomen Kansan Demokraattista Liittoa (SKDL). He olivat vielä sota-ajan yhdessä SDP:n riveissä ja läheisiä työtovereita Sosialidemokraattisen naisliiton toiminnassa. Kilpi oli vuosien 1941-1946 välisen ajan naisliiton puheenjohtaja ja Salmela-Järvinen samaisen järjestön sihteeri. He olivat tunnettu työpari sota-ajan avustustoiminnan järjestämisessä. Molemmat kirjoittivat artikkelin yksimielisyyden ilmapiiriä nostattavaan kirjaan Arkielämän aseveljeyttä, joka julkaistiin vuonna 1944. Ystävyys ja yhteistyö loppui kuitenkin dramaattisesti, kun Kilpi siirtyi SKDL:n riveihin. Kilpi muistetaan parhaiten toiminnastaan SKDL:ssä ja pitkäaikaisena Suomi-Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajana (1946-1961).
Salmela-Järvinen oli vuodesta 1924 lähtien vakinaisesti SDP:n palveluksessa. Kilpi oli toimittaja työväenlehdissä. He olivat yhteiskuntamme näköalapaikoilla, kuuluivat eittämättä työläisnaisten eliittiin ja olivat aikansa merkittäviä naispoliitikkoja. Kummallakaan ei ollut kynnystä kirjoittamiseen tai puheiden pitämiseen. Politiikan korkeimmalle huipulle he eivät kuitenkaan päässeet, vaikka pitivät itseään pätevinä ministeriksi.

Salmela-Järvinen ja Kilpi olivat lähtöisin työläiskodeista. Heitä yhdisti työväenaate ja syvä harrastus kulttuuriin ja kirjoittamiseen. He julkaisivat elämänsä aikana suurin piirtein yhtä paljon, omaelämäkertojen lisäksi tusinan verran erillisjulkaisuja: pienpainatteita, järjestöhistorioita ja elämäkertoja. Salmela-Järvisen tunnetuin monografia on Miina Sillanpää - legenda jo eläessään (1973) -teos ja Kilvellä Suomen työläisnaisliikkeen historia. Vuonna 1953 valmistunut Suomen työläisnaisliikkeen historia heijasti tekijänsä poliittista suunnanmuutosta sosialidemokraatista kansandemokraatiksi. Kilpi otti kirjaansa vahvasti mukaan kommunistisen naistoiminnan historian. Se oli myös ensimmäinen akateemisen henkilön tekemä analyysi työläisnaisliikkeen historiasta.

Martta Salmela-Järvinen ja Sylvi-Kyllikki Kilpi tunnetaan laajoista ja paljon myös tutkimuksessa siteeratuista muistelmistaan, jotka ilmestyivät yhteensä seitsemänä monografiana vuosina 1963-1968. Suomen työväenliikkeen johtohenkilöistä vain harvat olivat julkaisseet näin laajoja muistelmia tai päiväkirjoja ennen 1960-lukua. Salmela-Järvisen neliosaiset ja Kilven kolmiosaiset muistelmat olivat ensimmäiset työläisnaisten omaelämäkerrat, jotka kattoivat ajallisesti kirjoittajien koko elämäntarinan ja kehityksen poliitikoksi. Ne perustuivat kirjoittajien päiväkirjoihin.

Salmela-Järvinen oli asiaproosan ohella myös tuottelias kaunokirjailija. Hän kirjoitti seitsemän kokoillan näytelmää, useita kymmeniä pienoisnäytelmiä, puhekuoroesityksiä ja yhden romaanin. Salmela-Järvinen ja Kilpi olivat läheisiä ystäviä 1930-luvulla. Kilpi oli jo kansanedustaja ja kokenut kirjoittaja ystävystyessään Salmela-Järvisen kanssa. Kilpi luki Salmela-Järvisen ensimmäisen näytelmän käsikirjoituksen Valo syttyy ja sammuu vuonna 1934. Hän vei sen Kansanteatterin johtajalle Eino Salmelaiselle, ja näytelmä hyväksyttiin lopulta ohjelmistoon. Kilpi vaistosi ystävänsä kirjallisen lahjakkuuden ja ryhtyi aktiivisesti tukemaan häntä näytelmäkirjailijan uralle. Salmela-Järvisen oma teatterikokemus yhdessä rikkaiden ja dramaattistenkin elämänkokemusten kanssa loi hyvän pohjan näytelmäkirjailijalle. Salmela-Järvinen oli kirjoittajana luonnonlahjakkuus. Kilvellä oli tässä suhteessa ongelma. Myös hän halusi kohota kirjallisuus- ja teatterikriitikosta kaunokirjailijaksi. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut ja jäi lahjakkaiden Sinervo-kirjailijasisariensa varjoon.

Salmela-Järvinen tarjosi lapsuusmuistelmiaan Kun se parasta on ollut Tammen kustannettavaksi ensimmäisen kerran vuonna 1949. Käsikirjoitus makasi pöytälaatikossa 16 vuotta, ja ilmestyessään vihdoin vuonna 1965 siitä tuli suuri myyntimenestys. Kirjasta otettiin neljä painosta. Uusien osien työstäminen alkoi, kun hän jäi pois eduskuntatyöstä vuoden 1966 alussa. Martan henkilökohtaiseen elämään mahtui yksi avioero, yksinhuoltajuus, elämä alkoholistimiehen rinnalla, seitsemän lapsen synnyttäminen ja kahden pienokaisen kuolema. Kirjoittaminen lienee ollut myös yksi keino paeta perhehuolia.
Salmela-Järvinen kuvaa muistelmissaan yksilöä osana helsinkiläistä työläisyhteisöä. Oman toimintansa kautta hän kuvaa koko työväenliikkeen ja työläisnaisliikkeen kasvua ja kehitystä. Tyyli on kollektiivinen: hän kirjoittaa usein me-muodossa siitä, miten työläislapset ja -perheet elivät, toimivat ja kokivat elämänsä. Hänen tarinansa soveltui työläisnaisen tyyppitarinaksi siksi, että se kertoi omin avuin selviytymisen keinoista: vaikeista elämänvaiheista huolimatta hänestä kasvoi yhteisönsä ja koko yhteiskunnan etua ajava yksilö.

Sylvi-Kyllikki Kilpi sai viettää huolettomamman lapsuuden ja nuoruuden kuin Martta. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Sylvi-Kyllikki pääsi toimittajan työhön. Aviopuoliso löytyi samalta alalta, toimittaja Eino Kilpi. Vuonna 1923 kolmen pienen lapsen äiti Sylvi-Kyllikki Kilpi aloitti Helsingissä viisi vuotta kestäneet maisterin opinnot, vaikka perhe asui Tampereella. Hän jatkoi lukujaan sitkeästi, vaikka aviomies joutui samaan aikaan vuodeksi keuhkotautiparantolaan. Lisäksi tytär sairastui polioon ja sai siitä pysyvän liikuntavamman. Kilpi oli ajoittain yksinhuoltaja-opiskelija, jonka talous perustui kesätöihin, satunnaisten kirja- ja teatteriarvostelujen tekemiseen sekä velkaan. Lisäksi parantola-aika loitonsi aviopuolisoja toisistaan, kun miehen syrjähypyt alkoivat. Perhekriisit kuitenkin voitettiin. Sylvi-Kyllikki Kilvestä tuli akateeminen henkilö, minkä takia hän tunsi itsensä työväenjärjestöissä ja eduskuntasisariensa joukossakin erilaiseksi kuin muut. Hän oli poikkeuksellisen rohkea, kriittinen ja sanavalmis esiintyjä.
Sylvi-Kyllikki Kilven ensimmäinen, vuonna 1963 ilmestynyt muistelmakirja, Sörnäisten tyttö, on toimitettu päiväkirja. Se etenee dokumentaarisesti päivästä päivään kertoen nuoren tytön koulunkäynnistä, ihmissuhteista ja ensimmäisistä työpaikoista. Muistelmat keskittyvät yksilöön ja hänen kasvukokemuksiinsa. Autenttisuutta heikentää kuitenkin se, että Kilpi karsi ja muokkasi alkuperäistä päiväkirjaa, teki muistinvaraisesti lisäyksiä ja tavallaan kirjoitti sen uudelleen. Seuraavat osat ilmestyivät vuosina 1965 ja 1966. Ajankohtainen poliittinen tilanne sävyttää viimeistä muistelman osaa, jossa Kilpi kirjoittaa vähiten henkilökohtaisista kokemuksistaan ja ottaa tehtäväkseen ylistää neuvostonaapurin ystävyyttä. Muistelmien kirjoittamisen ajankohtana esillä olleet yhteiskunnalliset kysymykset heijastuivat voimakkaasti muisteluun.

Martta Salmela-Järvinen ja Sylvi-Kyllikki Kilpi halusivat nostaa myös esikuvansa osaksi Suomen naisten historiaa. Vielä vanhoilla päivillään, yli 80-vuotiaana, Salmela-Järvinen teki Miina Sillanpäästä elämäkerran. Se oli laajalle lukijakunnalle tarkoitettu kansanpainos. Salmela-Järvinen tunsi idolinsa lähes puolen vuosisadan ajalta ja oli monessa luottamustehtävässä tämän seuraaja. Jo omissa muistelmissaan Salmela-Järvinen tuli esiin Miina Sillanpään varjosta - ja uskalsi jopa arvostella häntä. Sylvi-Kyllikki Kilven esikuva puolestaan oli työläisnaisliikkeen ensimmäinen oppinut nainen, opettaja ja runoilija Hilja Pärssinen. Kilpi julkaisi ansiokkaan pienoiselämäkerran Pärssisestä vuonna 1944.
Salmela-Järvinen ja Kilpi käyttivät historiaa ja myös omaa elämäänsä työväenliikkeen ja työläisnaisliikkeen tunnetuksi tekemiseksi. Heille historia oli kasvatuksen, valistuksen ja agitaation väline. He olivat sujuvakynäisiä ja yleistajuisia kirjoittajia ja halusivat kaikella tuotannollaan vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjoittaja on VTT ja Työväen Arkiston tutkija.