Sakari Kiurun lyhyet askeleet

Sakari Kiuru: Lyhyin askelin. Puolipoliittiset muistelmani. Työväen sivistysliitto, Helsinki 2004, 199 s.

Nils Robert af Ursinin syntymäpäivänä, mutta 72 vuotta myöhemmin eli huhtikuun 18. päivänä 1926 syntynyt Sakari Kiuru on jatkanut kirjallista aktiivisuuttaan. Helmikuussa 2004 ilmestyi "Lyhyin askelin. Puolipoliittiset muistelmani", nyt Työväen Sivistysliiton julkaisemana. Aikaisempien kirjojen luettelossa on kaksi 1960-luvulla tuotettua osuustoiminnallista kirjaa ( Kuluttajakasvatus 1960-luvulla 1963 ja Jäsenten osallistuminen E-liikkeessä 1969). Ne kuuluivat hänen silloiseen työelämäänsä perusteellisina alustuksina Kulutusosuuskuntien Keskusliitto KK:n edustajakokouksille.

Vaikka Sakari Kiurun kirjalliset ilmaisut ja kannanotot ovat muutoinkin olleet hyvin runsaat, varsinainen kirjallinen ura alkoi eläkeiässä. Vuoden 1990 jälkeen, tämä tuorein mukaan luettuna, on ilmestynyt 10 aiheiltaan aika erilaista teosta niiltä elämän aloilta, joilla hän on ollut mukana tai niistä elämän vaiheista, joita on joutunut kokemaan.

Ja nyt on siis edetty eräänlaiseen koottuun kuvaukseen eli muistelmiin lapsuudesta halki merkittäväksi muodostuneen työelämän ja yhteiskunnallisen osallistumisen kautta edelleenkin jatkuvaan vireään mukana olemiseen eläkeläisenä.

Tuloksena on monista elämäkertakirjoista poikkeava parisataasivuinen kirja, johon Sakari Kiuru päätyi pyrkiessään selvittämään itselleen ja kirjansa kautta meille muille, mikä hänen elämänmenossaan on ollut kaikkein olennaisinta. Sellaisena hän pitää jo varhaisaikuisena tekemäänsä aatteen ja puolueen eli sosialidemokratian valintaa, joka on vaikuttanut koko myöhempään elämään. Se, miten se on ohjannut uusia valintoja ja menettelyjä, käy kirjasta pitkin matkaa ilmi.

Kirjan nimi on siis Lyhyin askelin, ja se viittaa Sakari Kiurun näkemään sosialidemokratia-olemukseen. Hitaasti, pala palalta eli siis lyhyin askelin uudistuksiin. Aluksi hän kaavaili alaotsikoksi Vaaleanpunaisia muistelmia, mutta päätyi sittemmin Puolipoliittisiin muistelmiin. Se ilmaisee ennen kaikkea sitä, että politiikka ei imaissut hän ihan kokonaan, vaan tarjosi, kuten hän sanoo, kiintoisia osa-aikatehtäviä. "Puolipoliittisissa tehtävissäni kansansivistystyössä, osuustoiminnassa ja viestinnässä aatteelliset näkemykset ovat vaikuttaneet ratkaisuihin, mutta myös pyrkimykset tasapuolisuuteen, toisten näkemysten huomioon ottamiseen."

Pitkään eli 1940- ja 1950-luvun taitteesta lähtien Sakari Kiurun elämää seuranneena, siihen eräin osin osallistuneenakin, katson tuntevani hänet kohtalaisen tarkkaan. Sen perusteella pidän tätä hänen nyt tekemäänsä selostusta, selvitystä ja tilitystä hyvin avoimena ja rehellisenä. Vaikka hän voi hyvin perustella tuota puolipoliittisuuttaan, niin sen voisi katsoa tavallaan rajoittuvan ja koskevan vain menettelyjen ja ratkaisujen ilmaisuja. Itse asiassahan tasapuolisuus ja toisten näkemysten huomioon ottaminen kuuluvat myös sosialidemokratian olemukseen tai ainakin ansaitsisivat kuulua.

Minä pidän siis Sakari Kiurua läpikotaisin sosialidemokraattina, aitona ja kelvollisena. Hänen lähtökohtiensa osalta olisi voinut tapahtua ihan toisinkin. Sakari Kiuru kertoo pohtineensa, "miksi minusta, kauhajokelaisen pienviljelijä- ja jalasjärveläisen pikkukauppiaskodin kasvatista ja parikymppisestä valtiotieteen opiskelijasta, tuli sodanjälkeisessä Suomessa jäsenkirjademari. Sosialidemokratiaan eivät viitanneet lapsuuteni viritykset. Pikemminkin niiden piti ohjata minua sinivihreyteen, kokoomuslaiseksi tai maalaisliittolaiseksi. Kertomukseni on näin ollen porvaritieltä suistumiseni selitystä."

Näinhän olisi eteläpohjalaiselle pojalle ja nuorukaiselle voinut todellakin käydä. Vanhempien taloudelliset huolet piirtyivät kuitenkin pojan mieleen. Koulukauppalassa Seinäjoella saattoi jo nähdä työväenliikkeenkin piirteitä. Kommunismi ei houkutellut, siihen vaikutti ennen kaikkea talvisodan syttyminen. Varhainen armeijakokemus oli karmaiseva ja vaikutti suuresti elämänkatsomuksen syntyyn. Ensimmäisten lehtityön kokemusten jälkeen tulo Helsinkiin opiskelemaan kypsytti sitten ratkaisuihin. Sakari Kiuruun vetosi ja vaikutti erityisesti ns. asevelisosialistien toiminta, jonka hän katsoi voivan vastustaa kommunismin vyöryä, jolle silloisissa ajoissa oli muutoin suotuisat edellytykset.
Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa Sakari Kiuru äänesti sosialidemokraatteja. Seuraavan vuoden alussa hän liittyi Akateemisen sos.dem. yhdistyksen jäseneksi. Ratkaisu oli tehty.

Hyvää koulutusta sos.dem. työväenliikkeeseen antoi "iltahuutajana" työskentely Työväen Sanomalehtien Tietotoimistossa TST:ssa. Se tarkoitti sananmukaisesti puhelimitse miltei huutamalla tapahtunutta uutisten välittämistä vastaanottavien lehtien parlografeille, joista ne edelleen purettiin lehtiin painettaviksi. Työtoverinaan hänellä oli mm. Kalevi Sorsa. Sakariin ja Kaleviin tutustuin juuri tässä iltahuuto-vaiheessa.
Jo vuonna 1951 Sakari Kiuru valittiin TSL:n opintosihteeriksi ja siitä hänen työuransa varsinaisesti alkoi. Viiden vuoden kuluttua tuli siirtyminen Pohjolan opiston ensimmäiseksi rehtoriksi, sieltä paluu pääkaupunkiseudulle, nyt osuustoimintaliikkeen palvelukseen. Ensin KK:n valistusosaston päälliköksi, sitten E-instituutin rehtoriksi ja lopulta KK:n kakkosjohtajaksi.

Vuonna 1974 tapahtui merkittävä alan vaihto. Sakari Kiuru valittiin TV 1:n johtajaksi ja sen päätteeksi kahdesti Yleisradion pääjohtajaksi.
Voidaan todeta, että Sakari Kiurun lyhyet askeleet omassa työelämässä olivat tosiasiassa melkoisia harppauksia.

Yhteiskunnallisesti hänen vuotensa kansallisen yleisradiotoiminnan korkeimmalla paikalla olivat ja ovat tietysti kaikin osin merkittäviä. Sakari Kiurusta ei tullut Eino S. Revon kaltaista ja hän poikkesi myös edeltäjästään Erkki Raatikaisesta. Hän ei ollut joka päivä julkisuudessa, mutta hän teki joka päivä täysiä työpäiviä. Hän peräänkuulutti empatiaa, jolla hän saavutti myös hieman pilan sekaista julkisuutta. Empatia merkitsi hänelle eläytymistä ihmisten arkielämään ja heidän kokemuksiinsa. Kalevi Sorsan pidettyä vuonna 1984 tunnetun infokratia-puheensa pääjohtaja Kiuru puolusti työntekijöitään, elettiin pienen kriisinkin tunnelmissa.

Palaan kuitenkin työväenliikkeeseen, sosialidemokratiaan ja tuohon puolipoliittiseen toimintaan. Sakari Kiuru ei ole ollut SDP:n korkeimmissa työtehtävissä, mutta hän on ollut peräti kahdeksassa puoluekokouksessa jäsenistön valitsemana edustajana ylimmissä päätäntävallan kokouksissa. Siellä hän on ollut monien tärkeiden valiokuntien jäsenenä, useimmiten puheenjohtajana. Hän on ilmaissut selkeästi omia kannanottojaan, tehnyt valintoja sekä myötä- että vastakarvaan. Hän ei ole ollut asioiden kärjistäjä, mutta ei ole ollut virtojenkaan viemänä.

Itse pidän hänen työtään ja toimintaansa Työväen Sivistysliitossa hyvin keskeisenä. Sakari Kiuru toimi opintosihteerikautensa jälkeen TSL:n toimikunnan eli hallituksen jäsenenä ja vuonna 1967 alkaneen kymmenvuotiskauden liiton puheenjohtajana. Omasta runsaan kymmenen vuoden ajasta liiton pääsihteerinä suurin osa liittyy juuri Sakari Kiurun puheenjohtajavuosiin. Niinä vuosina opin näkemään sen tunnollisuuden, joka työ- tai luottamustehtävien hoitamisessa oli hänelle ominaista ja joka ilmenee ikään kuin punaisena lankana myös hänen tässä nyt ilmestyneessä tuoreimmassa kirjassaan.

Olavi Hurri