Ruotsin työväenliike ja neuvostokommunismi

Södertornin nuoren korkeakoulun humanistit ja valtiotieteilijät ovat alusta (1996) alkaen osoittaneet kiinnostusta Itä- ja Keski-Eurooppaan. Heidän uusi antologiansa on runolliselta kuulostavan tutkimusprojektin Arioso - työväenliikkeen merkitys Itämeren alueella - satoa. Siinä tarkastellaan Ruotsin työväenliikkeen suhdetta "neuvostokommunistiseen yhteiskuntaprojektiin". Asiaa on tutkittu kahdeksassa kirjoituksessa, joista viisi käsittelee kommunisteja ja heidän seuraajiaan, kolme sosiaalidemokraatteja. Lisäksi kirjassa kosketellaan antikommunismia Ruotsissa ja Neuvostoliittoa Espanjan sosialistilehdissä 1930-luvulla. Kokoelma eroaa asiallisuudessaan ja rauhallisuudessaan huomattavasti edukseen 1990-luvun kiihkeistä ja anekdoottimaisista teoksista.

Kirjan toimittaja Håkan Blomqvist tutkii kirjoituksessaan Sosialismus Asiaticus bolshevismin leimaamista Ruotsin sosiaalidemokraattisissa lehdissä 1920-luvulla. Kiinnostavaa on oikeistososialististen kirjoittajien kytkeytyminen ikimuistoiseen ryssäpelkoon sekä sivistystasoa vähättelevä, ajoittain jopa rasistinen todistelu bolshevismia vastaan.

Kokenut kommunismin tuntija Lars Björlin on laajentanut tutkimuksiaan kommunistisiin "peitejärjestöihin", urheilu- ja ystävyysseuroihin. Artikkelissaan Björlin korostaa Kommunistisen internationaalin vaikuttimia Ruotsi-Venäjä-seuran synnyssä vuonna 1924. Vahinko, ettei Björlin ole hyödyntänyt neuvostotutkimusta Neuvostoliiton ja Ruotsin välisistä kulttuuriyhteyksistä. Seuran vuosikirjoissakin oli vuosina 1926-29 yllättävän vähän jälkiä kommunistisesta ideologiasta. Myös Aleksandra Kollontai vastusti päiväkirjojensa mukaan suhteiden käyttämistä karkeasti propagandistisiin tarkoituksiin.

Helene Carlbäck valaisee lukijoille Neuvostoliiton edistyksellistä nais- ja perhelainsäädäntöä sekä poimii esille Ruotsin naislehtien "ääniä neuvostokokeilusta". Molemmat ovat hyödyllisiä 1990-luvulla voimistuneelle gender-tutkimukselle.

Lars Ekdahl esittää artikkelissaan antologian avainkysymyksen: mikä oli lokakuun vallankumouksen ja suunnitelmatalouden vaikutus Ruotsin sosiaalidemokratian valintoihin lyhyellä 1900-luvulla? Neuvostoesimerkillä - repressiivisellä komentotaloudella - oli toki suuri mutta kielteinen vaikutus SAP:n johtoon - sitä pidettiin varoituksena. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen pidettiin parempana yhteistyötä, "pakkoavioliittoa" liberaalin kapitalismin kanssa, lopulta "eurooppalaisessa yhteisössä, joka sulki pois pitkäaikaisen reformistisen strategian". Siksi onkin loogista ja luonnollista, että antikommunismi eli Ruotsissa toisen maailmansodan jälkeen. Kantaa ottavassa kirjoituksessaan Werner Schmidt osoittaa "stereotypioiden" pysyvyyttä: turvallisuuspalvelu valvoi tunnettua kommunistia C.H. Hermanssonia sodan aikana ja sen jälkeen aina siihen asti kun hän erosi VPK:n puheenjohtajan paikalta 1975.

Kommunisteja tutkitaan varsinaisesti kahdessa artikkelissa. Jan Bolin käsittelee kommunistien vapunviettoa Karlskogassa ja osoittaa mainion paikallisaineiston avulla heidän "ruotsalaistumisongelmaansa" - osoittaa mieltä yksin tai liittyä yhteiseen ammattiyhdistyskulkueeseen. Ruotsin "vallankumousvuoden" 1968 asiantuntija, professori Kjell Östberg käsittelee painettujen puolueasiakirjojen pohjalta 1960- ja 70-luvun vasemmiston asennetta Neuvostoliittoon. Uutta on varsinkin artikkelin toinen osa - joidenkin kommunististen ryhmien "käänteinen perspektiivi", paluu Moskovaan. Venäjän vallankumous pysyi "kaikille näille ryhmille mallina siitä, miten sosialistinen vallankumous pitäisi tehdä".

Ruotsalaisten tutkimukset kommunismin rikoksista ovat tiedeneuvoston aloitteesta päässeet vauhtiin uudella vuosisadalla. Kommunismin historia ei kuitenkaan pelkisty gulageihin. Siksi kokoelma avaa uuden vaiheen Ruotsin itä-tutkimuksessa.

Aleksander Kan (käännös Tauno Saarela)